Voiko kaiken antaa anteeksi?

["1234"]

Puolisoni on sairastanut 4 vuotta masennusta. Aika on ollut rankkaa ja meillä on lapsia, jotka sossut päättivät sijoittaa pois kotoa puolisoni väkivaltaisuuden takia. Kyseessä on ns."ruumiillinen kuritus", mutta kertakin on liikaa ja kaksi on kuulemma toistuva pahoinpitely.

Kaikkea mahdollista muutakin on sattunut ja tapahtunut. Asiat lähtivät pikkuhiljaa korjaantumaan ja kaikki näytti alkuunsa hyvältä, mutta puolisoni erilaiset pelot häiritsivät tilannetta, lopulta päätin antaa hänelle enemmän aikaa ja tilaa hänen omasta pyynnöstään. Hän kävi kavereidensa kanssa ulkona ja tuntui kaikin puolin jopa hieman piristyneen.

Sitten hän kännipäissään meni pettämään minua,syytti toista osapuolta ja sitä, että en enää huomionut häntä tarpeeksi. Tunnusti kuitenkin itse tapahtuman ja oli hyvin pahoillaan. (On tietysti sanottava, että itsellänikin on ollut todella monta kertaa mielessä eroaminen ja välillä pettäminenkin sen jälkeen, kun lapset vietiin. Ei ole ollut helppoa tavata omia lapsiaan vain viikonloppuisin, eikä aina joka viikonloppukaan jotenkin sitä kaksinkin on yksin.) Sen jälkeen olemme siitä ja muistakin asioista keskustelleet ja tuntuu, että taas on menossa parempi vaihe, mutten ole ollenkaan varma pystynkö antamaan hänelle kaiken tämän anteeksi. Asia ei satuttanut lähellekään niin paljoa, kuin lasten pois lähtö, mutta silti se sattui.
Puolisolleni olen sanonut, että yritän antaa hänelle anteeksi, koska lapset tarvitsevat molemmat vanhemmat. Hänen ollessaan terve suhteemme voi todella hyvin, mutta varsinkin viimeinen vuosi on ollut todella hankala. Omatkin voimani masentuneen ihmisen rinnalla ovat kyllä olleet koetuksella. Varsinkin, kun tuntuu, että kaikkensa yrittää ja toinen vain arvostelee ja valittaa, kun mikään ei ole oikein. Minä itsehän en saisi sanoa poikkipuolista sanaa, kun hän huutaa olevansa maailman paskin ihminen jne jne. Onko kenelläkään kokemusta vastaavan laisesta tilanteesta tai jotain viisasta neuvoa annettavana? Voiko kaiken antaa anteeksi? Parantuuko ihminen oikeasti joskus masennuksesta?

 

[nimetön nyt]

Onko sinun puoliso koskaan hakenut ammattiapua? Jos eka tähän vastaisit niin voisin kertoa samanlaisesta tilanteesta. Paitsi että toisinpäin, siis masennus mulla ei puolisolla.

 

[veteraani]

No näin yhtäkkiä sanoisin itse masentuneena, että sun ei pidä yrittää kaikkeasi, jos tarkoitat sillä sietämistä. Jos toinen kritisoi yms kohtuuttomasti, niin on hyvä pitää realiteeteista kiinni eikä myötäillä liikaa. Se kritisointi on yleensä pahanolon purkua kätevällä tavalla, ja silloin olisi hyvä istua viereen ja kysyä, että mikäs sua oikeasti nyt mättää kun viisari vilkkuu koko ajan punaiselle.

Toinen hieno taito on sitten tietysti se, jos osaat suhtautua siihen kritiikkiin mahdollisimman neutraalisti. Jos siellä on jotain asiallista kritiikinaihetta seassa niin se on hyvä hyväksyä. En tarkoita että sun pitäisi peitellä tunteitasi, kyllä toinen ne kuitenkin vaistoaa ja ne saavat kuviteltuina paljon vahvemman sisällön. Kun kerrot kun ärsyttää, niin voitte keskustella siitä mikä tilanteessa olisi kohtuullinen ratkaisu molempien kannalta. Jos et kerro, toinen päättelee että olet lähdössä huomenna, ahdistuu, ja... ...alkaa kritisoida kaikkea mitä teet.

Toimiva vuorovaikutus ja kehittyvä tunneviestintä on mun mielestä homman juju. Kun suhde alkaa sujua sen verran hyvin että molemmilla on enemmän varaa hyväksyä kaikki tunteet, niin masennus alkaa hellittää. Mä olen vaihtelevasti masentunut ehkä valtaosan ajasta ollut jo pari vuosikymmentä, mutta meidän suhde on parantunut koko ajan, eikä mies vaikuta erityisen kärsivältä ja onnettomalta enää nykyisin. Lapsikin on oirehtinut vain silloin kun mulla oli pahempi muutaman viikon kausi onnettomien yhteensattumien takia, nyt taas vaikuttaa aivan tyytyväiseltä pikkupojalta. Mun tapauksessa masennusta ylläpitää edelleen ongelmat omien vanhempieni kanssa, ja työuran takkuaminen.

Nyt kun olen saamassa nuokin ongelmat johonkin kuosiin, niin en oikeastaan enää näe syytä, miksi masennus jatkuisi edelleen. On mahdollista kasvaa ihmisenä samaan aikaan kun pitelee sohvaa paikallaan ja vaikuttaa puolison silmin epätoivoiselta tapaukselta. On tärkeää nähdä sen kuoren läpi ja muistaa että toinen on ihminen, eikä masennuksen tarvitse tarkoittaa että ihminen käyttäytyy jatkuvasti huonosti ja rasittavasti.

Mutta sinäkin tarvitset huomiota raskaassa tilanteessasi, ettei sitä tarvitse sitten pettämällä metsästää. Onhan se ymmärrettävää, että haluaa kokea edes hetken elävänsä ihan oikeasti, mutta siitä seuraavat ongelmat voivat olla liian vaikeita kantaa kun on valmiiksi vaikeaa.

Keskustelkaa tuosta, että ei ole oikein kohtuullista ruveta huutamaan olevansa maailman paskin. Toki on tärkeää, että sävysi on rakentava, mutta ei mies nouse ikinä ellei se rupea itse kantamaan vastuuta hölmöimmistä ajatuksistaan: jos siis oikeasti uskoo tuolla hetkellä siihen paskuuteensa. Jos se taas on strategista draamatähteyttä, niin lujasti vain ohjaat paattia tyynempään suuntaan vaikka väkisin.

Onko siinä pettämisessä pahinta pettäminen itsessään vaiko se, että asia yritetään laittaa sinun syyksesi? Itse olisin taipuvainen katsomaan pettämistä tuossa tilanteessa sormien läpi. Teillä on niin isoja asioita uhattuna, että lopultakin taitaa olla enemmän kysymys siitä, että olet suostunut kuormakameliksi vaikka ei joka hetki olisi ihan pakkokaan, ja nyt kamelin selkä katkesi. Anteeksi ei tarvitse antaa sen enempää kuin mitä huomaa antavansa. Silti voi jatkaa ja vähitellen asiat saavat oikeat mittasuhteensa.

Olet ollut kovin urhea.

 

[eras, vierailija]

Itsekin paljon masennusta kokeneena luulin etta ymmartaisin puolisoasi ja tilannettasi, mutta ei. Jos han juo jne, ei oikein kuulosta etta oikeasti yrittaa parantua, tai ainakaan ei yrita kaikkeaan. Kuulostaa silta etta on masennuksen lisaksi kylla vahan ikava ihminen muutenkin. Miksi ihmeessa lapset muutti pois, eika mies??? Vaikka johonkin lahistolle. Kylla se nyt olis parempi lapsille ollut jaada kotiin ja mies eri asuntoon ja parempaan hoitoon. Mies on varmaan todella tarkea sulle, tai sitten olet antanut kavella yli.

 

["vieras"]

Tilanne on varmasti ollut ja on edelleen vaikea. Masentuneen puoliso sairastuu helposti itsekin. Se mitä sinun ei todellakaan pidä tehdä on myötäily. Miehesi on haettava hoitoa itse, muutoin siitä ei tule mitään. Ja jos näin ei tapahdu niin sinä vain toimillasi mahdollistat sen.

Se mihin sinun tulisi herätä on äitinä, vanhempana oleminen. Miltä luulet lapsista tuntuvan kun he "heitetään syrjään" ja sinä valitset miehesi etkä suinkaan ole rakastavana äitinä heille.

Lapsilla on sekä isä ja äiti vaikka he eivät olisi yhdessä. Halutako todellakin luopua lapsistasi. Tilannetta on kestänyt jo 4 vuotta ja vieraantuminen alkaa pikkuhiljaa tapahtumaan. Nyt ota vastuu omasta elämästäsi ja hoida itsesi ja lasten asiat kuntoon

 

["ihmettelen"]

Tosiaan miksi lapset muuttivat pois eikä mies?!

Läheiseni on ollut pitkään masentunut (psykoosiin asti). Nyt onneksi lääkitys kohdillaan ja elämä sujuu paremmin, mutta kyllä hän on siihen itsekin sitoutunut, paranemiseen. Loppuelämänsä syö lääkkeitä, mutta on hyväksynyt asian, tekee kaikkensa, että asiat sujuu hienosti nyt ja tulevaisuudessa. (toki takapakkeja voi tulla, mutta ne eivät ainakaan hänen omasta syystään). Läheiselläni on kolme lasta ja pahimmassa vaiheessa olimme lastensuojelunkin kanssa tekemisissä, yhteistyössä teimme lasten eteen kaikkemme. Ihania ihmisiä ja apua saatiin! POINTTIni on se, että tämä läheiseni aina sanoi kumppanilleen, että jos hän ja lapset kärsii, niin hän sairastuneena muuttaa pois ja antaa muun perheen "olla rauhassa". Onneksi tähänkään ei jouduttu, sairaalajaksoja lukuunottamatta, mutta MILLAINEN äiti sinä olet, kun annat lapsesi mielummin pois kuin miehesi, joka juo, pettää ja lyö lapsia! Masentunut saa olla, mutta tuollaista EI kenenkään pitäisi hyväksyä, ei koskaan.

 

[Blue]

Ei voi antaa, eikä pidäkään.

Mulla raja olisi tullut vastaan jo siinä kun lapsia oltiin viemässä pois. Silloin olisi lähtenyt ukko.

 

["vieras"]

Jos mun pitäisi valta joko lapset tai mies, se valinta ei todellakaan olisi mies.

 

[siis mitä]

Mä kans ekana jäin miettimään että miksi sä et jäänyt lasten kanssa ja mies muuttanut pois? Erosit lapsistasi miehen takia? Ymmärsinköhän nyt oikein?

 

["silakka"]

Anteeks nyt vaan mutta... sä murehdit täällä jotain pettämistä ja sulta on viety sun OMAT lapset!

 

["silakka"]

Ja vielä... kirjoitat että lapsi tarvitsee molemmat vanhemmat. Eihän niillä oo nyt kumpaakaan. Ukko nopeasti pois ja lapset takaisin!

 

["vieras"]

Mä kans ekana jäin miettimään että miksi sä et jäänyt lasten kanssa ja mies muuttanut pois? Erosit lapsistasi miehen takia? Ymmärsinköhän nyt oikein?

Samaa mietin. Mitä ihmettä, en lukenut alkua pidemmälle. Kyllä se vika on sinussa nainen, kun olet antanut kaiken vallan tuolle ihmiselle elämästäsi. Ja LAPSESIKIN!!.

Eli itseäsi voit syyttää KAIKESTA!

 

[Neljän Äiti]

Siiis mitä helvettiä, toivottavasti tämä on provo!
Ei ole AP:lläkään kaikki kunnossa pään sisällä, jos antaa lapset mieleummin viedä kuin eroaa. Tai sitten myös AP:ssä ollut syytä lasten viemiseen..

 

[jus]

Siinä vaiheessa kun mies pahoinpitelee lapsia, lähtisin ja äkkiä. Oli sitten kuinka masentunut mies tahansa. Rajansa kaikella ja minulle se raja olisi väkivaltaisuus ja alkoholismi.

 

["1234"]

sossujen mukaan en ollut kykenevä huolehtimaan lapsista yksin, eikä asiasta suostuttu edes keskustelemaan, koska olimme tarvinneet tukea kaksin ollessamme, niin yksin lapsista huolehtiminen ei ollut kuulemma mahdollista. Puoliso ei ole alkoholisti, nykyään on ottanut n. Kerran/kk, lasten aikana ei ollenkaan. Pahoinpitelyssä on ollut kyse tukistamisesta, joka ei kyllä omasta mielestäni ole niin vakava, että lapset olisi sijoitettava pois. Siis, hyvinä hetkinä on ystavällhnen herkkä ja romanttinen, mutta huonoina aikoina on kaikkea muuta. On kyllä hakenut apua jo masennuksen alkuvaiheessa ja tänä aikana on ollut pîtkiäkin hyviä kausia, mutta jotenkin näyttää siltä, että lääkkeilläkään ei näytä olevan, kuin väsyttävä vaikutus.