No, asioilla on puolensa.... Mä oon nyt ollut jo monta vuotta yh. lapset ei aina ollu isällään säännöllisesti, koska hän teki vuorotyötä.
Huonoja puolia on se, etten voi esim alkaa harrastaa mitään säännöllistäå, koska olen aina lasten kanssa. Ei ole sitä toista aikuista joka vahtis. kauppareissut, siivoomiset, kaikki perusjutut, aina lasten kanssa. Nykysellään lapset on sentäs joka oinen vkl isällään, ja elämä on muutenkin helpompaa kun tuo nuorinkin menee syksyllä kouluun. Mutta, pitkän matkan on saanut kulkea, yksin. Missään välissä ei ole helppo etsiä uutta kumppania, ei ole mahdollisuutta tutustua ihmisiin. energiaa menee ihan helvetisti lasten asioiden murehtimiseen, kun niitä pohtii yksin....
Joo, mulle tää yh-elämä on sopinut hyvin, ja koen olevani hyvin vahva ihminen nyt kun olen selvinnyt pikkulapsiajasta. Mä en enää edes halua puolisoa tätä perhe-elämää jakamaan, vaikka kyllä mulla miesystävä onkin. Nyt mulla mon aikaa vaikka mille, kun lapset on isompia.
Mutta, älkää kadehtiko yksinhuoltajia. Ruoho on aina vihreempää aidan toisella puolella, vai miten sitä sanotaan?