Se on sitä, missä rääkytään niin että ei saa sanoista selvää. Black Metallissa ainakin taitaa olla yleistä. Minä kuuntelen erilaista musiikkia, suosikkeja ovat Mozart l'Opera Rock, Nightwish, Epica, Queen ja Lindsay Stirling. Joskus saatan kuunnella Bryan Adamsia, Indicaa tai jotain mikä vain sattuu vastaan.
On metallissa pippeliä samaan tapaan kuin monessa klassisessa. Muut genret eivät ole yhtä väkeviä joten näistä pitämättömät ihmiset eivät yleensä ole kovin intohimoisesti musiikkia rakastavia.
Mä itse kuuntelen harvemmin black metallia ja sielläkin melodisempaa sekä ambient -puolta. "Raskain" - merkityksessä paljon kitaroita, rumpuja ja laulua - kuuntelemani bändi taitaa olla Forest Silence, joka on black metallia ambient-vaikuttein ja siten melodisempaa kuin hardcore black metal, jossa mulle taas menee "meteli" liian itsetarkoitukselliseksi. Trash-metalliakin tai yleensä trashia kuuntelen harvoin koska siinä myös toi melodisuus ja lyyrisyys kärsivät usein liikaa.
Metallissa on monin paikoin paljon lyyrisyyttä ja kauneutta vaikka se olisikin synkeää ja raskasta. Asenne, jossa tuska, synkeys, pimeys, ehkä "lihallisuus", jne. eivät ole ongelma tai kamala "huihui"-asia auttaa nähdäkseni tykkäämään metallista. Metalli on erittäin inhimillistä musiikkia.
Musiikki muistuttaa itselleni ruokaa. Se ei ole taustamölinää vaan itsetarkoituksellista. Ymmärrän toki heitäkin joille musiikki on vaan tekemisen ja hengaamisen äänimatto. Siinä musiikin rooli kuitenkin on instrumentaalisempi, vähemmän itsetarkoituksellinen.