suomalainen urheiluvalmetajakin sanoo-karppaus pahasta =)

  • Viestiketjun aloittaja Rollolainen
  • Ensimmäinen viesti
annamunkaikki..
mä oon kyllä huomanut ett jaksan paremmin PUURON kanssa lounaaseen, kuin esim jugurtin.
jos teen kaurapuuroa aamupalaksi ja sen kanssa lusikallinen hilloa tai Voisilmä ( todellisuudessa margariinia) se pitää nälän kauemmin poissa kuin jos söiisn jugurtin jossa vaikka mysliä seassa. Se hiilihydraatti poistuu tasaisemmin, jugurtin syönnin jälkeen se näklkä tulle niinkuin yhtäkkiä ja usien joudun jo parin tunnin päästä syömään jonkun hedelmän.

syön aamupalan joskus 7 aikoihion ja lounaan 11-12.30
No voi vttu. Ei kai niistä 2dl sokeripommijugurteista lähdekään nälkä *facepalm*
Saati sit jostain rasvattomasta vesivellistä.

Lusikoin kerran vaa'alle lapseni suosiman 2dl jugun sokerimäärän (26g/purkki). Taisi olla viisi vai peräti kuusi kappaletta kukkurallista teelusikallista.
Meillä ei noita sokerijugurtteja ole lapsi saanut usein, mutta loppui tuohon paikkaan ne vähätkin "herkuttelut". Kuka syöttäisi tuon tiedon valossa vapaaehtoisesti lapselle monta lusikallista pelkkää sokeria välipalaksi?
 
"karppinen"
mä oon kyllä huomanut ett jaksan paremmin PUURON kanssa lounaaseen, kuin esim jugurtin.
jos teen kaurapuuroa aamupalaksi ja sen kanssa lusikallinen hilloa tai Voisilmä ( todellisuudessa margariinia) se pitää nälän kauemmin poissa kuin jos söiisn jugurtin jossa vaikka mysliä seassa. Se hiilihydraatti poistuu tasaisemmin, jugurtin syönnin jälkeen se näklkä tulle niinkuin yhtäkkiä ja usien joudun jo parin tunnin päästä syömään jonkun hedelmän.

syön aamupalan joskus 7 aikoihion ja lounaan 11-12.30
Kokeilepa tehdä joku aamu kinkku-juustomunakas aamupalaksi ja katso, koska on seuraavan kerran nälkä...
 
  • Tykkää
Reactions: Vaimo-Rakas
Vierasmies
Alkuperäinen kirjoittaja Lisä-äänien;29479185:
Mikä sua tässä niin kauheena nauratti?
Olisko jonkinlainen omantunnon pönkitys kun lihava työtön jankkaaja löytää uutisen jossa karppausta kritisoidaan. Vielä kun samassa olis työttömien toimeentuloa parannettu, niin jopa hehkutettaisiin kuinka viimeinen on hommissa järkeä!!
 
Rollolainen
[QUOTE="karppinen";29481670]Kokeilepa tehdä joku aamu kinkku-juustomunakas aamupalaksi ja katso, koska on seuraavan kerran nälkä...[/QUOTE]

tottakai lounasaikaan on nälkä, kosk aon tottunut syömään siihen aikaan. Ihmisen elimistä van on sellainen että jos se on tottunut syömään johonkin aikaan niin se nälkä tulee aina silloin. Siksi pikkulapseilla on nälkä puolnpäivän aikaan, vaikka olisivat syöneet kilon munakasta aamulla.
 
Muuten ei ole terveellistä syädä vain yksi ateria päivässä, kuten mun tuntemat karppaajat tekevät, syävät kerralla paljon. Verensokerikin laskee hyvin alas jos syö aamulla ja seuraavan kerran illalla tai oikeastaan melkeen yöllä. tottakai sitä syötyä iso annos illalla jsut enen nukkumanmenoa kun on kova nälkä kun on päivän ollut syömättä.
 
"Hei"

Kaikki karppaajat ei tee niinkuin sun tuntemat karppaajat.

Suuri osa syö kasviksia pitkin päivää, pähkinöitä, siemeniä, proteiinia ja leseitä... HUII miten vaarallinen ruokavalio!
 
Vierasmies
tottakai lounasaikaan on nälkä, kosk aon tottunut syömään siihen aikaan. Ihmisen elimistä van on sellainen että jos se on tottunut syömään johonkin aikaan niin se nälkä tulee aina silloin. Siksi pikkulapseilla on nälkä puolnpäivän aikaan, vaikka olisivat syöneet kilon munakasta aamulla.
Vedä nyt jo vittu päähäs urpo! Etkai usko tuohon paskaan itsekään?

Onko tällä pellellä joku tauti? Asperger vai mikä se vois olla ettei pää pelaa?
 
vieraaa
tottakai lounasaikaan on nälkä, kosk aon tottunut syömään siihen aikaan. Ihmisen elimistä van on sellainen että jos se on tottunut syömään johonkin aikaan niin se nälkä tulee aina silloin. Siksi pikkulapseilla on nälkä puolnpäivän aikaan, vaikka olisivat syöneet kilon munakasta aamulla.
Vai tottunut.
Jos ihmiskeho on tottunut tupakkaan, niin se on siis tuomittu polttamaan lopun ikäänsä, vailla mahdollisuutta lopettamiseen, koska se kroppa on niin tottunut saamaan tupakkia klo 9, 9.30, 10, 10.30 jne.

Sun kroppa on tottunut tasan siihen, että sieltä suusta tulee rasvatonta safkaa ja tyhjiä kaloreita, mitkä ei pidä nälkää ja aiheuttaa uuden näläntunteen hyvin nopeasti, pitää taas napsia jotain ja kierre on valmis.

Niin ja karppaajat syövät usein 3 kertaa päivässä, vähän eri kuin tuo sinun mainitsemasi kerran päivässä. Ja tuo kolme kertaakin on tuollainen yleistys, jotkut syövät kaksi kertaa, jotkut neljästi. Miksi syödä useammin, kun näläntunne ei vaivaa kuin 6-7h välein? Siinähän sitä lihoo, kun syö siitä TOTTUMUKSESTA eikä oikeaan nälkään.
 
tottumus ja oikea näläntunne ovat eri asioita. Oeln josksu nähnyt nälkää, joten TIEDÄN mikäon näläntunne. se ei ole tottumus tai tapa tai mieliteko
 
ja muuten olen kokeillut sellaista etten syö olenkaan leipää. mulla oli jatkuvasti nälkä. aivan hirveetä se oli. Se oli iahn sama vaika olsi mätännyt 10 pihviä, väitän kyllä että lihoo varmasti enemmän jso ssyä 10 pihviä kun pari leipää aterialla
 
"Mari"
Rollolainen mä EDELLEEN odotan sun analyysia mun aiemmin mainitusta ruokavaliosta, että mikä siinä on vaarallista.

Mitäs muuten söit aamupalaksi?
Itse söin kananmmunaa, avokadoa, tonnikalaa, tomaattia ja kurkkua ja oliiviöljyä. Kahviin laitoin lorauksen kermaa ja hieman kookosöljyä.
Päivälliseksi syödään tänään uunipossua ja täytettyjä kesäkurpitsoja.
Iltapalaksi varmaan kermakaakaota ja pähkinöitä ja yksi siemennäkkärin palanen kasviksilla.
 
Vieeras
Muuten ei ole terveellistä syädä vain yksi ateria päivässä, kuten mun tuntemat karppaajat tekevät, syävät kerralla paljon. Verensokerikin laskee hyvin alas jos syö aamulla ja seuraavan kerran illalla tai oikeastaan melkeen yöllä. tottakai sitä syötyä iso annos illalla jsut enen nukkumanmenoa kun on kova nälkä kun on päivän ollut syömättä.
Oletko kysynyt heiltä, laskeeko verensokeri alas? Karppauksen etu on nimenomaan se, ettei verensokeri heittele vaan pysyy tasaisena. Elimistö tekee rasvasta pottoainetta, jolloin ei haittaa yhtään vaikka ruokavälit ovat pitempiä. Verensokeri ei juurikaan muutu ennen ja jälkeen ruokailun toisin kuin hiilarivetoisessa ruokailussa, jossa verensokeri pomppaa reilusti ylöspäin aina ruokailun jälkeen.

Itse syön useamman kerran päivässä, mutta olen huomannut, että hyvin jaksaa, vaikka joku ruokailu jäisi välistä pois.
 
-
Vai tottunut.
Jos ihmiskeho on tottunut tupakkaan, niin se on siis tuomittu polttamaan lopun ikäänsä, vailla mahdollisuutta lopettamiseen, koska se kroppa on niin tottunut saamaan tupakkia klo 9, 9.30, 10, 10.30 jne.

Sun kroppa on tottunut tasan siihen, että sieltä suusta tulee rasvatonta safkaa ja tyhjiä kaloreita, mitkä ei pidä nälkää ja aiheuttaa uuden näläntunteen hyvin nopeasti, pitää taas napsia jotain ja kierre on valmis.

Niin ja karppaajat syövät usein 3 kertaa päivässä, vähän eri kuin tuo sinun mainitsemasi kerran päivässä. Ja tuo kolme kertaakin on tuollainen yleistys, jotkut syövät kaksi kertaa, jotkut neljästi. Miksi syödä useammin, kun näläntunne ei vaivaa kuin 6-7h välein? Siinähän sitä lihoo, kun syö siitä TOTTUMUKSESTA eikä oikeaan nälkään.
No itseasiassa ihmiskeho toimii totuttujen rutiinienkin pohjalta. Jos sä olet syönyt 10 vuotta joka aamu lounaan kello 11.00 niin sulla on helposti silloin nälkä, vaikka olisit syönyt tuntia ennen. Tottumuksia voi muuttaa, eihän kyse ole siitä, mutta tottumiseen menee aikaa.

Mä en tiedä, kenen mielestä karppaus on ikinä ollut järkevää, mutta jokainen liikkuva ihminen varmaan tajuaa, että hiilarit on välttämättömiä. Niitä tarvitaan yhtälailla lihasten kehittymiseen, kuin proteiiniakin. Liian vähäinen hiilihydraatin saanti ei ole hyväksi. Toisiin se vaikuttaa merkittävämmin, kuin toisiin.

Mikäli haluaa pitää aineenvaihdunnan käynnissä, on hyvä syödä 2- 3h välein vähän. Nälkä ei saisi tulla missään vaiheessa. Itseasiassa on parempi syödä "tottumuksesta" kuin nälästä. Nälkäisenä tulee tehtyjä ylilyöntejä ja verensokerit alkavat heittelemään. Yleensä ne ovat lihavia, jotka odottavat nälkää.

Tietysti kukin voi toimia tyylillään. Jos tuntuu hyvälle syödä 7h välein ja paino pysyy kurissa, niin mikäs siinä.
 
Musta ois kiinnostavaa tietää, jos karppaus kerran on lihastyölle niin huono, niin miksi näin karppaajana on ensimmäisiä kertoja oikein tuntuu miten eri lihasryhmät työskentelee ja se tuntuu hyvältä?
Oman kokamuksen mukaan vähillä hiilareilla on joskus sellainen äkillinen ponnistelu raskaampaa, mutta kestävyys on parantunut.

Mä yleensä syön jonkun mandariinin ennen treenejä.
 
Professional Griefer
Yks hyvä keino on myös lopettaa se ammattilaisten ja "ammattilaisten" auktoriteetin palvominen ja syödä NIINKUIN ITSESTÄ TUNTUU HYVÄLTÄ!

Ja Rollo, lopeta noiden Iltalehtifaktojen lateleminen kun ne on nyt suurimmaksi osaksi tässäkin ollut oikeasti ihan päin vittuja.
Syö sä niinkuin susta tuntuu hyvältä ja anna muidenkin syödä tuputtamatta sitä v*n leipää ja rasvatonta maitoa joka tuutista. Se ei oo mikään mielipidekysymys vaan fakta, että on n. 6732489u3miljoonaa ruoka-ainetta, jotka menee hyvien hiilarien ja kuitujen pitoisuuksissa leivän edelle.
 
  • Tykkää
Reactions: päätön
"Heidi"
[QUOTE="karppinen";29481670]Kokeilepa tehdä joku aamu kinkku-juustomunakas aamupalaksi ja katso, koska on seuraavan kerran nälkä...[/QUOTE]

Tavoite ei olekaan mahdollisimman pitkät ruokavälit. Ruokaa pitäisi nauttia tasaisin väliajoin ja usein eli 3-4 h välein. Terveellisyys on tärkeintä. Minä en ainakaan aio tukkia suoniani karppaajan ruokavaliolla ja urheilemiseenkin tarvitsen hiilihydraatteja paljon.
 
"Heidi"
Alkuperäinen kirjoittaja Rähinä-Reetta;29482524:
Musta ois kiinnostavaa tietää, jos karppaus kerran on lihastyölle niin huono, niin miksi näin karppaajana on ensimmäisiä kertoja oikein tuntuu miten eri lihasryhmät työskentelee ja se tuntuu hyvältä?
Oman kokamuksen mukaan vähillä hiilareilla on joskus sellainen äkillinen ponnistelu raskaampaa, mutta kestävyys on parantunut.

Mä yleensä syön jonkun mandariinin ennen treenejä.
Ei lihasten pitäisi tuntua. Taitaa olla jo jotain pahasti vialla, jos kerran tuollaisia oireita on havaittavissa.
 
Vierasmies
No itseasiassa ihmiskeho toimii totuttujen rutiinienkin pohjalta. Jos sä olet syönyt 10 vuotta joka aamu lounaan kello 11.00 niin sulla on helposti silloin nälkä, vaikka olisit syönyt tuntia ennen. Tottumuksia voi muuttaa, eihän kyse ole siitä, mutta tottumiseen menee aikaa.

Mä en tiedä, kenen mielestä karppaus on ikinä ollut järkevää, mutta jokainen liikkuva ihminen varmaan tajuaa, että hiilarit on välttämättömiä. Niitä tarvitaan yhtälailla lihasten kehittymiseen, kuin proteiiniakin. Liian vähäinen hiilihydraatin saanti ei ole hyväksi. Toisiin se vaikuttaa merkittävämmin, kuin toisiin.

Mikäli haluaa pitää aineenvaihdunnan käynnissä, on hyvä syödä 2- 3h välein vähän. Nälkä ei saisi tulla missään vaiheessa. Itseasiassa on parempi syödä "tottumuksesta" kuin nälästä. Nälkäisenä tulee tehtyjä ylilyöntejä ja verensokerit alkavat heittelemään. Yleensä ne ovat lihavia, jotka odottavat nälkää.

Tietysti kukin voi toimia tyylillään. Jos tuntuu hyvälle syödä 7h välein ja paino pysyy kurissa, niin mikäs siinä.
Samalla logiikalla hiilarien saanti aiheuttaa tottumusta(=riipuvuus) jonka aika moni onkin huomannut. Pastan syönti saa aikaan makeanhimoa jne.
Itse jos syön kovin pastaisen annoksen jossa EI OLE rasvaa, esim. makaronilaatikkoa vähällä lihalla/munalla niin syömisen aikana ja jälkeen on suussa "vaahto" joka haluaa lisää ruokaa :D Vähän sama kaurapuurossa. Se ei vie nälkää pois kovinkaan hyvin.

Vaan syöppäs lounaalla suurehko kebabbiannos jossa lihaa ja kastikkeita niin nälkä pysyy poissa jopa 8 tuntia. En sano, että se olisi tervellistä rasvan ja suolan suhteen, mutta aina minulla on helpommin nälkä mitä vähemmän syö rasvaa ja lihaa. Pastasta tosi helposti nälkä uudestaan.
 
khkklf
[QUOTE="Heidi";29482628]Normiruokavaliollakin verensokeri pysyy tasaisena, kun vain muistaa syödä tasaisin väliajoin, eikä jätä aterioita välistä.[/QUOTE]

Kyllä nälkä saa tulla ennen ateriaa, ei siihen kuole. :)
 
Vierasmies
[QUOTE="Heidi";29482628]Normiruokavaliollakin verensokeri pysyy tasaisena, kun vain muistaa syödä tasaisin väliajoin, eikä jätä aterioita välistä.[/QUOTE]

Niin, tai sitten panostaa siihen mikä ei heittele sokereita nopeasti.

Ootko joku häpygirl-91:n kaksoisolento?
 
Hehhohaa
Juu no ei kannattaisi täysrasvaisina maitotuotteita syödä, koska niissä on paljon kovia rasvoja ja hedelmät taas sisältää paljon kuituja, vitamiineja, ravintoaineita joita kannattaa saada.
Vähän aiemmin puhuit vielä maitotuotteiden trans-rasvoista. Oliko ne nyt sitten kovia rasvoja vai trans-rasvoja vai mitähän rascoja? Tässähän menee ihan sekaisin.

No, onhan sulta näitä älynväläyksiä tullut muihinkin ketjuihin. :)
 
Yhteistyössä