Kiehun kiukusta.. avioehto...

Mua loukkaa jo se että hän kokee tarpeelliseksi suojella niin minimaalista omaisuuttaan minulta, vaikka hänen pitäisi hyvin tietää että mä en ole todellakaan materian tai rahan perään.

Olen sanonut jo aikoja sitten että mun mielestä on ihan turhaa solmia mitään näennäisiä liittoja, jos ei luottamusta ja kumppanuutta ole sen vertaa että pitää oikein ennalta turvata oma perse, jos ero sitten tulisikin.
Miksi sitten edes mennä naimisiin?

Pakko kyllä sen verran tunnustaa että näin niin punaista heti ja savu nousi korvista, että en edes tiedä tarkalleen mitä avioehto käytännössä tarkoittaa.

Siihen en todella suostu että avioliiton aikana hankituista varoista ei erossa tarvitsisi miehen maksaa mulle tasinkoa/ mun maksaa miehelle tasinkoa, vaan tämä rajattaisiin pois avioehdolla ja mä/mies jäisi puille paljaille eron tullessa lasten kanssa.

Mä kuitenkin jossain vaiheessa jään lasten kanssa kotiin pidemmäksi aikaa kuin mies ja siinä sitten ukkoko kartuttaa omaa omaisuuttaan?
Pyh ja pah, pitäköön penninsä ja halailkoon niitä sitten iltaisin.

Kuulostat kyllä ihmiseltä, jonka kanssa 100% kannattaa tehdä avioehto. Mietihän uudelleen kumpi teistä todellisuudessa on sen materian perässä..

 

[QUOTE="tii-";29581048]Niin, suutuit siis heti kun kuulit sanan avioehto, etkä edes tiedä mitä mies haluaisi siihen sisällyttää? Jos hän haluaa suojata vain osan omaisuudesta eikä kaikkea? Kannattaisi ihan oikeasti keskustella siitä kuinka rahat menee, kun sinä olet lasten kanssa kotona, eikä sitten odottaa niitä ikäviä yllätyksiä (teitte sitten avioehtoa tai ette).[/QUOTE]

No en mä noin nopeasti suuttunut, tuli kyllä heti kättelyssä selväksi ettei kyse ole mistään perinnön suojaamisesta, vaan siitä että pelkää erossa menettävänsä rahaa enemmän kuin minä.

 

No elämässä on riskejä, ne joko ottaa tai sitten ei.

Voihan se olla että muutaman vuoden kuluttua mä tienaan enemmän, ukko vaihtaa nuorempaan ja kiksauttaa baarissa jonkun hempukan tiineeksi?
Sitten vie puolet mun rahoista ja pistää uudenkarhean tönön hempukkansa kanssa pystyyn, kun mä vanhenen ja katkeroidun halaillen tyhjää säästöpossuani.

No, mä olen tuon riskin valmis ottamaan, koska luotan mieheen ettei se mulle noin tekisi, mutta näköjään ei tämä luottamus ole kaksisuuntainen tie.

Älä sitten mene naimisiin, jos yhteisen sopimuksen tekeminen on liian suuri vaatimus.

 

[QUOTE="mie";29581012]...Vaikka ero tulisi niin omaisuutta kunnioitettaisiin puolin ja toisin. [/QUOTE]

Niin ajatellaan vaikka leikkisästi niin, että sulle selviää miehen pettäneen sinua useita kertoja parhaan kaverisi kanssa. Mutta siitä on aikaa ja tällä hetkellä hän elää kaksoiselämää. Sillä on lapsi sua kymmenen vuotta nuoremman naisen kanssa toisella paikkakunnalla. Teidän perheen talous on ollut tiukilla itse asiassa juurikin siksi, että mies on kuukausittain sijoittanut rahaa tähän uuteen perheeseensä ja sinulle hän on valehdellut että yt-neuvotteluissa muka palkkaa leikattiin. Nyt mies on dumppaamassa sinut kuin nallin kalliolle. Hän on myös sepittänyt kunnan lastensuojeluun keksimiänsä juttuja sinun alkoholiongelmastasi, väkivaltaisuudesta ja epästabiilista persoonasta. Mies aikookin viedä teidän yhteisten lasten huoltajuuden ja ottaa heidät uuteen elämäänsä.

Avioehtoa teillä ei ole. Mies kuitenkin haluaa, että omaisuus jaetaan niin että molemmat pitävät omansa. Se tietää sitä, että auto menee miehelle ja 60-70% asunnon myyntihinnasta myös. Mutta sinusta se olisi reilua, koska mies on parempituloisena maksanut kaikesta enemmän?! Sinä suostuisit tähän?

 

Avioehto on ihan nykypäivää, normikäytäntö, ei mikään epäluottamuslause. Varsinkin jos1) teillä ei ole vielä yhteisiä lapsia, 2) jommalla kummalla on jo lapsia ennestään, 3) jommalla kummalla on yritystoimintaa, maatila tm.s tai 4) jos jommalle kummalle on tullut tai tulossa omaisuutta perintönä.

Jos mielestäsi avioehdon esittäminen on epäluottamuslause, sinun asenteesi taas kuulostaa rahastusyritykseltä.

Avioliitto on paitsi 'rakkaussopimus', myös taloudellinen sopimus. Faktaa kumminkin on, että aikamoinen prosentti avioliitoista päättyy eroon. Selkeintä kaikkien kannalta on avioehto, jossa suljetaan avio-oikeuden ulkopuolellevähintäänkin molemmilla avioliiton alkaessa oleva omaisuus + mahdolliset tulevat lahjat ja perinnöt. Avioliiton aikana karttuva omaisuus voi sitten olla vaikka yhteistäkin. Toki silloin, jos avioehtosopimuksella rajataan kaikki avio-oikeus pois, on huolehdittava siitä, että kertyvästä omaisuudesta on dokumentit tallella ja omaisuus hankitaan sen nimiin, joka sen todellisuudessa maksaa.

 

Avioehto on ihan nykypäivää, normikäytäntö, ei mikään epäluottamuslause. Varsinkin jos1) teillä ei ole vielä yhteisiä lapsia, 2) jommalla kummalla on jo lapsia ennestään, 3) jommalla kummalla on yritystoimintaa, maatila tm.s tai 4) jos jommalle kummalle on tullut tai tulossa omaisuutta perintönä.

Tämän ymmärtäisinkin, mutta kun ei ole mitään tuollaista. Perinnöt suostuisin tietenkin rajaamaan pois, mun mielestä se on ainoastaan reilua.

Mun mielestä on tosi loukkaavaa jo ennen liittoa rajata pois toinen mahdollisesta onnenpotkusta tai siitä että toinen menestyy, koska se todellakin vaatii avioliitossa myös tukea siltä toiselta.
Ja tämä pätee ihan molemmin päin, ei väliä mitä siellä jalkovälissä roikkuu.
Mä haluun olla tiimi kokonaan tai olla olematta kokonaan, kaikkine riskeineen ja hyvine ja huonoine puolineen.

Mä antaisin miehelle puolet mun lottovoitosta, tai olisin antanut ennen tätä avioehtojupakkaa.

 

Meillä on avioehto, tehty yhteisymmärryksessä ja sovussa, oli päivänselvä asia että se tehdään. Esimerkkinä isäni elämäntyö ei kuulu missään muodossa miehelleni jos jossain vaiheessa eroaisimme jostain syystä.
Niin pitkään kunnes kuolema meidät erottaa, kaikki on yhteistä mutta jos lusikat menee jakoon niin kummankaan ei tarvitse toiselle luovuttaa omaisuuttaan joka ei puolisoa koske.

Minä en ikinä olisi mennyt naimisiin ihmisen kanssa joka ei avioehtoon olisi suostunut.

 

Mua loukkaa jo se että hän kokee tarpeelliseksi suojella niin minimaalista omaisuuttaan minulta, vaikka hänen pitäisi hyvin tietää että mä en ole todellakaan materian tai rahan perään.

Olen sanonut jo aikoja sitten että mun mielestä on ihan turhaa solmia mitään näennäisiä liittoja, jos ei luottamusta ja kumppanuutta ole sen vertaa että pitää oikein ennalta turvata oma perse, jos ero sitten tulisikin.
Miksi sitten edes mennä naimisiin?

Pakko kyllä sen verran tunnustaa että näin niin punaista heti ja savu nousi korvista, että en edes tiedä tarkalleen mitä avioehto käytännössä tarkoittaa.

Siihen en todella suostu että avioliiton aikana hankituista varoista ei erossa tarvitsisi miehen maksaa mulle tasinkoa/ mun maksaa miehelle tasinkoa, vaan tämä rajattaisiin pois avioehdolla ja mä/mies jäisi puille paljaille eron tullessa lasten kanssa.

Mä kuitenkin jossain vaiheessa jään lasten kanssa kotiin pidemmäksi aikaa kuin mies ja siinä sitten ukkoko kartuttaa omaa omaisuuttaan?
Pyh ja pah, pitäköön penninsä ja halailkoon niitä sitten iltaisin.

Kuulostat rahanahneelta. Sinulla on aikomus jäädä kotiäidiksi usemmaksi vuodeksi. Se on sinun valintasi. Mies taas haluaa ilmeisesti kartuttaa omaisuutta. Jokaisella on omat valintansa. Mies on valinnut avioehdon, ja jos se ei sulle käy niin sitten ette mene naimisiin. Näin sitten pidätte oman omaisuutenne eikä tarvitse edes tehdä mitään avioehtoa.

 

[QUOTE="vieras.";29581084]Kuulostat rahanahneelta. Sinulla on aikomus jäädä kotiäidiksi usemmaksi vuodeksi. Se on sinun valintasi. Mies taas haluaa ilmeisesti kartuttaa omaisuutta. Jokaisella on omat valintansa. Mies on valinnut avioehdon, ja jos se ei sulle käy niin sitten ette mene naimisiin. Näin sitten pidätte oman omaisuutenne eikä tarvitse edes tehdä mitään avioehtoa.[/QUOTE]

Älä yritä laittaa sanoja mun suuhun, ei onnistu.

Ja olen kanssasi samaa mieltä, mies keskittyköön omaisuutensa kartuttamiseen jos se sille tärkeintä on, mulle ei ole, enkä halua a) mennä naimisiin tuollaisen ihmisen kanssa, b) tuhlata elämääni tuollaisen ihmisen kanssa.

 

Meillä on avioehto. Miehelle oli kertynyt varallisuutta ennen tapaamistamme, johon minulla ei mielestäni ole mitään oikeutta. Avioliiton jälkeinen omaisuus on pistetty kummankin nimiin niin, että arvo on suunnilleen tasapuolinen. Muuten on yhteiset rahat.

Ehdotin itse avioehtoa, sillä en mm. halunnut miehen suvun luulevan minun naivan vain rahasta. Ja muutenkin niin paljon selkeämpää.

 

Porvoossa tuulee taas!

 

Porvoossa tulee taas!

 

Älä yritä laittaa sanoja mun suuhun, ei onnistu.

Ja olen kanssasi samaa mieltä, mies keskittyköön omaisuutensa kartuttamiseen jos se sille tärkeintä on, mulle ei ole, enkä halua a) mennä naimisiin tuollaisen ihmisen kanssa, b) tuhlata elämääni tuollaisen ihmisen kanssa.

Sulle on tärkeintä sitten saada avio-oikeus miehen omaisuuteen.

 

Meillä on avioehto. Miehelle oli kertynyt varallisuutta ennen tapaamistamme, johon minulla ei mielestäni ole mitään oikeutta. Avioliiton jälkeinen omaisuus on pistetty kummankin nimiin niin, että arvo on suunnilleen tasapuolinen. Muuten on yhteiset rahat.

Ehdotin itse avioehtoa, sillä en mm. halunnut miehen suvun luulevan minun naivan vain rahasta. Ja muutenkin niin paljon selkeämpää.

Mutta sun täytyy ilmeisesti jokaisessa isommassa hankinnassa varmistaa että se tosiaan tulee joko molempien nimiin tai sitten seurailla asioiden arvoa, jotta pysyy edes hiukan tasapainossa tuo?

Mä en haluaisi joutua "pitämään puoliani" avioliitossa ja varmistella että eron tullessa mua ei ole huijattu.

Mutta ymmärrän kyllä sua, kun miehellä on selkeästi varallisuutta ennen sinua.

 

Meillä on sellainen avioehto jonka mukaan ennen avioliittoa omistettu omaisuus on erossakin omaa ja avioliiton aika kartutettu omaisuus on puoliksi ja tietty perintöihin ei ole toisella asiaa. Tämä on reilua minusta.

 

heitä äijäs menemään, ota tilalle hippa tyhmempi äijä joka ei tiedä ehdoista mitään!

Voit sitten huoletta puhaltaa sen pennittömäksi, ja huoleti voit mennä uuden vedätettävän miehen kainaloon

 

Meillä on tasapuolisesti ostettu miehen nimiin ja minun nimiin liiton aikana. Ennen sitä/perintönä saadut on sitten kummankin omaa omaisuutta. Talomme on ositettu siten että se on suhteessa siihen mitä kumpainenkin on siitä maksanut + miehen työnosuus.

Meillä on tasaveroinen tilanne tässä suhteessa menneisyyteen ja tuleviin perintöihin, kumpikin olemme tyytyväisiä emmekä jäisi puille paljaille tai "menettäisi" rahallisesti mitään kumpikaan jos eroaisimme.
Niin pitkään kun rakkautta riittää ja liittomme toimii, on kaikki yhteistä ja meillä mm. yhteiset tilit. Osakesalkut sitten erikseen, niihin ei puolisolla ole oikeutta.
Koskaan ei ole tarvinnut rahoista riidellä kun on selkeät sävelet.
Sen aion tehdä että korotan miehen osuutta talosta lähiaikoina koska hän on panostanut tähän enemmän kuin arvelimme.

On paljon helpompaa sovussa ja rakkaudessa eläessä nähdä mikä on oikeudenmukaista. Jos ero tulisi niin silloin tuskin kukaan kaipaa enää vääntöä siitä mikä kenellekin kuuluu ja sellaisesta tappelua. Helposti niihin juttuihin sitten vedetään lapsetkin.

Epäluottamusta se ei ole, se on realismia nykymaailmassa. Ihmiset muuttuvat, suhteet muuttuvat. Tahtotila on avioehdosta huolimatta siihen että olemme ukkina ja mummonakin yhdessä ja siltä vahvasti onneksemme näyttääkin.
Se ettei avioehtoa suostu tekemään, voi sen sijaan kieliä rahan naimisesta, ei sielunkumppanin naimisesta.

 

No huh huh.. Eikös sitä mennä naimisiin ajatuksella ettei erota? Joten avioehto on vain yks paperinpalanen, jota muuten voi muokata mieleisekseen asianajajan kanssa parille sopivaksi.
Meillä on avioehto eikä olla eroamassa tietääkseni. Siinä on rajattu perinnöt, aiempi omaisuus ym mutta jos toinen KUOLEE on avio-oikeus täysin voimassa ja tällöin avioehto ei ole vastaavasti voimassa. Eli on vain eron koittaessa.. Eipähän tarvi kummankaan miettiä talousjuttuja jos alkaa toisen naama väsyttää tai kohtaa ns.paremman. Ilman avioehtoa kun moni kärvistelee kun menis kaikki jakoon.. Meillä ei tuota huolta ole sillä vapaus on olla tai sitten ei!
Fiksua se vaan on mielestäni. Jos rakastaa niin väliäkö tuolla? Ei ole tullut mieleen varmistellla mitään koskaan. Mua häiritsis suuresti jos kumppanille ei sopisi moinen.. tulis se rahanperässä juoksu mieleen.. ei mahda mitään.

 

Mutta sun täytyy ilmeisesti jokaisessa isommassa hankinnassa varmistaa että se tosiaan tulee joko molempien nimiin tai sitten seurailla asioiden arvoa, jotta pysyy edes hiukan tasapainossa tuo?

Mä en haluaisi joutua "pitämään puoliani" avioliitossa ja varmistella että eron tullessa mua ei ole huijattu.

Mutta ymmärrän kyllä sua, kun miehellä on selkeästi varallisuutta ennen sinua.

Kyllähän sitä automaattisesti isoimmissa hankinnoissa (asunto/muut kiinteistöt/autot/veneet) tulee mietittyä, mihin omistusmuotoon ne laitetaan. Vai meinaatko että kun avioehtoa ei oo, sun ei tarvii ajatella raha-asioita ollenkaan?

 

Mutta sun täytyy ilmeisesti jokaisessa isommassa hankinnassa varmistaa että se tosiaan tulee joko molempien nimiin tai sitten seurailla asioiden arvoa, jotta pysyy edes hiukan tasapainossa tuo?

Mä en haluaisi joutua "pitämään puoliani" avioliitossa ja varmistella että eron tullessa mua ei ole huijattu.

Mutta ymmärrän kyllä sua, kun miehellä on selkeästi varallisuutta ennen sinua.

Meidän asianajaja kertoi että on niin paljon joutunut selvittelemään eronneiden ja karanneiden eropesiä että antoi neuvona juuri sen että isommat ostokset (nyt ei puhuta pesukoneista tai telkkareista) kannattaa tehdä aina jomman kumman nimiin ja jo ostohetkellä päättää kummanko on. Tai sitten selkeästi papereihin laittaa molempien nimet. Mutta häilyviä ratkaisuja ei kannata tehdä, juuri sitä että kaikki menee vain toisen nimiin tms.

 

Miehellä on jonkun verran omaisuutta ja mulla ei mitään joten olisin ollut valmis avioehtoon kaikesta muusta paitsi meidän kotitalosta, koska olen miehen toiveesta hoitanut meidän lapsia kotona. Tämän olin kertonut miehelle jo kun jäin äitiysloman jälkeen kotiin. Mentiin kuitenkin naimisiin 10vuoden yhdessäolon ja kolmen lapsen jälkeen eikä mies enää puhunut avioehdosta mitään joten sitä ei tehty.

 

En mä tapaturmavakuutustakaan sen takia ota, että mulla on suunnitelmissa loukkaantua tapaturmassa. Enkä avioehtoa siksi, että aikoisin erota. Molemmat kumminkin löytyy.

 

[QUOTE="pimpula";29581168]No huh huh.. Eikös sitä mennä naimisiin ajatuksella ettei erota? Joten avioehto on vain yks paperinpalanen, jota muuten voi muokata mieleisekseen asianajajan kanssa parille sopivaksi.
Meillä on avioehto eikä olla eroamassa tietääkseni. Siinä on rajattu perinnöt, aiempi omaisuus ym mutta jos toinen KUOLEE on avio-oikeus täysin voimassa ja tällöin avioehto ei ole vastaavasti voimassa. Eli on vain eron koittaessa.. Eipähän tarvi kummankaan miettiä talousjuttuja jos alkaa toisen naama väsyttää tai kohtaa ns.paremman. Ilman avioehtoa kun moni kärvistelee kun menis kaikki jakoon.. Meillä ei tuota huolta ole sillä vapaus on olla tai sitten ei!
Fiksua se vaan on mielestäni. Jos rakastaa niin väliäkö tuolla? Ei ole tullut mieleen varmistellla mitään koskaan. Mua häiritsis suuresti jos kumppanille ei sopisi moinen.. tulis se rahanperässä juoksu mieleen.. ei mahda mitään.[/QUOTE]

Aivan! Juuri näin! :flower: Tuo on aika hyvä pointti, ei tarvii tosiaan rahan takia yhdessä pysyä.

 

[QUOTE="Siis";29581200]En mä tapaturmavakuutustakaan sen takia ota, että mulla on suunnitelmissa loukkaantua tapaturmassa. Enkä avioehtoa siksi, että aikoisin erota. Molemmat kumminkin löytyy.[/QUOTE]

No mä en ota noitakaan. Enkä mitään puolison kuoloturvia asuntolainoihin. Enkä mitäs jos-vakuutuksia, joissa todennäköisyydet on pienet että jotain tapahtuisi.

Mä ajattelen vaan tästä asiasta näköjään niin erilailla kuin suuri osa teistä, ei tulisi esimerkiksi mieleenkään jäädä parisuhteeseen rahan vuoksi, raha on mulle ihan sama, kunhan sitä on sen verran että katto on pään päällä ja saa syödäkseen.

 

No mä en ota noitakaan. Enkä mitään puolison kuoloturvia asuntolainoihin. Enkä mitäs jos-vakuutuksia, joissa todennäköisyydet on pienet että jotain tapahtuisi.

Mä ajattelen vaan tästä asiasta näköjään niin erilailla kuin suuri osa teistä, ei tulisi esimerkiksi mieleenkään jäädä parisuhteeseen rahan vuoksi, raha on mulle ihan sama, kunhan sitä on sen verran että katto on pään päällä ja saa syödäkseen.

Vau, oletpas viisas kun et ota vakuutuksia. Miehesi on kyllä hirveä sika kun ei ajattele noin fiksusti.