Oon pilannut kaiken... ihan kaiken..mitenköhän saisin anteeksi

Mulle on periaatteessa kyllä aivan sama mitä sä uskot, se taitaa olla oikeesti pienin mun murheista tällä hetkellä..

Ja on joo suomalainen, TODELLA suomalainen. Vihaa neekereitä ja rakastaa armeijaa ja "Suomi kuuluu suomalaisille".
Miten se asiaan liittyy?

Ukkos on ainakin tosi urpo

 

[QUOTE="vieras";29065827]Ukkos on ainakin tosi urpo[/QUOTE]

Ei ole mun ukko.
Ja joo onhan noi asenteet vähän häiritseviä kyllä, mutta.. kunhan ei niitä kadulla huutele niin en mä oo mikään sanomaan mitä saa ajatella ja mitä ei. Oon yrittänyt keskustella ja saada asenteita muuttumaan mutta ne taitaa olla syöpyny sinne takaraivoon vähän liian syvälle..

 

Tuota minäkin pelkään, että adoptiossa mietin kyseisiä asioita..
Ja huomaatko, kyllä näitä sattuu ihan kaikille, joten jos joku on puhunut samankaltasesta tilanteesta täällä... aika todennäköistä etten ole ainut. Olen miettinyt mistä saisin samassa tilanteessa olevaa juttuseuraa mutta ei mihinkään seuranhakupalstallekaan voi tällaisesta ilmoitusta laittaa, joten jos jollain on samankaltainen tilanne nyt tai ollut aiemmin, mielelläni keskustelisin enemmänkin.
Muutaman nettitutun olen saanut, myöskin odottavia äitejä, mutta muuten tilanteet ei sitten kohtaa yhtään... Heillä huolehtivat miehet, parisuhde kondiksessa ym.. Välillä jopa vituttaa kuunnella sitä hehkutusta. Mutta tietenkin haluan että heillä asiat hyvin

Sekin on hassua että nämäkin kaksi naista vaativat mieheltään ihan hirveesti, toisin kuin minä. Ja silti HE ovat löytäneet miehen rinnalleen...

Siksi sä juuri saat tuollaista paskaa niskaas kun et uskalla vaatia mitään tai pitää puoliasi, tai edes sanoa vastaan.

Ja juu tiedän ettet oo ainoa tossa tilanteessa, mutta en usko että parin kuukauden sisään on toista NOIN samanlaista tapausta täällä esillä. Mitä sinä häviät siinä vaikka myönnätkin kirjoittaneesi aiheesta tänne ennenkin?

 

Ei ole mun ukko.
Ja joo onhan noi asenteet vähän häiritseviä kyllä, mutta.. kunhan ei niitä kadulla huutele niin en mä oo mikään sanomaan mitä saa ajatella ja mitä ei. Oon yrittänyt keskustella ja saada asenteita muuttumaan mutta ne taitaa olla syöpyny sinne takaraivoon vähän liian syvälle..

Kertoisitko mitä yhteistä teillä siis on, muuta kuin suojaamaton seksi? Jos kerran ajatusmaailmatkin poikkeaa noin paljon toisistaan, saatika sitten luonteet (selvästi) ja tulevaisuudensuunnitelmat.

 

Jos ajattelee tuota sun otsikkoasi "olen pilannut kaiken, miten saan anteeksi", niin eihän tässä mitään pilalla ole.
Sulla on 2 ihanaa palleroa kasvamassa masussa, tulevat olemaan aika voimiavieviä tulevina vuosina mutta myös palkitsevat äitinsä haleilla ja hymyillä. Tulet kiintymään varmasti heihin oikein voimakkaasti.
Juoskoon mies vaikka jorpakkoon.

 

Kuka tahansa äiti täällä voi ihan varmasti sanoa saman kuin minä, eli että rakkaus omaan lapseen on paljon suurempaa kuin ikinä kehenkään mieheen. Kun saa oman lapsen, ei halua muuta kuin suojella pientä avutonta ja se on elämässä tärkeintä. Mikäli pidät lapsesi, tulet kyllä huomaamaan tämän. Usko minua. Sitten et edes kestä ajatusta, että olit vähällä menettää heidät.

 

[QUOTE="Hellu";29065799]Mä taas olin kymmenen vuotta sitten tuossa samassa tilanteessa kuin ap, paitsi että olin tuntenut mun "parhaan ystävän" vasta muutaman kuukauden ennen raskautta. Tuo kundi myös jätti mut heti kun kerroin raskaudesta ja vaati ja painosti aborttiin. En kuitenkaan suostunut siihen, koska olin varma että saan pojan takaisin kunhan hän vaan rakastuu lapseen, ja jos en saa niin onpahan ainakin muisto tuosta "elämäni rakkaudesta", kuten tuolloin ajattelin. Raskauden ajan sain ihan hirveää sontaa niskaani tuolta kundilta, ja lopulta 2kk ennen synnytystä päätin että annan lapsen adoptioon ja niin tapahtuikin. Kuulostan ehkä tosi julmalta, mutta tuosta asti olen katunut sitä etten vaan yksinkertaisesti tehnyt aborttia. Nyt joudun koko elämäni miettimään missä lapsi on, mitä hänelle kuuluu, kuinka voi, näyttääkö minulta jne. Ei oikeasti ole kauhean kivaa sekään. Lasta taas en oisi voinut itse pitää kun jälkeenpäin ajatellaan, en nimittäin pystynyt missään vaiheessa kiintymään lapseen kun tuntui että koko raskaus ja vauva pilasivat mun elämäni.

Että ei sitä voi sanoa mikä valinta kutakin tulee kaivelemaan...[/QUOTE]

Parempi kuitenkin, että lapsesi sai elää ja vanhemmat, jotka halusi hänet.

 

Oikeesti? Mies yritti masennuksesta valehdellen saada sut tekemään abortti? Luuseri on!
Sä olet aikuinen nainen; on ratkasusi mikä tahansa- se on se minkä kanssa elät loppuelämäsi. Kaikki sielut; nämäkin mitä kannat ovat heldelmöittyneet tiettyä tarkoista varten. Ja kaikki eivät silti koskaan synny. Kysymys on se mikä sinusta tuntuu oikealta ja minkä kanssa voit elää?

 

Ehkä mitään ihme "heräämistä" ei tule tapahtumaan ja turhaan sellaista itseltäni odotan.
Ehkä mä päivä päivältä sopeudun tilanteeseen ja alan hyväksyä sen paremmin ja pikkuhiljaa myös iloita siitä.
Koska varsinkin se, että mies jätti nyt yhteydenpidon kokonaan viimeistään osoitti sen, että yritti "välittämisellään" vain usuttaa minut tekemään abortin

 

Tollasilla syillä ei 12 viikon jälkeen aborttia suoessa saa, eikä kukaan lääkäri tee sulle aborttia kun oot nuon hysteerinen. Ei ne tee sitä vaikka otat miehen mukaan joka sanoo lääkärille että hänen mielialansa on parempi ku abortti on tehty,

Ei vittu mitä paskaa, tän on pakko olla provo! Mä toivon että on.

 

Tollasilla syillä ei 12 viikon jälkeen aborttia suoessa saa, eikä kukaan lääkäri tee sulle aborttia kun oot nuon hysteerinen. Ei ne tee sitä vaikka otat miehen mukaan joka sanoo lääkärille että hänen mielialansa on parempi ku abortti on tehty,

Ei vittu mitä paskaa, tän on pakko olla provo! Mä toivon että on.

Sosiaalisista syistä saa kyllä. Itsekin kävin selittämässä tilanteeni ja kerran juttelemassa terveyskeskuksen psykologin kanssa. Ja voi kuule, olisipa provo...
Olisi kiva provoilla tänne ja miettiä ettei tollasta tilannetta voi ollakaan..
Yks mun elämäni päätavoitteista oli saada perhe, joka on ehjä. Että pystyisin pitää sen koossa läpi elämän, mikä nykyään on jo harvinaisempaa..
Nyt tämä tavoite romuttui. Ja joo voin tehdä abortin ja pyrkiä tähän edelleen, mutta ei näitä kahta lasta voi uhrata kuitenkin sellaisen unelman tähden joka voi romuttua muistakin syistä vuosien varrella.
Ehkä olen ollut koko elämän suhteen liian sinisilmäinen. Nyt pitää vaan hyväksyä se, että tulevaisuus on erilainen.

 

Sosiaalisista syistä saa kyllä. Itsekin kävin selittämässä tilanteeni ja kerran juttelemassa terveyskeskuksen psykologin kanssa. Ja voi kuule, olisipa provo...
Olisi kiva provoilla tänne ja miettiä ettei tollasta tilannetta voi ollakaan..
Yks mun elämäni päätavoitteista oli saada perhe, joka on ehjä. Että pystyisin pitää sen koossa läpi elämän, mikä nykyään on jo harvinaisempaa..
Nyt tämä tavoite romuttui. Ja joo voin tehdä abortin ja pyrkiä tähän edelleen, mutta ei näitä kahta lasta voi uhrata kuitenkin sellaisen unelman tähden joka voi romuttua muistakin syistä vuosien varrella.
Ehkä olen ollut koko elämän suhteen liian sinisilmäinen. Nyt pitää vaan hyväksyä se, että tulevaisuus on erilainen.

Ethän tee aborttia?

 

Ethän tee aborttia?

Mikä tuossa kommentissani sai sinut ajattelemaan näin? :/

 

Minua myös painostettiin aborttiin, tein sen ja kadun.Tästä aikaa 10v.
Minulla oli haave ehjään perheeseen niin kova, että katsoin suhdetta tämän sairaan miehen kanssa vielä jonkin aikaa, kunnes tajusin että lapseni tarvitsevat jotakin ihan muuta.ja se muu on parempaa.
Olisin jo kuollut, jos minulla ei olisi näitä kahta ihanaa.
Tottakai ne vauva-ajat olivat hommia täynnä, mutten ole koskaan ollut niin iloinen.
Ja tyttöni ovat nyt ala-asteella ja eipä minulla paljon ole tehtävää.Raskaana nyt rv 16 ja ihan valmis vauvahan se jo on.
En voisi ikinä ajatellakaan aborttia.katso vaikka niitä kuvia netistä, niin saat hiukan realiteettia kehiin.
Olen kyllä kehittynyt ihmisenä siitä mitä olin.
Olin todella kiltti ja uskoin ja elin miehen olotiloja, sillä arvoni oli jo muserrettu lapsuudessa.
Lapset saivat minut arvostamaan itseäni ja heivaamaan sen paskasäkin pois elämästämme.
Terapiassa olen saanut itseni vahvaksi.
Anna asioiden mennä omalla painollaan, elä itsellesi ja kuuntele ja tunnustele vauvojasi.
Tosiaan et jää yksin, saat apua kun vain avaat suusi!
Tuollainen alhainen olento kuin se ihonvärin perusteella vihaava sotahullu, mitä sellaisella edes teet?

 

Minua myös painostettiin aborttiin, tein sen ja kadun.Tästä aikaa 10v.
Minulla oli haave ehjään perheeseen niin kova, että katsoin suhdetta tämän sairaan miehen kanssa vielä jonkin aikaa, kunnes tajusin että lapseni tarvitsevat jotakin ihan muuta.ja se muu on parempaa.
Olisin jo kuollut, jos minulla ei olisi näitä kahta ihanaa.
Tottakai ne vauva-ajat olivat hommia täynnä, mutten ole koskaan ollut niin iloinen.
Ja tyttöni ovat nyt ala-asteella ja eipä minulla paljon ole tehtävää.Raskaana nyt rv 16 ja ihan valmis vauvahan se jo on.
En voisi ikinä ajatellakaan aborttia.katso vaikka niitä kuvia netistä, niin saat hiukan realiteettia kehiin.
Olen kyllä kehittynyt ihmisenä siitä mitä olin.
Olin todella kiltti ja uskoin ja elin miehen olotiloja, sillä arvoni oli jo muserrettu lapsuudessa.
Lapset saivat minut arvostamaan itseäni ja heivaamaan sen paskasäkin pois elämästämme.
Terapiassa olen saanut itseni vahvaksi.
Anna asioiden mennä omalla painollaan, elä itsellesi ja kuuntele ja tunnustele vauvojasi.
Tosiaan et jää yksin, saat apua kun vain avaat suusi!
Tuollainen alhainen olento kuin se ihonvärin perusteella vihaava sotahullu, mitä sellaisella edes teet?

Hmm.. tuo ihonvärin perusteella vihaaminen.. se on kuitenkin aika pieni osa häntä. Hän osaa myös olla huomaavainen, todella auttavainen, pitää hyvänä silittää ja halata, sanoa kauniita ja lohduttavia asioita, hän on hauska, komea, kyllä näitä löytyy...
Vastavuoroisesti myös helvetin helppo ottamaan nokkiinsa, samoin kuin myös itse olen.

 

tee abortti, ainoa oika vaihtoehto.

 

[QUOTE="Milla";29066632]tee abortti, ainoa oika vaihtoehto.[/QUOTE]

Olisi kiva saada näihin perusteluja? Et kai oleta että otan kommenttisi vakavasti jos et perustele sitämmitenkään

 

NO mies ei halua lasta
et ole valmis äidiksi
lapsesta / lapsista tulisi isättömiä
geenit ei vaikuta hyviltä
aivan selvä asia

 

Minä sain lapsen yksin - omasta tahdostani. Menin klinikalle ja käytin lahjoitettua spermaa. En löytänyt enkä edes etsinyt miestä, vaan ajattelin, että jos oikeasti hyvä tyyppi, jonka kanssa ajatusmaailmat kohtaavat, niin hienoa, mutta kunnioitan itseäni liikaa suostuakseni kenenkään tallottavaksi huonoon parisuhteeseen. Lapsia olen aina halunnut ja myös tiennyt, että pärjäisin yksin. Olen aina ajatellut, että mulla on huono itsetunto ja olen ollut kynnysmatto pitkään, minulla on koulukiusatun tausta ja kasvoin perheessä, jossa koin jatkuvasti sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa, olen ollut hajottavissa ystävyys- ja parisuhteessa, mutta KASVANUT KOKEMUKSISTANI JA KÄÄNTÄNYT NE VAHVUUKSIKSI. Sinäkin pystyt samaan. Älä alistu rooliin tytöstä, jolla on huono itsetunto. Jos et halua olla kynnysmatto, niin älä sitten ole. Muutos ei tapahdu yhdessä yössä, mutta se voi alkaa tänään, jos niin päätät. Lapsesi ovat osa sinua, mikään ei voi olla rakkaampaa eikä tärkeempää. Rakkautta omaa lasta kohtaan on vaikea sanoin kuvailla, se on hienointa ikinä. En ole itse koskaan tehnyt aborttia, mutta lähes jokainen ystäväni on. Ainoastaan yksi sanoo, ettei kadu sitä, mutta hänellekin siitä on jäänyt musta aukko sydämeen. Kaikki muut katuvat, jotkut syvästikin. Kaksi näistä aborteista oli synnytysabortteja, toinen rv 16, toinen 22. Näistä molemmat ovat olleet psykiatrisessa hoidossa asian teemoilta. Yhden ihmisen tiedän antaneen lapsen adoptioon. Siitä on noin 12 vuotta. Hänellä on nyt oma perhe, mutta ei ole koskaan toipunut. Uskon, että jos synnytät nämä lapset ja raskauden aikana ja sen jälkeen päätät kehittää itsetuntoasi, saatat löytää itsellesi kumppaninkin, joka oikeasti arvostaa sinua. Älä pelkää "vaatia mieheltä paljon", se on ihan ok odottaa uskollisuutta, ystävyyttä, talouden- ja lastenhoitoon osallistumista, sitä, ettei jatkuvasti biletä kavereiden kanssa jne jne jne. Jos et löydä hyvää kumppania, sinun on helpompi ilman. Keskity itseesi ja vauvoihisi. Tsemppiä.

 

Ei kaikki todellakaan rakasta lapsiaan. Ja jos ap voi kuvitella tappavansa lapsensa jo noin pitkällä raskautta, maha pyöristyneenä, niin miten hän sen paremmin välittäisi lapsista niiden synnyttyäkään? Ei kukaan normaali ajattele keskeytystä, kyllä se päätös jo tehdään siellä rv 6-7 kun plussataan. Ap ollut 4 kuukautta raskaana, ja aiokoo tappaa ne sen jälkeen?

 

Pidä vaan vauvat. Tuollainen vitivalkoinen mies, joka vihaa neekereitä on tosi pelottava. Sellaisiahan skinitkin on ja varmaan osaavat silti läheisilleen olla hyviä. Johan hän on muutenkin värinsä näyttänyt.

Sinä kyllä pärjäät.

 

sinulla on kova puolustamisentarve, siis jos sitä miestä arvostellaan.
olet hänelle hyvin suojelevainen ehkä jopa äitimäinen?
lakkaa säälimästä häntä.
Sinun ei tarvitse ymmärtää häntä.Ymmärrät häntä aivan liiallisuuksiin.Jos hän satuttaisi sinua muutoinkin, niin sinulla olisi varmasti halu ymmärtää häntä,
koska et halua uskoa hänessä olevaan pahaan.
Se satuttaa, mutta kasvattaa sinua ihmisenä, kun ymmärrät että myös pahuutta on olemassa.
Sinä olet nyt jo hyvä Äiti, kun et tehnyt aborttia ja et edes ajatuksiltasi pystynyt katsomaan ultrausta, sillä pelkäsit katsovasi totuutta silmiin.Olet oikeassa <3

 

On ihan mahdollista, että kadut lapsien pitämistä. Kaksosten yyhoona voi olla yhtä helvettiä. Eli jos et äidiksi halua, tee abortti. Onko tukiverkostoja? Täällä nyt kaikki toitottaa, että pärjäät oikein hyvin, mutta ei se mitään harvinaista ole, ettei pärjää. Itse parhaiten tiedät pärjäämisesi, ei palstalaiset. On näitä väsyneitä vauvojen ravistelijoita ja muita paskamutseja ihan tarpeeksi tässä maassa.

Adoptioon antamisesta et varmaan sen kummemmin selviä kuin abortista, en suosittele sitä sinulle.

 

Tuntuu että aloittaja on se palstalle kirjoitteleva 18v provoilija.
Jos ei ole niin todella lapsellinen ja vietävissä oleva kuitenkin.

Jos olet oikeasti raskaana niin tee abortti. Sun ei kannattane lisääntyä ja tuskin kestäisit yksin kasvattaa lapsia kun olet jo nyt noin sekaisin.

 

Parempi kuitenkin, että lapsesi sai elää ja vanhemmat, jotka halusi hänet.

Rehellisesti sanottuna en tiedä. Adoptioon joutuminenkin on aina lapselle iso trauma ja valtava hylkäämiskokemus, vaikka sen todennäköisesti tajuaakin vasta lapsena. Kun lapseni jonain päivänä haluaa mut tavata ja kysyy miksi annoin hänet pois, mitä mä voi vastata? Siksi kun en saanutkaan sun avullas isääsi takaisin parisuhteeseen kanssani? Miltä luulet että se lapsesta tuntuisi? Tuskin hän tajuaisi että olin nuori ja ongelmainen kun hänet sain. Ja onhan tää mullekin valtava taakka kantaa, siksi ärsyttää kun ihmiset suosittelee adoptiota niin kuin se olis jotenkin tosi paljon helpompi juttu kuin abortti. Itse oon nimittäin tehnyt myös abortin tuon jälkeen, ja voin sanoa ettei tuntunut läheskään yhtä pahalta kuin tuo adoptioon antaminen. Se tuska menee kuitenkin pois suunnilleen vuodessa, adoptiota joudun miettimään koko elämäni loppuun asti.