Voi elämä... Parisuhde ja ihastuminen. :O

"ööpo"
Olen kyllä kertonut miehelle joskus ihastumisen tunteesta johonkin toiseen tai siitäkin että "haaveilen" pettämisestä enkä koe että se loukkaisi miestäni... oikeastaan päinvastoin.
 
Owl
Sellaisesta pettämäisillään tilanteesta voi kuitenkin seurata jotain hyvääkin.
Aivan. Alkaa varmasti pohtimaan suhdettaan, käyttäytymistään, tuntemuksiaan ja miettiä kuinka arvossaan toista pitää.
Ja myös syitä miksi olisi valmis tekemään asioita. Sekä sitä, että tekeekö asiat vain itselleen vai itsensä ja miehensä eteen.
Siis ihan paljon herättää kysymyksiä tuollainen häilyminen.
 
  • Tykkää
Reactions: Ultramariini
"mies"
Sä juttelit sen kanssa 20min.
Kyyninen mieli sulla. Olen itse löytänyt ehkä läheisimmän naiseni koskaan videon pohjalta.

No, toiset tyytyvät vähempään kuin toiset... ;) Pointtina kuitenkin se, että nainen, joka ei usko intuitioon tunteissa, on nähdäkseni aika miehekäs.

Parisuhteessa, hyvässäkin, voi sattua ihastumisia. Kyse on siitä, mitä se tarkoittaa käytännön tasolla.
 
säpäle harmaana
Aivan. Alkaa varmasti pohtimaan suhdettaan, käyttäytymistään, tuntemuksiaan ja miettiä kuinka arvossaan toista pitää.
Ja myös syitä miksi olisi valmis tekemään asioita. Sekä sitä, että tekeekö asiat vain itselleen vai itsensä ja miehensä eteen.
Siis ihan paljon herättää kysymyksiä tuollainen häilyminen.
No eikö tuossa tilanteessa olla jo nyt? Miksi pitäisi vielä mennä jonnekin kahvittelemaan ja jatkaa tuttavuutta, mistä kiinni jääminen voi johtaa johonkin ikävään?
 
"vieras."
[QUOTE="mies";29556875]Kyyninen mieli sulla. Olen itse löytänyt ehkä läheisimmän naiseni koskaan videon pohjalta.

No, toiset tyytyvät vähempään kuin toiset... ;) Pointtina kuitenkin se, että nainen, joka ei usko intuitioon tunteissa, on nähdäkseni aika miehekäs.

Parisuhteessa, hyvässäkin, voi sattua ihastumisia. Kyse on siitä, mitä se tarkoittaa käytännön tasolla.[/QUOTE]

Ja mies joka uskoo, on naisellinen?
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;29556876:
No eikö tuossa tilanteessa olla jo nyt? Miksi pitäisi vielä mennä jonnekin kahvittelemaan ja jatkaa tuttavuutta, mistä kiinni jääminen voi johtaa johonkin ikävään?
Halu tulla nähdyksi ja kuulluksi:.. aika monen ihastumisen syy on ei ehkä aina kuitenkaan olekaan aina vaan täysin se, millainen se toinen ihminen on.. vaan se, millaisena hän sinut ehkä näkee.

Tämän tiedostaminenkaan ei ole aina helppoa, ei ainakaan jos on sellainen ihastumistutina, jossa tunteet jyllävät alleen järjen äänen. En puolustele kenenkään tekemisiä tässä, selittelen vain.
 
Owl
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;29556876:
No eikö tuossa tilanteessa olla jo nyt? Miksi pitäisi vielä mennä jonnekin kahvittelemaan ja jatkaa tuttavuutta, mistä kiinni jääminen voi johtaa johonkin ikävään?
Juuri siinä ollaan nyt. Eikä eteenpäin pidä missään nimessä asiaa viedäkään.
Ellei sitten pohdi asioita niin päin, että nykyinen mies on jätettävä ja jatkettava sen jälkeen eteenpäin toisen kanssa.
 
Näin. Siksi minusta sen jarruttamisen paikka on juuri nyt eikä edes yhden kahvittelun jälkeen. Tähän mennessähän ap ei ole tehnyt mitään, hänelle on vain tapahtunut asioita. Tästä eteenpäin on omaa valintaa ja näin ollen arveluttavaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Owl
"mies"
[QUOTE="vieras.";29556883]Ja mies joka uskoo, on naisellinen?[/QUOTE]

Tarkoitin, että tunteisiin epäilevästi suhtautuva nainen on miehekäs sellaisessa merkityksessä, jota enemmistö nykymiehistä ei ole eli "kylmä" ja etäinen, robottimainen ym. Natsi-Saksan ideologia olisi ehkä lähin vastine.

Itse en voi ymmärtää moisia naisia. Intuitio on tosi antoisaa, eroottistakin.
 
[QUOTE="sipsi";29556979]Ja ajattelepas, sitähän voi vaikka itsekin olla jonkun "valittu" - tai ainakin uskoa mielessään niin :heart:[/QUOTE]

Mä taidan olla sen lehtimyyjän valittu. Sillä on oikeasti aika ihana ääni, sellainen hot, matalan seksikäs.

Mitään en tilaa, mutta kaksi kertaa olen antanut sen kertoa pitkästi millainen lehti on Kodin Kuvalehti.

:whistle:
 
  • Tykkää
Reactions: L@ur@
"sipsi"
Ja minä olen kärvistellyt kolme kertaa viimeisten vuosien aikana Holiday Clubin lomaosake-esittelyssä. Mitä sitä ei kärsisi, kun on HC:n nuoriäänisen pojan valittu.

Nyt en kyllä ottanut tarjousta vastaan. viime esittelyssä oli kylliksi kärsimystä...
 
  • Tykkää
Reactions: Ultramariini
Oiiiii, tää on ihana ketju (jos nyt jätetään ilonpilaajat ulkopuolelle). Mieti ap. jos se mormonipoika pyörii nytkin valveilla sängyssään, odottaa jännityksellä ja pelolla ja innostuksella huomista. Yrittää pitää ajatukset kasassa ja tehtävänsä mielessään kirkkaana, mutta ajatuksensa vain luisuvat vastustamattomasti jonnekin järjen ulottumattomiin, jossa vain tunteilla ja aisteilla on merkitystä...
 
"..."
[QUOTE="mies";29556947]Tarkoitin, että tunteisiin epäilevästi suhtautuva nainen on miehekäs sellaisessa merkityksessä, jota enemmistö nykymiehistä ei ole eli "kylmä" ja etäinen, robottimainen ym. Natsi-Saksan ideologia olisi ehkä lähin vastine.

Itse en voi ymmärtää moisia naisia. Intuitio on tosi antoisaa, eroottistakin.[/QUOTE]

Aina näihin tytsin, happygirlin ja muiden vastaavien ketjuihin pamahtaa jostain paikalle "mies" haukkumaan kaikki muut naiset ja kehumaan kaikintavoin em. nickejä naisina :D hahah
 
hormonit mormonillakin
[QUOTE="mies";29556875]Kyyninen mieli sulla. Olen itse löytänyt ehkä läheisimmän naiseni koskaan videon pohjalta.

No, toiset tyytyvät vähempään kuin toiset... ;) Pointtina kuitenkin se, että nainen, joka ei usko intuitioon tunteissa, on nähdäkseni aika miehekäs.

Parisuhteessa, hyvässäkin, voi sattua ihastumisia. Kyse on siitä, mitä se tarkoittaa käytännön tasolla.[/QUOTE]

Tämä on (oli?) todellakin hieno ketju, kun jopa nimimerkki "mies" saatiin kommentoimaan pitkän hiatuksen jälkeen!
Sivuutan tuon natsi-Saksa-hourailusi ja olen kanssasi samaa mieltä siitä, että intuition mukana meneminen voi olla elämää rikastuttava asia ikään katsomatta, mutta jos ihminen elää parisuhteessa, jossa on valmis yrittämään lasta, ehkä se ihastus 20 minuutin perusteella voi kuitenkin kertoa jostain muusta kuin tunteella elämisestä. Ja onhan se hullua lähteä mormonin tarakalla Utahin auringonnousuun siksi, että kotona ei saa tarpeeksi huomiota - osa mormoneista kun on polygamisteja.
 
"..."
Niin ja tuo "mies" luulee aina että se ois joku pahimman sortin haukku tai isku vyön alle kun hän alkaa sanoa kaikkia muita miemäisiksi naisiksi, paitsi linnanneitomaista tytsiä ja elämäniloista happygirliä, joiden kaltaisia ei ole kuin tasan kaksi koko universumissa :D :D Ainoat naiselliset naiset koko planeetalla :D hahahah... *kierii lattialla kovasti nauraen pidellen vatsaansa*
 
Peyote
[QUOTE="...";29557054]Aina näihin tytsin, happygirlin ja muiden vastaavien ketjuihin pamahtaa jostain paikalle "mies" haukkumaan kaikki muut naiset ja kehumaan kaikintavoin em. nickejä naisina :D hahah[/QUOTE]

Jep... Mistähän se johtuu? Mietin, että voisiko se olla... Mutta en halua uskoa sitä Tytsistä.
 
"..."
Jep... Mistähän se johtuu? Mietin, että voisiko se olla... Mutta en halua uskoa sitä Tytsistä.
No ainakin tätä on haukuttu joskus miesmäiseksi ja luulee että se tehoaa nyt meihin muihin samalla volyymilla.
Tai jos tää on oikeesti joku mies niin häntä vastaavasti sanottu naismaiseksi ja yrittää täten heitellä tota miesmäisyys juttuaan jokaikiseen poikkipuoliseen kommenttiin että jospas se kolahtaisi. Mutta kun ei tunnu missään. Suurinosa naisista varmasti tällä palstalla tietää olevansa oikein naisellisia ja ihania naisia :) Lähinnä tuon itsensä kirjoitteluista paistaa jokin katkeruus tai joku ihmeellinen...kummallinen asenne jokatapauksessa. Hmm, itse kovasti paasaa intuitioista, tunteista, naisellisuudesta, avoimuudesta, elämänilosta...mutta omat kommenttinsa vaikuttavat sysimustilta ja katkerilta.
 
brrrr
Tämä on (oli?) todellakin hieno ketju, kun jopa nimimerkki "mies" saatiin kommentoimaan pitkän hiatuksen jälkeen!
Sivuutan tuon natsi-Saksa-hourailusi ja olen kanssasi samaa mieltä siitä, että intuition mukana meneminen voi olla elämää rikastuttava asia ikään katsomatta, mutta jos ihminen elää parisuhteessa, jossa on valmis yrittämään lasta, ehkä se ihastus 20 minuutin perusteella voi kuitenkin kertoa jostain muusta kuin tunteella elämisestä. Ja onhan se hullua lähteä mormonin tarakalla Utahin auringonnousuun siksi, että kotona ei saa tarpeeksi huomiota - osa mormoneista kun on polygamisteja.
Mutta kun sää oot miesmäinen jos et ymmärrä ja rakastu videoon.
Itehä oon rakastunu 15 vuotiaana 2h kestäneen leffan perusteella mieheen, joten ainakin pääsin tästä taakasta nyt eroon et olisin siis tippaakaan MIESMÄINEN :) Siis huh.
Mut kun erilaisia ihmisiä ei oikeestaan sais olla olemassa. Kaikkien pitäis olla tunteillaeläjiä, jotka rakastuu puihin, huvipuistolaitteisiin, autoihin ja kumihanskoihin. Sekä ihmisiin viidessä minuutissa tai videopätkän perusteella.

Hyi sua jos et osaa, oot hei tosi miehekäs ja inhottava tapaus! Varmaan parta kasvaa sulla! Myönnä!
 
Yhteistyössä