Tuhoutuisiko perheenne jos mies pettäisi sinua kerran?

Miksi se ei olisi vahvuutta ja luonteen lujuutta jos pystyisi antamaan anteeksi ja hyväksymään toisen virheet kun siitä olisi palkintona ydinperheen säilyminen? Se olisi minusta sellaista "älä muserru surun ja ahdistuksen alla vaan voita se"-meininkiä.

Mutta joo, mulle on aivan fine jos lähdette hakemaan eroa yhden erehdyksen takia ja olette sen suhteen mielestänne vahvoja kun näin pystytte tekemään.

Seuraavaksi varmaan kuuluu lässytystä siitä kuinka on heikkoutta jäädä ja alistua pettäjän varjoon?
Ongelmatilanteessa pakeneminen ylipäätään on heikkoutta ja monesti helpoin tie.

Niin, toiselle tuo voi olla vahvuutta, toiselle lähteminen.

 

[QUOTE="joopajoo";29183777]On ihan eri asia tekeekö sen virheen vahingossa vai tahallaan.
Vahingossa kukaan ei petä, edes kännissä.
Ja mun mielestä näin perustavanlaatuisessa asiassa epäluotettava ihminen on lähes kaikissa asioissa yhtä epäluotettava.[/QUOTE]

En mä kyllä sanonut tossa hypoteesissa mitään vahingosta. Puhuin virheestä.

Jos vaikka tapaatte ihmisen johon luulette salamarakastuneenne, teette virheen ja sitten katkerasti kadutte tekoanne ja opitte siitä itsestänne.

 

Pakeneminen on joskus viisaampaa kuin taisteleminen. Ei ole kyse mikä on heikkoutta taikka vahvuutta vaan mikä on viisainta.

Viisasta vaihtoehtoja ei välttämättä näe ensin katsomatta ja kokeilematta. Jos kumppanin virheiden hyväksyminen ei tunnu yhtään luontevalta, niin sitten ei. Mutta jos ajatukset pyörii vain minä minä, minut on _petetty_ jne. niin tehokeinona voisi olla jos vaikka ihan aidosti hyväksyisi ihmisen heikkoden ja taipumuksen tehdä virheitä. Isojakin.

 

Lähes kaikissa tapauksissa lasten kannalta perherikko on huono asia joten siinä mielessä en näe pelkästään vahvuutena sitä, ettei pysty tai halua koota tilannetta kasaan.

Niin, toiselle tuo voi olla vahvuutta, toiselle lähteminen.

 

Saahan sitä antaa anteeksi, mutta joka pystyy petturipuolison kanssa elämään niin lykkyä tykö.

Eikö sen toisen katumuksella kuitenkaan ole merkitystä? Eikö se olisi todellinen uskon koetinkivi? Myötä ja vastoinkäymisissä? Eihän uskonto hylkää ketään joka katuu, ja jos on aidosti uskova niin eikö samaan tulisi pyrkiä? Siinähän osoittaisi sitä uskon vahvuutta jos koettamalla onnistuu?

 

Lähes kaikissa tapauksissa lasten kannalta perherikko on huono asia joten siinä mielessä en näe pelkästään vahvuutena sitä, ettei pysty tai halua koota tilannetta kasaan.

Olen tuosta eri mieltä. (Vaikka tuskin sitä pystyt hyväksymään). Itsekin toivoin lapsena vanhempien eroa heidän keskinäisten välien vuoksi, eikä meillä edes ns. tapahtunut kauheita. Lukuisia vastaavia esimerkkejä olen kuullut. Että ei se tosiaankaan mene noin että vanhempien ero on lapsille lähes aina huono vaihtoehto.

 

Ehkä siinä on uskovaisen elitistin hyvä iskun paikka näyttää kuinka toinen oli vähempiarvoinen ja huonompi ihminen. "Teit virheen, jätän sinut." ja sitten etsimään uutta paremman ihmistyypin edustajaa.

[QUOTE="vieras";29183833]Eikö sen toisen katumuksella kuitenkaan ole merkitystä? Eikö se olisi todellinen uskon koetinkivi? Myötä ja vastoinkäymisissä? Eihän uskonto hylkää ketään joka katuu, ja jos on aidosti uskova niin eikö samaan tulisi pyrkiä? Siinähän osoittaisi sitä uskon vahvuutta jos koettamalla onnistuu?[/QUOTE]

 

Lähes kaikissa tapauksissa lasten kannalta perherikko on huono asia joten siinä mielessä en näe pelkästään vahvuutena sitä, ettei pysty tai halua koota tilannetta kasaan.

Ja taas tullaan siihen ettet tiedä pistä puhut. Lapselle ei todellakaan aina ole parasta vain ehjä perhe joka on sisältä kuollut.

 

Ehkä siinä on uskovaisen elitistin hyvä iskun paikka näyttää kuinka toinen oli vähempiarvoinen ja huonompi ihminen. "Teit virheen, jätän sinut." ja sitten etsimään uutta paremman ihmistyypin edustajaa.

Niin väärässä tämäkin luonneanalyysi.... Olen myös sanonut että ikinä en tule uusperhettä perustamaan. Mun perheessä ei tule ikinä olemaan mun ja sun lapsia ym. sotkua mitä siihen nyt kuuluukaan. Joten jos näin kävisi niin eläisin yksin.

 

En väitä, että se parasta olisi jos sitä pettämistä vaan ei voi hyväksyä ja ohittaa. Jos siitä pahimmillaan jää nalkutus, katkeruus, piikittely ja kyttääminen päälle. Vaan jos se aidosti voi laskea ihmisen virheellisyyden piikkiin ja elää sen ylitse.

Olen tuosta eri mieltä. (Vaikka tuskin sitä pystyt hyväksymään). Itsekin toivoin lapsena vanhempien eroa heidän keskinäisten välien vuoksi, eikä meillä edes ns. tapahtunut kauheita. Lukuisia vastaavia esimerkkejä olen kuullut. Että ei se tosiaankaan mene noin että vanhempien ero on lapsille lähes aina huono vaihtoehto.

 

en väitä, että se parasta olisi jos sitä pettämistä vaan ei voi hyväksyä ja ohittaa. Jos siitä pahimmillaan jää nalkutus, katkeruus, piikittely ja kyttääminen päälle. Vaan jos se aidosti voi laskea ihmisen virheellisyyden piikkiin ja elää sen ylitse.

:O :O :O
samaa mieltä!!

 

Ehkä siinä on uskovaisen elitistin hyvä iskun paikka näyttää kuinka toinen oli vähempiarvoinen ja huonompi ihminen. "Teit virheen, jätän sinut." ja sitten etsimään uutta paremman ihmistyypin edustajaa.

Niin. Tää kysymys on enemmän kuin pelkkä juu tai ei. Tähän vaikuttaa monet asiat.
Eikä varmasti vähiten ylpeys ja ulkopuolisten paineet eroamiselle.
Jos todella todella rakastaa toista myötä ja vastoinkäymisissä eikä kykene ajattelemaan uutta ihmistä elämäänsä, niin antaa varmaan helpommin anteeksi ja pystyy hyväksymään virheellisen ihmisen anteeksipyynnön. Ja uskon, että anteeksiantaminen on muutakin kuin hyvä tapa, se on vapautus itselle antaa uusi mahdollisuus onneen.

 

[QUOTE="vieras";29183833]Eikö sen toisen katumuksella kuitenkaan ole merkitystä? Eikö se olisi todellinen uskon koetinkivi? Myötä ja vastoinkäymisissä? Eihän uskonto hylkää ketään joka katuu, ja jos on aidosti uskova niin eikö samaan tulisi pyrkiä? Siinähän osoittaisi sitä uskon vahvuutta jos koettamalla onnistuu?[/QUOTE]

Mulle sillä katumuksella ei olisi mitään merkitystä päätöksenteon kannalta. Ok, mies saattaisi oikeasti katua ja mua surettaisi erittäin paljon nähdä hänet räytymässä, mutta takaisin en ottaisi jo ihan oman jaksamiseni ja mielenterveyteni takia. Meidän tapauksessa pettäminen kertoisi tavallista pahemmasta, ja vakaasta luonteen muuttumisesta ja avioliitosta vieraantumisesta.
Ja kerran kun on ottanut askeleen pettääkseen, niin se pettäminen olisi miehelle jatkossa helpompaa.
Uskova saa anteeksi Jumalaltakin, mutta meKIN osataan valitettavasti oikein hyvin tehdä samoja syntejä uudelleen.

Ehkä kun mun mies on erityisen luotettavan oloinen (muidenkin suusta kuultuna) eikä ole koskaan antanut mitään aihetta epäilyksille, niin jos hän pettäisi niin sen jälkeen en luottaisi keneenkään kaksilahkeiseen enää. Koska jos TUO mies pettää, niin sitten pettää joku kastroitu eunukkikin...

 

Ehkä siinä on uskovaisen elitistin hyvä iskun paikka näyttää kuinka toinen oli vähempiarvoinen ja huonompi ihminen. "Teit virheen, jätän sinut." ja sitten etsimään uutta paremman ihmistyypin edustajaa.

Ei ole mun -eikä uskoakseni kenenkään muunkaan samoinajattelevan uskovaisen- elitismistä kyse, vaan ihan omasta mielenterveydestä. Mä en halua pettämisen jälkeen elää kytäten toista, peläten ja epäillen.

 

:O :O :O
samaa mieltä!!

Niin mäkin! (ja ei oo eka kerta... :ashamed

 

Entinen mieheni petti mua, sain kuulla siitä hänen kaveriltaan. Muuten varmaan en tietäisi asiasta, koska exä ei edes myöntänyt asiaa aluksi. Jatkoimme kuitenkin suhdetta joitakin kuukausia. Mutta meillä alkoi mennä huonosti ja huomasin etten tunne häntä kohtaan niinkuin ennen. Joten jätin hänet siitä syystä, en vaan halunnut jatkaa suhdetta.

Joten aina ei voi edes itse valita, haluaako tietää pettämisestä. Itse kuitenkin haluaisin, inhoan niin paljon salaisuuksia ja asioiden pimittämistä.

 

Lue lisää mun viestejä niin ymmärrät sisällön.

Tarkoitan tilannetta jossa rakkaus ei kuole petäämiseen. Joillakin voi olla niin vahva rakkaus toiseen, että se sisältää jopa anteeksiannon ja virheellisyyden hyväksymisen pahimmalla hetkellä.
Epäilen, että harvan rakkaus ja kiintymys kumppaniin katoaa kuin pieru saharaan jos toinen pettää kerran. Luulen, että siinä on usein oma ylpeys ja pelko sydämen toisen kerran murtumisesta. Sellaisesti ei haluta ja uskalleta ottaa riskiä.

Ja taas tullaan siihen ettet tiedä pistä puhut. Lapselle ei todellakaan aina ole parasta vain ehjä perhe joka on sisältä kuollut.

 

Mikä pistää pelkäämään? Etkö osaa käsitellä asioita?
Ilmeisesti se pistää, että ette hyväksy inhimillisiä erehdyksiä. Koette olevanne normi-ihmisen erehtyväisyyden yläpuolella?

Ei ole mun -eikä uskoakseni kenenkään muunkaan samoinajattelevan uskovaisen- elitismistä kyse, vaan ihan omasta mielenterveydestä. Mä en halua pettämisen jälkeen elää kytäten toista, peläten ja epäillen.

 

Mulle sillä katumuksella ei olisi mitään merkitystä päätöksenteon kannalta. Ok, mies saattaisi oikeasti katua ja mua surettaisi erittäin paljon nähdä hänet räytymässä, mutta takaisin en ottaisi jo ihan oman jaksamiseni ja mielenterveyteni takia. Meidän tapauksessa pettäminen kertoisi tavallista pahemmasta, ja vakaasta luonteen muuttumisesta ja avioliitosta vieraantumisesta.
Ja kerran kun on ottanut askeleen pettääkseen, niin se pettäminen olisi miehelle jatkossa helpompaa.
Uskova saa anteeksi Jumalaltakin, mutta meKIN osataan valitettavasti oikein hyvin tehdä samoja syntejä uudelleen.

Ehkä kun mun mies on erityisen luotettavan oloinen (muidenkin suusta kuultuna) eikä ole koskaan antanut mitään aihetta epäilyksille, niin jos hän pettäisi niin sen jälkeen en luottaisi keneenkään kaksilahkeiseen enää. Koska jos TUO mies pettää, niin sitten pettää joku kastroitu eunukkikin...

No mullakin on tädellisen 100% varmasti luotettava mies. Mä kuitenkin ajattelen niin, että
jos jotain kerran sattuisi niin mun järkeni ei lähtisi sen tekemästä yhdestä virheestä ja näin ollen mä voin olla rauhallisempi kun tiedostan, että pystyisin työtä tekemällä antamaan anteeksi ja rakastamaan sitä vieläkin, Se olis sit vaan melkein täydellinen.

 

Lue lisää mun viestejä niin ymmärrät sisällön.

Tarkoitan tilannetta jossa rakkaus ei kuole petäämiseen. Joillakin voi olla niin vahva rakkaus toiseen, että se sisältää jopa anteeksiannon ja virheellisyyden hyväksymisen pahimmalla hetkellä.
Epäilen, että harvan rakkaus ja kiintymys kumppaniin katoaa kuin pieru saharaan jos toinen pettää kerran. Luulen, että siinä on usein oma ylpeys ja pelko sydämen toisen kerran murtumisesta. Sellaisesti ei haluta ja uskalleta ottaa riskiä.

Lue sinäkin tarkemmin. Kyse ei ole siitä ettenkö antaisi anteeksi tai rakastaisi tarpeeksi, päinvastoin perheenä jatkaminen edellyttäisi tätä ja siitä ei ole kysymys. Kyse on siitä että en pystyisi enää elämään itseni kanssa siinä parisuhteessa, enkä pystyisi vevoittamaan muitakaan katsomaan ja elämään siinä. Se ei olisi onnellista elämää kenellekään.

 

opcorn:

 

Mikä pistää pelkäämään? Etkö osaa käsitellä asioita?
Ilmeisesti se pistää, että ette hyväksy inhimillisiä erehdyksiä. Koette olevanne normi-ihmisen erehtyväisyyden yläpuolella?

Just se, kun mun mies on mun mielestä maailman luotettavin. Jos tuo pettää niin sitten maapallo suistuu kiertoradaltaan, junan vessa ei enää toimikaan ja Kaksplussalla osataan lukea kaikki toisen kirjoittamat vastaukset ajatuksella ja huolella.

 

Lue lisää mun viestejä niin ymmärrät sisällön.

Tarkoitan tilannetta jossa rakkaus ei kuole petäämiseen. Joillakin voi olla niin vahva rakkaus toiseen, että se sisältää jopa anteeksiannon ja virheellisyyden hyväksymisen pahimmalla hetkellä.
Epäilen, että harvan rakkaus ja kiintymys kumppaniin katoaa kuin pieru saharaan jos toinen pettää kerran. Luulen, että siinä on usein oma ylpeys ja pelko sydämen toisen kerran murtumisesta. Sellaisesti ei haluta ja uskalleta ottaa riskiä.

Totta tämäkin. Itse olen tämän suhteen niin ehdoton koska tunnen itseni. En pystyisi enää hengittämään suhteessa jossa on petetty. Meillä siis ero olisi kaikille paras ratkaisu.

Toki on ihmisiä keille pettäminen ei merkistse niin paljoa, ja ketkä pystyvät kutistamaan negatiiviset tunteensa riittävän pieniksi ja luottamaan petetyksi tulemisen jälkeenkin. Vaikeaa se varmasti suurimmalle? osalle on, mutta toiset silti siihen psytyvät. En lukeudu heihin.

Aiemmissa viesteissä puhuin siis itsestäni, miten minä ajattelisin ja toimisin k.o tilanteessa. En ajattele ettäkö sen pitäisi olla jokin malli miten toimia, vaan kukin toimii itselleen ja perheelleen parhaalla tavalla.

 

Aika yksipuolinen on kai se vahva rakkaus josta Vierasmies puhuu, jos toinen osa puoli pettää... En jäisi suhteeseen, ei se olisi ehjä perhe enään niille lapsillekaan

 

Mikä pistää pelkäämään? Etkö osaa käsitellä asioita?
Ilmeisesti se pistää, että ette hyväksy inhimillisiä erehdyksiä. Koette olevanne normi-ihmisen erehtyväisyyden yläpuolella?

Miksi sä puhut koko ajan noin? Ihan ihmisiä ollaan siinä missä muutkin normi-ihmiset.