Kannattaako ero vai ei? Teidän näkemyksenne. Olen se joka eilen kysyi yksin lomailusta..

Teiltä puuttuu molemminpuolinen arvostus. Parisuhteessa voidaan olla monesta asiasta eri mieltä ja silti kunnioittaa toisen mielipidettä ja toteuttaa omia toiveita.

Yksi esillä ollut esimerkki on suhtautumisenne alkoholiin. Olen itse enemmän sinun kannallasi omassa alkoholinkäytössäni. Mutta ei sinun miehesikään ole mitenkään väärässä, ymmärrän yhtä hyvin sellaisen näkökannan. Mutta sen sijaan, että hyväksyisitte erilaisuutenne, sinä painostat miestä juomaan ja mies painostaa sinua olemaan juomatta.

En tietenkään tiedä, oletteko niin erilaisia, että suhteeseen ei vaan jää mitään muuta yhteistä kuin lapsi. Se toki on huono perusta parisuhteelle. Mutta jos toista arvostaa yksilönä, voi hyväksyä myös monenlaista erilaisuutta, pyrkimättä muokkaamaan toisesta itsensä kaltaista.

Kerro miehelle, että sinusta tuntuu, ettet vaan jaksa tällaista suhdetta enää. Ehdota parisuhdeterapiaa, toivottavasti miehesi suostuu kun tarpeeksi painokkaasti sitä vaadit. Jos terapiakaan ei auta, parempi lähteä eri teille kuin tuhlata elämänsä ja katkeroitua huonossa suhteessa.

 

Ootko kuullut sellaisesta "teoriasta" kuin rakkauden viisi kieltä? Niitä on fyysinen kosketus, lempeät palvelukset, lahjojen antaminen, myönteiset sanat ja kahdenkeskinen aika. Ihmisillä (myös lapsilla, mutta se ei kuulu nyt tähän keskusteluun) on useimmiten yksi ensisijainen rakkauskieli, jolla toivoo itseään rakastettavan. Puolisoilla saattaa nämä kielet olla erilaiset ja jos ei tajua, mikä toisen kieli on, saattaa rakastaa sitä puolisoaan niin kuin haluaisi itseään rakastettavan, eikä toinen välttämättä koe sitä rakkaudenosoituksena, koska haluaisi itseään rakastettavan eri kielellä.

Esimerkki:
Toisen rakkauden kieli on lahjojen antaminen. Hän haluaa osoittaa puolisolleen rakkautta, joten hän tuo ruusuja, lähettää suklaarasian työpaikalle jne jne. Puolison rakkauden kieli ei ole lahjat, joten hän kyllä saattaa toki ilahtua näistä lahjoista, mutta ei ajattele niitä rakkaudenosoituksina, koska hänen kielensä onkin vaikka myönteiset sanat. Hän haluaisi, että puoliso sanoisi, kuinka ihana on tai kuinka kaunis jne. jne. Tämä lahjoja antava puoliso ei kuitenkaan itse kaipaa tällaisia sanallisia rakkaudenilmaisuja, joten ei niitä tajua spontaanista puolisolleen antaa. Hän sen sijaan kokee, ettei puoliso rakasta, koska ei koskaan anna mitään lahjoja. Puoliso ainoastaan sanoo rakastavansa, mutta ei tee mitään osoittaakseen sitä.

Tässä siis vain yksi esimerkki. Tässäkin esimerkkipariskunnassa molemmat rakastivat toisiaan, mutta koska he osoittivat sen toiselle sellaisella tavalla, ettei toinen tajunnut sitä rakkauden osoitukseksi, molemmat saattaisivat ajatella, ettei toinen rakasta.

En jaksa nyt tähän vanhaan ketjuun keksiä esimerkkejä jokaisesta kielestä. Toivon, että pointti tuli selväksi.

Ap, kannattaa miettiä, voisiko miehesi rakkauden kieli olla kahdenkeskinen aika esimerkiksi? Hän saattaa silloin kokea loukkauksena sen, ettet halua häntä matkalle. Sinulle taas kahdenkeskinen aika ei välttämättä ole ensisijainen rakkauden kieli ja toivoisit kenties myönteisiä sanoja, lempeitä palveluksia, lahjoja tai kosketusta. Olisi kiva kuulla, mitä mieltä olet?

 

Mä aloitin eilen täällä sen keskustelun yksin lomailusta ja siitä, että mies hyväksy mun viikonloppulomaa yksin. Keskusteltiin ja hänestä on outoa, että haluan lomailla yksin, koska en ole ennenkään niin tehnyt ja vaihtoehtona on, että hän tulisi mukaan.

Mä olen miettinyt suhdettamme. Olin juuri täyttänyt 19v, kun tyttäreni syntyi. Olen tavallaan hypännyt suoraan lapsuudesta aikuisuuteen. Mä olen 26 vuoden aikana ollut tasan kaksi kertaa yön yksin kotona. Mä en ole elämässäni ikinä viettänyt edes viikonloppua yksin.
Mulla on hyvä lapsuudenkoti, jossa mua rakastettiin, mutta kuri oli todella ankara. Mulla oli ihan järjettömät kotiintuloajat ( tyyliin 17 vuotiaana en saanut klo 21 lähteä lenkille). Muutoin kotiolot jees, mutta mun tekemisiä ja
Menoja valvottiin poikkuksellisen tarkkaan.

Mies on loistava isä. Mutta meillä ei ole mitään yhteistä enää. Mies on mustasukkainen. Lisäksi häntä kiinnostaa ihan eri asiat, kuin mua. Mua ei kiinnosta viettää enää aikaa miehen kanssa, koska se on ihan tappotylsää. Mies ei osaa keskustella, vaan yleensä kuuntelee hiljaa vieressä. Jos kysyn asiaa uudelleen, mies suuttuu ja sanoo, että jankkaan.

Miestä ei kiinnosta samat asiat kuin mua ja siksi yhdessäolo on yleensä toisen kännykän räpläämistä tai sitä, että toinen selvästi tekee kaikkensa esittääkseen "mulla on ihan kivaa".

Jos voittaisin lotossa, eroaisin varmaan. Rahaa meillä on kyllä ja palkat ok, mutta mua vaivaa kun meillä on uusi omakotitalo. Mitä tälle tapahtuu? En voisi tehdä vuorotyötä enää, sillä koululaiselle ei ole vuorohoitopaikkoja. Uusia töitä ei löydy helposti.
Mä en halua loukata miestäni.

Silti, suurin syy olla yhdessä on käytännön asiat, eikä rakkaus.
En voi sanoa, että en rakasta miestäni. Kyllä mä jollain tapaa rakastan ja tottakai hän on tärkeä.

Meneekö mun elämä hukkaan? Olenko vain ottanut nuorena ja naiivina sen jonkun, jonka olen saanut ja lopulta kasvettu erilleen, vai mitä?

jos olette kasvaneet erilleen se johtuu siitä että olette antaneet sen tapahtua! jos asioista ei keskustella eikä pyritä hoitamaan suhdetta niin kyllä se rakkauskin voi hävitä. sulla on nyt ikäkriisi! ei johdu niinkään miehestäsi vaan sinusta itsestäsi ja hekä valinnoistasi, koet menettäneesi jotain kun et ole viettänyt villiä sinkkuelämää(no mä oon ja kerron mitä olisin menettänyt jos olisin sitoutunut nuorempana,olisin menettänyt aika kasan sydänsuruja joita sain kun tapailin itsekkäitä sitoutumis kyvyttömiä miehiä).

mies taitaa vaistoo sun tunteettomuuden ja reagoi siihen mustasukkaisuudella=joka btw on muuten pohjimmiltaan tietynlaista ahdistusta(pelkoa siitä että menettää itselleen tärkeän ihmisen) ja pelkohan on teidän tapauksessanne ihan ymmärrettävää, luultavasti sä päätyisitkin pettämään miestä tolla reissullas.

jos sinulla on tahtoa rakastaa, niin pariterapiasta on hyötyä,etenkin tunnekeskeisestä pariterapiasta. se aito tahto on sinänsä tärkeää koska jos lähtee liikkeelle sillä meiningillä että katotaan nyt mitä tästä tulee,lietsoo kutenkin niitä negatiivisia tunteita, pitää koko ajan ittelleen pakoreittiä auki ja eroonhan se johtaa.

 

ni ja lähtökohtaisesti en ymmärrä alkoholin lipittämistä,mihin sitä tarvitaan? rentoutua voi muulla tavoin hauskaa voi pitää muulla tavoin.

 

Kuulostaa hyvin tutulta! Me ollaan miehen kanssa sovittu, että ollaan vain kavereita saman katon alla. Tätä yritetään ainakin ennen eroa. Kunnon ero omilla asunnoilla ym, olisi liian vaikeaa. Yritetään ensin näin.

Meidän ero teihin taitaa vain olla se, että mieheni ei ole mustasukkainen joten ero näin onnistuu ehkä meille paremmin. Yhteiset rahatkin aiotaan toistaiseksi pitää.

Mutta olen sitä mieltä, että vaikka kaikki tuntuisi vaikealta niin älä jää suhteeseen jonka vuoksi elämä valuu hukkaan. Pidä hauskaa. Muista, että sulla on vain yksi elämä. Jos elät vain haaveillen koko elämän, tuletko katkeraksi vanhana?

no onhan toikin ratkaisu,mutta vaihtamallako se paranee? ootko sinä tietoinen että sen rakkauden tunteen voi saavuttaa uudelleen? sillä sen voi. itse olen kaksi kertaa kadottanut rakkauden tunteen miestä kohtaan, ekalla kerralla oli kyse uupumuksestani, jolloin päätin että haluan rakastaa miestäni ja pyrin säilyttämään läheisyyden yms normaalisti ja kun sain taas alkaa nukkua yöni huomasin tunteitteni palaavan.
toisella kertaa oli kyse väsymyksestä,omasta ikäkriisistä, ja vain vähän parisuhteen ongelmista(jotka paisui koska emme osanneet kommunikoida/ratkaista ongelmia, toinen lakaisi kaiken maton alle ja toinen raivosi pahaaoloaan). Tällä kertaa lähes erottiin,mutta se oli niin iso shokki kun mies käveli ovesta ulos että seuraavan päivänä jo itkin että tuu kotiin ja opetellaan asiat,mennään pariterapiaan->mentiin ja ollaan ihan onnellisia nykyään.

että oikeesti teilläkin voisi olla toinen vaihtoehto,itse olette päästäneet suhteenne tohon jamaan.

 

Tuokin on varmaan totta, että meidän rakkauden kieli on erilaista. Mies osoittaa rakkauttaa ehkä imuroimalla ja palauttamalla mun kirjastolainat. Minä tass lahjoilla ja kehuilla.

Tänään juttelin miehen kanssa vähän. Kerroin omista ajatuksistani ja siitä, että haluan vähän omaa aikaakin. Kerroin myös, että tähän asti olen aina elänyt vain muille ja jokainen päivä on ollut vain suorittanista ja jännitystä, ovatko muut tyytyväisiä valintoihin. Otin myös miestäni huomioon sanoin ja teoin koko keskustelun ajan. Lopulta kysyin, eikö sulla ole todellakaan mitään sanottavaa. Mies sanoi: "no sä näköjään olet jo vahvasti mielipiteesi muodostanut. Mitä mä nyt enää voin sanoa"

Siis... Voi video.

 

Tuokin on varmaan totta, että meidän rakkauden kieli on erilaista. Mies osoittaa rakkauttaa ehkä imuroimalla ja palauttamalla mun kirjastolainat. Minä tass lahjoilla ja kehuilla.

Tänään juttelin miehen kanssa vähän. Kerroin omista ajatuksistani ja siitä, että haluan vähän omaa aikaakin. Kerroin myös, että tähän asti olen aina elänyt vain muille ja jokainen päivä on ollut vain suorittanista ja jännitystä, ovatko muut tyytyväisiä valintoihin. Otin myös miestäni huomioon sanoin ja teoin koko keskustelun ajan. Lopulta kysyin, eikö sulla ole todellakaan mitään sanottavaa. Mies sanoi: "no sä näköjään olet jo vahvasti mielipiteesi muodostanut. Mitä mä nyt enää voin sanoa"

Siis... Voi video.

Harmi, ettei tuo kesustelu päättynyt niin kuin olisi toivonut :-( Mutta eihän sitä tiedä, vaikka mies myöhemmin niitä sun sanomisiasi miettisi itsekseen. Toivottavasti. Jos miehesi rakkauden kieli on nuo lempeät palvelukset, niin voisitko koittaa viikon pari tehdä miehellesi kaikenlaisia palveluksia, joita luulet, että hän arvostaisi. Juuri tollasia pieniä arjen juttuja, joita hänkin tekee sinulle. Sitten jossain vaiheessa taas juttelette rauhassa ja kerrot, että sä toivoisit pieniä lahjoja joskus sekä kehuja. Toivottavasti saisitte suhteenne toimimaan! Luulen myös, kuten tuo toinenkin, että voi olla kyse sun puolelta perinteisestä ikäkriisistä.

Voimia!

 

Meillä on samanlaista..lisäksi mulla on asioita joista tuntuu että en pääse yli. en voi hyväksyä. enkä näe että ne asiat oikein koskaan muuttuisi. liittyy lapsiin ja lasten samanarvoiseen kohtelemiseen ja suhtautumiseen. vaikeita asioita. tuntuu etten voi antaa mennyttä anteeksi enkä näin pysty miestä oikein enää rakastamaan,,kunnioittamaan. pelkään tulevani vain katkeraksi ja vihaiseksi.

 

Mulla on tässä ehkä koko elämä pelissä. Onko ero riskin ottamisen arvoinen? Tätä palstaa lukiessa tulee sellainen tunne, että on ihan normaalia arkea parisuhteessa, että ollaan etäisiä ja mitään keskusteluyhteyttä ei ole.

Mun mies ei osaa puhua. Mä olen kahdeksan vuotta hokenut säännöllisin väliajoin asiasta ja avannut keskusteluita, mutta mies on hiljaa. Viimeksi lauantaina mies mökötti mulle ja jankkasin ensin aikani, että sain miehen sanomaan mikä vaivaa. Ainut lause, mikä suusta tuli "sä oot jotenkin outo". Mä puhuin tunnin miehelleni suhteeesta, tuntemuksista jne, eikä mies sanonut kertaakaan mitään takaisin. Ei siis edes joota ja jaata. Lopulta kysyin mieheltä, eikö hän aio sanoa mitään, mitä ajattelee yms ja vastaus oli taas "no ei mulla nyt ole mitään sanottavaa".

Mä olen monta kertaa yrittänyt aloittaa hellyydenosoituksia, mutta harvoin saan vastakaikua. Tai se on yksi pikainen pusu ja sitten "noniin, menepäs nyt laittamaan tyttö nukkumaan" "noniin nyt tulee salkkarit".

Mies on myös jotenkin lapsellinen. Hänellä on pakonomainen tarve kontrolloida mua ja todennäköisesti kuvittelee, että sillä saa pidettyä mut itsellään? Aina siis jotenkin möksähtää, jos menen kavereideni kanssa jonnekin. Jos mä saan tekstarin, niin mies haluaa tietää keneltäkö se on ja ei riitä, että sanon "Lauralta", vaan yleensä haluaa vielä nähä, että se myös on siltä "Lauralta".

Kyllä mieskin on sitä mieltä välillä, että me ei tehä mitään yhdessä. Mutta jos me tehdään jotakin yhdessä, niin se on silti aina niin nihkeää. Eli se pakollinen illallinen ravintolassa, jossa mies räpeltää kännykkää. Harvoin meillä edes on mitään juteltavaa keskenään.

Mä alan olla loppu. Meillä ei ole mitään parisuhdetta. Ollaan enemmänkin kämppiksiä.

Jos mun pitäisi sanoa ne asiat, mitkä meitä pitää yhdessä niin: yhteinen talo ja lapsi. Mies on kuitenkin hyvä isä lapselle ja lapsen hyvinvointi on mulle tärkeää. Mun vuorotyön tekeminen onnistuu vain, koska mies hoitaa tyttöä illat, yöt yms. Mun alalla on huonosti töitä ja jos en voi tehdä nykyistä työtäni niin menee aikansa, ennenkuin löydän uuden työn.

Toisaalta... voinko laittaa lapsen ja taloudelliset asiat edelle? Näivetynkö lopulta? Vai onko mun nyt tehtävä niin, kuin itselleni on parasta?

 

Jos suhteessa ei ole hyvä olla, suhteen toinen osapuoli tuo enemmän mielipahaa kuin mielihyvää ja ero käy mielessä useinkin, niin onhan se parempi erota.

 

Mä olen myös ikäkriisin kannalla, eikä se ole ollenkaan huono juttu. Se on vain elettävä, jotta voi kasvaa omana itsenään ja parisuhteessaan. Itse koin tuon saman noin kymmenen vuotta sitten ja näin jälkeenpäin ajateltuna en silloin ollut lainkaan oma itseni, vaan joku, jollainen kuvittelin haluavani olla. Olin mielestäni herännyt eloon, kun halusin uusia kokemuksia ja vapautta. Koin mieheni läsnäolon hyvin rajoittavana tekijänä.

Mutta - ero ei ollut edes vaihtoehto mulle. Yritin viedä asiaani muilla keinoilla eteenpäin. Nyt en tarkemmin halua seikkaperäisemmin tätä tarinaani avata, mutta jälkeenpäin miettiessäni tuota aikaa, olen erittäin tyytyväinen, että kaikki meni kuten meni, vaikka en omia halujani saanutkaan toteuttaa. Kriisi opetti mulle paljon itsestäni ja opetti myös arvostamaan ja kunnioittamaan miestäni entistä enemmän. Kaksi vuotta siinä kokonaisuudessaan meni.

Mä uskon, että moni pilaa hyvän elämänsä eroamalla tuossa vaiheessa, kun kuvittelee suhteensa rajoittavaksi tekijäksi ja näkee puolisossa vain virheitä. Sitä on kovin näköalaton ja itsekäs. Tähän haluan sanoa sun kommentteihin liittyen, että myös minä olen antanut itsestäni paljon ja annan edelleen toisille, mutta nyt nautin siitä tavattomasti, ehkä sekin on tullut tuon kriisin kautta. Ilman sitä en olisi oppinut tuotakaan asiaa itsestäni. Mutta sitä omaa aikaa nyt sinäkin jonkin verran tarvitsisit, että pääsisit hieman arjen ulkopuolelle tarkkailemaan omaa tilannettasi. Toivottavasti miehesi tämän ymmärtäisi ja hyväksyisi, kuten oma mieheni silloin aikanaan ymmärsi ja hyväksyi.

Olemme siis isännän kanssa olleet yhdessä 15-vuotiaista saakka, nyt yhteiseloa on takana kohta 27v. Suhteemme tuon mun kriisiajan jälkeen on ollut erikoisen hyvä ja lämmin. Ihan kuin oltaisiin koko ajan vastarakastuneita. Sen vuoksi mä puhun suhteen jatkamisen puolesta, koska se oikeasti voi muuttua vielä tosi hyväksi. Töitä se vaatii, mutta työn tulos kyllä palkitsee. Mieheltäkin se vaatii paljon, ja nyt sinun miehesi haaste onkin oppia keskustelemaan ja tuomaan esiin omia mielipiteitään ja ajatuksiaan. Sano hänelle, että jos sinä olet hänelle tärkeä, niin nyt täytyy puhua ja luoda elämälle uusia linjoja, jotka mun mielestäni olisi hyvä olla kompromisseja ainakin joissain asioissa, ellei toisen näkemys pelkästään sovi toiselle. Keskustelemattomuus ei vie suhdetta eteenpäin, vaan on sen murha lopulta.

Kaikkea hyvää, ymmärrystä ja voimia teille! Olkaa rohkeita.

 

Mä olen tullut nyt 90% varmuudella siihen päätökseen, että haluan erota. Mä en vain uskalla tehdä asialle mitään. En tiedä miten lähtisin asiaa purkamaan miehelle. Kannattaako odottaa yli joulun vai mitä..

 

Mitä jos olisit nyt rehellinen miehellesi ja kertoisit hänelle ajatuksistasi. Siitä, että sä mietit eroa. Ja kuuntele. Joskus me unohdamme kuunnella mitä toisella on sanottavana. Anna hänelle aikaa koota ajatuksensa ja aikaa saada sanottua mitä hän on mieltä.
Älä uhkaile erolla, kerro hänelle, että sä näet tällä hetkellä eron parhaana vaihtoehtona, mutta ettet haluaisi sitä.
Kysy myös lähtisikö hän juttelemaan sun kanssa ulkopuolisen ihmisen luokse.
Sanoja ei kannata käyttää liikaa jos mies ei tykkää nalkuttamisesta.

 

Kirjoita ylös KAIKKI

- syyt miksi haluat erota
- miehessä ne asiat, jotka sua häiritsee
- ne asiat miehessä, joista pidät
- mitä sinä toivot lähitulevaisuudelta
- suhteenne hyvät puolet
-suhteenne huonot puolet


ja marssit lapun kanssa miehen luo ja keskustelette sen pohjalta.