Onko muita perheellisiä naisia joilla ei ystäviä?

Eli jos tästä aiheesta ärsyyntyy kun jotkut antavat hyvin naiiveja neuvoja jotka pohjaavat siihen että kaverittoman on vain tyhmiä, tarkoittaa se että ei voi "oikeassa elämässä" olla esim. mukava? Pitäisikö ihmisen sietää melkein suoranaista vittuilua vain hymysuin jotta voi väittää olevansa kiva tyyppi? Olen eri mieltä.

Lukisitko esimerkkini klo 1350 postista. Kyllähän sen huomaa jossain vaiheessa että on ainoa kaverisuhteen osapuoli joka ehdottelee yhteistä tekemistä tai ottaa yhteyttä vapaaehtoisesti. Kuinka pitkään tällaista sitten pitäisi mielestäsi jatkaa, jos tavoitteena on kuitenkin muodostaa tasapuolinen ystävyyssuhde? Montako vuotta ennen kuin saa luovuttaa?

No siis saahans itä luovuttaa vaikka heti. Mutta tosiaan kuten tuolla aiemmin jo sanoin, niin mulle se "kuka pyytää" on täysin yhdentekvä asia. Jos viihdyn ystäväni seurassa, voin olla se osapuoli, joka aina pyytää (jos se toinen ei pyydä). No problem. Ja voin myös olla se, jota pyydetään (jos toinen on aktiivisempi pyytäjä ja/tai toisen elämää ja aikataulua on sanelemassa enemmän asioita kuin minulla). Esim pienten lasten vanhemmat joutuvat yleensä pyytämään mua mukaansa silloin, kun heille sopii jotain kanssani tehdä. Mun lapseni ovat jo aikuisia, joten he eivät rajoita mun menemisiäni enää mitenkään.

 

Mutta tosiaan kuten tuolla aiemmin jo sanoin, niin mulle se "kuka pyytää" on täysin yhdentekvä asia. Jos viihdyn ystäväni seurassa, voin olla se osapuoli, joka aina pyytää (jos se toinen ei pyydä). No problem.

Kätevästi kiersit vastaamasta vetämällä äärilaitaan "voihan siinä luovuttaa vaikka heti". Mielestäsi siis on ihan normaalia, eikä yhtään ahdistelevaa, esim. ehdottaa jollekin tapaamista 10 kertaa peräkkäin vaikka hän aina kieltäytyisi?

Sulle varmaan ei ole ongelmaa kutsua kavereiksi ihmisiä jotka eivät kaipaa koskaan sinun seuraasi, mutta minulle on. Kuten sanoin, haluan kavereiksi ihmisiä jotka MYÖS kaipaavat minun seuraani. Minusta se on ihan normaali vaade ystävyydelle. En minä alkaisi myöskään treffailemaan miestä jonka kanssa suhde olisi pelkästään minun harteillani, miksi siis ystävääkään?

Ja pidän myös itsestäänselvänä että tuollaiset speciaalitapaukset kuten pikkulapsiaika tms. "arvioidaan" erikseen. Minusta tuokin on tyhmänä pitämistä jos koet että se pitää erikseen mainita. TOTTAKAI tuollaisen huomioidaan, ja esim. yhden erittäin vaihtelevaa vuorotyötä tekevän tuttavan kanssa on ihan ok että ensinnäkin hän tyrmää 90% minun ehdotuksistani (koska voi olla töissä/nukkumassa) ja hän on lähes aina se joka ehdottaa tarkempaa aikaa. Toistan yhä: ei me kaverittomat olla tyhmiä.

 

Minulla ei ole ystäviä. Olen vähän friikki. Olen keskivertoa älykkäämpi ja minulla on adhd sekä aspergerpiirteitä. Olen aika harvan ihmisen kanssa samalla aaltopituudella. Minun on hyvin vaikea olla tekemisissä kenenkään kanssa, jos en oikeasti ole kiinnostunut hänen jutuistaan. Minä olen kömpelö ulosannissani ja saatan sanoa outoja asioita. Vetäydyn aika usein syrjään, koska en vain jaksa ajatella, että kommunikoinko nyt "oikein".

 

N34 nimimerkillä on todella hyviä ajatuksia, enkä lue hänen viesteistään ollenkaan samaa kuin muut. Todennäköisesti täytyy olla itse (ollut) tuollaisessa tilanteessa, että voi ymmärtää mitä tarkoitetaan.

Ei kyse olekaan siitä kumpi pyytää vaan siitä, että ystävyyssuhde ei ole tasapuolinen. Jos toinen ei koskaan ota yhteyttä, kyllä se tarkoittaa ettei hän omalta puoleltaan ole kovin kiinnostunut siitä toisesta ihmisestä ja siis siltä osin on kaveri tai hyvänpäivän tuttu, ei ystävä, josta tässä nyt puhuttiin. Kyllä ainakin mun määritelmä ystävyydelle on se, että molemmat haluaa (aktiivisesti) olla tekemisissä toistensa kanssa. Tuo aktiivisesti suluissa sen takia, että jotkut ystävyydet säilyy vuosienkin tauoista, mutta toisaalta aika moni joka kaipaa ystävää kaipaa nimenomaan sellaista jota nähdä useammin kuin kerran vuodessa.

Ja kyllä itse kuulun myös niihin, joilla sellaisia läheisiä ihmisiä ei ole kovin paljoa. Aina välillä olen ihan tyytyväinen siihen, että on aikaa vaan olla kotona lasten ja miehen kanssa, mutta sitten toisinaan olisi kiva jos olisi joskus myös niitä ystäviä joiden kanssa käydä elokuvissa, risteilyllä, shoppailemassa tai vaikka vaan lasten kanssa puistossa.

 

Kätevästi kiersit vastaamasta vetämällä äärilaitaan "voihan siinä luovuttaa vaikka heti". Mielestäsi siis on ihan normaalia, eikä yhtään ahdistelevaa, esim. ehdottaa jollekin tapaamista 10 kertaa peräkkäin vaikka hän aina kieltäytyisi?

Sulle varmaan ei ole ongelmaa kutsua kavereiksi ihmisiä jotka eivät kaipaa koskaan sinun seuraasi, mutta minulle on. Kuten sanoin, haluan kavereiksi ihmisiä jotka MYÖS kaipaavat minun seuraani. Minusta se on ihan normaali vaade ystävyydelle. En minä alkaisi myöskään treffailemaan miestä jonka kanssa suhde olisi pelkästään minun harteillani, miksi siis ystävääkään?

Ja pidän myös itsestäänselvänä että tuollaiset speciaalitapaukset kuten pikkulapsiaika tms. "arvioidaan" erikseen. Minusta tuokin on tyhmänä pitämistä jos koet että se pitää erikseen mainita. TOTTAKAI tuollaisen huomioidaan, ja esim. yhden erittäin vaihtelevaa vuorotyötä tekevän tuttavan kanssa on ihan ok että ensinnäkin hän tyrmää 90% minun ehdotuksistani (koska voi olla töissä/nukkumassa) ja hän on lähes aina se joka ehdottaa tarkempaa aikaa. Toistan yhä: ei me kaverittomat olla tyhmiä.

Eikä mekään, joilla on kavereiden lisäksi niitä ystäviäkin, olla tyhmiä. Mutta oletko tullut ajatelleeksi, että vaatimuksesi vastavuoroisuudesta ei ehkä toimi niiden kanssa, joihin yrität ystävystyä? Minulle on ihan normaalia, että se ehdottaa, jolle ehdotus ensimmäisenä tulee mieleen. Toki jos sun kohdallasi käy aina niin, että kutsustasi kieltäydytään, tilanne on toki jo toinen. Mä vaan tuolta aiemmin olin ymmärtävinäni, että kutsuihisi kyllä vastataan välillä myöntävästikin, mutta sinä olet aina se, joka kutsuu.

Ja ihan turhaan alat mulle pillastumaan, mähän koitan vain pohtia, mikä voisi olla syynä siihen, että joillakin ei ole ystäviä. Se kai tämän ketjun tarkoitus lähinnä oli?

 

Minussa on samaa "vikaa" kuin aloittajassa. Kaverit on jääny vanhaan kotikaupunkiin, ja muualle suomeen, ja sitten se ystävyys on vaan "hiljentynyt". Enää ei edes joulukortteja lähetellä entisten hyvien ystävien kanssa. Eipä ole tullut uusia ystäviä (tai tuli yks, mutta sekin muutti pois). Suku ja kummitytön vanhemmat siis muualla. Ja tosiaan on yksinäistä, ei edes hyvän päivän tuttuja. Minulla yksi poika 3v. Olen yrittänyt välillä bongailla jostain seuraa palstalta muita, mutta ei tunnu löytyvän. Yleensä toivovat jotain päiväseuraa kun ovat kotiäitejä. Itse olen siis töissä. Taitaa olla sitten aika yleistä, miksei me ei löydetä toisiamme???

 

[QUOTE="nepu";29347332]Täällä kans yksi 24v kahden tytön äiti.. yksinäistä on. Tai on mulla "kavereita" mutta heihinkin yhteydenpito tuntuu olevan kovin yksipuolista.. minä soittelen ja kyselen kuulumisia ja tapaamisia, alkanut jo ahdistaa että "ahdistelenko" kun itse eivät koskaan soittele tms joten olen nyt senkin vähän itse lopettanut.. ehkä kerran kuussa/kahdessa lasten kummit soittaa ja käyvät mutta siinäpä se.
Mies onneks on, mut hällä paljon kavereita joiden kans juoksee harva se päivä metsällä ym. ja se on ihan ok, oma ongelmanihan tämä on.

nyt yritettiin käydä perhekahvilassa lasten kanssa mutta sielläkin kaikki tuntui todella tympeänä katsovan omissa porukoissaan.. muutamat eivät viitsineet edes vastata kun jotain kysyin.

Enkä ole ees mitenkää "luotaantyöntävä", nuori, nätti ja suht fiksu! en normaalisti ees näin ruikuttava ja valittava, nyt tuli vain fiilis avautua!

ja Joensuussa ollaan joten jos on muita samassa tilanteessa niin saa ottaa yhteyttä![/QUOTE]

Saman olen kokenut kahden lapseni kanssa että kaikenmaailman perhekerhoissa ja -kahviloissa yms. on se tietty äitiporukka joka siellä käy lapsineen ja kun uutena menet sinne niin kukaan ei ole huomaavinaan tai mulkoilee minua että mikähän tuokin on...tosi ärsyttävää vaikka itse menen sinne avoimin mielin ja hymyillen ja näin...lasten takia harmittaa kun varsinkin esikoinen 2v. tykkäisi kovasti nähdä muita lapsia kun tuttujakaan ei asu lähimain..mutta ei paljoa kiinnosta enää mennä semmoisiin kun tulee sellainen olo että ei ole ollenkaan tervetullut..

 

Upataan