Kuvitteletteko oikeasti, että hoitajat pitävät lapsestasi?

[Perhepäivähoidossa]

En mä mitään kuvittele. Mä tiedän, nään, koen ja aistin joka päivä, että meidän ihana pph tykkää oikeasti kaikista hoitolapsistaan, meidän lapsukainen mukaan lukien :heart:

 

["harmaa"]

Tyttö ei ole enää päiväkodissa mutta silloin kun oli, tiesin että hoitajat pitää siitä. Päiväkodin koko porukka oli ihan mahtavaa, jokaisesta näki että työtä tehtiin sydämellä. Ihania ihmisiä joiden hoiviin mielelläni tyttöni jätin. Tyttö ei se helpoin tapaus ollut silloin, sillä oli omat haastavat piirteensä. Hyväkäytöksinen se oli kyllä mutta "jämähti" tiettyihin tilanteisiin. Siitä juteltiin henkilökunnan kanssa ja mahtavasti he auttoivat lastani kehittymään niin että noista jämähdyksistä päästiin eroon.

Yhden hoitajan kanssa tyttöni oli oikein sielunkumppani, niillä oli joku hieno yhteys jonka näki heti (hoitaja sitä puhuikin että tytöllä on oma erityinen paikkansa hänen sydämessään). Edelleen tuo hoitaja mut vaikka kaupassa nähdessään juoksee mut kiinni ja kyselee tytön kuulumisia.

 

[Coffee Break]

Mä tiedän että mun lapsella on ollut ryhmiksessä hoitaja joka oikeasti tykkäsi siitä. Samoten ykkös -ja kakkosluokan opettaja piti lapseta. Muut hoitajat/opettajat on suhtautuneet aika neutraalisti, mutta noista kahdesta ekana mainitusta näki selvästi että niillä oli yhteinen sävel lapsen kanssa.

 

[heh h]

Hmmm.
Ketjussa lastentarhanopettajat sanovat että heille tulee läheisin suhde vaikeimpiin kotona paljon huomiota saaneisiin lapsiin, joilla on vahva tahto ja he pitävät näistä eniten. Koska heidän kanssa selviäminen tuottaa hoitajille ammatillisen pätevyyden tunnetta.

Eli kuten olin aina ajatellutkin, suomen päivähoitojärjestelmä synnyttää narsisteja. Ne, jotka on kotona kasvatettu pienestä saakka, joustavat ja ottavat muut huomioon, ovat hiljaa kun pyydetään ja noudattavat sääntöjä, saavat päiväkodissakin olla itsekseen. kun taas ne, jotka saavat rajoitta rellestää, jne. saavat paljkintoja käytöksestään, eli huomiota ja aktiivista tekemistä.

 

[Ken guru]

Hmmm.
Ketjussa lastentarhanopettajat sanovat että heille tulee läheisin suhde vaikeimpiin kotona paljon huomiota saaneisiin lapsiin, joilla on vahva tahto ja he pitävät näistä eniten. Koska heidän kanssa selviäminen tuottaa hoitajille ammatillisen pätevyyden tunnetta.

Eli kuten olin aina ajatellutkin, suomen päivähoitojärjestelmä synnyttää narsisteja. Ne, jotka on kotona kasvatettu pienestä saakka, joustavat ja ottavat muut huomioon, ovat hiljaa kun pyydetään ja noudattavat sääntöjä, saavat päiväkodissakin olla itsekseen. kun taas ne, jotka saavat rajoitta rellestää, jne. saavat paljkintoja käytöksestään, eli huomiota ja aktiivista tekemistä.

Huh mikä johtopäätös !

Mutta itsekin voin sanoa, että eräänkin kerran yksi poika tuli itselleni tosi läheiseksi kun aluksi venkuroi vastaan ja koetteli. Kun vastasin koetteluun lempeällä "kurilla", eli en hyväksynyt käytöstä, mutten myöskään ollut ankara, tämä poika tuli siitä eteenpäin tosi lähelle minua. Meidän välille tuli siis ihana lämmin suhde.

Poika oli ns. erityislapsi, muttei mitenkään haastavimmasta päästä. Kyllä siinä itsellekin tulee väkisinkin hyvänolon tunnetta jne. Mutta ei se silti tarkoita sitä etteikö ne muut lapset olisi tärkeitä tai ihania. Eikä tuo erityislapsi ollut narsistinen.

Minulla ei kyllä ole runsaasti kokemusta pk elämästä, joten tuossa nyt vain yksi pieni esimerkki.

 

["lastenhoitaja"]

[QUOTE="nainen";29614596]Kamalaa, että joku laskee lapsensa parhaiksi puoliksi sen, että on näkymätön, kuulumaton ja hajuton.[/QUOTE]

"omatoiminen ja aika helppo ja hyväntuulinen lapsi. Ei juuri aiheuta ongelmia, kiusaa tai tule kiusatuksi. "

Minusta nämä ei ole synonyymejä näkymättömälle, kuulumattomalle ja hajuttomalle. Sä itse taidat olla sen irvakkaan kovaäänisen kiusaajan äiti, jonka mielestä oma lapsi on vaan niin ulospäinsuuntautunut ja reipas.

Itse aloitukseen sanoisin vain sen verran, että pidän paljonkin lähes kaikista lapsista. Jotkut lapset joskus aiheuttaa toisia enemmän närää tai päänvaivaa, mutta en minä heistäkään sanoisi etten heistä "pidä". Kaikki lapset on arvokkaita ja kaikki ansaitsee sen että hoitaja "pitää" heistä. Välitän kyllä kaikista lapsista ja heidän oloistaan ja tarpeistaan hoitopäivän aikana. Siihen mielestäni kuuluu se että he tuntevat, että heistä pidetään.

Ja olen varma että myös omasta lapsestani pidetään, minkäs minä sille voin kun se on niin mahtava tyyppi Ystävällinen, reipas, omatoiminen, iloinen, hyväkäytöksinen.. Kehuja on sadellut jo vauvaiästä saakka. Ja kaikki se ei todellakaan ole äidin ansiota...

 

[heh h]

Huh mikä johtopäätös !

Mutta itsekin voin sanoa, että eräänkin kerran yksi poika tuli itselleni tosi läheiseksi kun aluksi venkuroi vastaan ja koetteli. Kun vastasin koetteluun lempeällä "kurilla", eli en hyväksynyt käytöstä, mutten myöskään ollut ankara, tämä poika tuli siitä eteenpäin tosi lähelle minua. Meidän välille tuli siis ihana lämmin suhde.

Poika oli ns. erityislapsi, muttei mitenkään haastavimmasta päästä. Kyllä siinä itsellekin tulee väkisinkin hyvänolon tunnetta jne. Mutta ei se silti tarkoita sitä etteikö ne muut lapset olisi tärkeitä tai ihania. Eikä tuo erityislapsi ollut narsistinen.

Minulla ei kyllä ole runsaasti kokemusta pk elämästä, joten tuossa nyt vain yksi pieni esimerkki.

Joo, tässä ketjussa selvästi tullut esiin että lto:t kokevat itsnsä hyväksi kun tulevat toimeen määräilevien ja ohjeita noudattamattomien kanssa. Yleensä noiden kanssa tulee toimeen kun saavat etuoikeuksia, pienempiä ryhmiä ja enemmän huomiota opelta.

kun samat tyypit tulevat kouluun, jatkuu sama. Opettajat yrittävät kuumeisesti säilyttää työrauhan, ja se onnistuu, kun nuoleskelee näitä narsistin alkuja. Eli heille aktiivista tekemistä ja heille puheenvuoro vaikka eivät viittaa, eli kohtelu on eriarvoista ja tietyt tyypit oppivat että he saavat tehdä mitä vain. Ylimielisyys ja röyhkeys jatkuvat, tulee näitä vaimojaan hakkaavia ja raiskaavia miehiä. Koska lähes ainahan nämä tyypit ovat poikia. Vain heitä lellitään kotona tuossa mittakaavassa.

 

[lastentarhanope täälläkin]

Hmmm.
Ketjussa lastentarhanopettajat sanovat että heille tulee läheisin suhde vaikeimpiin kotona paljon huomiota saaneisiin lapsiin, joilla on vahva tahto ja he pitävät näistä eniten. Koska heidän kanssa selviäminen tuottaa hoitajille ammatillisen pätevyyden tunnetta.

Eli kuten olin aina ajatellutkin, suomen päivähoitojärjestelmä synnyttää narsisteja. Ne, jotka on kotona kasvatettu pienestä saakka, joustavat ja ottavat muut huomioon, ovat hiljaa kun pyydetään ja noudattavat sääntöjä, saavat päiväkodissakin olla itsekseen. kun taas ne, jotka saavat rajoitta rellestää, jne. saavat paljkintoja käytöksestään, eli huomiota ja aktiivista tekemistä.

Valitettavasti valtavan suurissa ryhmissä on niin, että huonosti sopeutuvat lapset vievät luvattoman paljon huomiota vähältä henkilökunnalta Mutta itse muistan jokaista hyvin pärjäävää lasta todella suurella lämmöllä. Suren sitä, ettei kaikkien kanssa ehdi kommunikoida niin paljon kuin haluaisi, mutta olen samalla iloinen siitä, että he selviävät ja tulevat selviämäänkin. Pyrin kannustamaan heitä kaikissa mahdollisissa tilanteissa.

Huonosti sopeutuvien lasten kanssa pärjääminen ei minulle ole aiheuttaneet sen kummempaa pätevyyden tunnetta. Suurta iloa kylläkin aina silloin kun tullut hyvä hetki. Mutta olen hyvin iloinen niistä lapsista, joilla asiat on hyvin! Heitä muistaa lämmöllä pitkään, koska heihin ei liity sitä huolta, joka huomion varastajiin liittyy.

Kurjinta on se, että kun erittäin ongelmaiset lapset saavat tilanteen päälle, ei kaikkialla ole ihmisiä tarpeeksi, jotta muut toiminta voisi jatkua häiriintymättömänä. Ja erittäin hankalia tilanteita tulee joissain tavallisissakin ryhmissä päivittäin, monen lapsen aiheuttamana.

Ja aloitukseen liittyen: Pidän kyllä lapsista, joita hoidan. Sillä hetkellä kun olen heidän kanssaan, olen kokonaisvaltaisesti ja välittäen. Mutta en hoitajana voi kiintyä hoitolapsiin samalla tavalla kuin esim. sukulaislapsiin. Se olisi outoa. Ei siitä tulisi mitään jos vaikkapa ikävöisi kovasti ja pitkään niitä lapsia, jotka lähtevät toiseen hoitopaikkaan.

 

[kahvikirahvi]

En mä menis väittämään että kaikki hoitajat tarhassa mun lapsestani tykkää, mutta en kyllä näe syytä miksei tykkäisi kun tarhasta on tullut pelkkiä kehuja koko henkilökunnalta ja iloisesti vaihtavat halauksia tarhapäivän päätteeksi.

Mutta jos ei oikeasti pidä niin hyvä että edes esittää että on lapsella sekä äitillä hyvä mieli hyvin sujuvista tarhapäivistä. Kurjempihan se olis jos olis silminnähden havaittavissa että lapsesta ei tykätä.

 

["vieraana"]

Tiedän että eivät pidä. Vaikka muuta esittävät, niin sen oikeasti näkee kilometrin päähän no kunhan eivät sitä sano lapselle, niin en jaksa välittää, onneksi ensivuonna kouluun erityisluokalle, ehkä sieltä löytyy ihmisiä jotka jaksaa erityislapsia. Onneksi lapsen oma avustaja pitää lapsesta.

 

[lapsenimun]

Meillä ainakin hoitaja sattui vastaan lomalla. Hän siis huomasi meidät ja tuli halaamaan tytärtäni. En usko, että hoitaja, joka vihaa/ei tykkää lapsestani huutelisi erikseen vapaa-aikana rautatieaseman toisesta päästä meitä ja tulisi halaamaan?

 

[Gelatiini]

Hmmmm. Toki haluaisin, että lapsestani pidettäisiin omanana itsenään, mutta tiedän, että hoitajan työ on inhimillistä toimintaa, eikä yksinkertaisesti kaikista hoidokeista voi pitää. En minäkään pidä kaikista potilaistani, mutta hoidan heitä silti asiallisesti. Se on ammattitaitoa, avointa inhoakaan ei voi näyttää (joka toki on toinen ääripää).

 

["vieras."]

Luulen, ettei esikoisesta mitenkään erityisesti pidetty, mutta nuoremmasta pidetään kyllä. En sano, että kaikki hoitajat ovat pitäneet, mutta ainakin kolmesta olen varma.

 

[Moraalinvartija]

Kyllä minä uskon, että ne jotka kertovat miten lapsi on ihana ja hauska, oikeasti tarkoittavat sitä. Sen näkee kyllä muustakin käytöksestä että pitävät. Sitten on niitä hoitajia jotka kertovat vain päivän kuulumiset ilman kummempaa suitsutusta, mikä sekin on ihan ok.

Itse en ole työskennellyt lasten parissa, mutta vanhusten kanssa olen myös huomannut että usein niistä vähän särmikkäämmistä persoonista tulee "rakkaimpia". Syvästi dementoitunut ihminen on useilta osin kuin pieni lapsi, joka ei osaa peitellä eikä hienostella vaan on juuri sellainen kuin on. Minusta siinä on jotain hyvin kiehtovaa. Kyllä se välittäminen on ihan aitoa, mutta siihen on alusta asti sisään rakentuneena tieto siitä että yhteinen matka on lyhyt ja niin sen kuuluu ollakin.