Tuskin viitsisin alkaa paikastani tappelemaan, ei minulla yleensä ole sellainen kiire, että se parin minuutin viivästys mitään haittaisi. Saattaisin kohteliaasti huomauttaa, jos tuntuisi että joku menee ohitseni vahingossa. Tarkoituksella etuilevat aikuiset ihmiset taas ovat minusta jotenkin epänormaaleja, enkä noin pienen asian takia viitsisi alkaa minkään mielenterveysongelmaisen tai sekakäyttäjän kanssa tappelemaan.
Ulkomaalaisen kohdalla ajattelisin, että kyse voi olla kulttuurista, joissain maissa on käsittääkseni etuilu ja kyynärpäätaktiikka on se normaali "jonotustyyli". Tai eivät sellaista suomalaisten toisten henk.koht. aluetta kunnioittavaa väljää jonoa edes ymmärrä jonoksi. Heillekin saattaisin siis koittaa jotenkin kohteliaasti viestiä, mihin heidän tulisi mennä jonottamaan. Jos ei onnistuisi, niin antaisin olla, eiköhän he jossain vaiheessa opi suomalaisen jonotustyylin, elleivät ole vaan turisteina täällä käymässä.
Harvoin tällaista näin aikuisena sattuu, eikä tosiaan se paikka jonossa ole niin tärkeä. Mutta lapsen kohdalla on tullut mietittyä, miten häntä pitäisi neuvoa toimimaan etuilutilanteissa. Nimittäin tuollaiset 4-5-vuotiaat kyllä etuilee usein ja jos se paikkansa menettänyt laittaa vastaan, menee usein käsirysyksi. Omani väistää, enkä tiedä pitäisikö neuvoa pitämään puolensa vai antamaan vaan olla, koska sanomalla nuo asiat ei yleensä ratkea ja omani on sen verran ujo, ettei tässä vaiheessa kuitenkaan uskaltaisi tiukasti sanoa vieraalle lapselle. Näitä tilanteita tulee siis harrastuksessa, jossa ohjaaja ei ehdi kaikkeen puuttua. Jos itse olen vieressä, voin toki ohjata lapset oikeille paikoilleen, mutta kentän toiseen laitaan en viitsi ryntäillä, koska tilanne olisi jo vähän niinkuin ohi, ennen kuin minä ehtisin siihen puuttumaan.