O
otto.-automaattiko?
Vieras
Oma äitini kuluttaa rahojansa mihin sattuu. Kun hänen rahansa ovat loppuneet, siirtyy hän seuraavan "uhrinsa" luokse. Viime kuukaudet äitini on lainannut rahaa 18-vuotiaaltani pojaltani. Tämä on tullut ilmi ihan äskettäin. Äitini on luvannut maksaa kaiken takaisin, mutta sen leväperäisellä rahankäytöllä tämä tuskin tulee tapahtumaan ihan äkkiä. Ja mistä tiedän, että velka ei lisäänny edelleen? Poikani on kuitenkin täysi-ikäinen, joten hän ei ole tilivelvollinen asioistaan. Harmittaa vaan pojan puolesta, kun yrittää säästää reissua varten ja nämä rahat jo lainattu mammalleen.
Olen myös huomannut sen, että äitini ihan mielellään maksuuttaa kaiken minulla. Jos olen käymässä lapsuudenkodissani, niin saan ostaa ruoat kaikille siltä ajalta. Hän suunnittelee vievänsä 2 muuta lastani esim. elokuviin yms, mutta saan ne itse maksaa. Yleensä viikonlopun aikana minulta menee rahaa n. 300e siellä olemiseen. Ja ruoankin saan tehdä koko poppoolle. Jos vanhempani tulevat meille, niin silloinkin teen ihan kaiken ja maksan myös. Hyvässä lykyssää saan vielä "lainata" rahaa, että saa ostettua autoon bensaa kotimatkaa varten. Ei olisi ensimmäinen kerta.
On ihan ymmärrettävää, että otan osaa kuluihin, mutta se että maksan kaiken ihan itse, on jo aika "paksua".
Jos isosiskoni on siellä käymässä, niin äitini maksaa siltä lainaamansa rahat kyllä takaisin kiitoksien kera. Jos isosiskoni tekee siellä jotain, niin häntä kyllä muistetaan kiittää vielä pitkään. Itse en koskaan mitään kiitosta saa. Rahani kyllä kelpaavat, samoin apuni ihan muuten vaan.
Olen vuosien saatossa huomannut äidissäni narsistisia piirteitä. Jos jotain sanon/ehdotan, niin se on hänen mielestään suoranainen hyökkäys ja hän vetäytyy marttyyriksi. Olen kuulemma kiittämätön yms. Hän haukkuu minua ystävilleen ja puhuu perättömiä. Siskoani jaksaa kehua yms, vaikka tämä tekisi mitä.
Olen ihan lopussa. Poikani asuu vanhempieni kanssa samalla paikkakunnalla, joten hän on alttiimpi äitini toimille. Eihän monikaan lapsenlapsi halua kieltäytyä auttamasta isovanhempiaa, ja tämän on äitinikin ymmärtänyt. Ja tätä myös käyttää hyväkseen. Myönnän, että poikani on ihan liian kiltti, mutta pitääkö sitä nyt oma isovanhempi käyttää rahallisesti hyväkseen????
Mitä tekisitte? Itseltäni on keinot ihan loppu...