[QUOTE="Eräs";29378562]Mahtava ketju
syyllistetään syyllistämisen perään. Voin kertoa oman "itsekkään" tarinani. Olen nuori teknisen koulutuksen saanut nainen, joka halusi terveydellisistä syistä lapsensa ennen kolmenkymmenen vuoden ikää. Ennen lapsia oli hankittu talo, josta velkaa oman tulotason mukaan inhimillisesti. Oman lapsuuteni elin niin että äiti oli kotona kunnes olimme täysi-ikäisiä. Ylimääräistä rahaa ei ollut koskaan, itseasiassa välillä kotona laskettiin rahoja maitolitran riittävyyteen. Erityisesti kouluikäisenä nämä vanhempien "lapsiystävälliset" valinnat harmittivat, koska ei ollut rahaa matkusteluun, harrastuksiin, kivoihin vaatteisiin tms. Päiväkodissa käytiin muutama tunti päivässä, jotta saisimme ikäistämme seuraa, ja minua harmitti aina olla se kun vain piipahti leikkimässä. Itse olen onnistunut nuoresta iästäni huolimatta pääsemään yritysmaailmassa merkittävään asemaan, johon äitiyslomailu ei sopinut parhaimmalla mahdollisella tavalla. Koin kuitenkin lapsen kannalta tärkeäksi sen, että vanhemmat ovat nuoria ja terveitä ja siksi lapsia päätettiin hankkia "nuorina". Jäätyäni ensimmäisen lapsen kanssa äitiyslomalle, päätimme yrittää toista niin pian kuin mahdollista nimenomaan lapsen edun nimissä, sillä sisarukset ovat korvaamattomia henkilöitä lapsen elämässä. Sisaruksen siivillä ensimmäinen lapseni sai olla kotona 2,5 vuotta, mutta toinen lapsi meni hoitoon juuri yksivuotiaana. Miksi? No koska ensinnäkään en halunnut omille lapsilleni samaa taloudellista helvettiä kuin minkä itse lapsuudessani elin. Minun kohdallani saan yli 2500 euroa enemmän käteen kuussa siitä että käyn työssä kuin että olen lasten kanssa kotona (vähennettynä on siis jo tarhamaksut). Ajattelin kokeilla miten lapset viihtyvät, ja mikäli tarhassa käyminen olisi vaikeeaa jäisin vasta sitten hoitovapaalle. Nyt 3 vuotta myöhemmin on yhden käden sormissa laskettuna ne päivät jolloin lapset ovat itkeneet hoitoon lähtöä. Ehkä tuttu sisarus ja ryhmis hoitomuotona ovat helpottaneet asiaa. Nyt ajattelet minun olevan vain rahan perään. Oma tavoitteenipa onkin se, että saan lainat maksettua nyt kun hyvää täysipäiväistä hoitoa on tarjolla, jotta voin jäädä kotiin silloin kun lapset menevät kouluun. Moni ajaa itsensä lasten vauva-aikana niin pahaan taloudelliseen ahdinkoon, ettei voi ajatellakaan kotona oloa sitten kun yhteiskunta ei enää tue sitä missään muodossa. Minusta juuri koululaisen tyhjään kotiin tuleminen on julmaa ja itsekästä, ja haluan silloin olla läsnä lapsilleni. Lomarahavapaita ja vuosilomia käyttämällä lapsilla on nytkin 10 viikkoa lomaa hoidosta normaali viikonloppujen lisäksi, joten en itse todellakaan koe, että jäisin paitsi lapseni kehityksestä tälläkään järjestelyllä. Itsekkäänä minua varmasti pitää moni tämän ratkaisun myötä, mutta jos mietitään lapsen muistia ja pitkää aikaväliä, uskon että lapset tulevat kiittämään minua ratkaisustani kun kouluiän lähestyessä olemme velaton perhe jolla on mahdollista pitää toinen vanhemmista kotona lasten tukena ja silti joskus matkustella ja käydä vaikka leffassa. Aina sanotaan sitä, että lapset ovat vain kerran pieniä. Tämä on totta, mutta yhtä lailla lapset käyvät vain kerran ala-asteen, läpi murrosiän etc., mutta aika harva samanlailla syyllistää äitejä jotka tulevat töistä 4-5 välillä vaikka lapsi on tullut tyhjään kotiin klo 13. Päiväkodissa on kuitenkin korvaavia sylejä ja kavereita.[/QUOTE]
Tiedätkö miten tärkeitä lapsen ensimmäiset vuodet ovat kehitykselle? On kamalaa, jos pieni koululainen joutuu olemaan yksin kotona. Näin ei pidä olla. Mutta tiedät kai, etteivät nämä ole verrannollisia? Juuri mitenkään. Sinulle urasi oli tärkein lasten ollessa pieniä, miksi selitellä?