En vaan tajua tota omat rahat -juttua.

Moni näkee täällä rahan lähinnä välittömästi kulutettavana asiana ja ilmeisesti siksi on aivan sama kuka maksaa mitäkin. Meidän perheessä raha on jotain mitä kerrytetään niin paljon kuin suinkin kykenemme. Tämä tarkoittaa yhtä yhteistä taloustiliä, omia käyttötilejä ja omia varallisuuksia. Yhteistä omaisuutta on vain talo.

Taloustililtä maksetaan aivan kaikki pakolliset talouden pyörittämiseen vaadittavat menot. Yhteiseltä tililtä menee lainat, kaikki yhteiset laskut, jälkikasvun menot, autojen kulut, vakuutukset, elintarvikkeet jne.

Kun sovittu summa on palkkapäivänä siirretty taloustilille, niin siitä eteenpäin molemmat ovat taloudellisesti vapaita. Itselleni jätän n. satkun käyttörahaa kuukaudeksi ja sijoitan loput. Vaimo tekee jossain suhteessa samaa. Jos minä tarvitsen uuden harrastusvälineen, joka maksaa vaikka 2000e, niin asiasta ei tarvitse neuvotella. Jos vaimo varaa kavereidensa kanssa viikonloppureissun eurooppaan, niin anti mennä vaan. Asiasta keskustellessa puhutaan vain kalenterista, rahasta ei sanaakaan.

Tämä systeemi pitää molemmat vapaina ja tasa-arvoisina, eikä parisuhde kiristä kummankaan taloutta, saati päätä.

Minulla oli myös yksin asuessa kolme tiliä: taloustili, käyttötili ja jemmatili, jota käytin lähinnä sijoitusten vastatilinä ja johon kerrytin rahaa sijoittaakseni aina otolliseen kohteeseen otolliseen aikaan vähän isomman köntän. Parisuhde teki vain taloustilistä yhteisen. Muuten toimin edelleen samalla tavalla.

Se on tosin aivan sama miten raha-asiat teknisesti järjestää, jos suhde rahaan on jo lähtökohtaisesti sairas. Meidän perheessä homma toimisi, vaikka molemmat toisi palkkansa kotiin kolikkoina, jotka kerättäisiin arkkuun, josta maksettaisiin menot ja samaan arkkuun kerrytettäisiin säästöä.

Tai sitten he vain säästävät yhteisesti, älä yritä ylentää itseäsi.

 

Meillä on omat rahat joista hoidetaan meidän perheen yhteiset menot ja mitä siitä sitten jäljelle jää on omaan käyttöön. Meillä tämä homma on toiminut hyvin sillä kumpikaan meistä ei ole loppupeleissä niin itsekäs että sijoittaisi omat rahat pelkästään itseensä

 

Muistattehan ostaa loton jo alunperin porukkalottona eli kahdella kunpongilla, jos aiotte voitotkin jakaa. Muuten tulee aikamoiset lahjaverot, jos sen miljoonan tai enemmän toiselle lahjoittaa.

Itse en siis lahjoittaisi miljoonaa puolisolleni, jos olisin itse yksin ostamallani kupongilla voittanut 2 miljoonaa. Ei se niin suuri summa kuitenkaan ole, ettenkö keksisi sille muuta käyttöä kuin luovuttaa ison osan verottajalle. Tottakai puoliso saisi käyttää asioita, joita voittorahoilla ostaisin, mutta ihan verotuksellisista syistä ne olisi minun nimissäni. Ja saisihan puoliso puolet, jos joskus tulisi ero tai kuolisin ennen häntä, sillä meillä ei ole avioehtoa.

 

Mun tekemä työ=mun saama palkka=mun rahat. Miehen tekemä työ=miehen saama palkka=miehen rahat. Yhteiset menot=maksetaan puoliksi.

Mä haluun nahkatakin=mä ostan sen omilla rahoillani. MIes haluaa pelikonsolin=ostaa sen omilla rahoillaan.

Get it?

 

Jos kaikki rahat on yhteisiä niin se vie vapauden. Joudut miettimään ostoksia koko ajan ettei kuluttaisia enempää kuin toinen. Ja aina pitäis keskustella toisen kanssa jos haluaa ostaa vähän kalliimman jutun. Aika ahdistava juttu. Kyllä aikuisella pitää olla omaa rahaa jota voi käyttää miten haluaa.

 

En antaisi voitoistani osaa miehelleni, ne rahat kuuluvat enemmän lapselleni kuin miehelleni. Hän saa kyllä niistä nauttia niin kauan kuin yhdessä ollaan, mutta mukaansa ei hän mitään voi viedä.

 

Meillä on vain yhteisiä tilejä, niin käyttö- kuin säästötilikin. Näin on ollut aina ja todennäköisesti on hamaan loppuun saakka. Mies tienaa kuussa noin kolme kertaa sen mitä minä, joten tuloero on melkoinen. Jos jakaisimme menot vain omien tulojemme mukaan, emme ikimaailmassa voisi elää sellaista elämää, mitä tällä hetkellä elämme. Omat tuloni riittäisivät puoleen pakollisista kuukausimenoista, mutta mitään ylimääräistä ei jäisi. Ja koska mies haluaa kaikkien perheenjäsenten nauttivan yhtäläisesti, ei hän koe minkäänlaista vääryyttä maksaessaan myös minun henkilökohtaisia menoja. Olemme asiasta keskustelleet, joten kyse ei ole minun mielipiteestäni.

Ja jos jompikumpi voittaisi lotossa tms. olisi rahat ilman muuta tarkoitettu koko perheelle. Kumpikin saisi käyttää rahoja ilman sen kummempia selityksiä ja lupakyselyitä.

Meidän toimintatapa on mahdollista vain jos molemmat osaavat ja haluavat toimia vastuullisesti rahojen kanssa. Itsekään en missään nimessä antaisi käyttöoikeutta rahoihini sellaiselle henkilölle, joka saattaisi ne hummata ja jättää perheen puille paljaille.

 

Aapee tässä taas terve. Mulla on teille kysymys, joka virisi tuossa yön aikana. Jos voittaisitte omilla rahoilla aivan itse ostetulla lottokupongilla pari miljoonaa niin antaisitteko toisen miltsin puolisollenne? Itse antaisin, koska tilanne voisi olla toisinkinpäin - puolisoni olisi sen lottokupongin ostanut.

Joku piti ällöttävän kamalana sitä, että sanoin miehen rahojen olevan minun ja minun rahojeni mieheni. Näkökulmakysymys - mä ajattelen, että me tehdään töitä, että voidaan tienata perheen yhteiseen pussiin rahaa, siis yhteishyötykäyttöön. Kyllähän ne miehen rahat ovat nimellisesti miehen, mutta ihan hyvin voin siinä kasvohoidossa käydä miehen palkkapäivänä ja hän voi lähteä poikain kanssa risteilylle minun palkkapäivänäni.

Joka tapauksessa ollaan köyhiä kumpikin, ja Suomessa taitaa muutenkin olla aika marginaalinen porukka sitä varakasta kansanosaa (toki Kaksplussalle sattumalta aina kulkeutuu merkittävä määrä erityisen hyvin tienaavia). Eikä avioehtoakaan ole, sillä eipä eron tullessa hirveästi ole jaettavaa - ei ole metsää, ei suurperintöjä, ei mitään. Asunto on, pankin, ja siitäkin ollaan puoliksi velkaannuttu. Jos vaikka minusta tulisi seuraava Nobel-kirjailija niin jakaisin kyllä palkkiorahani mieheni kanssa jne.

En antaisi osaa lottovoitosta miehelle, eikä hänkään antaisi minulle.

Asumiskulut menis edelleen puoliksi, tosin lainan maksaisin pois ja ostaisin varmasti uuden auton tai vaikka kaksikin, niin helpottuisi työmatkat molemmilla. Varaisin lemmenlomia ja ostaisin miehelle varmaan joulu- ja synttärilahjoiksi jotain kalliimpaa.
Ostaisin laadukkaita huonekaluja yhteiseen käyttöön ja keittiön remppaisin heti. Omaisuus pysyisi kuitenkin minun nimissäni, vaikka käyttöhyöty olisi molemmilla.

Samaa odotan mieheltä. Meillä on helppoa kun ajatellaan samoin tästä.

 

Mun mielestä avioliitto tai yhteinen talous ei missään tapauksessa oikeuta minua hallinnoimaan miehen ansaitsemia rahoja tai päinvastoin. Yhteinen talous ei myöskään tarkoita, että joka lasku tai kauppakuitti jaetaan tasan puoliksi. Meidän taloudessa laskut hoitaa se joka sattuu hoitamaan, kaupassa maksetaan kuka milloinkin. Talou pyörii yhteisesti kyllä. Siitä huolimatta mulla on omat säästöt, sijoitukset ja varat enkä tunne tarvetta eritellä miehelle paljonko on ja missä, en minäkään kysele hänen säästöistään. Meillä on avioehto

Täällä on silloin tällöin niitä ketjuja, joissa jonkun puoliso on saanut perinnön ja toinen on närkästynyt kun perinnön saanut ei haluakaan käyttää rahoja perheen hyväksi, ts. kuten puoliso haluaa. Kaikki rahat kun on perheen yhteisiä. Ei muuten ole. Meidän kummankin testamentissa on lasten puolison avio-oikeuden pois sulkeva lause. Minä en ole tehnyt töitä ja kerännyt omaisuutta siksi että joku periaatteessa vieras ihminen saisi erossa edes osan niistä. Sorry, OT.

Loistavasti kirjoitettu, kukkapuskan arvoisesti Samaa mieltä kaikesta, paitsi avioehtoa meillä ei ole.

 

Tai sitten he vain säästävät yhteisesti, älä yritä ylentää itseäsi.

Mites se minun viimeinen kappale meni? Kerrataas.

Se on tosin aivan sama miten raha-asiat teknisesti järjestää, jos suhde rahaan on jo lähtökohtaisesti sairas. Meidän perheessä homma toimisi, vaikka molemmat toisi palkkansa kotiin kolikkoina, jotka kerättäisiin arkkuun, josta maksettaisiin menot ja samaan arkkuun kerrytettäisiin säästöä.

 

Muistattehan ostaa loton jo alunperin porukkalottona eli kahdella kunpongilla, jos aiotte voitotkin jakaa. Muuten tulee aikamoiset lahjaverot, jos sen miljoonan tai enemmän toiselle lahjoittaa.

Itse en siis lahjoittaisi miljoonaa puolisolleni, jos olisin itse yksin ostamallani kupongilla voittanut 2 miljoonaa. Ei se niin suuri summa kuitenkaan ole, ettenkö keksisi sille muuta käyttöä kuin luovuttaa ison osan verottajalle. Tottakai puoliso saisi käyttää asioita, joita voittorahoilla ostaisin, mutta ihan verotuksellisista syistä ne olisi minun nimissäni. Ja saisihan puoliso puolet, jos joskus tulisi ero tai kuolisin ennen häntä, sillä meillä ei ole avioehtoa.

Häh? Avioliitossahan rahat ja omaisuus ovat molempien puolisoiden yhteisiä, joten ei tuollaista ongelmaa voi tulla.

 

Jos voittaisin lotossa pari milliä, on se ihan sama kuin oltaisiin voitettu se yhdessä. Ei eritellä rahoja lainkaan, vaikka se tulis mun tilille, menis se yhteiseen hyvään, ja ihan sama myös jos mies voittaisi.

 

Muistattehan ostaa loton jo alunperin porukkalottona eli kahdella kunpongilla, jos aiotte voitotkin jakaa. Muuten tulee aikamoiset lahjaverot, jos sen miljoonan tai enemmän toiselle lahjoittaa.

Porukkapelisopimuksella voitto on jaettavissa kunkin pelipanoksen mukaisesti. Jos lotto on maksettu yhteiseltä tililtä, niin silloin panoskin on yhteinen. Eli mitään ei tarvitse lahjoittaa toiselle. Valitettavasti niin isoja voittoja ei ole tullut, että tästä olisi tarvinnut huolehtia.

https://www.veikkaus.fi/idc/groups/corporate/documents/document/porukkasopimus_suomi.pdf

 

Häh? Avioliitossahan rahat ja omaisuus ovat molempien puolisoiden yhteisiä, joten ei tuollaista ongelmaa voi tulla.

Ei ole. Yhteistä omaisuutta voi kerryttää, mutta lähtökohtaisesti kaikki ennen ja myös avioliiton aikana tienattu, saatu, peritty tai varastettu omaisuus on henkilökohtaista.

 

Meillä on omat tilit ja omat rahat, mutta yhteinen talous. Vuokra maksetaan puoliksi, minä maksan muut asuinkulut. Lainanlyhennys ja muut omistuskämpän kulut hoidetaan yhdeltä tililtä, jonne tulee vuokratulot ja jonne mies tarvittaessa laittaa lisärahaa. Se, mitä Kaupassa käy se joka ehtii - yleensä mies. Ruokaan ja muihin perustarpeisiin ei kaksi ihmistä ihan hirveästi saa menemään.

Omat rahat käytetään sitten niin kuin lystää, kunhan joku järki pysyy päässä ja molemmilla on jonkunlainen bufferirahasto. Mies stressaa enemmän raha-asioista, tykkää sijoittaa ja säästää. Nuo rahat eivät mulle kuulu enkä tiedä kuinka paljon ja millä tuloksilla sijoittaa.

Ollaan eletty aikoinaan pelkästään miehen rahoilla tovi ja vaikka mies ihan mielellään maksoi mun omatkin menot opintolainasta lähtien, olin kovin ahdistunut. Eli jonkinlaista itsenäisyyttä lienee ilmassa.

 

Jos kaikki rahat on yhteisiä niin se vie vapauden. Joudut miettimään ostoksia koko ajan ettei kuluttaisia enempää kuin toinen. Ja aina pitäis keskustella toisen kanssa jos haluaa ostaa vähän kalliimman jutun. Aika ahdistava juttu. Kyllä aikuisella pitää olla omaa rahaa jota voi käyttää miten haluaa.

Nimenomaan näin. Olisi inhottava neuvotella että kuinkas paljon saa laittaa tässä kuussa säästöön, vai haluaako toinen ostaa uuden polkupyörän. Tai jos toinen haluaisi säästää enemmän ja lopettaa vaateostokset vuodeksi, mutta toinen olisi juuri päättänyt uusia koko vaatekaappinsa. Kuulostaa ahdistavalta ja rajoittavalta, hirveä neuvottelu koko ajan.

Yhteiset kulut maksetaan yhdessä ja lopuilla kukin tekee ihan mitä haluaa, on se sitten säästöön, tuhlaukseen tai vaikka polttaa takassa. Ei kuulosta aikuisten ihmisten elämältä se että pitää rahasta neuvotella ihan niinkuin lapsena vanhempien kanssa!

Yhteiset rahat ymmärrän vain siinä tapauksessa että ihan kaikki menee joka tapauksessa pakollisiin menoihin ( = ei mahdollisuutta päättää mihin rahat laitetaan joten ei tartte neuvotella) TAI jos rahaa on niin hemmetisti että voi toteuttaa ihan kaiken mitä haluaa ( = ei tartte neuvotella kun kaiken voi hankkia/tehdä).

Mutta tällaisessa tavallisessa keskituloisessa "kuussa on satasia/tonneja rahaa joiden kohde pitää päättää" tuossa ei ole mitään järkeä. Haluan itse päättää laitanko sen pakollisten menojen jälkeen jäävän tonnin säästöön vai vaatteisiin vai ravintolaan vai mihin. Miksi ihmeessä puolison pitäisi olla siitä päättämässä?!

 

Nimenomaan näin. Olisi inhottava neuvotella että kuinkas paljon saa laittaa tässä kuussa säästöön, vai haluaako toinen ostaa uuden polkupyörän. Tai jos toinen haluaisi säästää enemmän ja lopettaa vaateostokset vuodeksi, mutta toinen olisi juuri päättänyt uusia koko vaatekaappinsa. Kuulostaa ahdistavalta ja rajoittavalta, hirveä neuvottelu koko ajan.

Yhteiset kulut maksetaan yhdessä ja lopuilla kukin tekee ihan mitä haluaa, on se sitten säästöön, tuhlaukseen tai vaikka polttaa takassa. Ei kuulosta aikuisten ihmisten elämältä se että pitää rahasta neuvotella ihan niinkuin lapsena vanhempien kanssa!

Yhteiset rahat ymmärrän vain siinä tapauksessa että ihan kaikki menee joka tapauksessa pakollisiin menoihin ( = ei mahdollisuutta päättää mihin rahat laitetaan joten ei tartte neuvotella) TAI jos rahaa on niin hemmetisti että voi toteuttaa ihan kaiken mitä haluaa ( = ei tartte neuvotella kun kaiken voi hankkia/tehdä).

Mutta tällaisessa tavallisessa keskituloisessa "kuussa on satasia/tonneja rahaa joiden kohde pitää päättää" tuossa ei ole mitään järkeä. Haluan itse päättää laitanko sen pakollisten menojen jälkeen jäävän tonnin säästöön vai vaatteisiin vai ravintolaan vai mihin. Miksi ihmeessä puolison pitäisi olla siitä päättämässä?!

Ilmeisesti niillä on rahaa kuin roskaa tai sitten eivät koskaan osta mitään. Minusta olis hölmöä ostaa yhteiseltä tililtä vaikka 500€ golfsetti, tai sitten alkaa käymään siitä keskustelua että voiko sellaisen ostaa, onko tarpeellista, miten asian voisi muuten hoitaa, vaikuttaako tulevaisuuteemme tms. paskaa.

 

Ilmeisesti niillä on rahaa kuin roskaa tai sitten eivät koskaan osta mitään. Minusta olis hölmöä ostaa yhteiseltä tililtä vaikka 500€ golfsetti, tai sitten alkaa käymään siitä keskustelua että voiko sellaisen ostaa, onko tarpeellista, miten asian voisi muuten hoitaa, vaikuttaako tulevaisuuteemme tms. paskaa.

Kyllä me ostetaan. Joskus laitan sen 500€ vaatteisiin, tai mies ostaa tietokoneen, tai ostetaan yhdessä jotain isompaa. Ei näistä meillä tule ikinä mitään riitaa tai neuvottelutilanteita. Kumpikin meistä tietää mihin on varaa ja mihin ei.

Sinun suhteesi ei kuulosta oikein terveiltä. Tässäkin asiassa näet jotain valtataistelua.

 

Nimenomaan näin. Olisi inhottava neuvotella että kuinkas paljon saa laittaa tässä kuussa säästöön, vai haluaako toinen ostaa uuden polkupyörän. Tai jos toinen haluaisi säästää enemmän ja lopettaa vaateostokset vuodeksi, mutta toinen olisi juuri päättänyt uusia koko vaatekaappinsa. Kuulostaa ahdistavalta ja rajoittavalta, hirveä neuvottelu koko ajan.

Yhteiset kulut maksetaan yhdessä ja lopuilla kukin tekee ihan mitä haluaa, on se sitten säästöön, tuhlaukseen tai vaikka polttaa takassa. Ei kuulosta aikuisten ihmisten elämältä se että pitää rahasta neuvotella ihan niinkuin lapsena vanhempien kanssa!

Yhteiset rahat ymmärrän vain siinä tapauksessa että ihan kaikki menee joka tapauksessa pakollisiin menoihin ( = ei mahdollisuutta päättää mihin rahat laitetaan joten ei tartte neuvotella) TAI jos rahaa on niin hemmetisti että voi toteuttaa ihan kaiken mitä haluaa ( = ei tartte neuvotella kun kaiken voi hankkia/tehdä).

Mutta tällaisessa tavallisessa keskituloisessa "kuussa on satasia/tonneja rahaa joiden kohde pitää päättää" tuossa ei ole mitään järkeä. Haluan itse päättää laitanko sen pakollisten menojen jälkeen jäävän tonnin säästöön vai vaatteisiin vai ravintolaan vai mihin. Miksi ihmeessä puolison pitäisi olla siitä päättämässä?!

Jotenkin näin minustakin. Miksi ihmeessä aikuinen ihminen ei saisi käyttää rahaa itsenäisesti ilman neuvotteluja?

 

Mä en pystyisi tekemään noin kuten Kenguru että ostaisin sen tonnin laukun yhteisillä rahoilla ilman neuvottelua asiasta. Joku periaate mulla tuolla takaraivossa inttää vastaan. Jos rahat on yhteiset tai miehen tienaamat, en minä voi enkä halua käyttää niistä ison osan turhuuteen kysymättä toiselta. Haluan omat rahat jotta voin käyttää niitä juuri kuin itse haluan ilman omantunnontuskia.

 

Kyllä me ostetaan. Joskus laitan sen 500€ vaatteisiin, tai mies ostaa tietokoneen, tai ostetaan yhdessä jotain isompaa. Ei näistä meillä tule ikinä mitään riitaa tai neuvottelutilanteita. Kumpikin meistä tietää mihin on varaa ja mihin ei.

Sinun suhteesi ei kuulosta oikein terveiltä. Tässäkin asiassa näet jotain valtataistelua.

No teillä on sitten ilmeisesti enemmän sitä rahaa käytössä. Jos molemmat laittaakin yhtäkkiä sen 500 euroa omiin menoihin, niin sehän tekee jo tonnin. Meillä ei ainakaan ole löysää rahaa noin paljon.

 

Mä en pystyisi tekemään noin kuten Kenguru että ostaisin sen tonnin laukun yhteisillä rahoilla ilman neuvottelua asiasta. Joku periaate mulla tuolla takaraivossa inttää vastaan. Jos rahat on yhteiset tai miehen tienaamat, en minä voi enkä halua käyttää niistä ison osan turhuuteen kysymättä toiselta. Haluan omat rahat jotta voin käyttää niitä juuri kuin itse haluan ilman omantunnontuskia.

Ymmärrän. Meillä tuo vaan jostain syystä sujuu ja toimii. Ei olla riidelty rahasta varmaan kuin kerran "ohuesti" pitkän suhteemme +(avioliiton) aikana. Eikä tosiaan ole kysymys siitä etteikö ostettaisi koskaan mitään tai käytäisi missään.

Laitan vielä, että meillä on kyllä omat tilit.

 

Jos kaikki rahat on yhteisiä niin se vie vapauden. Joudut miettimään ostoksia koko ajan ettei kuluttaisia enempää kuin toinen. Ja aina pitäis keskustella toisen kanssa jos haluaa ostaa vähän kalliimman jutun. Aika ahdistava juttu. Kyllä aikuisella pitää olla omaa rahaa jota voi käyttää miten haluaa.

Olen tarkka rahoista, joten se, että rahat ovat yhteisiä, ei vie vapautta mihinkään. Harkitsen ostokset aivan yhtä tarkkkaan olivatpa rahat omia tai yhteisiä. Jos joku kalliimpi tuote miellyttää ja se on minusta hintansa arvoinen, niin voin ostaa sen. Mieheltä kysyn apua ostopäätökseen, jos uskon miehen pystyvän arvioimaan tuotetta minua paremmin. Koska olen harkitseva ostaja, niin mies yleensä yllyttää minua ostoksiin ja on valmis hankintoihin, jos hiukankaan vihjaisen siihen suuntaan.

 

En minäkään, todella outoa että pitää jakaa "mun rahat, sun rahat", tulee aika itsekäs/kylmä mielikuva ihmisestä.

Minusta olisin aika kylmä jos automaattisesti olettaisin että toisen tienaamat rahat kuuluisivat minulle.

 

Meillä on omat tulot ja tilit. Ei ole jaksettu availla mitään uusia tilejä kun toimii näinkin. Se maksaa jolla on rahaa. Kumpakaan ei ole sellainen, että extempore ostelisi monen sadan juttuja joista saattaisi tulla ongelmia. Ei lasketa kumpi maksoi ja kuinka paljon mutta ei myöskään törsätä toisen omia.