Polyamoria

"Minusta kertoo kuitenkin suhteen pysyvyydestä ja laadusta paljon se, että on olemassa ensisijainen ja toissijainen suhde. Kyllähän tuo sekunda kuulostaa väistämättä epämääräisemmältä. Kutsuttiin tätä järjestelyä sitten millä nimellä tahansa."

Toisaalta tarvitseeko kaikkien ihmissuhteiden olla samanlaisia ja samanlaatuisia? Onhan ihmisillä muutenkin romanttisten suhteiden lisäksi mm. ystäviä, kavereita, tuttavia jne. Ei kai se tee kaveruudesta arvotonta, että ystävyys koetaan usein syvemmäksi ja läheisemmäksi? Monille ystävyys on laimeampaa kuin elämänkumppanuus, eli valintatilanteessa (jos aika on kortilla tms.) se kumppani menee ystävyyssuhteen edelle ja ystävyys voi laimeta. Ei kaikista romanttisista suhteistakaan haeta samoja asioita tai aseteta samanlaisia tavoitteita. Tilannehan on ok, jos kaikki voivat asian hyväksyä.

 

Vapaan suhteen ero polyamoriseen suhteeseen on yleensä siinä, että polysuhteissa sallitaan myös ihastuminen/rakastuminen ja monesti se mahdollisuus, että sivusuhteista kehittyy jotain vakavempaakin eikä alkuperäinen suhde silti rikkoudu. Perinteisissä vapaissa suhteissa on usein pelkkä seksi sallittua, mutta ei rakkaussuhteet eikä välttämättä edes seksi ihmisen kanssa, johon on ihastunut tai rakastunut.

Mutta voiko se "vakavampi" koskaan oikeasti olla niin vakavaa, kuin "perusparisuhteessa"? Ja joo, kukin suhde on erilainen jne mutta jos ajatellaan näitä perinteisiä kuvioita.

 

"Minusta kertoo kuitenkin suhteen pysyvyydestä ja laadusta paljon se, että on olemassa ensisijainen ja toissijainen suhde. Kyllähän tuo sekunda kuulostaa väistämättä epämääräisemmältä. Kutsuttiin tätä järjestelyä sitten millä nimellä tahansa."

Toisaalta tarvitseeko kaikkien ihmissuhteiden olla samanlaisia ja samanlaatuisia? Onhan ihmisillä muutenkin romanttisten suhteiden lisäksi mm. ystäviä, kavereita, tuttavia jne. Ei kai se tee kaveruudesta arvotonta, että ystävyys koetaan usein syvemmäksi ja läheisemmäksi? Monille ystävyys on laimeampaa kuin elämänkumppanuus, eli valintatilanteessa (jos aika on kortilla tms.) se kumppani menee ystävyyssuhteen edelle ja ystävyys voi laimeta. Ei kaikista romanttisista suhteistakaan haeta samoja asioita tai aseteta samanlaisia tavoitteita. Tilannehan on ok, jos kaikki voivat asian hyväksyä.

No sitä juuri olen tässä tarkoittanut, että jos tuollainen järjestely on olemassa, niin miksi siitä pitää tehdä jotain elämää suurempaa. Siksi ettei sitä paheksuttaisi?

 

Mutta voiko se "vakavampi" koskaan oikeasti olla niin vakavaa, kuin "perusparisuhteessa"? Ja joo, kukin suhde on erilainen jne mutta jos ajatellaan näitä perinteisiä kuvioita.

Voi varmasti, esim. sellaisissa suhteissa, joissa kaikki kolme asuvat saman katon alla ja mahd. rakastavat kaikki toisiansa. Onhan niitä muissa kulttuureissa enemmänkin. Toki monet kuviot tuskin ovat vapaaehtoisia (esim. muslimikulttuureissa) ja osa monisuhteista muualla saattaa perustua enemmän järkisyihin ja käytännöllisyyteen kuin romanttiseen rakkauteen, mutta uskon tällaisia rakkautta ja aitoa vapaaehtoisuutta sisältäviä polysuhteita olevan olemassa, sekä Suomessa että muualla maailmassa.

 

Voi varmasti, esim. sellaisissa suhteissa, joissa kaikki kolme asuvat saman katon alla ja mahd. rakastavat kaikki toisiansa. Onhan niitä muissa kulttuureissa enemmänkin. Toki monet kuviot tuskin ovat vapaaehtoisia (esim. muslimikulttuureissa) ja osa monisuhteista muualla saattaa perustua enemmän järkisyihin ja käytännöllisyyteen kuin romanttiseen rakkauteen, mutta uskon tällaisia rakkautta ja aitoa vapaaehtoisuutta sisältäviä polysuhteita olevan olemassa, sekä Suomessa että muualla maailmassa.

Miten yleistä luulet tämän siis olevan? Jos on vaikeaa löytää itselleen "täydellistä" kumppania, niin miten vaikeaa on löytää itselleen kaksi kumppania, jotka kaiken lisäksi olisivat vielä toisilleenkin täydellisiä? Minun on tätä todella vaikeaa uskoa, mutta toisaalta, kyllähän lotossakin joku aina silloin tällöin voittaa.

 

Minähän en mitään oikeasti tiedä, mutta veikkaisin, että kun heimo/laumaeläminen on loppunut, niin on ollut pakko muodostaa se perheyksikkö tiiviimmäksi, että turvallisuus säilyy. Jos on kokonainen lauma huolehtimassa toisistaan, ei yksittäisillä sidoksilla ole niin väliä.

Tää on kyllä todennäköisesti yksi pointti. Voisikohan toinen pointti olla tää? Ihmiset on kaikki epätäydellisiä ja parhaimmassakin parisuhteessa on alueita, joilla ihminen tuntee tyytymättömyyttä, jotain puuttuu. Yks vaihtoehto on sitten etsiä lisää läheisiä ihmisiä, jotta tää "tyhjä aukko" sisimmässä täyttyis. Uudet ihmiset ilmeisesti voivat niitä aukkoja täyttää, mutta samalla tulee päällekkäisyyksiä. Uuden ihmisen tarpeet ja hänen "tyhjät aukonsa" jotka kaipaa myös täyttämistä. Jos ne on sellaisella alueella, missä ensimmäisessä parisuhteessa jo tasapuolisesti pystyttiin toinen toisen tarpeeseen vastaamaan, silloin jos siitä kokonaisuudesta pitää nyt antaa jotain myös "kolmannelle " osapuolelle syntyykin ensimmäiseen suhteeseen vaje, mitä siinä ei ennen ollut. Ehkäpä ihmisen on kuitenkin pitkällä tähtäimellä helpompi kestää puutteita, mitkä tulee yhdestä suhteesta, kuin sitä, että mitä enemmän tulee läheisiä suhteita, sitä vaikeampaa on löytää tasapaino, antamisen ja saamisen osassa.

 

Tää on kyllä todennäköisesti yksi pointti. Voisikohan toinen pointti olla tää? Ihmiset on kaikki epätäydellisiä ja parhaimmassakin parisuhteessa on alueita, joilla ihminen tuntee tyytymättömyyttä, jotain puuttuu. Yks vaihtoehto on sitten etsiä lisää läheisiä ihmisiä, jotta tää "tyhjä aukko" sisimmässä täyttyis. Uudet ihmiset ilmeisesti voivat niitä aukkoja täyttää, mutta samalla tulee päällekkäisyyksiä. Uuden ihmisen tarpeet ja hänen "tyhjät aukonsa" jotka kaipaa myös täyttämistä. Jos ne on sellaisella alueella, missä ensimmäisessä parisuhteessa jo tasapuolisesti pystyttiin toinen toisen tarpeeseen vastaamaan, silloin jos siitä kokonaisuudesta pitää nyt antaa jotain myös "kolmannelle " osapuolelle syntyykin ensimmäiseen suhteeseen vaje, mitä siinä ei ennen ollut. Ehkäpä ihmisen on kuitenkin pitkällä tähtäimellä helpompi kestää puutteita, mitkä tulee yhdestä suhteesta, kuin sitä, että mitä enemmän tulee läheisiä suhteita, sitä vaikeampaa on löytää tasapaino, antamisen ja saamisen osassa.

Ainakin omalla kohdallani tämä olisi hyvä selitys. Olisi minulle ihan liian vaikeaa tuollainen tasapainoilu.

 

Pakko vielä heittää tällainen ajatus, kun joku heitti haaremista, että ei polyamorinen suhde kyllä siitä kauas heitä. Varsinkaan noissa sekundasuhteissa. Siinähän yhdellä on sutinoita suuntaan jos toiseen, mutta kumppaninsa taas eivät ole keskenään suhteessa. Kuten oli joku juttu polyamorisessa suhteessa olevasta naisesta, joka oli avioliitossa toisen kanssa ja toisenkin kanssa avoliitossa. Miehet ei kuitenkaan olleet keskenään suhteessa. Mun mielestä se on ihan verrattavissa haaremiin, nyt vaan narusta veteli nainen ja sille on annettu hienompi nimi.

 

Ja vielä tuli mieleen sellainen, että mistä se paheksunta sitten tulee. Aika harvoin sitä tulee seksielämäänsä puitua ulkopuolisille, joten jos ajatellaan vaikka pariskuntaa, joilla on joku kolmas osapuoli suhteessa mukana, niin kuka ihme siitä saa tietää. Ja toisaalta, jos ei ole tarkoituskaan esim muuttaa yhteen ja perustaa perhettä ja sitä seksipuolta on tarve salata (ja nämä asiat kai muutenkin pidetään yksityisinä), niin miksi on kuitenkin tarve hyväksyttää se kuvio tällaisella käsitteellä? Missä vaiheessa tällaista suhdetta oikeasti tarvitsee edes selitellä, jos ei yhteen olla muuttamassa?

 

Jäin tässä vaan miettimään, että kun kerta ihmiset "aikojen alussa" elivät todennäköisesti ilman moraalisia sääntöjä, mitkä olisivat määrittäneet parisuhteita, mikä oikeasti oli historiassa se juttu, miksi sitoutunut miehen ja naisen välinen suhde tuli hyväksytyimmäksi muodoksi? Jossain historian vaiheessa se on ollut pitkään ainoa hyväksyttävä normi länsimaissa. Nyt suunta on taas rajojen venyttäminen yhä kauemmaksi. Jossain vaiheessa tulee kai historiassa taas piste, jossa "mennään liian pitkälle". Mitähän se sitten on? Ja sen jälkeen palataan taas tosi tiukkaan moraliseen määritelmään "oikeasta parisuhteesta" ja kaikki alkaa taas uudelleen, tulee vähitellen moraalisten rajojen venyttäminen jne. Se on jännä, että historia taitaa tässäkin asiassa toistaa itseään. Jotenkin ihmiskunta ei taida tunnistaa sitä pistettä, jossa olisi hyvä pysähtyä, ei ole moraalisesti liian ahdasta, mutta on olemassa turvalliset, ihmistä itseään suojelevat rajat.

Elämä vuosisatoja ja vuosituhansia sitten oli kaoottista ja surkeaa. Ihmiset joivat, raiskasivat, tappoivat, sotivat ja taudit tappoivat suuria määriä ihmisiä. Uskonto tuli antamaan ihmisille moraalin ja ohjeet, joilla pyrittiin rakentamaan sivistyneempi ja menestyvämpi yhteiskunta.
Siihen liittyy myös parisuhde, avioliitto. Seksi ennen avioliittoa oli kiellettyä, ja sallittua vain aviopuolison kanssa. Syy selviää katsomalla mm. historiallisia elokuvia. Klamydia, syfilis, herpes, jne. eivät ole mitään kaunista katseltavaa. Ihmisiä kuoli sukupuolitauteihin, ja haureus aiheutti paljon kärsimystä ihmisille kun taudit jylläsivät.

Ihminen eroaa eläimestä että hänellä on kyky moraaliin. Ihminen voi tehdä enemmän tuhoa planeetalle kuin ihminen, kykyjen mukana pitää tulla myös vastuu tai kaikille käy huonosti.

Tuskin avioliiton takana on ollut mitään sen suurempia monimutkaisia prosesseja tai "luonnotonta" syytä. Avioliitto on luonnollinen siinä ympäristössä jossa halutaan selviytyä.

 

Ihminen voi tehdä enemmän tuhoa planeetalle kuin ihminen...

Tarkoitin ihminen voi tehdä enemmän tuhoa kuin eläimet...

 

No niin, eli loppujen lopuksi onkin kysymys siitä, että vapaa suhde kuulostaa ikävältä, sisällöstä viis. Toki ymmärrän tämän, koska monien on vielä vapaita suhteita vaikeaa hyväksyä. Mutta mitäs sitten, kun polyamoria yleistyy käsitteenä ja väki huomaa, että siinä on pitkälti kyse samasta asiasta, kuin vapaassa suhteessa? Pitääkö keksiä joku uusi käsite?

No ei ole kysymys ihan siitäkään. Sanoin, että siksi se ehkä tuntuu loukkaavalta. Ja kun polyamoria yleistyy, huomaa väki, päinvastoin kuin sanoit, sen, kuinka se ei tosiaankaan ole sama asia, kuin vapaa suhde. Tytsi heitti hyvän pointin, vapaassa suhteessa ei haeta, eikä yleensä edes sallita, tunteita sitä kolmatta osapuolta kohtaan. Se on vain seksiä. Polyamoria on sitä, että on päällekkäisiä seurustelushteita. Vapaassa suhteessa on yksi seurustelusuhde, jossa on lupa käydä vieraissa (harrastamassa seksiä). Huomatko eron?

Minusta kertoo kuitenkin suhteen pysyvyydestä ja laadusta paljon se, että on olemassa ensisijainen ja toissijainen suhde. Kyllähän tuo sekunda kuulostaa väistämättä epämääräisemmältä. Kutsuttiin tätä järjestelyä sitten millä nimellä tahansa.

Aina ei ole olemassa ensi- ja toissijaisia. Joskus on. Ja eihän se ole siitä kiinni, miltä joku kuulostaa. Minusta kuulostaa siltä, että sinä et halua/yritäkään ymmärtää tätä...? Minusta tuntuu, että sinulla on niin vahvat ennakkoluulot polyamoriaa kohtaan, että et muista ottaa huomioon ihmisten erilaisuutta. Ajattelet/lähestyt aihetta niin vahvasti yksiavioisesta näkökulmasta, että pystyt näkemään vain mustan ja valkoisen, et värejä etkä harmaan sävyjä.

Kai ymmärrät, että kahden ihmisen parisuhteetkin on ihan jokainen omanlaisiansa? Niissä ollaan erilaisista syistä ja erilaisin toivein.

Ja tuo keskimmäinen kappaleesi juuri on minun mielestäni olennaista. Juuri ne aikomukset ja tunteet. Tässäkin ketjuissa kerrottiin kokemuksesta, jonka ymmärrettiin olevan paras lopettaa eikä ollut käsittääkseni aikomustakaan tehdä siitä pysyvää järjestelyä. Leikittiin vain ajatuksella ja löydettiin uusia puolia itsestä. Ja jos useimmiten sekundasuhteiden ei ole tarkoituskaan johtaa yhteen muuttamiseen, perheen perustamiseen, en tajua, miksi sitä pitäisi kutsua jotenkin vakavaksi suhteeksi. Ehkä ymmärrän vakavan suhteen vähän liian perinteisellä tavalla, kun näen sen nimenomaan siten, että aikomuksena on jakaa arki (loppuelämän ajan) eikä vain viettää sellaista friends with benefits- aikaa.

Tässä ketjussa esiin tullut kokemushan ei edes kirjoittajan omasta mielestä ollut polyamoriaa? Se vain avarsi hänen ymmärrystään aihetta kohtaan. En mielestäni ole sellaistakaan väittänyt, että _useimmiten_ toissijaisissa suhteissa ei tähdättäisi johonkin enemmän perinteistä parisuhdetta muistuttavaan järjestelyyn. Mielestäni olen tuonut esille, että joskus tähdätään ja toisinaan ei.

Olenkin jo muutaman kerran kysynyt sinulta (saamatta vastausta), että väheksytkö yhtälailla sellaista parisuhdetta, jossa on kaksi ihmistä, hyvin sitoutuneina ja rakastuneina, mutta jotka eivät asu yhdessä eivätkä koskaan ole yhteen muuttamassakaan...? Jotkut ihmiset ovat parisuhteessa kymmeniä vuosia muuttamatta yhteen ja jotkut ihmiset ei koskaan halua lapsia/perustaa perhettä. Hekö eivät myöskään ole silloin parisuhteessa?

Polyamoria ei ole friend with benefits:kään. Siinä ollaan ihastuneita/rakastuneita/rakastetaan romanttisessa mielessä.

 

Tämä minuakin noissa suhteissa hämmentää. Parisuhde kun perinteisesti etenee siihen yhteen muuttamiseen ja lapsien hankkimiseen. On asuntolainat ja sukujoulut jne. Miten ihmeessä polysuhteissa eletään tällaisten asioiden kanssa? Parisuhteessa jos toinen joutuu vaikka työttömäksi tai lähtee opiskelemaan, punnitaan tarkasti esimerkiksi asuinkuviot. Voidaan muuttaa toiselle paikkakunnalle työpaikkojen perässä. Jos yksi polysuhteessa joutuu muuttamaan työn perässä kauemmas, muuttaako koko muu kuvio mukana vai tippuuko siinä vain yksi sitten pois?

Joo tiedän, että ajattelen liian kankeasti, mutta joku voisi vähän tätä selventää.

Eikö sekään sitten ole "oikea" parisuhde, jos siinä on vain kaksi ihmistä, mutta he eivät halua muuttaa yhteen tai ostaa omaa taloa tai tehdä lapsia? Mikä ihmeen hinku teillä on määritellä normaali sen mukaan miten te itse elätte?

 

[QUOTE="vierailija";29412116]Onko miehesi vielä ihastunut siihen naiseen? Oletteko tekemisissä hänen kanssaan?[/QUOTE]

Olemme tekemisissä kyllä mutta ihastuminen on laantunut. Pidämme kyllä toisistamme ja toistemme seurasta valtavasti.

 

No ei ole kysymys ihan siitäkään. Sanoin, että siksi se ehkä tuntuu loukkaavalta. Ja kun polyamoria yleistyy, huomaa väki, päinvastoin kuin sanoit, sen, kuinka se ei tosiaankaan ole sama asia, kuin vapaa suhde. Tytsi heitti hyvän pointin, vapaassa suhteessa ei haeta, eikä yleensä edes sallita, tunteita sitä kolmatta osapuolta kohtaan. Se on vain seksiä. Polyamoria on sitä, että on päällekkäisiä seurustelushteita. Vapaassa suhteessa on yksi seurustelusuhde, jossa on lupa käydä vieraissa (harrastamassa seksiä). Huomatko eron?



Aina ei ole olemassa ensi- ja toissijaisia. Joskus on. Ja eihän se ole siitä kiinni, miltä joku kuulostaa. Minusta kuulostaa siltä, että sinä et halua/yritäkään ymmärtää tätä...? Minusta tuntuu, että sinulla on niin vahvat ennakkoluulot polyamoriaa kohtaan, että et muista ottaa huomioon ihmisten erilaisuutta. Ajattelet/lähestyt aihetta niin vahvasti yksiavioisesta näkökulmasta, että pystyt näkemään vain mustan ja valkoisen, et värejä etkä harmaan sävyjä.

Kai ymmärrät, että kahden ihmisen parisuhteetkin on ihan jokainen omanlaisiansa? Niissä ollaan erilaisista syistä ja erilaisin toivein.



Tässä ketjussa esiin tullut kokemushan ei edes kirjoittajan omasta mielestä ollut polyamoriaa? Se vain avarsi hänen ymmärrystään aihetta kohtaan. En mielestäni ole sellaistakaan väittänyt, että _useimmiten_ toissijaisissa suhteissa ei tähdättäisi johonkin enemmän perinteistä parisuhdetta muistuttavaan järjestelyyn. Mielestäni olen tuonut esille, että joskus tähdätään ja toisinaan ei.

Olenkin jo muutaman kerran kysynyt sinulta (saamatta vastausta), että väheksytkö yhtälailla sellaista parisuhdetta, jossa on kaksi ihmistä, hyvin sitoutuneina ja rakastuneina, mutta jotka eivät asu yhdessä eivätkä koskaan ole yhteen muuttamassakaan...? Jotkut ihmiset ovat parisuhteessa kymmeniä vuosia muuttamatta yhteen ja jotkut ihmiset ei koskaan halua lapsia/perustaa perhettä. Hekö eivät myöskään ole silloin parisuhteessa?

Polyamoria ei ole friend with benefits:kään. Siinä ollaan ihastuneita/rakastuneita/rakastetaan romanttisessa mielessä.

Tässä on nyt jotenkin hassua, että kun minä kerron, miten minä miellän asiat, ei ole yhtä totuutta (=minä olen väärässä). Kuitenkin itse olette määrittelemässä, mikä ero on polyamorialla ja vapaalla suhteella (=minä olen väärässä). Eli ajattelen nyt tämän miten päin vain (on olemassa määritelmä/ei ole yhtä määritelmää) ajattelen väärin päin.

Ja tuohon kysymykseen, onko mielestäni kaksikko, joka ei muuta yhteen pariskunta, en osaa oikein vastata. En tunne ketään, joka olisi hyvin sitoutuneita ja rakastuneita, mutta eivät aikoisi jossain vaiheessa muuttaakaan yhteen. Tässä tapauksessa minun on siis todella vaikeaa nähdä sitä sitoutumisen halua. Lähinnä tulee mieleen, että yhteen muuttamiselle on jokin este, jolle he eivät itse mahda mitään tai sitten eivät ole varmoja haluavatko edes olla yhdessä. Parisuhdehan se toki on, mutta sitoutuminen on vähän kysymysmerkki.

 

Tässä on nyt jotenkin hassua, että kun minä kerron, miten minä miellän asiat, ei ole yhtä totuutta (=minä olen väärässä). Kuitenkin itse olette määrittelemässä, mikä ero on polyamorialla ja vapaalla suhteella (=minä olen väärässä). Eli ajattelen nyt tämän miten päin vain (on olemassa määritelmä/ei ole yhtä määritelmää) ajattelen väärin päin.

Ja tuohon kysymykseen, onko mielestäni kaksikko, joka ei muuta yhteen pariskunta, en osaa oikein vastata. En tunne ketään, joka olisi hyvin sitoutuneita ja rakastuneita, mutta eivät aikoisi jossain vaiheessa muuttaakaan yhteen. Tässä tapauksessa minun on siis todella vaikeaa nähdä sitä sitoutumisen halua. Lähinnä tulee mieleen, että yhteen muuttamiselle on jokin este, jolle he eivät itse mahda mitään tai sitten eivät ole varmoja haluavatko edes olla yhdessä. Parisuhdehan se toki on, mutta sitoutuminen on vähän kysymysmerkki.

Ite oon huomannu saman. Ihan sama mitä kyseenalaistaa, niin se johtaa siihen että pitäis googlata ensin polyamorian määritelmä, mutta sitten kuitenkin ne kaikki polysuhteet vaihtelee ihan tapauskohtaisesti ja ei ole yhtä oikeaa ja blaablaa... Miksei vaan sanota suoraan kuten asia on? Ei ole löytynyt sitä oikeaa, niin sitten voidaan niitä vähemmän oikeita haalia useampia, jotka tyydyttää sitten eri tarpeita. Mistään tasavertaisesta rakkaudesta ei ole mielestäni kyse, jos kuitenkin joku suhteessa on ykkönen ja joku kakkonen, kolmonen ja kaikki ei edes tykkää toisistaan vaan yks voi tykätä, mutta muut ei... Huoh.

Onneksi olen ihan tyytyväinen elämääni yhden miehen vaimona

 

Eikö sekään sitten ole "oikea" parisuhde, jos siinä on vain kaksi ihmistä, mutta he eivät halua muuttaa yhteen tai ostaa omaa taloa tai tehdä lapsia? Mikä ihmeen hinku teillä on määritellä normaali sen mukaan miten te itse elätte?

En minä mistään talon ostamisesta ja lapsien tekemisestä ole tässä pelkästään puhunut. Ne nyt ovat niitä perinteisimpiä yhteisiä tulevaisuuden tavoitteita, joiden kautta tätä on helpompi hahmottaa.

 

En minä mistään talon ostamisesta ja lapsien tekemisestä ole tässä pelkästään puhunut. Ne nyt ovat niitä perinteisimpiä yhteisiä tulevaisuuden tavoitteita, joiden kautta tätä on helpompi hahmottaa.

Mutta miksi se tekisi polyamorisesta suhteen ei "oikean" suhteen, että noita asioita ei haluta? Tuolla logiikallahan siis sellaiset kahden ihmisen suhteetkaan eivät ole oikeita suhteita, joissa ei haluta noita samoja asioita. Vai ovatko säännöt sittenkin erit polyamorisille suhteille?

 

Mutta miksi se tekisi polyamorisesta suhteen ei "oikean" suhteen, että noita asioita ei haluta? Tuolla logiikallahan siis sellaiset kahden ihmisen suhteetkaan eivät ole oikeita suhteita, joissa ei haluta noita samoja asioita. Vai ovatko säännöt sittenkin erit polyamorisille suhteille?

Et kysy minulta, mutta vastaan silti. Mun näkemys ja kokemus on se, että kun toiseen ihmiseen rakastuu, niin sen kanssa silloin haluaa olla. Olla ja elää ja asua saman katon alla, tehdä asioita yhdessä, tehdä lapsia yhdessä tai ostaa vaikka koira. Elää. Yhdessä.

 

Mutta miksi se tekisi polyamorisesta suhteen ei "oikean" suhteen, että noita asioita ei haluta? Tuolla logiikallahan siis sellaiset kahden ihmisen suhteetkaan eivät ole oikeita suhteita, joissa ei haluta noita samoja asioita. Vai ovatko säännöt sittenkin erit polyamorisille suhteille?

En ole puhunut ei-oikeasta suhteesta, vaan ei-vakavasta suhteesta. Jos yhden kanssa polyamorisessa suhteessa halutaan se omakotitalo, niin miksi sen toisen kanssa ei. Siis suhteet ovat eriarvoisia, toinen on sillä perinteisellä tavalla "vakava" ja toinen vähän jotain sinne päin. Se vain kuulostaa minusta niin epämääräiseltä, ettei ole mitään halua esim muuttaa yhteen. Tiedän edelleen, että ajattelen liian perinteisesti, mutta haluaisin ehkä jotain esimerkkejä, miten se sitoutuminen sitten syntyy tai tulee ilmi. Ja millaiseksi se kuvitellaan esimerkiksi 30 vuoden päästä, jos ei silloinkaan vielä asuta yhdessä. Mikä on siis se yhdessä pitävä voima, jos arjen jakaminen ei ole kuitenkaan toiveissa?

 

Ite oon huomannu saman. Ihan sama mitä kyseenalaistaa, niin se johtaa siihen että pitäis googlata ensin polyamorian määritelmä, mutta sitten kuitenkin ne kaikki polysuhteet vaihtelee ihan tapauskohtaisesti ja ei ole yhtä oikeaa ja blaablaa... Miksei vaan sanota suoraan kuten asia on? Ei ole löytynyt sitä oikeaa, niin sitten voidaan niitä vähemmän oikeita haalia useampia, jotka tyydyttää sitten eri tarpeita. Mistään tasavertaisesta rakkaudesta ei ole mielestäni kyse, jos kuitenkin joku suhteessa on ykkönen ja joku kakkonen, kolmonen ja kaikki ei edes tykkää toisistaan vaan yks voi tykätä, mutta muut ei... Huoh.

Onneksi olen ihan tyytyväinen elämääni yhden miehen vaimona

No tottakai pitää ensin googlata määritelmä, ellei muuten ole perillä siitä, mistä puhutaan. Sitten pitäisi kuitenkin ymmärtää myös se, että kun puhutaan ihmisistä ja ihmissuhteista, vaikuttaa yksilöisen henkilökohtaiset piirteet ja ominaisuudet yms lopputulemaan. Muuttuvia tekijöitä on monta.

Ja "Miksei vaan sanota suoraan kuten asia on? Ei ole löytynyt sitä oikeaa" - ehkä siksi ei sanota noin, koska asia ei ole noin...? Toki tuokin on joidenkin kohdalla mahdollista, en sitä väitä. Mutta pääasiallisesti ei ole tuosta kyse. On löytynyt monta oikeaa tai oikea ja toisiksi, mahdollisesti kolmannekis oikein.

On täysin normaalia ja tavanomaista ihastua suhteen ulkopuolisiin tavallisessa parisuhteessakin. Tavallisessa parisuhteessa nuo ihastumiset pitää kuitenkin vain sivuuttaa. Joskus niitä ei sivuuteta, vaan heittäydytään niiden vietäviksi, kertomatta puolisolle/ilman puolison lupaa, eli petetään. Ongelmia seuraa väistämättä. Polysuhteessa on lupa reagoida uusiinkin ihastumisiin. On vain oltava avoin ja toki, jos joku osapuoli tuntee olonsa epämukavaksi, huomioidaan hänen tunteensa.

Ei polyamoria ole pelkästään nimitys tietyntapaiselle suhteelle, kai sen olet(te) tajunnut(/-neet)...? Se on seksualinen suuntautuminen siinä missä esim homous tai lesbous. Inttäisittekö todella lesbollekin, että ainoa syy, miksi hän väittää olevansa onnellinen parisuhteessa naisen kanssa on se, ettei hän ole löytänyt sitä oikeaa miestä?

Näyttää myös olevan haasteellista ymmärtää, miksi kaikki suhteet eivät olisi tasa-arvoisia. Miten voi haluta eri asioita eri suhteilta ja miten joku voi olla ensisijainen ja toinen "vain" toissijainen. Oletan, että teillä näinollen on vain yksi ystävä. Ei kavereita ja tuttavaksi laketaan ne, kelle sanotaan moi, kun viedään roskapussi...? Mihin kukaan montaa ystävää tarvitsisi? Saatika kavereita. Sehän tarkoittaisi vain, että ne kaikki on puutteellisia, lohdutuspalkintoja, kun sitä Oikeaa Ystävää ei löydy. Näinkö?

Minulla on kaksi oikeaa sydänystävää. He ovat täysin erilaisia ihmisiä ja teemme eri asioita yhdessä. En kuitenkaan mitenkään pysty arvottamaan, kumpi on minulle tärkeämpi/rakkaampi. Sen voin kertoa, että toisen olen tuntenut kauemmin, nimittäin koko ikäni. Hän on siis ensimmäinen ja vanhin ystäväni, siinä mielessä tavallaan ensisijainen. Minulla on myös kavereita. Sellasia, joiden kanssa käydään joskus jumpassa tai kahvilla. Höpötellään joutavia. Viihdyn heidän kanssaan ja heitä on mukava tavata. En minä heille kuitenkaan silloin soita, kun elämä potkii päähän ja haluan keskellä yötä itkeä jollekin. Silloin soitan ystävälle - kummalle, riippuu siitä, mitä murheeni eniten juuri silloin koskee. Aukeeko tämä ajatus, tai siis miten tämän voisi liittää myös rakkaussuhteisiin, teille yhtään?

 

Pahoittelen noita kirjotusvirheitä...

 

No tottakai pitää ensin googlata määritelmä, ellei muuten ole perillä siitä, mistä puhutaan. Sitten pitäisi kuitenkin ymmärtää myös se, että kun puhutaan ihmisistä ja ihmissuhteista, vaikuttaa yksilöisen henkilökohtaiset piirteet ja ominaisuudet yms lopputulemaan. Muuttuvia tekijöitä on monta.

Ja "Miksei vaan sanota suoraan kuten asia on? Ei ole löytynyt sitä oikeaa" - ehkä siksi ei sanota noin, koska asia ei ole noin...? Toki tuokin on joidenkin kohdalla mahdollista, en sitä väitä. Mutta pääasiallisesti ei ole tuosta kyse. On löytynyt monta oikeaa tai oikea ja toisiksi, mahdollisesti kolmannekis oikein.

On täysin normaalia ja tavanomaista ihastua suhteen ulkopuolisiin tavallisessa parisuhteessakin. Tavallisessa parisuhteessa nuo ihastumiset pitää kuitenkin vain sivuuttaa. Joskus niitä ei sivuuteta, vaan heittäydytään niiden vietäviksi, kertomatta puolisolle/ilman puolison lupaa, eli petetään. Ongelmia seuraa väistämättä. Polysuhteessa on lupa reagoida uusiinkin ihastumisiin. On vain oltava avoin ja toki, jos joku osapuoli tuntee olonsa epämukavaksi, huomioidaan hänen tunteensa.

Ei polyamoria ole pelkästään nimitys tietyntapaiselle suhteelle, kai sen olet(te) tajunnut(/-neet)...? Se on seksualinen suuntautuminen siinä missä esim homous tai lesbous. Inttäisittekö todella lesbollekin, että ainoa syy, miksi hän väittää olevansa onnellinen parisuhteessa naisen kanssa on se, ettei hän ole löytänyt sitä oikeaa miestä?

Näyttää myös olevan haasteellista ymmärtää, miksi kaikki suhteet eivät olisi tasa-arvoisia. Miten voi haluta eri asioita eri suhteilta ja miten joku voi olla ensisijainen ja toinen "vain" toissijainen. Oletan, että teillä näinollen on vain yksi ystävä. Ei kavereita ja tuttavaksi laketaan ne, kelle sanotaan moi, kun viedään roskapussi...? Mihin kukaan montaa ystävää tarvitsisi? Saatika kavereita. Sehän tarkoittaisi vain, että ne kaikki on puutteellisia, lohdutuspalkintoja, kun sitä Oikeaa Ystävää ei löydy. Näinkö?

Minulla on kaksi oikeaa sydänystävää. He ovat täysin erilaisia ihmisiä ja teemme eri asioita yhdessä. En kuitenkaan mitenkään pysty arvottamaan, kumpi on minulle tärkeämpi/rakkaampi. Sen voin kertoa, että toisen olen tuntenut kauemmin, nimittäin koko ikäni. Hän on siis ensimmäinen ja vanhin ystäväni, siinä mielessä tavallaan ensisijainen. Minulla on myös kavereita. Sellasia, joiden kanssa käydään joskus jumpassa tai kahvilla. Höpötellään joutavia. Viihdyn heidän kanssaan ja heitä on mukava tavata. En minä heille kuitenkaan silloin soita, kun elämä potkii päähän ja haluan keskellä yötä itkeä jollekin. Silloin soitan ystävälle - kummalle, riippuu siitä, mitä murheeni eniten juuri silloin koskee. Aukeeko tämä ajatus, tai siis miten tämän voisi liittää myös rakkaussuhteisiin, teille yhtään?

Minä ainakin myönnän, että tämä on minulle erityisen vaikeaa hahmottaa. Jos puhutaan romanttisesta rakkaudesta, niin kai siinä jokainen haluaa olla ykkössijalla. Jos siis kuitenkin odotetaan sitoutumista puolin ja toisin. Ystäviini en ole erityisesti sitoutunut enkä suunnitellut tulevaisuutta heidän kanssaan enkä tehnyt sen kummempia lupauksia uskollisuudesta. Tässähän on monta kertaa jo sanottu, että polysuhteissakin on omat uskollisuussäännöt, eli ei kuitenkaan ole vapautta muodostaa suhdetta kenen tahansa kanssa, toisin kuin ystävyyssuhteissa on tapana.

 

Minä ainakin myönnän, että tämä on minulle erityisen vaikeaa hahmottaa. Jos puhutaan romanttisesta rakkaudesta, niin kai siinä jokainen haluaa olla ykkössijalla. Jos siis kuitenkin odotetaan sitoutumista puolin ja toisin. Ystäviini en ole erityisesti sitoutunut enkä suunnitellut tulevaisuutta heidän kanssaan enkä tehnyt sen kummempia lupauksia uskollisuudesta. Tässähän on monta kertaa jo sanottu, että polysuhteissakin on omat uskollisuussäännöt, eli ei kuitenkaan ole vapautta muodostaa suhdetta kenen tahansa kanssa, toisin kuin ystävyyssuhteissa on tapana.

Kaikki eivät kaipaa ykkössijalla olemista, ainakaan joka suhteessa. Sitoutuminen voi samalla ihmisellä myös olla eri asteista, eri ihmisten kanssa, ilman että se mitätöisi niiden suhteiden tärkeyttä. "Uskollisuussääntöjä" on, mutta nekin on tapauskohtaisia. Varmasti joissain polysuhteissakin on jokaisella lupa tehdä ihan mitä lystää olematta tilivelvollinen kenellekään. Se ei kovin vakavlta tai sitoutuneelta suhteelta kuulosta minustakaan, mutta ainahan on noita poikkeustapauksia. Pääasiassa kuitenkin pyrkimys on olla loukkaamatta ketään ja se, että kaikilla olisi mahdollisimman hyvä, turvallinen ja rakastettu/arvostettu olo suhteessa. Tämähän toki koskee myös tavallisia parisuhteita.

Itse ajattelen, että ystävyyssuhteisiinkin liittyy tiettyä sitoutumista ja jopa uskollisuutta/lojaaliutta. Voin tietysti puhua vain omasta puolestani. Itse olen (mielessäni) sitoutunut ystävyyssuhteisiini niin, ettei niitä pienet (tai vähän isommatkaan) virheet tai riidat kaada. Välillä voi olla rankkaa, mutta lopussa kiitos seisoo. Ystävyys kestää myös sen, että ei olla yhteydessä - ovet (niin konkreettiset kuin kuvainnollisetkin) on aina kuitenkin avoinna. Minulle voi uskoutua epäilemättä hetkeäkään sitä, pysyykö suuni kiinni. Voi luottaa, että jos soittaa hädän hetkellä, tulen apuun pää kolmantena jalkana. Uskollisuuten liittäisin ajatuksen siitä, että jos tietäisin rakkaan ystäväni inhoavan jotakuta, esim vanhaa koulukiusaajaansa tms, en ryhtyisi tarkoituksella sen henkilön kanssa kaveeraamaan. Ehkä myös sääntö siitä, että ystävien/kavereiden exät(/nyksät) on off limits on uskollisuutta ystävää kohtaan?

 

Ihan kokonaan en jaksanut tätä ketjua kahlata. Jaan kyllä tämän fffff:n mielipiteen siitä, että lapsia ei tällaisiin monimutkaisiin kuvioihin saisi sotkea. Romanttiset ihmissuhteet ovat sillä tapaa haavoittuvampia, että kun ne menevät rikki, niin monesti välit katkeavat kokonaan. On hyvä, että lapsella on paljon turvallisia aikuisia ympärillä, mutta mikäli näiden turvallisten aikuisten suhteet perustuvat ihastumiseen ja romanttiseen rakkauteen, niin kyllä silloin ollaan vaarassa keikuttaa lapsen perusturvaa sitä enemmän mitä enemmän näitä "turvallisia" aikuisia on. Kun yhdessäkin parisuhteessa on hoitamista. Ja onhan täällä todettu, että nämä "turvalliset" aikuiset saattavat sitten vaikka vaihtaa paikkakuntaa, jolloin ehkä vähän jäädään ikävöimään, mutta ei sitten muuta. Kuinkas lapset? Jäävätkö hekin "vähän ikävöimään"? Tai kun toissijaisen suhteen toinen puolisko löytää rakkauden, jonka kanssa perustaa perheen? Kuinkas sitten? Taas yksi "turvallinen" aikuinen katoaa. Otetaanko tilalle uusi?