Raiskaukset kasvussa, vika naisissa

  • Viestiketjun aloittaja "Silja"
  • Ensimmäinen viesti
Sanotaanhan PMMP:n Pikkuveli biisissäkin "tiedän kyllä, että undulaatit tapaavat miesten vessoissa turpiinsa saada".

Harva kuitenkin puolustaa noita undulaatteja julkisesti, moni sen sijaan sanoo että voisi hillitä käytöstä ja ulkonäköään. Varsinkin pikkukaupungeissa omana itsenään olo voi olla vaikeaa. Onneksi yleisesti käydään suvaitsevaisuuskampanjoita, mutta erityisesti ei ole kampanjoita lyömistä vastaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Phoebsi
[QUOTE="vieras.";29768805]Tuomioita muutetaan osaltaan sillä, että päättäjät näkevät yleisen asenteen ja ihmisten mielipiteet nykytuomioista. Ne näkyvät ihmisten keskusteluissa näilläkin palstoilla. Nyt voi tehdä myös kansalaislähtöisiä lakialoitteita.

Koska tulee niitä vinkkejä, miten minimoidaan se, että pojista kasvaisi toisia kunnioittamaton raiskari? Kaikki vinkit tuntuvat keskittyvän siihen, miten tytöt saavat pukeutua, olla ja elää. Ja jos siihen halutaan jäädä, niin opettakaa sitten tytöille, että miesten kanssa ei kannata tutustua, kaveerata eikä muuttaa yhteen. Suurin osa raiskauksista kun on tuttujen tekemiä ja koti on naiselle Suomessa vaarallisin paikka.[/QUOTE]


Olet asian ytimessä, miesten kanssa ei kannattaisi muuttaa yhteen. Koti on naiselle pahin paikka, jos siellä on mies.

Tässä ketjussa taidetaan keskittyä vain ns.puskaraiskauksiin, jotka ovat perin harvinaisia kotiväkivaltaan verrattuna.
 
Blue
Siinä tapauksessa tunnemme erilaisia miehiä ja ystäväpiirimme on erilainen. Mistä tuollainen ero johtunee? Osaatko sanoa mikä miehen taustassa vaikuttaisi tuohon? Koulutus, älykkyys, joku muu?
En tunne sinua kuin palstan perustella mutta herkuttelen mielikuvalla että sun päässäsi liikkuisi vain pillulima ja perversiot. Naurattaa jo ajatus oman miehenkin kohdalla vaikka ko tapaus onkin hyvinkin tyypillinen mies miehisine ajatuksineen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja virtsanpylväs;29768845:
Olet asian ytimessä, miesten kanssa ei kannattaisi muuttaa yhteen. Koti on naiselle pahin paikka, jos siellä on mies.

Tässä ketjussa taidetaan keskittyä vain ns.puskaraiskauksiin, jotka ovat perin harvinaisia kotiväkivaltaan verrattuna.
Jos turvassa haluaa olla on viisainta olla yksin, ehkä koira vartioimassa jos osaa kasvattaa sen.
 
  • Tykkää
Reactions: virtsanpylväs
"vieras."
Se että mieli on kieroutunut ei tarkoita että tekijä on sairas. Hän voi olla yksinkertaisesti paha. Normaali ihminen ei raiskaa mutta se ei tarkoita että hän olisi sairas.

Mutta tässä on kyse vain sanoista, oikeasti olemme ilmeisesti samaa mieltä. Käytät ilmaisua terve tarkoittaen moraaliltaan tervettä tai sairasta? Minun mielestäni vain pahoinpitelijäkin on moraaliltaan sairas (tiettyjä poikkeuksia voi olla).
Kieroutunut mieli on terve mieli?

Moraaliltaan, käytökseltään, asenteiltaan, you name it. Terve ja tasapainoinen ihminen ei raiskaa. Koska silloin hän ei ole terve ja tasapainoinen. (Mikä ei tarkoita tietenkään sitä, että kaikki mieleltään sairastuneet ja/tai tasapainottomat ihmiset olisivat kykeneviä raiskaamaan. Ennenkuin joku keksii tarttua siihen).
 
[QUOTE="vieras.";29768805]Tuomioita muutetaan osaltaan sillä, että päättäjät näkevät yleisen asenteen ja ihmisten mielipiteet nykytuomioista. Ne näkyvät ihmisten keskusteluissa näilläkin palstoilla. Nyt voi tehdä myös kansalaislähtöisiä lakialoitteita.

Koska tulee niitä vinkkejä, miten minimoidaan se, että pojista kasvaisi toisia kunnioittamaton raiskari? Kaikki vinkit tuntuvat keskittyvän siihen, miten tytöt saavat pukeutua, olla ja elää. Ja jos siihen halutaan jäädä, niin opettakaa sitten tytöille, että miesten kanssa ei kannata tutustua, kaveerata eikä muuttaa yhteen. Suurin osa raiskauksista kun on tuttujen tekemiä ja koti on naiselle Suomessa vaarallisin paikka.[/QUOTE]

Lähtökohtaisesti kasvatuksessa on jotain vakavasti pielessä jos poika pitää erikseen opettaa olemaan raiskaamatta. Meillä on toiminut ihan peruskasvatus toisen ihmisen huomioonottamisesta.

Aloitusviestissä oli kyse nimenomaan kohusta, joka lähti laivayhtiön edustajan kommenetista laivalla tapahtuvista raiskauksista. Ei siis kotona.
 
"Ihailija"
Taas tätä lässytystä että se on aina raiskaajan vika ja diipa daapa....

Niin on, se on aina se rikoksentekijän vika. Mutta vaikka sitä kuinka toistellaan niin se ei estä niitä rikoksia tapahtumasta. Ei estä koska on tyyppejä jotka eivät kunnioita sitä jokaisen itsemääräämisoikeutta.

Siinä on naisella sitten kaksi vaihtoehtoa. Joko jankata että kukaan ei saa koskea ja vetää överit ja maata pillu paljaana sammuneena tai sitten pitää huolta itsestään samalla kun pitää hauskaa.

Tämä on se valitettava totuus. Huutamalla niitä oikeuksia ei estä mitään. Vaalimalla niitä oikeuksiaan voi estää raiskauksen.
Olet todelakkin oikeassa.
 
Blue
nyt oot turhan vaatimaton, en usko ettetkö ymmärrä naisia minua paremmin mutta toisaalta epäilen että ohjataksesi keskustelua mieleiseen suuntaan et tuo kaikkia tietojasi vain julki
Rehellisesti sanoen noi tunteet eivät käyneet tässä kohtaa mielessäni. Siksi oivalluksen jälkeen se purkautui noin. :D Mutta toisaalta mä olen melkoinen blondi joten siitä syystä en pystynyt ajattelemaan asiaa tarpeeksi monipuolisesti (naisenakaan), mihin sinä taas kykenit. Siksipä nolottaakin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja virtsanpylväs;29768862:
En osaa, mutta on ihan hyvä että pidätte ajatukset siellä pään sisällä ja esitätte suht terveitä.
Minun on hyvin vaikea uskoa että olisin jotenkin harvinaisuus tuon suhteen ja tuttavapiirini miehet osaisivat peittää ajatuksensa niin hyvin. Epäilen että sinulle on sattunut poikkeavan paljon noita ikäviä tapauksia.
 
  • Tykkää
Reactions: Phoebsi
"vieras."
Varoitteleeko yksikään vanhempi poikiaan juomasta liikaa naisten seurassa niin, että se toisen kunnioitus katoaa? Tai hakemaan hoitoa, jos huomaa itsessään tällaisia haluja?

Aivan varmasti tekee näin. Siksi kaikki miehet eivät raiskaakaan.


Näin se kohta meni oikeasti. Eli en vastannut väitteeseen " kotona kehoitetaan poikia olemaan raiskaamatta". Vaan vastasin väitteeseen että kotona kehoitetaan poikia olemaan juomatta niin että kunnioitus toisia kohtaa häviää ja hakeutumaan hoitoon jos tuntee halua tehdä moinen teko.
Ja nämä eroavat toisistaan..miten?

Onko väitteesi nyt se, että pojista, joita ei erikseen ole opetettu kotona kunnioittamaan humalassakin naisia ja hakeutumaan hoitoon jos tuntee tarvetta raiskata, kasvaa raiskaajia? Vain nämä erikseen kotona opetetut eivät raiskaa?
 
"mies1"
Musta ei saa feministiä tekemälläkään.
Okei. :) Tarkoitin sitä, että ei raskaammassa feminismissä ainakaan sotien jälkeen ole mitään vastakkainasettelua "naisten vapaus" vs. "himokkaat miehet".

Suomessa helposti erehdytään pitämään vanhanaikaisuutena sitä, mikä ulkomaailmassa - jossa on paljon pidempi traditio asian pohdinnasta - on yleistä, eli esimerkiksi naisten viisaus ja järkevyys. "Mä ördaan nyt ja näpit irti!" on enemmänkin suomalainen kansalaisuskonto kuin mitään muuta globaalissa ja akateemisessa mielessä.

Ehkä vähän sama muuten on pukeutumisessa. "Mä tykkään mennä näillä, vitut teistä muista!"

Me ei oikein olla näitä asioita vielä mietitty kun on yhä elossa ihmisiä, jolloin käytännössä kaikki elivät kyläyhteisöissä. Siksi vertailukin muihin länsimaihin on toki epäreilu, mutta ei se tarkoita, etteikö kannattaisi tutustua eri tapoihin nähdä ko. asia tai pohtia sen oikeellisuutta.
 
Blue
[QUOTE="vieras.";29768849]Kieroutunut mieli on terve mieli?

Moraaliltaan, käytökseltään, asenteiltaan, you name it. Terve ja tasapainoinen ihminen ei raiskaa. Koska silloin hän ei ole terve ja tasapainoinen. (Mikä ei tarkoita tietenkään sitä, että kaikki mieleltään sairastuneet ja/tai tasapainottomat ihmiset olisivat kykeneviä raiskaamaan. Ennenkuin joku keksii tarttua siihen).[/QUOTE]

Näihin ei autakaan enää mitkään valistuskampanjat. Ja oikeasti olen niiden kannalla nyt kun Phoebsi heitti ajatuksen ilmaan, ja jopa uskon että niistä hyötyä olisi. Meillä on näkökulmat näköjään aika kaukana toisistaan.
 
Mä en missään nimessä puolustele raiskausta, mutta...

Miksi jatkoit lausetta?

Raiskauksia voidaan ehkäistä muutenkin kuin varoittelemalla naisia juomasta.
Jospa mentäisiin ihan ongelman alkujuurille, eli raiskaaviin miehiin. Miksi mies raiskaa?

Nämä räjähdysmäisesti nousseet raiskausluvut kertovat aika paljon laivojen matkustajista. Sohaisen nyt muurahaispesää, mutta veikkaan että suurin osa näistä tapauksista on tapahtunut ulkomaalaissyntyisten miesten toimesta..
 
Miettikää nyt mitä kaikkea miehet tekevät salaa, runkkailevat lenkkipoluilla, nuuhkivat pyöränsatuloita, alushousuja, panevat hedelmiä, kyljyksiä... puhumattakaan mitä tekevät eläville olioille.
Mä olen varma että jos nuo asiat olis sallittuja, kaikki miehet tekisivät julkisesti niitä, nuuskisivat kaupoissa naisten perseitä ja huljuttelisivat muniaan pyörien satuloissa. Ne on oikeesti ihan pimeitä. Onneksi kuitenkin suurinosa miehistä osaa käyttäytyä ja pitää viettinsä piilossa aivokoppansa sisällä. Kuten kuuluukin.
 
Viimeksi muokattu:
[QUOTE="mies1";29768882]Ehkä vähän sama muuten on pukeutumisessa. "Mä tykkään mennä näillä, vitut teistä muista!" [/QUOTE]

Noin sen pitäisikin mennä, pukeutumisen tai kampauksen ei pitäisi olla syynä väkivaltaan. Ikävä kyllä asia ei ole niin ja siksi täytyy välttää tiettyjä paikkoja tiettyinä aikoina. Ei tuo koske pelkästään naisia. Kaltaisteni ulkoisesti normaalien on aika turvallista mennä eri paikkoihin. Itsensä juominen tainnoksiin ei taas ole hyvä idea, varsinkaan julkisilla paikoilla ilman kavereita suojaamassa.
 
"vieras."
Sanotaanhan PMMP:n Pikkuveli biisissäkin "tiedän kyllä, että undulaatit tapaavat miesten vessoissa turpiinsa saada".

Harva kuitenkin puolustaa noita undulaatteja julkisesti, moni sen sijaan sanoo että voisi hillitä käytöstä ja ulkonäköään. Varsinkin pikkukaupungeissa omana itsenään olo voi olla vaikeaa. Onneksi yleisesti käydään suvaitsevaisuuskampanjoita, mutta erityisesti ei ole kampanjoita lyömistä vastaan.
On niitä ollut. Jo peruskoulussa oli joku "Jo yksi lyönti voi tappaa" tms.
 

Yhteistyössä