Ketään ei saa kiusata. Se mikä taas tulkitaan kiusaamiseksi on toinen asia.
Toisekseen, kuka oikeasti voi väittää jotain toista henkilöä vahvaksi? Ei edes vanhemmat voi tehdä tätä väitöstä omasta lapsestaan 100% varmuudella.
Ei kaikki lapset kerro jokaista ajatustaan, jotkut ei ikinä kerro elämänsä aikana epävarmuuksiaan tai ahdistuksiaan toisille.
Joten sellaisen asian julistaminen kenenkään puolelta on lähinnä mielestäni merkki siitä, että yritetään lokeroida ihmistä ja lokerointi aina aiheuttaa sen, että ennakkoasenteet ja suhtautuminen muuttuu, toisin kuin siinä että ottaa jokaisen vaan yksilönä ja kohtelee samalla tavalla kuin ketä tahansa muutakin.
"No kun se on niin vahva persoona ja reipas" vaikka olisi kiusaamista vastaan ylipäänsä niin tuommoinen asenne aiheuttaa sen, että automaattisesti itsekin saattaa yliarvioida henkilön kykyä käsitellä ikäviä asioita. Monet ongelmat ihmisen elämässä näyttääntyy vasta siinä vaiheessa kun ongelman kanssa on painittu jo pitkään, jopa vuosia. Joten en ymmärrä sellaista että pistetään ketään eri tasolle millään tavalla mitä tulee ihmissuhteisiin ja sosiaaliseen kanssakäyntiin.
Toki tällä asialla on myös kääntöpuolensa, ei sitä pidä ruokkiakaan että joku vaikuttaa herkemmältä kuin toiset. Eikä normaaleissa tilanteissa myöskään ottaa erityisesti huomioon.
Vanhemmat monasti vaikuttaa miten lapsi osaa käsitellä näitä negatiivisia asioita kun itse astuu aikuisuuteen.
Se mitä alussa sanoin määrittelemisestä mitä tulee kiusaamiseen, on olemassa myös niitä ihmisiä jotka kokee kiusoittelunkin olevan kiusaamista ja yhtä vakavaa kuin mikä tahansa kiusaaminen. Se on surullista ettei sosiaalisen kanssakäymisen erot ole ihan selvillä kaikille.