Olisitko onnellisempi sinkkuna?

Vastatkaapa rehellisesti, olisitteko onnelisempia sinkkuna kuin parisuhteessa? Mitkä asiat teistä tekee parisuhteessa olemisen sen arvoiseksi? Toki lasten kanssa on helpompaa kun on 2 jakamassa työtaakkaa, mutta jos lapsia ei olisi niin haluaisin kyllä ehdottomasti olla sinkku.

Enkä edes siksi, että haluaisin sekoilla ja lentää kukasta kukkaan tai mitään sellaista vaan haluaisin olla vapaa ihan vaan olemaan. Ei jatkuvaa vastuuta ja velvollisuuksia, kissanristiäisiä yms. vaan että työpäivän jälkeen saa juoda kahvin rauhassa, yksin. Käydä juoksemassa, uimahallissa, luonnossa, katsoa mieleisiään leffoja, kuunnella musiikkia niin että kämppä raikaa, nukkua juuri niin pitkään kuin haluaa..

Sinkkuus oli kyllä parhautta. Sitä ei vaan silloin tajunnut kun joka tuutista aivopestään, että parisuhde kuuluu olla. Ja lapsia. Muuten ei voi olla onnellinen.

 

kyllä

 

En. Mikään ei korvaisi sitä rakkautta ja yhteyden tunnetta mitä mieheltäni saan.
Minä rakastan miestäni ja olisi hirveää elää ilman häntä.
Meillä on hyvä olla yhdessä, olipa lapset läsnä tai ei. Kukaan muu ei minua tunne ja ymmärrä kuten hän. Seksi on upeaa.
Meillä on tulevaisuudensuunnitelmia jotka yhdessä toteutettuna ovat ihania ajatuksia.
Meitä yhdistää huumori jota kukaan muu ei tajua.
Tiedän että olen turvassa mieheni kanssa ja me kannatellaan toinen toistamme vaikeina aikoina.
En halua elää vanhuutta yksin, en halua elää oikeastaan yhtään elämääni yksin.
En keksi sinkkuelämässä mitään niin houkuttelevaa mikä korvaisi tämän parisuhteen.
Olemme kuitenkin vapaita menemään ja tekemään asioita ilman toisiamme, sen sijaan on ihana palata aina kotiin jossa odottaa elämänkumppani.

 

Miksi pohtia tätä vaihtoehtoa, kun kerran toteat, että sinkkuus ei ole nyt vaihtoehto, kun on lapsia?

Mä olen sitä mieltä, että aika kuultaa muistot ja vertaat vain nykyisiä "huonoja" asioita niihin, jotka olivat sinkkuna paremmin. Olet unohtanut ne asiat, joista sinkkuna et tykännyt.

Ja kun kerran se sinkkuus ei ole vaihtoehto, on sitä turhaa hypettää ja masentaa itseään. Hae hyviä puolia nykyisestä tilanteesta.

 

Jos en olisi tätä suhdetta aloittanutkaan, niin olisin eri tavalla onnellinen. Jos erottaisiin, niin olisin onnettomampi, mutta ajan kanssa varmasti taas onnellinen.

 

Molemmissa on puolensa, mutta aina oman rakkaan menettäminen on tuskallista ja jos olisin tiennyt tämän mankelin minkä sitä käy itsensä kanssa läpi niin en olisi koskaan edes harkinnut eroa. Toisaalta yritän ajatella että ihmiset eroaa ja löytää uusia kumppaneita jatkuvasti. He jotenkin onnistuu toipumaan eli pakko sen on olla mahd. Hain postin tänä aamuna ja en ajatellut koko tulomatkalla kertaakaan entistä poikaystävääni.. Kumpa vois ajassa kelata eteenpäin niin että olisi jo "kuivalla maalla".

 

Itse en usko että olisin onnellisempi sinkkuna.
Jotenkin sinkkuaikana (vaikka voikin rellestää ja sekoilla mielin määrin) kuitenkin kaipasi sitä jotain. Semmoista vakaata suhdetta, ja miestä jonka kanssa voi suunnitella tulevaisuutta.
Tietysti joskus jos on riitaa, niin miettii että miksi ihmeessä en vain ole yksin, olis niin paljon helpompaa. Mutta useimmiten kuitenkin on hyvä olla enkä voisi kuvitellakaan että olisi kivempaa tai parempaa jos olisin yksin

 

[QUOTE="kyllästynyt";29681115]
Enkä edes siksi, että haluaisin sekoilla ja lentää kukasta kukkaan tai mitään sellaista vaan haluaisin olla vapaa ihan vaan olemaan. Ei jatkuvaa vastuuta ja velvollisuuksia, kissanristiäisiä yms. vaan että työpäivän jälkeen saa juoda kahvin rauhassa, yksin. Käydä juoksemassa, uimahallissa, luonnossa, katsoa mieleisiään leffoja, kuunnella musiikkia niin että kämppä raikaa, nukkua juuri niin pitkään kuin haluaa..
[/QUOTE]

Boldatut asiat on kyllä ainoita, joita parisuhde rajoittaa, mutta nekin on järjestelykysymyksiä. Jos oikeasti koet ettei parisuhteessa voi esim. käydä juoksemassa tai luonnossa (wtf??), ei ongelmasi ole itse parisuhde vaan huono puoliso.

 

Olisisin sinkkuna yksinäinen. Nyt yh äitinä en pidä itseäni sinkkuna, koska mulla on kokoajan lapset ympärillä. Nautin kuitenkin, kun olen vapaa miehestä, minulla ei ole vastuuta eikä velvollisuutta, huolia eikä murheitä ketään miestä kohtaan. En tiedä jaksanko enää parisuhteeseen. Ehkä joskus.

 

3 lapsen äitinä kyllä vaan sinkkuna olo on parasta!

 

[QUOTE="kyllästynyt";29681115]Enkä edes siksi, että haluaisin sekoilla ja lentää kukasta kukkaan tai mitään sellaista vaan haluaisin olla vapaa ihan vaan olemaan. Ei jatkuvaa vastuuta ja velvollisuuksia, kissanristiäisiä yms. vaan että työpäivän jälkeen saa juoda kahvin rauhassa, yksin. Käydä juoksemassa, uimahallissa, luonnossa, katsoa mieleisiään leffoja, kuunnella musiikkia niin että kämppä raikaa, nukkua juuri niin pitkään kuin haluaa..[/QUOTE]

Onko siis mies yksinään vai koko muu perhe syypää siihen ettet voi katsoa leffoja ja käydä lenkillä ym? :O
Kyllä minä ainakin voin tehdä mitä haluan, mutta tietysti jos on pieniä lapsia niin ei voi huudattaa musiikkia tai katsoa raakoja leffoja ym. Mutta mies ei kyllä ikinä tuollaista minulta kieltäisi, tietenkään.

 

Itse en usko että olisin onnellisempi sinkkuna.
Jotenkin sinkkuaikana (vaikka voikin rellestää ja sekoilla mielin määrin) kuitenkin kaipasi sitä jotain. Semmoista vakaata suhdetta, ja miestä jonka kanssa voi suunnitella tulevaisuutta.
Tietysti joskus jos on riitaa, niin miettii että miksi ihmeessä en vain ole yksin, olis niin paljon helpompaa. Mutta useimmiten kuitenkin on hyvä olla enkä voisi kuvitellakaan että olisi kivempaa tai parempaa jos olisin yksin

1. Olin sinkku yli 15v, en olisi mitenkään jaksanut rellestää ja sekoilla koko aikaa.
2. Tulevaisuutta on sekä pakko että hyvä suunnitella ihan itsekseenkin.

Toiset viihtyy sinkkuna ja toiset ei. Itse olin sinkkuna ihan onnellinen, eri tavalla vaan

 

Miksi pohtia tätä vaihtoehtoa, kun kerran toteat, että sinkkuus ei ole nyt vaihtoehto, kun on lapsia?

Mä olen sitä mieltä, että aika kuultaa muistot ja vertaat vain nykyisiä "huonoja" asioita niihin, jotka olivat sinkkuna paremmin. Olet unohtanut ne asiat, joista sinkkuna et tykännyt.

Ja kun kerran se sinkkuus ei ole vaihtoehto, on sitä turhaa hypettää ja masentaa itseään. Hae hyviä puolia nykyisestä tilanteesta.

Ei se ole ihan niin helppoa, että ole vaan ajattelematta. Väistämättä sitä ajattelee. Oikeastaan joka päivä tulee mieleen, mitä tekisin mieluummin, jos olisin taas vastuussa vain itsestäni. Yksin se on niin helppoa päättää ja aina saa aikansa kulumaan mieleisellään tavalla. Nykyään se on äärimmäisen harvinaista, että saa edes välillä tehdä mitä haluaa. Minusta se on kurjaa elämää.

Olen todella kateellinen sinkuille, enkä mahda sille mitään.

 

En usko. Tarvitsen itseäni parempaa seuraa.

 

Boldatut asiat on kyllä ainoita, joita parisuhde rajoittaa, mutta nekin on järjestelykysymyksiä. Jos oikeasti koet ettei parisuhteessa voi esim. käydä juoksemassa tai luonnossa (wtf??), ei ongelmasi ole itse parisuhde vaan huono puoliso.

Ei mun puolisussa ole sinänsä mitään vikaa. En kaipaa ketään "muuta" tai kuolaa vieraiden perään. Kaipaan olla *yksin*. Jos joskus erotaan niin olen 100% etten ikinä enää halua vakituista parisuhdetta.

Teidän mielestä tietysti nillitän tyhjästä, mutta musta tuntuu, että olen joutunut ojasta allikkoon. Ehkä mä olen liian introvertti ihminen elämään parisuhteessa kenenkään kanssa.

 

[QUOTE="kyllästynyt";29681258] Oikeastaan joka päivä tulee mieleen, mitä tekisin mieluummin, jos olisin taas vastuussa vain itsestäni. Yksin se on niin helppoa päättää ja aina saa aikansa kulumaan mieleisellään tavalla. Nykyään se on äärimmäisen harvinaista, että saa edes välillä tehdä mitä haluaa. Minusta se on kurjaa elämää.

Olen todella kateellinen sinkuille, enkä mahda sille mitään.[/QUOTE]

Miksi rinnastat asian sinkkuuteen, koska kaikki luettelemasi taitaa olla kiinni lapsista, ei puolisosta? Eihän aikuisesta puolisosta olla vastuussa, eikä (hyvä) puoliso rajoita toisen harrastuksia tai tekemisiä. Tai sitä, että toinen haluaa myös ihan omaa aikaa.

 

tällä hetkellä olisin, parisuhteeni on käytännössä sama kuin olisin sinkku, aiheuttaen vain ylimääräistä mielipahaa ja vieden voimavaroja. jos tämä voisi korjaantua sellaiseksi että tuntisin suhteessa olevani niin se olisi parempaa kuin sinkkuus...

 

En oikein usko että olisin, kaipaan läheisen ihmisen seuraa ja arjen jakamista. Parisuhde ei itselleni ole velvollisuus tai vankila joka estäisi minua myös toteuttamasta omia unelmia tai päämääriä niiden yhdessä suunniteltujen lisäksi.

 

Miksi rinnastat asian sinkkuuteen, koska kaikki luettelemasi taitaa olla kiinni lapsista, ei puolisosta? Eihän aikuisesta puolisosta olla vastuussa, eikä (hyvä) puoliso rajoita toisen harrastuksia tai tekemisiä. Tai sitä, että toinen haluaa myös ihan omaa aikaa.

Sekä että. Lapset toki rajoittaa arkea, mutta sitten on puolison suku ja kissanristiäiset. Hänen toiveensa, jotka ovat ristiriidassa minun toiveideni kanssa jne. Kompromissien tarve asioissa, jotka sinkkuna voisin päättää mieleiselläni tavalla. Ärsyttää kun raskaan työviikon jälkeen koko viikonloppu menee sukuloidessa yms. kun haluaisi vain rentoutua. Voisin mieluummin lymytä vaikka jossain vaatekomerossa koko viikonlopun kuin tavata ketään, jota en halua tavata.

 

[QUOTE="kyllästynyt";29681320]Sekä että. Lapset toki rajoittaa arkea, mutta sitten on puolison suku ja kissanristiäiset. Hänen toiveensa, jotka ovat ristiriidassa minun toiveideni kanssa jne. Kompromissien tarve asioissa, jotka sinkkuna voisin päättää mieleiselläni tavalla. Ärsyttää kun raskaan työviikon jälkeen koko viikonloppu menee sukuloidessa yms. kun haluaisi vain rentoutua. Voisin mieluummin lymytä vaikka jossain vaatekomerossa koko viikonlopun kuin tavata ketään, jota en halua tavata.[/QUOTE]

Miksi puolisosi toiveet menevät aina sitten sinun edelle? Meillä tuossa tilanteessa sukuloimaan haluava menisi ja toinen saisi chillailla viikonlopun just niin kuin tykkää. Ei olisi ongelma.
Edelleen minusta tuntuu että vika on teidän suhteessanne tai siinä ettette vain sovi toisillenne, kuten sanoit toiveenne eroavat toisistaan.
Sellaisessa suhteessa taas on helppo olla jossa ollaan saman tyyppisiä, ymmärretään myös sitä erilaisuutta mutta ei pakoteta/kiristetä toista toimimaan aina toisen toiveiden mukaan. Joskus on syytä joustaa mutta ei jatkuvasti.

 

[QUOTE="kyllästynyt";29681320]Sekä että. Lapset toki rajoittaa arkea, mutta sitten on puolison suku ja kissanristiäiset. Hänen toiveensa, jotka ovat ristiriidassa minun toiveideni kanssa jne. Kompromissien tarve asioissa, jotka sinkkuna voisin päättää mieleiselläni tavalla. Ärsyttää kun raskaan työviikon jälkeen koko viikonloppu menee sukuloidessa yms. kun haluaisi vain rentoutua. Voisin mieluummin lymytä vaikka jossain vaatekomerossa koko viikonlopun kuin tavata ketään, jota en halua tavata.[/QUOTE]

Minusta tuo nimenomaan on sitä "huonoa puolisoa". Toki joskus, joissakin tärkeissä tapahtumissa on hyvä käydä puolison kanssa, mutta ei siinä ole mitään järkeä jos joudut ns. turhanpäiten, oman tahdon vastaisesti sukuloimaan. Hyvä puoliso ymmärtää ja hyväksyy sen.

Ehkä sinun pitäisi alkaa pitää paremmin puolesi ja vaan tehdä sitä mitä oikeasti haluat. Eihän sinua, aikuista ihmistä, voi pakottaa! Minusta siis vika ei ole parisuhdestatuksessasi, vaan siinä että olet turhautunut tilanteeseen ja yrität ikäänkuin vierittää syyn pois omilta harteiltasi. Oikeasti sinä itse voit muuttaa tilanteen paremmaksi. Vastuu on sinulla, jolloin vikakin on sinussa. Ei siinä, ettet ole sinkku.

 

Ei kai kaikissa parisuhteissa puoliso odota sitä että joka viikonloppu pitäisi sukuloida? Pikemmin sanoisin että olet kyllästynyt oman puolisosi tai omaan parisuhteeseesi, sen pohjalta ei välttämättä kannata vetää sitä johtopäätöstä että et voisi milloinkaan tai minkäänlaisessa parisuhteessa olla onnellisempi kuin sinkkuna.

 

Miksi puolisosi toiveet menevät aina sitten sinun edelle? Meillä tuossa tilanteessa sukuloimaan haluava menisi ja toinen saisi chillailla viikonlopun just niin kuin tykkää. Ei olisi ongelma.
Edelleen minusta tuntuu että vika on teidän suhteessanne tai siinä ettette vain sovi toisillenne, kuten sanoit toiveenne eroavat toisistaan.
Sellaisessa suhteessa taas on helppo olla jossa ollaan saman tyyppisiä, ymmärretään myös sitä erilaisuutta mutta ei pakoteta/kiristetä toista toimimaan aina toisen toiveiden mukaan. Joskus on syytä joustaa mutta ei jatkuvasti.

En aina joudukaan joustamaan ja kyllä kompromisseja on tehnyt puolisokin. Kuten sanottua, en vieritä syytä puolison niskoille kun ei se hänen syynsä ole. Siinä varmaan olet oikeassa, että ei sovita toisillemme, mutta en mä usko, että sopisin kellekään muullekaan. Tai että kukaan muukaan sopisi minulle. Ei yksin ole yksinästä. Viihdyn aivan hirvittävän hyvin itsekseni ja sinkkuna saatoin olla helposti viikon näkemättä ketään. Jos töissä oli hektistä niin helposti saattoi mennä pidempikin tovi, ettei huvittanut kuin olla itsekseen ja se olikin ainut keino saada akut ladattua.

Nykyään se on käytännössä mahdotonta. Surkeaa, että tunsin itseäni niin huonosti aloittaessani suhteen.

 

Mä tavallaan ymmärrän tuon ajatuksen kyllä. Toisen aikuisen kanssa eläessä on tehtävä kompromisseja ja otettava jatkuvasti se toinen huomioon, ja mä olen kans aika rauhaa, itsenäisyyttä ja yksinäisyyttä kaipaava ihminen... parisuhde ei ole ikinä ollut mulle se elämän pääasia, ei edes palavasti vastarakastuneen. Jotenkin se lasten läsnäolo ei ärsytä läheskään niin paljon kuin miehen läsnäolo, kun sellainen päivä sattuu

 

[QUOTE="Jenis";29681438]Mä tavallaan ymmärrän tuon ajatuksen kyllä. Toisen aikuisen kanssa eläessä on tehtävä kompromisseja ja otettava jatkuvasti se toinen huomioon, ja mä olen kans aika rauhaa, itsenäisyyttä ja yksinäisyyttä kaipaava ihminen... parisuhde ei ole ikinä ollut mulle se elämän pääasia, ei edes palavasti vastarakastuneen. Jotenkin se lasten läsnäolo ei ärsytä läheskään niin paljon kuin miehen läsnäolo, kun sellainen päivä sattuu [/QUOTE]

Nimenomaan. Kiitos.