"vieras"
Tämä ei ole mikään "Mieheni on kusipää kun ei töidensä lisäksi vielä hoida siivouksiakin"- juttu, tulipahan vain paha mieli. Miehen marttyyrimainen käytös tympii ihan toden teolla...
Niin, meillä työnjako menee siis sillä tavalla tasan, että mies käy töissä ja se riittää. Mä taas kun olen lasten kanssa kotona, hoidan luonnollisesti suurimman osan kotitöistä, siivoukset jne. Eikä haittaa pätkääkään, teen tämän ihan mielelläni. Mies saa osallistua jos välttämättä haluaa, mutta todellakaan en sitä häneltä pyydä, vaadi, odota tai oleta.
Pääsääntöisesti meillä on puhdasta ja siistiä, tavarat järjestyksessä jne. Kolme lasta (1v, 2v ja 3v) meiltä löytyy, joten tietysti se elämä heidänkin kanssaan jollain tavalla näkyy. Ihme kai olisi, jos ei...
Kunnollisia siivouspäiviä (matot ulos, pölyt pyyhitään, tuuletetaan petivaatteet, pestään vessa, kylpyhuone jne., imuroidaan joka paikka ja pestään lattiat) on viikossa kaksi. Tiistai ja lauantai. Muutoin imuroin päivittäin eteisen ja keittiön, koska on melkeinpä pakko. Ruokailujen jälkeen lakaisen/pyyhin keittiön lattian tarpeen mukaan. Pyykkihuoltoon liittyviä asioita teen päivittäin.
Tilanteen mukaan teen ja toimin, enkä pidä mitään tiukkaa kellonaikaa jolloin tietty asia pitää tehdä. Yleensä tuo imurointi/lattianpesu ajoittuu kuitenkin Pikku Kakkosen ajaksi, jolloin kaksi isompaa lasta, välillä pieninkin, katselevat niin innoissaan telkkaria etteivät huomaa meneillään olevan mitään "jännää". Mies on tullut usein kotiin vasta likempänä kuutta illalla, joten ei sillä lailla ole kartalla siitä, mihin aikaan mitäkin tapaan tehdä.
Eilen lähdin hoitamaan pakollisia asioita lasten kanssa n. 45km päähän kotipaikkakunnaltamme - täältä emme kaikkia tarvitsemiamme palveluita saaneet. Reissu oli pakko tehdä ja siihen sisältyi myös miehen asioiden hoitamista.
Lähtiessämme olin laittanut pyykit kuivumaan, järjestellyt kodin tavalliseen järjestykseensä sekä siistinyt pöydän aluksen. Imuroinut en ollut, sillä tarkoitus oli tosiaan odottaa siihen viiteen saakka, jolloin saisin toimia rauhassa. Pöydän alle jäi muutamia murusia, mutta ei niitä nyt mitenkään haitaksi asti ollut. Edellisenä päivänä oli tosiaan se siivouspäiväkin, joten ei siellä mitään kummempaa voinut ollakaan.
Tultiin kotiin siinä neljän maissa, ja yllätyksekseni mies oli jo kotona ja laski täyttä häkää ämpäriin vettä. Kysäisin hieman ihmeissäni, että mitä mies oikein touhuaa. Mies vastasi erittäin äkäisesti että alkaa nyt pestä keittiön lattiaa. Minä huuli pyöreänä, että miksi - sehän on pesty hyväksi eilen - ja että kyllähän mä sen hoidan, ei miehen tarvitse. Ja että mun oli tarkoitus imuroida. Mies kivahtaa edelleen erittäin vihaisen kuuloisesti, että täällä on kuule imuroitu.
Minä kysymään, että mikä miestä vaivaa - ei kuulemma mikään. Pyysin miestä puhumaan, kun jokin kerran vaivaa mieltä, mutta kun mikään ei kuulemma vaivannut.
Tulin siihen tulokseen, että mies oli vihainen joutuessaan siivoamaan - vaikka tosiaankaan sitä ei häneltä pyydetty eikä kodin tilanne todellakaan ollut sellainen, että sitä olisi ollut just sillä hetkellä pakko ryhtyä puunaamaan. Jos tilanne olisi sellainen ollut, niin imuroinnin olisin tietty hoitanut ennen kuin asioille lähdettiin. Minkään kaaoksen keskelle en minäkään halua kotiutua, enkä kuvittele, että mieskään niin haluaisi tehdä.
Toki olen sitä mieltä, että miehellä on oikeus olettaa tulevansa puhtaaseen kotiin töitten jälkeen - ja näin on kyllä suurimmaksi osaksi ollutkin. Mutta minusta mies nyt kyllä ylireagoi, ja tympii tuo marttyyrimainen käytöskin. Miksi pitää tarttua toimeen, kun siitä pitää tehdä moinen numero? Ikään kuin mies olisi jatkuvalla syötöllä täällä joutunut luutuamaan lattioita, sillä tavoin hän käyttäytyi. On osallistunut tämän vuoden puolella tasan kaksi kertaa siivoushommiin - ensimmäisellä kerralla minun pyynnöstäni, ja nyt toisen kerran sitten omasta tahdostaan. Valittamisen aihetta ei ole olllut, mutta toisaalta yleensä olenkin ehtinyt tehdä kaikki hommat alta pois ennen kuin mies on tullut töistä. Eilen en ehtinyt, koska oltiin siellä asioilla. Huomautin tuostakin miehelle, mutta ymmärrystä ei herunut. Kun tuon imuroinnin ja keittiön lattian pesun olisi kuulemma voinut hoitaa aamullakin.
Ehkä, mutta mielestäni tiedän kuitenkin itse parhaiten, milloin esim. lattian peseminen on lasten kannalta kaikista helpointa. Hommasta ei tule mitään, jos tuo kolmikko pyörii jaloissa ja yrittää siinä sivussa kaataa vesiämpärin - siksi tuo pesuoperaatio suoritetaankin juuri Pikku Kakkosen aikaan, jolloin edes kaksi vanhinta saadaan pysymään ns. poissa jaloista. Imurointia en taas ole muulloinkaan hoitanut heti aamusella, koska murusia kuitenkin päivän mittaan kertyy. Siksi ajoitan tuonkin yleensä iltapäivään, muutenhan saisin olla imuroimassa jatkuvalla syötöllä.
Mies sitten äyskäisi, että munkin puheissani on perää, mutta että tästä lähtien mun ei tarvitse lähteä yhtään mihinkään ennen kuin ihan kaikki on kotona tehty. Mies vielä lisäsi, että imuriakin voin ihan hyvin heilutella muutaman kerran päivässä, kun ei se niin iso homma ole.
Miehellä on, kuten sanottu, oikeus olettaa tulevansa puhtaaseen kotiin, mutta eikö hän nyt hieman ylireagoinut?
Myöhemmin mies pyyteli anteeksi - toki pyysin itsekin - mutta mulle jäi jotenkin paska maku suuhun koko keissistä. Nyt on sellainen olo etten voi enää mitään muuta tehdäkään kuin puunata ja siivota, jotta mies olisi varmasti tyytyväinen. Tuntuu, ettei mulla ole enää oikeutta lähteä edes tarpeellisille asioille mistään mukavammasta puhumattakaan, ellei täällä ole kaikki tarkalleen tiptop. Viikottain olen käynyt eräässä harrastuksessa, jotta saisin tunniksi irroittautua kodin rutiineista, mutta nyt ihan oikeasti tuntuu siltä, että ehkä en sitten mene sinnekään, niin ei varmasti jää mitään tekemättä. Ehkä itsekin nyt ylireagoin tällä lailla väsyneenä, mutta kaivelee tuo silti.
Tästä huolimatta mies on hyvä mies ja mahtava isä. Parempaa ei voisi toivoa. Jotenkin en vain tätä saa nyt pois mielestäni.
Niin, meillä työnjako menee siis sillä tavalla tasan, että mies käy töissä ja se riittää. Mä taas kun olen lasten kanssa kotona, hoidan luonnollisesti suurimman osan kotitöistä, siivoukset jne. Eikä haittaa pätkääkään, teen tämän ihan mielelläni. Mies saa osallistua jos välttämättä haluaa, mutta todellakaan en sitä häneltä pyydä, vaadi, odota tai oleta.
Pääsääntöisesti meillä on puhdasta ja siistiä, tavarat järjestyksessä jne. Kolme lasta (1v, 2v ja 3v) meiltä löytyy, joten tietysti se elämä heidänkin kanssaan jollain tavalla näkyy. Ihme kai olisi, jos ei...
Kunnollisia siivouspäiviä (matot ulos, pölyt pyyhitään, tuuletetaan petivaatteet, pestään vessa, kylpyhuone jne., imuroidaan joka paikka ja pestään lattiat) on viikossa kaksi. Tiistai ja lauantai. Muutoin imuroin päivittäin eteisen ja keittiön, koska on melkeinpä pakko. Ruokailujen jälkeen lakaisen/pyyhin keittiön lattian tarpeen mukaan. Pyykkihuoltoon liittyviä asioita teen päivittäin.
Tilanteen mukaan teen ja toimin, enkä pidä mitään tiukkaa kellonaikaa jolloin tietty asia pitää tehdä. Yleensä tuo imurointi/lattianpesu ajoittuu kuitenkin Pikku Kakkosen ajaksi, jolloin kaksi isompaa lasta, välillä pieninkin, katselevat niin innoissaan telkkaria etteivät huomaa meneillään olevan mitään "jännää". Mies on tullut usein kotiin vasta likempänä kuutta illalla, joten ei sillä lailla ole kartalla siitä, mihin aikaan mitäkin tapaan tehdä.
Eilen lähdin hoitamaan pakollisia asioita lasten kanssa n. 45km päähän kotipaikkakunnaltamme - täältä emme kaikkia tarvitsemiamme palveluita saaneet. Reissu oli pakko tehdä ja siihen sisältyi myös miehen asioiden hoitamista.
Lähtiessämme olin laittanut pyykit kuivumaan, järjestellyt kodin tavalliseen järjestykseensä sekä siistinyt pöydän aluksen. Imuroinut en ollut, sillä tarkoitus oli tosiaan odottaa siihen viiteen saakka, jolloin saisin toimia rauhassa. Pöydän alle jäi muutamia murusia, mutta ei niitä nyt mitenkään haitaksi asti ollut. Edellisenä päivänä oli tosiaan se siivouspäiväkin, joten ei siellä mitään kummempaa voinut ollakaan.
Tultiin kotiin siinä neljän maissa, ja yllätyksekseni mies oli jo kotona ja laski täyttä häkää ämpäriin vettä. Kysäisin hieman ihmeissäni, että mitä mies oikein touhuaa. Mies vastasi erittäin äkäisesti että alkaa nyt pestä keittiön lattiaa. Minä huuli pyöreänä, että miksi - sehän on pesty hyväksi eilen - ja että kyllähän mä sen hoidan, ei miehen tarvitse. Ja että mun oli tarkoitus imuroida. Mies kivahtaa edelleen erittäin vihaisen kuuloisesti, että täällä on kuule imuroitu.
Minä kysymään, että mikä miestä vaivaa - ei kuulemma mikään. Pyysin miestä puhumaan, kun jokin kerran vaivaa mieltä, mutta kun mikään ei kuulemma vaivannut.
Tulin siihen tulokseen, että mies oli vihainen joutuessaan siivoamaan - vaikka tosiaankaan sitä ei häneltä pyydetty eikä kodin tilanne todellakaan ollut sellainen, että sitä olisi ollut just sillä hetkellä pakko ryhtyä puunaamaan. Jos tilanne olisi sellainen ollut, niin imuroinnin olisin tietty hoitanut ennen kuin asioille lähdettiin. Minkään kaaoksen keskelle en minäkään halua kotiutua, enkä kuvittele, että mieskään niin haluaisi tehdä.
Toki olen sitä mieltä, että miehellä on oikeus olettaa tulevansa puhtaaseen kotiin töitten jälkeen - ja näin on kyllä suurimmaksi osaksi ollutkin. Mutta minusta mies nyt kyllä ylireagoi, ja tympii tuo marttyyrimainen käytöskin. Miksi pitää tarttua toimeen, kun siitä pitää tehdä moinen numero? Ikään kuin mies olisi jatkuvalla syötöllä täällä joutunut luutuamaan lattioita, sillä tavoin hän käyttäytyi. On osallistunut tämän vuoden puolella tasan kaksi kertaa siivoushommiin - ensimmäisellä kerralla minun pyynnöstäni, ja nyt toisen kerran sitten omasta tahdostaan. Valittamisen aihetta ei ole olllut, mutta toisaalta yleensä olenkin ehtinyt tehdä kaikki hommat alta pois ennen kuin mies on tullut töistä. Eilen en ehtinyt, koska oltiin siellä asioilla. Huomautin tuostakin miehelle, mutta ymmärrystä ei herunut. Kun tuon imuroinnin ja keittiön lattian pesun olisi kuulemma voinut hoitaa aamullakin.
Ehkä, mutta mielestäni tiedän kuitenkin itse parhaiten, milloin esim. lattian peseminen on lasten kannalta kaikista helpointa. Hommasta ei tule mitään, jos tuo kolmikko pyörii jaloissa ja yrittää siinä sivussa kaataa vesiämpärin - siksi tuo pesuoperaatio suoritetaankin juuri Pikku Kakkosen aikaan, jolloin edes kaksi vanhinta saadaan pysymään ns. poissa jaloista. Imurointia en taas ole muulloinkaan hoitanut heti aamusella, koska murusia kuitenkin päivän mittaan kertyy. Siksi ajoitan tuonkin yleensä iltapäivään, muutenhan saisin olla imuroimassa jatkuvalla syötöllä.
Mies sitten äyskäisi, että munkin puheissani on perää, mutta että tästä lähtien mun ei tarvitse lähteä yhtään mihinkään ennen kuin ihan kaikki on kotona tehty. Mies vielä lisäsi, että imuriakin voin ihan hyvin heilutella muutaman kerran päivässä, kun ei se niin iso homma ole.
Miehellä on, kuten sanottu, oikeus olettaa tulevansa puhtaaseen kotiin, mutta eikö hän nyt hieman ylireagoinut?
Myöhemmin mies pyyteli anteeksi - toki pyysin itsekin - mutta mulle jäi jotenkin paska maku suuhun koko keissistä. Nyt on sellainen olo etten voi enää mitään muuta tehdäkään kuin puunata ja siivota, jotta mies olisi varmasti tyytyväinen. Tuntuu, ettei mulla ole enää oikeutta lähteä edes tarpeellisille asioille mistään mukavammasta puhumattakaan, ellei täällä ole kaikki tarkalleen tiptop. Viikottain olen käynyt eräässä harrastuksessa, jotta saisin tunniksi irroittautua kodin rutiineista, mutta nyt ihan oikeasti tuntuu siltä, että ehkä en sitten mene sinnekään, niin ei varmasti jää mitään tekemättä. Ehkä itsekin nyt ylireagoin tällä lailla väsyneenä, mutta kaivelee tuo silti.
Tästä huolimatta mies on hyvä mies ja mahtava isä. Parempaa ei voisi toivoa. Jotenkin en vain tätä saa nyt pois mielestäni.