The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
Päivää.

Ei menny eilinen ihan suunnitelman mukaan, tai sit noudatti jotain suurempaa suunnitelmaa josta en tiedä.

Käväisin siis baarissa tappamassa aikaa sapuskan valmistumista odotellessa. Siel oli shakkivastusta ja ihan hyvää sellaista. Voitin seittemän matsia. Piti välillä käydä ottamassa sapuska pois uunista ja mennä jatkamaan. Taitaa olla niin, et lempijuomani on shakkimatsilla voitettu olut.

Syyllistyin myös karaåken syntiin. Tarjoilijatar ilmoitti laittaneensa meille dueton. Henkilökuntaa pitää totella.

Villasukkanainenkin oli paikalla. Pyörähdettiin parketillakin.
Mut uni käski mut aikaisin kotiin. Omaan. Yksin. Nukuin kuin tukki viime yön.

Onneks tuli tota sapuskaa tehtyä kerralla tarpeeks- periaatteella. Koko päivän on ollu niin väsynyt olo, että en ole jaksanut käydä edes partsilla röökillä. (Jääkaapille jaksaa raahautua)
 
  • Tykkää
Reactions: IhQ ja Lispetti
Mää koitan ensin irrottaa sen pesuaineluukun. Se näytti olevan kahdella ruuvilla kiinni sillain että siitä etuseinämästä saa sen luukun kokosen palan irti.

Mutta ellen nää niin sitten pyydän ämpärin kaveria kattomaan, korjaa työkseen pesukoneita.
Tuttavat ja sukulaiset hyötykäyttöön ry.

Ei maar, ain voi ja kandee kysyä. Mut sitä tilannetta kandee välttää kun aikanaan yks hammaslääkäri illanvietossa sanoi Tapsa Rautalapsalle, et olisit ny ottanu kitaran mukaan, ni voisit laulaa meille jotain. Tapsa vastas, et jos sä olisit ottanu mukaan poran ja tuolin, niin saatais kaikkien hampaatkin kuntoon täs samalla.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä