Yhteinen lapsi, yhteinen vastuu. En voi käsittää tässäkin keskustelussa esiintyneitä mielpiteitä, joiden mukaan on ihan oikein, että lapsen hoidosta aiheutuneen tulonalentuman pitäisi mennä kotihoidon tuelle jäävän piikkiin. Kotiin jäävä uhraa usein paljon omasta urakehityksestään, joten tulojen tasaus hoitovapaajakson aikana ei edes riitä kompensoimaan kotiin jäävän taloudellisia menetyksiä!
Meillä oli tilanne oli aikanaan sellainen, että molemmat oltiin samaa mieltä ettei alle vuotiasta viedä päivähoitoon. Mies ei kuitenkaan suostunut jäämään hoitovapaalle, vaikka minä olin pitänyt perhevapaat siihen asti. Näin ollen itse jouduin jäämään kotiin, vaikka olisin halunnut palata jo töihin. Kun näin ilmoitin työpaikalle, tilalleni palkattiin vakituinen työntekijä ja jouduin aikanaan palaamaan aiempaa heikompitasoisiin tehtäviin. Mies taas jatkoi uralla etenemistään. Olisko jollain pokkaa väittää, että minä nyt tästä järjestelystä hyödyin, kun mies maksoi hoitovapaan aikana asumiskulut yksin? Ennen perhevapaita tienasin enemmän kuin mieheni, niiden jälkeen miehen palkka oli 50 % omaani korkeampi, koska hän oli saanut käyttää nuo tärkeät ajat uralla etenemiseen.
Ehkä juu jotkut naiset halua lorvia vuositolkulla kotona miehen mielipiteestä piittaamatta, mutta hyvin yleistä on myös se, että mies ei suostu vastuutaan kantamaan. Eikä vastuunkannoksi minusta edes riitä se, että osallistuu kuluihin, vaan myös ajallisesti pitäisi uhrata yhtä paljon yhteisiin lapsiin. Paitsi jos toisin sovitaan, mutta luonnollisesti silloinkin lapsenhankinnan kulut (sis. ansionmenetykset) jaetaan, jos lapsi on yhteinen toive ollut.
Ostelee itselleen kaikkea kivaa.
