V
varalapsi?
Vieras
Meillä molempien vanhemmat asuu kaukana (miehen peräti ulkomailla), eikä muutakaan tukiverkkoa ole 150km säteellä. Kun olin raskaana, kysyin työkaveriltani, haluaisiko toimia varamummina. Hän ilahtui pyynnöstä niin paljon, että liikuttui. Keskusteltiin, että hän haluaisi osallistua lapsen elämään mahdollisimman paljon, ottaa luokseen ja kun isompi, niin ottaa yön yli jne. Hänellä ei omia lapsenlapsia.
Lapsi on kohta 4v. Hän on kerran ollut yökylässä ja kaksi kertaa parituntia iltapäivällä. Olen kysynyt useammin, en tosin pitkään pitkään aikaan, kun vastaukset on "jooo.. Mä en nyt muista oliko silloin jotain.. Katotaan sit lähempänä" ja lopulta ei onnistu. Synttäreillä ei ole käynyt ikinä. Lahjoista sanoo usein "mä kävin ihan kaikissa kaupoissa, juoksin ja juoksin, mut en löytänyt mitään, vaikka monta kertaa kävin!"
Tämä olisi mulle ihan fine, ja ymmärtäisin ettei asia ole hänelle tärkeä, eikä käytännössä niin kiva, kuin oli ajatuksena. Mutta sitten tulee se mutta. Olemme siis samassa työpaikassa ja hän toivoo, että kerta pari viikkoon otan tytön töihin aamulla. "Mummi" tulee sitten puolituntia aikaisemmin töihin (tulee kyllä muutenkin, ku herää niin aikaisin ja haluaa aamukahviseuraa) ja vie sitten tytön hoitoon. Hoitopaikka 300m päässä työpaikastani. Kuitenkaan ei tällöin vietä aikaa lapsen kanssa, vaan juo kahvia työkavereiden kanssa, puhuen mummiudensa tärkeydestä, kun lapsi pyörii mun jaloissa sen puoli tuntia. Joskus käy hakemassa hoidosta ja tuo sen siihen töihin mun tielle.
Mummille on todella tärkeää hänen"erikoisasema", toitottaa sitä joka välissä. Odottaa että"onkos mummille jotain askarteluja", on mustis omasta äidistäni ja kuorruttaa työpisteensä piirustuksilla yms. Kutsuu meitä kylään silloin tällöin yhdessä, tosin silloinkin keskittyy minuun ja laittaa lapselle jotain piirtämishommia tms, ettei häiritse. On tunne, että mun pitää ikäänkuin ylläpitää tätä roolia, vaikka en saa siit
Ja ärsyttävää siis on, että mun pitää ikäänkuin ylläpitää tämä mummiharhaa, vaikka siitä on enemmän vaivaa, kuin helpotusta elämään. Edelleen, jos molemmilla vanhemmilla pitkää päivää tai haluttaisiin mennä kaksin jonnekkin, on ongelma sama: ei ol ketään, joka lasta katsoisi. Ystävät joita on, ovat itse kiireisiä, monilapsisia, lapsettomia tms, että vaikka olen tarjoutunut ottamaan lapsia meille, ei homma vaan ota tuulta alleen.
Loppuhuomiona: tyttö on kiltti, rauhallinen, hyväntuulinen ja kaikella tapaa helppo.
Lapsi on kohta 4v. Hän on kerran ollut yökylässä ja kaksi kertaa parituntia iltapäivällä. Olen kysynyt useammin, en tosin pitkään pitkään aikaan, kun vastaukset on "jooo.. Mä en nyt muista oliko silloin jotain.. Katotaan sit lähempänä" ja lopulta ei onnistu. Synttäreillä ei ole käynyt ikinä. Lahjoista sanoo usein "mä kävin ihan kaikissa kaupoissa, juoksin ja juoksin, mut en löytänyt mitään, vaikka monta kertaa kävin!"
Tämä olisi mulle ihan fine, ja ymmärtäisin ettei asia ole hänelle tärkeä, eikä käytännössä niin kiva, kuin oli ajatuksena. Mutta sitten tulee se mutta. Olemme siis samassa työpaikassa ja hän toivoo, että kerta pari viikkoon otan tytön töihin aamulla. "Mummi" tulee sitten puolituntia aikaisemmin töihin (tulee kyllä muutenkin, ku herää niin aikaisin ja haluaa aamukahviseuraa) ja vie sitten tytön hoitoon. Hoitopaikka 300m päässä työpaikastani. Kuitenkaan ei tällöin vietä aikaa lapsen kanssa, vaan juo kahvia työkavereiden kanssa, puhuen mummiudensa tärkeydestä, kun lapsi pyörii mun jaloissa sen puoli tuntia. Joskus käy hakemassa hoidosta ja tuo sen siihen töihin mun tielle.
Mummille on todella tärkeää hänen"erikoisasema", toitottaa sitä joka välissä. Odottaa että"onkos mummille jotain askarteluja", on mustis omasta äidistäni ja kuorruttaa työpisteensä piirustuksilla yms. Kutsuu meitä kylään silloin tällöin yhdessä, tosin silloinkin keskittyy minuun ja laittaa lapselle jotain piirtämishommia tms, ettei häiritse. On tunne, että mun pitää ikäänkuin ylläpitää tätä roolia, vaikka en saa siit
Ja ärsyttävää siis on, että mun pitää ikäänkuin ylläpitää tämä mummiharhaa, vaikka siitä on enemmän vaivaa, kuin helpotusta elämään. Edelleen, jos molemmilla vanhemmilla pitkää päivää tai haluttaisiin mennä kaksin jonnekkin, on ongelma sama: ei ol ketään, joka lasta katsoisi. Ystävät joita on, ovat itse kiireisiä, monilapsisia, lapsettomia tms, että vaikka olen tarjoutunut ottamaan lapsia meille, ei homma vaan ota tuulta alleen.
Loppuhuomiona: tyttö on kiltti, rauhallinen, hyväntuulinen ja kaikella tapaa helppo.