Raiskaukset kasvussa, vika naisissa

  • Viestiketjun aloittaja "Silja"
  • Ensimmäinen viesti
Blue
Heidän työhönsä kuuluu asiakkaiden turvallisuudesta huolen pitäminen siinä määrin kun se on mahdollista. Kaikissa töissä turvallisuus on ykkösenä. Voit käydä varmistamassa vaikka laivan henkilöstöltä että mikä on heidän turvallisuussuunnitelmansa väkivalta tilanteiden varalle ja miten heidän henkilöstöä koulutetaan siihen säännöllisesti. Esimies osaa varmaan kertoa vielä paremmin. Joka tapauksessa JOKA IKISESSÄ työssä työturvallisuutta varmistetaan jatkuvasti, vasta sitten tulee muut asiat.
Niin, työturvallisuutta varten tehdään vaikka ja mitä. Heillä ei kuitenkaan ole keinoja puuttua asiakkaiden välisiin kärhämiin ennen kuin sitten vasta kun se tulee heidän tietoonsa, valitettavasti yleensä vasta jälkikäteen.
 
Keskity sitten mun kanssa rinta rinnan tekemään töitä sen eteen että raiskaustuomiot saataisiin kovemmiksi sen sijaan että kuvittelet mun olevan jotain muuta mieltä.

Suomen laki nimittäin on todella väärässä tuomioiden suhteen vielä tässä asiassa.
Älä sitten syyllistä rivien välistä naisia. Uhri joutuu kärsimään jo riittävästi, että häntä tarvitsee enää uudestaan kivittää ja viedä tämän usko lopullisesti ihmisten hyvyyteen. Uhri käy läpi oikeusprosessit ja trauman joten sinun ei tarvitse enää naisena ruoskia heitä.

Ilman muuta tuomiot kovemmiksi! Mutta kaikki lähtee asenteista, käytöstä on vaikeampi muuttaa. Kunhan saadaan raiskauksen yrityksetkin kunnolla viranomaisten tietoon (ja suurin osa meneekin) ja tytöt viemään seksuaalirikokset eteenpäin niin sillä jo ehkäistään uusia raiskauksia. :)
 
Viimeksi muokattu:
Blue
Älä sitten syyllistä rivien välistä naisia. Uhri joutuu kärsimään jo riittävästi, että häntä tarvitsee enää uudestaan kivittää ja viedä tämän usko lopullisesti ihmisten hyvyyteen. Uhri käy läpi oikeusprosessit ja pitkät viranomais selvittelyt, joten sinun ei tarvitse enää naisena ruoskia heitä.

Ilman muuta tuomiot kovemmiksi! Mutta kaikki lähtee asenteista, käytöstä on vaikeampi muuttaa. Kunhan saadaan raiskauksen yrityksetkin kunnolla viranomaisten tietoon (ja suurin osa meneekin) ja tytöt viemään seksuaalirikokset eteenpäin niin sillä jo ehkäistään uusia raiskauksia. :)
Älä tulkitse sieltä rivien välistä sellaista mitä siellä ei ole, sillä siitä päästään.
 
Niin, työturvallisuutta varten tehdään vaikka ja mitä. Heillä ei kuitenkaan ole keinoja puuttua asiakkaiden välisiin kärhämiin ennen kuin sitten vasta kun se tulee heidän tietoonsa, valitettavasti yleensä vasta jälkikäteen.
No ilman asiakkaita ei tule rahaa. Myöskin laivan työntekijöillä on ammattietiikka, joka velvoittaa väkivaltatapauksiin puuttumisen ja niiden ennaltaehkäisyn niin kun se on mahdollista.
 
ne jotka tässä ketjussa ovat olleet sitä mieltä että naisten ei paranis vetää itseään kaatokänniin missä sattuu tuskin haluavat syyllistää jo tulleita uhreja vaan pikemmin ehkäistä tulevia rötöksiä
Kuka nainen ei tiedä ettei kannata juoda kaatokänniin tai lähteä tuntemattoman matkaan ekana yönä? Kyllä nuo yleisesti tunnutaan tietävän, mutta silti raiskauksia tapahtuu.
 
Blue
No ilman asiakkaita ei tule rahaa. Myöskin laivan työntekijöillä on ammattietiikka, joka velvoittaa väkivaltatapauksiin puuttumisen ja niiden ennaltaehkäisyn niin kun se on mahdollista.
Et voisi sanoa mitään muuta itsestääbselvempää mutta kun ongelma on siinä että laivan henkilökunta ei voi valvoa jokaista laivan naisasiakasta 24/7.

Nainen menee hönttiyksissään kaatokännissä tuntemattoman vieraan kanssa hyttiinsä. Siinä kohtaa jos hlökunta pysäyttää naisen ja kysyy tilannettaa niin nainen örisee että "kaikki hyvin". Alkavat suudella, nainen sammuukin kesken kaiken ja mies hoitaa homman kotiin. Aamulla (naista kaduttaa ja) sanoo tulleensa raiskatuksi. Ja niinhän se on. Mutta ei laivan hlökunta parhaimmilla taidoillaankin olisi voinut MILLÄÄN estää tätä.
 
Illalla palataan! Huh mikä asenne löytyy osalta porukkaa, että ihan puistattaa, vähän voisi miettiä hetken niitä tosiasiallisia tilanteita joissa raiskaudet yleensä tapahtuu. Tuskin nainen tyrkyttää itseään tai tekee ylipäänsä mitään riskialtista.
 
mutta (häppärin mielestä) henkilökunnan olis pitänyt aavistaa että homma ei tuu menemään nätisti ja pelastaa pahaa-aavistamaton naikkonen raiskarin kynsistä
 
Niin, jos se raiskaaja suurimmassa osassa tapauksia on kuitenkin tuttu tai jopa oma aviomies :(
 
Blue
mutta (häppärin mielestä) henkilökunnan olis pitänyt aavistaa että homma ei tuu menemään nätisti ja pelastaa pahaa-aavistamaton naikkonen raiskarin kynsistä
Ja sitten olla iltalehtien otsikoissa kun aviomies närkästyneenä kertoo laivahlökunnan tuleen syyttämään häntä epäilyttävistä asioista kun oli viemässä liikaa nauttinutta vaimoaan nukkumaan...

Se on niin helvetin helppoa olla idealisti ja suoltaa toinen toistaan jalompia ajatuksia. Mutta kun maailma ei vaan ole niin helppo!!
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Ja sitten olla iltalehtien otsikoissa kun sulkivat miehen laivatyrmään kun oli liikaa viiniä nauttivaa vaimoaan vienyt nukkumaan...

Se on niin helvetin helppoa olla idealisti ja suoltaa toinen toistaan jalompia ajatuksia. Mutta kun maailma ei vaan ole niin helppo!!
on se jos oot vasta pikkusen sivu kahenkympin ja olemassaankin luonteeltaan naisellisen kepeä
 
Viking Linen edustaja kertoi iltapäivälehdessä(ei pysty linkkiä laittamaan luurilla), että kun he alkoi miniristeilyllä pitää tax freen auki vain aamuisin ja laittoivat viikonlopuiksi ikärajan 21, sekä häiriöt että raiskaukset on vähentyneet huomattavasti. Aika selkeä viittaus siihen liiallisen alkoholin käytön vaikutukseen. Ihmiset ei saa viinaa hyttibileisiin -> ihmiset pysyy selvempinä -> ihmiset osaa käyttäytyä
 
  • Tykkää
Reactions: Namppis88
Blue
Niin, jos se raiskaaja suurimmassa osassa tapauksia on kuitenkin tuttu tai jopa oma aviomies :(
Niin, nämä on niitä tapauksia ettei näinen voi mitään tekemällä välttyä tältä jos sellainen on tapahtuakseen.

Miksi sitten otetaan syyttelynä se jos sanotaan että kannattaa vähän miettiä mitä tehdä känniorveltäessään pitkin kaupunkia ettei siinä enää turhia riskejä otettaisi?

Oikeasti naiset, samalla puolella tässä ollaan. Pitää vaan olla realisti. Idealismi ei pelasta ketään raiskaukselta.
 
Eikös puhuttais välillä näistä raiskaajista?

Kriisipalveluita on väkivaltaan aikoville. Onkohan raiskareille ihan omat palvelunsa vai käyttävätkö samoja? Tietääkö joku?

Olen lukenut monta tarinaa väkivaltaisista ihmisestä jotka hakevat apua ongelmaansa, mutta en ole lukenut yhtään tarinaa raiskaajasta joka hakisi apua.

Pitäisikö tehdä joku kampanja erikseen raiskareille?
 
Yhtä tyly käytäntö raiskareille kuin pedofiileillekin (lisänä pedofiileille kemiallinen kastraatio). Jonkinlainen¨pitkä pakkokurssi, nimi rekisteriin, pitkä tuomio ja pitkä valvonta-aika vapauden koittaessa.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
On ihan normaalia pyrkiä estämän murtovarkauksia omalla toiminnalla eli lukitsemalla ovet/polkupyörät, autot, varatot jne. Miksi siis se, että pyrkii karttamaan tilanteita, joissa riski tulla raiskatuksi on tavanomaista suurempi on vastuun ottamista pois tekijältä?
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Yhtä tyly käytäntö raiskareille kuin pedofiileillekin (lisänä pedofiileille kemiallinen kastraatio). Jonkinlainen¨pitkä pakkokurssi, nimi rekisteriin, pitkä tuomio ja pitkä valvonta-aika vapauden koittaessa.
Joo, mut jos miettis ennaltaehkäisyä, mitä sinäkin olet hanakasti tässä nyt ajanut takaa.
 
Vakuutus ei korvaa, jos jätän avaimet oveen ja minut ryöstetään. Vakuutus ei maksa myöskään, jos makaan sammuneena katuojassa ja minut ryöstetään. Jos minut samoissa tilanteissa raiskataan, maksaako vakuutus mahdolliset sairaanhoitokulut?
 
Yhteistyössä