Alkioiden luovutus

Meille tuli hoitopaikasta kirje, jossa vaihtoehdot oli selitetty.
Meillä on n kuukausi aikaa päättää mitä haluamme tehdä

 

Up jos tulisi lisää pohdintaa

 

Mä antaisin hävittää.
En vaan pystyisi elämään sen tiedon kanssa, että "meidän" lapsi eläisi muualla kuin meidän perheessä.

Ja tiedän kyllä, mitä on toivoa lasta ja pelätä ettei sellaista koskaan tule saamaan.

 

Onhan tuo tosiaan monimutkainen asia päättää. Meilläkin oli lahjasiittiöitä varattuna, mutta onnistuimme kuitenkin miehen muutamilla siittiöillä hoidoissa. Kysyin, voisinko lahjoittaa omia munasolujani aikanaan, jos niitä hoidoista jää, että joku toinen pari saisi saman mahdollisuuden, kuin me. Mutta eihän se mene niin, kaikkihan ne hedelmöitetään, kun on hoidot menossa, ja vvasta alkioita voi luovuttaa jos jää yli. Munasoluja olisin voinut luovuttaa, koska se toinen puolisko tulisi sitten muualta, se ei olisi meidän lapsi, vaan minä olisin ikäänkuin "antanut juuren" josta sitten joku toinen vaivannut taikinan omine lisukkeineen (sori pöljä vertaus, mutta yksinkertaistettuna noin). Meillä on yksi alkio pakastettuna, ja siitä yritämme toista lasta, tai jos ei onnistu, niin kokonaan uutta icsiä. Mutta vaikka alkioita jäisi sen jälkeen, en pystyisi niitä lahjoittamaan. Ne ovat tavallaan "valmiita" meidän jälkeläisiä, niistä tulisi meidän omia lapsia, enkä kestäisi ajatusta, että jossain elää oman lapseni sisarus, eikä meillä ole mitään yhteyttä häneen, emme ehkä koskaan tapaa, enkä saa olla osana oman lapseni elämässä. Toisaalta en pystyisi kyllä hävittämäänkään alkioita, meillä on ollut niin huonot lähtökohdat saada yhtään lasta, että ylipäätään jo ne alkiot ovat ihme sellaisenaan. Varmastikin tullaan käyttämään kaikki, ja lapsiluku on täynnä sitten, kun alkiot on käytetty.

Mutta ehkä ap:n tilanteessa suosittelisin, että jatkakaa vielä sitä säilytyssopimusta, ja miettikää asiaa rauhassa. Silloin päätös, jonka teette, on varmasti harkittu ja hyvä päätös, päädyittepä mihin ratkaisuun hyvänsä.

 

Vaikka itteä mietitytti ajatus "meidän lapsesta" toisten kasvatettavana niin todellisuudessa ympäristön vaikutus on ratkaiseva tekijä ihmisen kasvussa. Jo raskausaikana niin iso merkitys, etten käyttäisi sijaissynnyttäjää mistään hinnasta. Lapsi biologisesti meidän, mutta ei muilla tavoin. Parempi kuitenkin hengissä, kuin kuolleena.

 

Kiitos jokaiselle vastaajalle. Hyviä ajatuksia teillä on asiaan liittyen.

Meillä on myös ollut pitkä tie päästä tähän. Välillä tuntui, että tätä päivää ei koskaan tule.

Minulle on tehty kolme inseminaatiota, 3 ivf-hoitoa ja 7 pas-siirtoa.
Osa alkioista on menetetty sulatuksen yhteydessä, osa on ollut liian huonokuntoisia edes pakastettavaksi. Eli onhan niitä alkioita ennenkin hukkaan mennyt.
Mutta kun ei voi tietää olisiko näillä neljällä alkiolla edellytykset elämään ellei sitä mahdollisuutta anna...
Mutta itse en enää jaksa yhtään raskautta (kuopuksen raskausaika oli aika hankala).
Ja muutenkin tuntuu, että tämä kolme on juuri meille oikea lapsimäärä.

Voi että tämä on vaikeaa...

 

Antaisin alkiolle suurimman mahdollisen lahjan, oikeuden elämään. Jos olisi kyse lapsestani, haluaisin antaa mahdollisuuden olla onnellinen, rakastaa, elää. Oletetaan, että sinulla on 40-50 vuotta elinaikaa. 19 vuotta on lyhyt aika, lopun elämää sen jälkeen voit olla biologisen lapsesi kanssa tekemisissä jos hän ottaa yhteyttä.

 

Auttaisiko, jos ottaisit sinne hoidot tehneeseen klinikkaan yhteyttä, jos siellä voisi keskustella asiasta jonkun ammattilaisen kanssa? Entä mitä mieltä miehesi on?

Kova taival on sulla ollut tuohon pisteeseen, mutta upeaa, että olet saanut kolme lasta hoidoilla! Nuo lahjoitusjutut on niin monimutkaisia, kyllähän lapsi itse varmasti olisi kiitollinen elämästään, mutta sitten taas sisarukset ja se, että miten asian kanssa itse elää, on niin paljon jokaisen ajattelutavoista ja persoonastakin kiinni.

 

Itse en pystyisi alkioita vieraalle luovuttamaan joten tuhottavaksi menisivät.

 

En luovuttaisi. En pystyisi olemaan sinut sen kanssa, että jos vastaan tulee omaa lasta muistuttava tyyppi, hän voisi aidosti olla lapseni sisarus. Lapsettomuudesta kokemusta kyllä, haluaisin olla niin jalo että soisin muille mahdollisuuden, mutta en ihan noin "valmiilla" setillä kuin se täyssisarus.

Olen ehkä jonkun mielestä kylmä, mutta ihan sama. Mun mielestä on vaan vähän turhan sentimentaalista ja jopa syyllistävää selittää että alkion tuhotessa lähes tappaa lapsen. Ei se alkio elä. Siinä on potentiaali kasvaa ihmiseksi, mutta ei välttämättä. Vielä pakasteena se on jääpuikko siinä missä sapuskat pakkasessa.

 

Kannattaa muistaa, ettei alkio ole lapsi. Se on vain alkio, jolla on edellytykset kehittyä ihmislapseksi, mutta sellaisenaan se on pelkkä solumöykky.

Aika karua, jos joku tekee noin isoja päätöksiä alkiota sympatiseeraten ja kuin kuvitellen, että alkiolla olisi tyyliin tunteet.

 

Jos se ei tuntuisi pahalta, antaisin luovutettavaksi ja jos taas tuntuisi pahalta, roskiin vaan. Eli teidän tilanteessa ehdottomasti hävitettäväksi jos ei lapsia missään nimessä enää halua.

 

Jos se ei tuntuisi pahalta, antaisin luovutettavaksi ja jos taas tuntuisi pahalta, roskiin vaan. Eli teidän tilanteessa ehdottomasti hävitettäväksi jos ei lapsia missään nimessä enää halua.

Niin juuri. Itsestäni tuntuisi pahalta, kokisin että lasteni bioloista sisarusta kasvattaa joku toinen perhe. Mutta pidän arvokkaana sitä että pystyy ajattelemaan näiden asioiden ohi ja toisellakin tavalla.

 

Ja mitenkäs sitten kun sisarukset tapaavat toisensa ja päätyvät yhteen perustamaan perhettä? Todella pieni mahdollisuus mutta mahdollisuus silti...En tiedä miten klinikoilla tällaisiin tilanteisiin on "varauduttu"? Jos ajattelemme asiaa toisinpäin, että ainut keino saada lapsi kasvamaan sisälleen olisi ottaa vastaan luovutettu alkio, niin moniko meistä ottaisi sen? Silloin olisi ajatus että se on minun lapseni kun sen sisälläni kannan, eikä niiden biologisten vanhempien joiden soluista lapsi on lähtöisin. Luultavasti itse ottaisin vastaan vaikka samaa en pysty toisinpäin tekemään.

Olen ajatellut myös sitä että miespareille ei tuntuisi mielekkäältä antaa mahdollisuutta lapsen hankintaan. Sitten jostain bongasin ajatuksen että mitäs jos kyseessä olisi oma poikani joka toivoo kumppaninsa kanssa lasta. Mutteivät saisi kun yhteiskunta kieltää. Äkkiä se ajatus siinäkin pyörähtää eri suuntaan ja onkin valmis antamaan miesparille lapsen. Ihmeellinen on ihmisen mieli...

 

Me annoimme puolivuotta sitten kaikki 7 alkiota lahjoitukseen. Toivottavasti niistä on apua jollekkin.

 

Meillä oli 6 alkiota alkuunsa. Tuoresiirto on nyt 9kk Viktor ja nukkuu tuolla. 3 käytetty niistä jäljelle jääneistä ilman tuloksia ja jos vaan sulavat niin 2 viimeistä siirretään mulle maanantaina kyytiin. Itselleni sulatuksesta selviämätön alkio oli lapsen menetys ja kiinnittymätön alkio samoin. Olisin tehnyt mitä vain voidakseni estää lapseni menehtymisen, mukaan lukien luovuttaa hoidoista jääneet alkiot muille rakastettaviksi, jos meille olisi jäänyt ylimääräisiä.

Olivathan ne 5 muuta alkiota Viktorin täyssisaruksia, hän on kuin yksi "kuutosista".

 

Mikä oli teillä syynä nöihin hoitoihin astro?
Pakkasessa on meilläkin.

 

Aijaijaijai! Ei tuollaista saisi tehä! Ei luonnon systeemeitä saisi mennä sotkemaan.

 

Mieheni on paljon suoraviivaisempi kuin minä.
Hänen mielestä asia on kerran jo päätetty (eli luovutus).
Hänen mielestään niistä soluista mahdollisesti alkunsa saava lapsi olisi sen perheen johon syntyisi.
Äitiys ja isyys kun on niin paljon muutakin kuin biologiaa.

Eli se olen vain minä joka nyt " totuuden hetkellä" olen alkanut miettiä asiaa ihan uusilta puolilta.

 

Mieheni kyllä ymmärtää minun jahkailuakin ja on sanonut, että minun tahtoni mukaan mennään.

 

Sairas maailma!

 

Vieläkö joku haluaisi pohtia tätä kanssani?

 

[QUOTE="Annamari";29905858]Mutta mitä jos syystä tai toisesta meidän alkio päätyisi perheeseen, jossa hänen elämä ei olisikaan niin hyvää?
Mitä jos 19 vuoden kuluttua oven takana olisikin onneton nuori ihminen, joka olisi meille katkera siitä, että hänet luovutimme eteenpäin.
[/QUOTE]

Itse ajattelen niin, että ette te mitään lasta "luovuta" toiseen perheeseen. Lapsesta tulee sen toisen perheen lapsi, hän syntyy siihen perheeseen. Te olette luovuttaneet soluja ja geenejä, joihin sitten ympäristö vaikuttaa jo raskausajasta lähtien. Jos tulevasta lapsesta tulee onneton, niin eiköhän hän siitä syytä ihan omia vanhempiaan, eikä teitä luovuttajia. Luovutetuista soluista syntyneille lapsillekaan ei puhuta luovuttajista äitinä ja isänä, koska hänhän on syntynyt äidilleen ja isälleen. Eli ehkä haluan sanoa, että sinun mielessäsi lapsi on enemmän "teidän" kuin tulevan perheen ja lapsen itsensä mielessä. Ja jos se ajatus sinua häiritsee, niin sinun on tehtävä niin kuin koet parhaaksi. Mikä on varmasti vaikeaa, kun toisaalta kuitenkin haluaisit auttaa lapsettomuudesta kärsiviä. Kokeile ajatusleikkiä: hävitimme solut, miltä nyt tuntuu? Tai: luovutimme solut, miltä nyt tuntuu?

 

Annoimme sitten klinikalle luvan hävittää ylimääräiset alkiot.
Mitä enemmän asiaa ajattelin, sitä pahemmalta ajatus meidän lasten biologisesta sisaruksesta jossain muussa perheessä tuntui.
Pahalta se hävittäminenkin tuntuu, mutta tämän päätöksen kanssa pystyn kuitenkin elämään.