8vuotias lapsi ja käytös. apua.

  • Viestiketjun aloittaja "moikka"
  • Ensimmäinen viesti
"moikka"
Haluaisin kokemuksia, onko meillä, joku pahasti vikana.
Ongelma on 8 vuotiaan lapsen kanssa.
Ennen kouluikää lapsi oli aina kiltti ja aurinkoinen lapsi, erityisesti uhmaikiä ei koskaan esiintynyt, oli ns. Helppo lapsi. Aina kyllä erityisen energinen ja toheltava lapsi, jolla keskittymiskyky ei ole ollut parhaita ominaisuuksia.

Kaikki kuitenkin muuttui koulun alettua, kiltti lapsi muuttui oikeaksi myrskynmerkiksi ja kaikki kokematta jääneet uhmat tuntui iskevän kerralla.
Ajattelin, että tämä on nyt vain joku vaihe, mutta se on jatkunut aina tähän asti.
Tuntuu, että minulla ei ole enää mitään otetta lapseeni.
Hän tulistuu nopasti ja asioista mitä itse en aina ymmärrä, yksinkertainen kehotus mennä hampaanpesulle voi saada aikaan tavaroiden nakkelemista ja hirveän vastarinnan. Hän hajottaa tavaroita surutta suuttuessaan, mutta kaikista kauheinta on, että kotona hän käyttää myös nyrkkejän turhan helposti.
Esim. Pienempi sisarus ei anna hänen ottaa jotakin ja hän hetkeäkään ajattelematta huitaisee häntä, ei kovaa, mutta kuitenkin. Minusta vain tuntuu, että tämänikäisen ei kuuluisi enää tehdä näin, vaan osata jo hallita itseään paremmin.
Sääntöjä hän uhmaa täysin, ei kestä kieltoja tai käskyjä, käyttäytyy kuin teini-ikäinen.
Kun yritän perustella asioita, miksi jotakin ei saa tehdä, hän on poikkeuksetta niin kuin ei ymmärtäisi, inttää vastaan ja ei vahingossakaan myönnä tehneensä typerästi.

Koulussa kuitenkin pärjää ihan hyvin, pientä keskittymiskyvyttömyyttä esiintyy sielläkin, mutta pärjää. Kiusattu hän ei ole, hänellä on runsaasti kavereita, on vähän sellainen laumasielu, jonka ympärille helposti kerääntyy kavereita. On myös suvaitsevainen ja leikkii kaikkien kanssa ongelmitta, eikä myöskään itse ole kiusaajatyyppiä.

Kotonakin hän on kuitenkin kiltistikkin, hänellä on myös ajattelevainen. Esim. Kun kerran hänen kanssaan tuntui tulevan silkka umpikuja vastaan, en enää tiennyt mitä olisin voinut tehdä ja purskahdin itkuun. Lapsi rupesi itsekkin itkemään, koska hänelle tuli paha mieli, kun äiti itkee.
Hänen mielentilansa kotona vain tuntuu leiskuvan aivan ääbennopeudella.
Jos me antaisimme kaiken periksi, tälläistä ongelmaa ei olisi, mutta sitä en tee. Meillä on säännöt, jotka on tiukemmat kuin kavereilla, päivittäin ei pelata, kaupungilla ei pyöritä ilman lupaamme, koulusta tullaan suoraan kotiin ensin. Eli ihan normaaleja sääntöjä, mutta kavereilla ei tälläisiä ole.
Ja tiedän, ettei oikeasti olekkaan.

Mutta onko tämä missään määrin normaalia? Tarvisin kai jotakin toivoa, että tämä menee ohi, eikä vain pahene, että jaksaisin pysyä vahvana.
Pelottaa vain, että lapsestani tulee tällämenolla joku nuorisorikollinen/käytöshäiriöinen. Entä, jos en osaa kasvattaa häntä oikein?
Hänen biologinen isänsä, on vaikeasti alkoholisoitunut ja rajusti väkivaltainen, siksi ehkä pelkäänkin, että poika seuraa isänsä jalanjälkiä, jos ei opi hallitsemaan aggressioitaan ja käytöstään. Tämä kuulostaa varmaan kamalalle..
 
Tarvitset nyt tukea ja apua lapsesi kanssa. Koulukuraattori on nyt varmaan oikea osoite kysyä neuvoa.
Älä nyt missään nimessä jää asian kanssa yksin, voihan olla, että lapsellasi saattaa olla jokin pieni keskittymishäiriö joka vaivaa lasta, vaikka hän ei asiaa tiedostakkaan. Jos koulussa jotkut asiat tuntuu hankalilta, ja ärtymys purkautuu sitten kotona tutulle ja turvalliselle äidille?

Tsemppiä :)
 
"mie"
Kullostaa kurjalta :(
Olisiko varhaisteni-ikä jo alkamassa ja hormonitoiminta alkamassa? Sehän voi aiheuttaa kaikenlaisia lieveilmiöitä. Kannattaa ehkä ottaa yhteyttä kouluun ja setviä asiaa. Onko nykyään olemassa mitään koulukuraattoreita tai koulupsykologeja? Ehkä ne vois auttaa.

En todellakaan ole mikään asiantuntija tässä asiassa mutta ihan kirjoituksesi perusteella ehkä vetoisin tuohon herkkään puoleen lapsessa ja yriitäisin selittää miten kurjalta huono käytös sinusta tuntuu kun kerran tiedät että lapsi myös osaa käyttäytyä hyvin. Rauhallisella hetkellä voisi puida pieleen menneitä kohtaamisia.

En tiedä, toivittavasti on ohimenevä vaihe... ja varmaan onkin.
 
Nellien
kuulostaa meidän lapselta muuten mutta meillä on aina ollut lapsella vaikeuksia hillitä itseään, ei siis ole mikään uus juttu,lisäksi on monta muuta oiretta. Mikään ei oikein auta.

Mutta sanoisin sulle että jos kerran aiemmin on käyttäytynyt hyvin,eikä häntä ole peloteltu hyvään käytökseen(esim.tukkapöllyllä tms) niin jotainhan hän oireilee, koulukiusaamista?

huomaamatta jäänyttä keskittymisen ongelmaa(add ? joka tulee koulun alettua esille aiheuttaen jatkuvaa turhautumsta kun tuntuu että ei selviä) huomaamatta jäänyt oppimisvaikeus(esim lukihäiriö)

Lapsi vo itietää itsekkin käyttäytyvänsä huonosti ja katua sitä jälkeenpäin muttei välttämättä osaa sillä hetkellä hillitä itseään.

ite aloin 12v iässä käyttäytyy huonsoti vain siitä syystä että koin ettei sitä koskaan huomata kiitoksella vaikka kuinka tekisin asioita toisten eteen/puolesta koin olevani näkymätön,enko kokenut että mua rakastetaan.

Johan oli äiti laittamassa koulukotiinkin
 
"wieras"
Kuulosti aivan kuin omalta kirjoitukseltani! Itselläni esikoinen on nyt 8-vuotias ja oli tosi rauhallinen lapsi siihen asti kun täytti 6v. Meille tosin syntyi siinä joku aika ennen sitä kaksoset ja oletin sen riehumisen liittyvän siihen koska vaikka oli kovasti odottanut vauvoja niin sanoi välillä, että ne joutaisi kuolla. Sitten alkoi riehumiset ja sain nyrkistä useampaan kertaan. Päiväkodissa/eskarissa kävi kaksi kertaa käsiksi hoitajaan. Vauvoihin ei koskenut väkivaltaisesti, mutta sanoi niiden joutavan pois ja ne on typerät vauvat. Aika meni itselläni paljon kaksosten kanssa. Ajattelin ongelman olevan kaksoset ja sekä eskarissa, että koulussa joutui tarkkailuun koska oli hyvin vilkas ja ei pysynyt paikoillaan ja puhui koko ajan. On hyvin iso tarve olla se joka näkyy ja kuuluu ja on hyvin paljon kavereita ja on sellainen johtaja kaveriporukassa. Tuota kamalaa riehumisvaihetta kesti ja otin mukaan tykkäämiset isossa määrin. Nappasin poikaa enemmän syliin ja käytin hellittelynimiä tyyliin "äitin pikkupalleroinen" jne. Sai tulla aamuisin viereen nukkumaan kun isä lähti töihin ja osallistui hyvin paljon kaikkeen. Huutoa ja meteliä riitti ja tosin on joskus vieläkin, mutta siis tosi harvoin enää ja ne silloin kun poika on tosi väsynyt. Viikolla meillä on aikainen kotiintuloaika, mutta viikonloppuisin ja varsinkin kesällä se paljon pidempi ja onkin sanottu, että lomalla on vapaampaa. Asutaan rauhallisella alueella pienellä paikkakunnalla ja kesäisin nuo pelaa jalkapalloa tms. hyvinkin pitkään.
Niin ja kun tuo käytös alkoi niin antoi nyrkistä myös yhdelle sukulaismiehelle.
 
halipupu harmaana
Voisiko olla niin, että lapsi purkaa kaikki jännitteensä yms. tuolla tavalla? Silloin lapsi tarvitsee aikuisen tukea tunteidensa purkamisessa, ei aikuisen moitetta, joka tulee helposti annettua tuollaisesta käytöksestä.

Myös ennakointi on tärkeää, jolloin lapsi pystyy käsittelemään mielipahaansa ja luopumista ajan kanssa. Luultavasti teillä on ap selkeät rutiinit, joten ne pitäisi kyllä olla lapselle selvät jo tuossa iässä, mutta ennakointi voisi silti auttaa eli sanoi, että nyt on 5 minuuttia aikaa tehdä sitä ja sitä ja sen jälkeen iltapalalle ja hammaspesulle jne...

Lapsen hyvää käytöstä kannattaa myös huomioida ja huonoa jättää huomioimatta, jos vaan mahdollista. Carolyn Webster-Starronita löytyy hyvä kirja kirjastosta, josta voisi olla apua.
 
alkuperäinen
Kiitos vastauksistanne!
Ennen koulunalkua perheessämme sattui suuri menetys. Tämä vaikutti suuresti perheeseemme, muut lapset oireili asiaa pitkään, ja tietenkin näkivät meidän vanhempien kärsimyksen.
Tähän kuitenkin on annettu paljon tukea ja aikaa, asiaa on käsitelty.

Tämä varmasti on osasyynä lapsen ongelmiin, mutta täysin se ei käytöstä selitä.

Kouluun olen ollut yhteydessä, ja siellä on hieman nähtävissä tätä keskittymiskyvyttömyyttä, mutta opettajan mielestä se ei häiritse koulussakäyntiä kuitenkaan liioin, ei siis eroa joukosta mitenkään erityisesti. Myös lukemaanoppimisessa oli ongelmia, mutta tämäkin asia meni kuitenkin omalla painollaan, ja lapsi osaa jo lukea hyvin.
Itse näen kokeissa selkeitä huolimattomuusvirheitä asioissa, jotka varmasti osaa hyvin.

Herkkään puoleen lapsessa olen paljon vedonnut, silloinkun hän on rauhallinen, hän on ajattelevainen ja todella empaattinen lapsi. Mutta näistä keskusteluista ei ole mitään hyötyä, kun käytös on hurjempaa, eli asiat pysyy mielessä vain sen ajan kuin käytös on hyvää.
Kun kysyn lapselta miksi käyttäytyy niin kuin käyttäytyy, vastaa yksiselitteisesti en tiedä, tai jos oikein yritän lypsää tietoa, niin että oli vihainen.
Olemme yrittäneet harjoittaa vihanhallintaa, mutta mikään ei tunnu ottavan syöttiin, vaan lapsi hankalana ollessaan todella on äärimmäisen hankala, eikä mikään rangaistus, eikä puhe auta, vaan hän väittää vastaan, eikä hän piittaa siitä, että pelikoneet/kännykkä tai jotakin muuta takavarikoidaan. Materiaa hän ei tunnu arvostavan ollenkaan.

Väkivalta perheessämme on ollut ehdoton ei, ketään, eikä mitään satuteta koskaan. Tässä asiassa olen ehdoton ja jyrkkä. Olen itse ollut väkivallan uhri, enkä hyväksy sitä missään määrin.

Minusta vain tosiaan tuntuu, etren saa mitään otetta lapseen, kun hän käyttäytyy huonosti. Kaikki keinot on kokeiltu, eikä ne edes hillitse käytöstä. Syy on varmasti minussakin, en osaa korottaa ääntäni tai ehkä olla tarpeeksi jämäkkä.
Isäpuolta lapsi tottelee huomattavasti paremmin, koska hän jyrähtää isoon ääneen ja tähän lapsi reagoi yleensä, tosin yrittää kapinoida enemmän tätäkin vastaan.
Minusta tuntuu vain, että se ei kanna pitkälle. Olen aina pitänyt ohjesääntönä sitä, että pelolla minä en hallitse.

Kiusattu lapsi ei ole, hän on nimeonomaa sellainen johtajasielu.
 
alkuperäinen
Jatkan vielä, että tosiaan tätä olemme paljon yrittäneet. Auttaa tunteiden purkamisessa, antaa keinoja siihen, kehua ja yrittää vähemmän huomauttaa asioista, mutta tulosta se ei ole tuonut.
Lisäksi ongelma on siinä, että lapsi on äärimmäisen energinen, eikä pysty olemaan juurikaan hetkeäkään rauhallisesti paikallaan. Rauhallisia leikkejä ei ole koskaan, vaan meno on niin holtitonta, että on pakko olls jatkuvasti toppuuttelemassa ja kieltämässä, ettei vahinkoja satu, tai kaikki hajoa, vaikka siitäkin huolimatta tätä sattuu.
Lapsella tosiaan on ollut aina räjähtävää energiaa ja hän tarvitsee huomattavan paljon virikkeitä sen purkamiseen. Selkeä rankka fyysinen suoritus häntä itseään helpottaa, kesällä lapsi esim. raivostuessaan oma-aloitteisesti ajoi pyörällä korttelia ympäri ja pysähtyessään oli taas iloinen oma itsensä.

Pelaaminen on ainoa mihin jaksaa keskittyä sisällä, ja pelaamisesta tuleekin hyvin paljon tätä huonoa käytöstä. Uppoutuu peleihin, eikä pysty lopettamaan, vaan raivostuu. Pelaa salaa jos pystyy ja pahimman käytöksen aikaan tajusimme, että hän on yöllä noussut salaa pelaamaan, eli päivällä raivosi silkkaa väsymystä.
Tämä lopetettiin kaikkien laitteiden salasanoilla ja sulkemisella yöksi.
 
Oletko harkinnut adhd tms testejä? Kovasti nyt kuulostaisi tuo äärimmäinen energian keräytyminen joltain - saatan toki olla väärässäkin.
Enkä nyt tarkoita, että lääkkeitä ruvettava napsimaan, vaan esim. toimintaterapia tms, jossa saisi apua energian ja turhautumisen purkamiseen.

Itselläni on kaksi erityislasta, pojalla on vaikea dysfasia ja lievä dyspraksia ja tytöllä epilepsia ja lievä älyllinen kehitysvamma, vauva-aikojen kohtauksista johtuen, joten saatan ehkä ylianalysoidakin lastasi... suo anteeksi. :ashamed:
 
"vieras."
Ensimmäisen viestin pohjalta olisin lähtenyt miettimään psykologisointia. Mutta kun aloittaja jatkoi tarinan aukikirjoittamista, vaihtoehto näyttäisi olevan jonkinasteinen neurologinen "tilanne". Luepa aloittaja muuten tuo viestisi numero 9 ulkopuolisen silmin. Miltä vaikuttaa? Ylivilkkaus? Motoriset ratkaisut tunnepuolen ongelmiin? Syvä uppoutuminen peleihin?
 
"mie"
Tuo viimeisin tekstisi ap kuulosta aivan siltä että lapsella on sekä ylivilkkautta ja keskittymishäiriö. Se että koulu menee kohtuulisesti ja pysyy muiden mukana ei poissulje sitä etteikö silti olisi vaikeuksia oppimisessa ja sitä kautta turhautuisi tai tuntisi paineita.

Jos ei päiväkoti"uran" aikan ole ylivilkkauteen ja keskittymishäiriöihin annettu minkäänlaisia selviytymiskeinoja on laps nyt koululaisena jo ns narunsa päässä eikä enää itsekeen keksi miten tästä eteenpäin että jatkossakin pysyisi mukana opetuksessa. Voi jopa olla että kompensoi asiaa sillä että on hyvä kaveri kaikkia kohtaan koska kokee ettei pärjää koulutehtävissä. Jos näin on, on varmaan ihan viimeinen hetki puuttua asiaan. Voi hyvinkin olla että seuraava todistus on huomattavsati huonompi odotuksiin nähden.

Sitten hän tietysti kotona purkaa kaikki turhautumisensa koska ympäristö on turvallinen. Kaverit ei moista käytöstä kestäisi.

Ja taas voi olla että olen aivan väärässä mutta kannattaa tämäkin polku miettiä.
 
alkuperäinen
Ei tarvitse anteeksi pyytää :)
Olen toki ajatellut lapsen kohdalla ylivilkkautta ja onhan hän selkeästi keskimääräistä energisempi lapsi. Sen huomaa hyvin nuiden lasten seurassa, kun muut lapset väsyy omalkani kierrokset vaan nousevat. Siksi hän varmaan kerääkin kavereita ympärilleen, hän jaksaa aina keksiä tekemistä, mutta myös toisaalta on erotuomarina ja johtajana leikeissä. Kannustaa muita jaksamaan ja on varmasti aina menossa mukana.

Biologisen isän suku on täynnä ylivilkkaita, käytöshäiriöisiä ja alkoholisteja. Jotakihan periytyvää tämä luonteenlaatu tuntuisi olevan, ja siksi huolin, että osaanko valjastaa lapsen energian hyvään tekemiseen.
Ongelma kuitenkin varsinaisiin tutkimuksiin olisi, että lapsi pystyy hillitsemään itseään kodin ulkopuolella, hänestä näkee jatkuvan levottomuuden, mutta hän silti pystyy olemaan koulussa tarvittavan määrän paikallaan ja tekemään tehtäviä normaalin puitteissa.
Kodin ulkopuolella asia näkyy tavaroiden hukkaamisella ja unohtelulla. Mikään ei pysy tallessa siinä menossa.
Uskoisin, että lapsi on tosiaan selkeästi vilkkaampi ikäisiään, mutta siinä normaalin rajalla, koska jossainmöörin voi hallitakkin levottomuuttaan.
 
vierailija
Haluaisin kokemuksia, onko meillä, joku pahasti vikana.
Ongelma on 8 vuotiaan lapsen kanssa.
Ennen kouluikää lapsi oli aina kiltti ja aurinkoinen lapsi, erityisesti uhmaikiä ei koskaan esiintynyt, oli ns. Helppo lapsi. Aina kyllä erityisen energinen ja toheltava lapsi, jolla keskittymiskyky ei ole ollut parhaita ominaisuuksia.

Kaikki kuitenkin muuttui koulun alettua, kiltti lapsi muuttui oikeaksi myrskynmerkiksi ja kaikki kokematta jääneet uhmat tuntui iskevän kerralla.
Ajattelin, että tämä on nyt vain joku vaihe, mutta se on jatkunut aina tähän asti.
Tuntuu, että minulla ei ole enää mitään otetta lapseeni.
Hän tulistuu nopasti ja asioista mitä itse en aina ymmärrä, yksinkertainen kehotus mennä hampaanpesulle voi saada aikaan tavaroiden nakkelemista ja hirveän vastarinnan. Hän hajottaa tavaroita surutta suuttuessaan, mutta kaikista kauheinta on, että kotona hän käyttää myös nyrkkejän turhan helposti.
Esim. Pienempi sisarus ei anna hänen ottaa jotakin ja hän hetkeäkään ajattelematta huitaisee häntä, ei kovaa, mutta kuitenkin. Minusta vain tuntuu, että tämänikäisen ei kuuluisi enää tehdä näin, vaan osata jo hallita itseään paremmin.
Sääntöjä hän uhmaa täysin, ei kestä kieltoja tai käskyjä, käyttäytyy kuin teini-ikäinen.
Kun yritän perustella asioita, miksi jotakin ei saa tehdä, hän on poikkeuksetta niin kuin ei ymmärtäisi, inttää vastaan ja ei vahingossakaan myönnä tehneensä typerästi.

Koulussa kuitenkin pärjää ihan hyvin, pientä keskittymiskyvyttömyyttä esiintyy sielläkin, mutta pärjää. Kiusattu hän ei ole, hänellä on runsaasti kavereita, on vähän sellainen laumasielu, jonka ympärille helposti kerääntyy kavereita. On myös suvaitsevainen ja leikkii kaikkien kanssa ongelmitta, eikä myöskään itse ole kiusaajatyyppiä.

Kotonakin hän on kuitenkin kiltistikkin, hänellä on myös ajattelevainen. Esim. Kun kerran hänen kanssaan tuntui tulevan silkka umpikuja vastaan, en enää tiennyt mitä olisin voinut tehdä ja purskahdin itkuun. Lapsi rupesi itsekkin itkemään, koska hänelle tuli paha mieli, kun äiti itkee.
Hänen mielentilansa kotona vain tuntuu leiskuvan aivan ääbennopeudella.
Jos me antaisimme kaiken periksi, tälläistä ongelmaa ei olisi, mutta sitä en tee. Meillä on säännöt, jotka on tiukemmat kuin kavereilla, päivittäin ei pelata, kaupungilla ei pyöritä ilman lupaamme, koulusta tullaan suoraan kotiin ensin. Eli ihan normaaleja sääntöjä, mutta kavereilla ei tälläisiä ole.
Ja tiedän, ettei oikeasti olekkaan.

Mutta onko tämä missään määrin normaalia? Tarvisin kai jotakin toivoa, että tämä menee ohi, eikä vain pahene, että jaksaisin pysyä vahvana.
Pelottaa vain, että lapsestani tulee tällämenolla joku nuorisorikollinen/käytöshäiriöinen. Entä, jos en osaa kasvattaa häntä oikein?
Hänen biologinen isänsä, on vaikeasti alkoholisoitunut ja rajusti väkivaltainen, siksi ehkä pelkäänkin, että poika seuraa isänsä jalanjälkiä, jos ei opi hallitsemaan aggressioitaan ja käytöstään. Tämä kuulostaa varmaan kamalalle..
 
vierailija
Meillä ihan samanlainen tilanne, ollaan käyty perheneuvolassa juttelemassa myös adhd:n mahdollisuudesta. Perheneuvolassa olivat sitä mieltä että lapsella on pahamieli ja ohjasivat meidät psykiatrille. Itse olen edellee sitä mieltä että pojalla varmaan on jonkinlainen keskittymishäiriö. Perhenla.ssa poika kuitenkin oli keskittynyt hyvin ja pysynyt paikallaan sen 30 min kun tekivät tehtäviä. Koulussa ja kotona kuitenkin hankala pysyä paikoillaa ja keskittyä. Raivareita tulee väh. 1krt/viikko, ei meinaa millään nukkua, koulutehtävät yhtä tuskaa ja koko ajan pitäisi tehdä tuhat ja sata asiaa kerralla.
 
vierailija
Lapsi saattaa surra. Kouluikäiset lapset saattavat pyrkiä piilottamaan surun ja se saattaa sitten aiheuttaa esim levottomuutta ja aggressiivisuutta. Lapsen kanssa voisi yrittää puhua auki tuon mainitsemasi menetyksen ja ellei tämä auta niin ottaa yhteyttä koulupsykologiin.
 

Yhteistyössä