Mä ajattelin ennen vähän mustavalkoisesti ja pakko myöntää, ne joilla useamman miehen kanssa jälkikasvua, oli mun mielestä vähän (ihan vähän, mutta kumminkin) huonompia kun perinteisessä ydinperheessä elävät.
Ajattelin samoin kun joku tässä ketjussakin sanoi, että elämänhallinta on hukassa ja palikat vähän levällään. Työttömyyteen tai kotona "lorvimiseen" (onko se sitä, jos on monta lasta?) en tätä yhdistänyt, tai yhteiskunnan rahoilla elämiseen. Mutta jonkunlaiseen huolettomaan (huolimattomaan) elämäntapaan ja asenteeseen kuitenkin.
Sitten tutustuin erään harrastuksen parissa suunnilleen itseni ikäiseen naiseen. Meiltä löytyi monta yhdistävää tekijää, esim. kummallakin monta lasta. Tutustuttiin, ystävystyttiin. Mun neljällä lapsellani on kaikilla sama isä (jonka kanssa olen ollut yli puoli elämääni, en voi kuuitenkaan vannoa, että olisin hautaan saakka). Ystävällä on viisi lasta, kolmesta eri liitosta. Yhtään lasta ei ole kuitenkaan tehty "huolimattomuuttaan" tai tietoisesti yh/uusperheen lapseksi. Mä olen mun ystävän kautta oppinut, että elämä ei mene aina niin ku etukäteen suunnittelee. Tilanteet muuttuu,ihmiset muuttuu, olosuhteet muuttuu.
Ja hän (siis tää ystävä ) on kouluttautunut maisteriksi. Ja mä oon ihan tavan duunari. Eli se siitäkin elämänhallintateoriasta...