Miksi hankit lapsia, jos et pidä lapsista?

Vai että oikein terrorisoida? Noh, parempi sekin kuin niin päin että lapsi joutuu kohtamaan henkistä väkivaltaa ja emotionaalista kaltoinkohtelua. Se vahingoittaa ihmistä ja vaikuttaa myöhempään elämään.

Uskallan väittää että mun lapseni eivät ole emotionaalisesti kaltoinkohdeltuja vaikka kasvavatkin melko tiukan kurin alla.

 

Myönnän, että nuo puhtaan biologiset selitykset eivät tyydytä minua. Lisääntymisessä on niin paljon kulttuuriakin mukana, ja yksilön omilla arvoilla ja päätöksilläkin on jokin rooli asiassa. Tiedän, että kaikki naiset eivät toimi asiassa vain tunteiden ohjaamana, sillä moni on kertonut harkinneensa lapsia pitkään ja monelta kantilta. Ainakin joku saisi selittää minulle sen tunne- ja ajatusprosessin, jolla lapsia kohtaan tunnetusta vastenmielisyydestä huolimatta päädytään siihen, että oma lapsi olisi hyvä juttu ja sitä paitsi ihan eri asia.

Minusta kulttuurin vaikutusta liioitellaan. Toki sillä on vaikutusta (erityisesti nuorilla ihmisten kohdalla) mutta kyllä lasten teko on niin perustavanlaatuinen ja alitajuinen asia ja halu ollut aina, ettei kulttuurit ole siinä vaikuttaneet suuntaan eikä toiseen.

 

Miten sulle voi olla niin vieras ajatus se että kukaan nyt vaan ei pidä kaikista??

Haluatko sä naida jokaista vastaan kävelevää naista, ja rakastatko niitä?? Epäilen, taidat rakastaa ja haluta vain sitä omaa naistasi. Kerro mulle miksi näin on, anna tulla tiukka analyysi nyt?? Niin, no niin nyt vain on. Näin se elämä menee eteenpäin.

Tämä vuodatus menee ihan ohi aiheesta. Ymmärrän ihan hyvin, että voi pitää omista lapsistaan vaikkei pitäisi muiden lapsista. Tämä on täysin selvä asia. Se, mitä en ymmärrä, on tuo otsikon kysymys. Eli miksi ihminen, joka ei pidä lapsista, ylipäätään päätyy ajattelemaan, että oma lapsi olisi kuitenkin hyvä idea.

Pidän naisista, joten olen mennyt sellaisen kanssa naimisiin. En pidä lapsista, joten... totta kai hankin lapsen?

 

Lasten inhoamisen ja sen ettei pidä lapsista näkisin eri asioina. Siis inhoaminen sisältää jo vahvoja negatiivisia tunteita koko ihmisryhmää kohtaan, se ettei pidä taas tarkoittanee ettei omaa kiinnostusta eikä isompia positiivisia tunteita.

Itse aloitukseen olen sitä mieltä että luonto ja biologia vaan tekee tepposia. Ei kaikille, jotkut säilyvät lapsettomassa ja onnellisessa parisuhteessa ilman että koskaan edes miettivät lapsia mutta aika monilla varmaan varsinkin siinä kun naisella alkaa biologinen kello tikittää herää se ajatus että ehkei se meidän lapsi kuitenkaan niin paha juttu olisi... Kuten joku jo hyvin kuvaili, on tuo jonkinlainen "täyttymys"; jotain mikä on sinua ja minua, meidän rakkauttamme ja jää tänne jatkamaan elämää jälkeemme.

Ei siis iske kaikkiin ja ehkä sitten vaikea ymmärtää jos ei kohdallaan ole kokenut mutta aika luonnollinen juttu.

Muuten ap, minkä ikäinen vaimosi on? Onko hänkin aina ollut varma ettei halua lapsia? Jotenkin nyt miellän että hän olisi noin kolmissakymmenissä ja teillä olisi jo useampi vuosi parisuhdetta -vahvaa sellaista- takana ja nyt siis molemmat yhteisymmärryksessä siitä ettei haluta lapsia. Vaikkei näitä siis inhotakaan. Entä jos vaimon lähestyessä 40v ikää hän alkaakin haluta sitä lasta ihan tosissaan, voisitko silloin ajatella suostuvasi siihen vaikket itse ole vauvakuumeeseen herännyt? Kuitenkin teillä olisi pitkä ja vakaa parisuhde ja kaikki perusasiat kunnossa, olisiko se lapsi niin paha asia jos siitä olisi toiselle tullut kovin tärkeä...

 

Tämä vuodatus menee ihan ohi aiheesta. Ymmärrän ihan hyvin, että voi pitää omista lapsistaan vaikkei pitäisi muiden lapsista. Tämä on täysin selvä asia. Se, mitä en ymmärrä, on tuo otsikon kysymys. Eli miksi ihminen, joka ei pidä lapsista, ylipäätään päätyy ajattelemaan, että oma lapsi olisi kuitenkin hyvä idea.

Pidän naisista, joten olen mennyt sellaisen kanssa naimisiin. En pidä lapsista, joten... totta kai hankin lapsen?

Tota..., vaikka siksi että omasta lapsestaan pitää vaikkei pitäisi muiden lapsista..?? Ihan niin kuin itse tuossa jo totesitkin ymmärtäväsi.

 

En nyt osaa sanoa, että olenko pitänyt lapsista ennen omiani. En ole hirveästi ollut lasten kanssa tekemisissä, enkä oikein osannut jutella lasten kanssa, enkä ymmärtänyt niiden juttuja. Nyt, kun on omia, niin pidän vieraistakin lapsista ja aika usein pyrin jopa juttelemaan, jos jossakin joku pieni ihminen sopivasti on. Mukaviahan lapset on, niillä on tuoreet jutut ja ihan erilainen tapa katsoa maailmaa.

 

Tota..., vaikka siksi että omasta lapsestaan pitää vaikkei pitäisi muiden lapsista..?? Ihan niin kuin itse tuossa jo totesitkin ymmärtäväsi.

Mutta millaisen ajatusketjun kautta tällainen uskomus omaksutaan? Jos joku sanoisi minulle, että ota vain kissa, kyllä sitä omasta kissasta kuitenkin tykkää, niin varmaan nauraisin. Ensinnäkään minulla ei olisi mitään syytä uskoa tällaiseen väitteeseen, ja toiseksi ihmettelisin, mitä edes tekisin kissoilla, kun en niistä keksi juuri mitään hyviä puolia.

Madicken04, meidän lapsettomuudestamme ei tarvitse keskustella jokaisessa ketjussa.

 

Mutta millaisen ajatusketjun kautta tällainen uskomus omaksutaan? Jos joku sanoisi minulle, että ota vain kissa, kyllä sitä omasta kissasta kuitenkin tykkää, niin varmaan nauraisin. Ensinnäkään minulla ei olisi mitään syytä uskoa tällaiseen väitteeseen, ja toiseksi ihmettelisin, mitä edes tekisin kissoilla, kun en niistä keksi juuri mitään hyviä puolia.

Madicken04, meidän lapsettomuudestamme ei tarvitse keskustella jokaisessa ketjussa.

Sä et voi verrata kissaäidin kissaa ja synnyttämääsi lasta. Tajuan ettet tajua.

 

Mutta millaisen ajatusketjun kautta tällainen uskomus omaksutaan? Jos joku sanoisi minulle, että ota vain kissa, kyllä sitä omasta kissasta kuitenkin tykkää, niin varmaan nauraisin. Ensinnäkään minulla ei olisi mitään syytä uskoa tällaiseen väitteeseen, ja toiseksi ihmettelisin, mitä edes tekisin kissoilla, kun en niistä keksi juuri mitään hyviä puolia.

Madicken04, meidän lapsettomuudestamme ei tarvitse keskustella jokaisessa ketjussa.

Ei sitä omaksuta minkään ajatusketjun kautta vaan sen hoitaa luonto. On ne sitten hormonit tai mitkä lie niin ihmiselle vain tulee se tunne että oma lapsi on saatava, ja että se tulee olemaa kaikin tavoin rakastettava ja täydellinen vaikkeivat muut lapset oikein houkutakaan.

Sinä et sitä ymmärrä koska selkeästi sinulta puuttuu se mikä saa ihmisen ajattelemaan näin. Jos sinulla se olisi (olisi sinulla omia lapsia tai ei) niin sinun ei tarvitsisi sitä ihmetellä.

 

Siis apua. Eihän kukaan nyt oikeasti voi tällä lailla ajatella? Sano nyt, että pilailet lapsettoman ihmisen kustannuksella.

Miksi ei voisi ajatella näin? En tosin usko että se on kovin tietoista, vaan pikemminkin jonkinlainen ihannekuva mielessä johon kuuluu itse+puoliso+lapset. Ja tuskin tulee siinä haaveillessa mieleen että se oma lapsi voikin olla hirviölapsi.

 

Miksi ei voisi ajatella näin? En tosin usko että se on kovin tietoista, vaan pikemminkin jonkinlainen ihannekuva mielessä johon kuuluu itse+puoliso+lapset. Ja tuskin tulee siinä haaveillessa mieleen että se oma lapsi voikin olla hirviölapsi.

Niin, et muuten M32 vastannut tuohon kysymykseeni kun ihmettelin ihan samaa.

 

Niin, et muuten M32 vastannut tuohon kysymykseeni kun ihmettelin ihan samaa.

Ja samalla voit vastata siihen että ajatteletko sinä järjellä kehen sinun kannattaisi rakastua? Kuka olisi järkevin vaihtoehto vaimoksi. Vai oliko siinä tunteilla isompi osa.

Miksi et voi sitten uskoa että lastensaamisessa on siinäkin tunteilla kaikista isoin osa pelissä?

 

Miksi ei voisi ajatella näin? En tosin usko että se on kovin tietoista, vaan pikemminkin jonkinlainen ihannekuva mielessä johon kuuluu itse+puoliso+lapset. Ja tuskin tulee siinä haaveillessa mieleen että se oma lapsi voikin olla hirviölapsi.

Ei ole tietoista ja järkiperusteista varmasti useinkaan, koska niitä niin paljon hankitaan ja ollaan ikionnellisia lapsista. Eipä tämä elämä muutenkaan ole edes vakavissa asioissa kuten työhaastattelut ja muut viralliset tilanteet niin täysin rationaalista ihmisten kesken. AINA vaikuttaa tunteet.

 

Ihminen haluaa lisääntyä. Itse asiassa se on meillä geneettisessä koodissa. Ei siinä sen kummempaa filosofiaa tarvita.

Jos joku ihminen sitten todellakaan ei pidä lapsista eikä voi kuvitella itseään vanhemmaksi, hän ei varmaankaan hanki lapsia. On niitä sellaisiakin ihmisiä.

 

Niin, et muuten M32 vastannut tuohon kysymykseeni kun ihmettelin ihan samaa.

Minun on kai vaikea kuvitella, että älykäs ja tasapainoinen ihminen oikeasti ajattelisi: "Muut lapset ovat ovat rumia ja huonosti käyttäytyviä, mutta minun ja mieheni kasvatustaidot ja loistavat geenit tuottaisivat kyllä priimajälkeläisen." Tuo kuulostaa lähinnä joltakin sketsiltä, jossa pilkataan typerehtiviä vanhempia ja maalaataan karikatyyriä heidän suuruudenhulluudestaan. En mielelläni ajattelisi, että vanhemmat itse pitäisivät näitä vanhemmuusvitsejä totena.

 

Minun on kai vaikea kuvitella, että älykäs ja tasapainoinen ihminen oikeasti ajattelisi: "Muut lapset ovat ovat rumia ja huonosti käyttäytyviä, mutta minun ja mieheni kasvatustaidot ja loistavat geenit tuottaisivat kyllä priimajälkeläisen." Tuo kuulostaa lähinnä joltakin sketsiltä, jossa pilkataan typerehtiviä vanhempia ja maalaataan karikatyyriä heidän suuruudenhulluudestaan. En mielelläni ajattelisi, että vanhemmat itse pitäisivät näitä vanhemmuusvitsejä totena.

Mun on vaikea kuvitella että fiksu ihminen (jollaisena olet itsesi meille esitellyt) luulee että noin ajattelee ihminen jos ei pidä muiden lapsista.

Ajatteletko todella noin toisten lapsista?? Ja ennen kaikkea pitääkö noin ajatella jotta voi sanoa ettei pidä lapsista?

 

Ja ennen kaikkea pitääkö noin ajatella jotta voi sanoa ettei pidä lapsista?

Tässä ketjussa toivon kuulevani ihmisistä, jotka ajattelevat jotenkin tuon suuntaisesti ja päätyvät silti hankkimaan lapsia. Tiedän heitäkin olevan olemassa. En ole kiinnostunut ihmisistä, jotka ovat ennen lasten hankintaa suhtautuneet lapsiin välinpitämättömästi tai neutraalisti. Heitä on kuitenkin suurin osa.

 

Aina välillä kuulee jonkun vanhemman sanovan, ettei oikeastaan pidä lapsista, ainoastaan omistaan. Tämän kyllä tajuan ihan hyvin, ei siinä mitään. Mutta minua ihmetyttää, miten kellekään tulee ylipäätään mieleen hankkia lapsia, jos ei kerran ole koskaan erityisesti viihtynyt lasten seurassa ja pitää lapsia yleisesti ottaen ärsyttävinä. Ovatko nämä vahinkolapsia kaikki vai onko asialle jokin muu selitys?

Oma lapsi on oma lapsi, enhän tykkää toisten koiristakaan.

 

Tässä ketjussa toivon kuulevani ihmisistä, jotka ajattelevat jotenkin tuon suuntaisesti ja päätyvät silti hankkimaan lapsia. Tiedän heitäkin olevan olemassa. En ole kiinnostunut ihmisistä, jotka ovat ennen lasten hankintaa suhtautuneet lapsiin välinpitämättömästi tai neutraalisti. Heitä on kuitenkin suurin osa.

Ei kukaan terve ihminen pidä lapsia, tai ketään muitakaan ihmisiä, lähtökohtaisesti rumina ja huonostikäyttäytyvinä. Neutraalista ja välinpitämättömästä käyttäytymisestä sen sijaan kuulee usein. Ketään ei voi vihata tuntematta...

 

Ei kukaan terve ihminen pidä lapsia, tai ketään muitakaan ihmisiä, lähtökohtaisesti rumina ja huonostikäyttäytyvinä. Neutraalista ja välinpitämättömästä käyttäytymisestä sen sijaan kuulee usein. Ketään ei voi vihata tuntematta...

Lapsetkin ivat ihmisiä. Eivät he ole jotain mitä automaattisesti joko vihaa tai rakastaa laumana. Yksittäisiä lapsia sen sijaan voi rakastaa tai vihata.

 

Mä en oikeastaan pidä lapsista. Jotkut ystävien lapset on ihania, ja heistä pidän mut muuten lapset on olleet/ovat musta lähinnä pelottavia/ärsyttäviä.
Mun ajattelumaailma lapsien hankkimisesta muuttui aika nuorena, kun isäni meinasi kuolla. Tajusin miten yksin olen maailmassa, mulla ei siis ole sisaruksia eikä oikeastaan sukuakaan (ei serkkuja). Silloin tajusin haluavani oman perheen ja siis niitä lapsia etenkin. Ja onneksi olen saanut monta lasta, rakastan omiani todella paljon, vaikka vieraista lapsista en edelleenkään erityisesti pidä.
Mutta kysymykseesi rehellinen vastaus: hankin lapsia itsekkäistä syistä, halusin oman perheen ja rakkaita ihmisiä ympärilleni, ystävät eivät tätä tarvetta täyttäneet, puoliso ja lapset täytti ja olen valmis heidän eteensä tekemään kaiken mahdollisen mitä voin.

 

Jos vanhukset tai keski-ikäiset mekkaloisivat ja riekkuisivat ja kaikkien vain pitäisi sitä sietää, niin varmasti heitäkin inhottaisiin ihan globaalisti.

Lapsia ei inhottu ennen, jolloin heillä oli käytöstavat ja kuri oli kova ja olivat työvoimaa siinä kuin muutkin ihmiset. Nykyään lapsia ei haluta minnekänä, koska muita ei tarvitse ottaa huomioon.

 

[QUOTE="vieras";29013600]Mä en oikeastaan pidä lapsista. Jotkut ystävien lapset on ihania, ja heistä pidän mut muuten lapset on olleet/ovat musta lähinnä pelottavia/ärsyttäviä.
Mun ajattelumaailma lapsien hankkimisesta muuttui aika nuorena, kun isäni meinasi kuolla. Tajusin miten yksin olen maailmassa, mulla ei siis ole sisaruksia eikä oikeastaan sukuakaan (ei serkkuja). Silloin tajusin haluavani oman perheen ja siis niitä lapsia etenkin. Ja onneksi olen saanut monta lasta, rakastan omiani todella paljon, vaikka vieraista lapsista en edelleenkään erityisesti pidä.
Mutta kysymykseesi rehellinen vastaus: hankin lapsia itsekkäistä syistä, halusin oman perheen ja rakkaita ihmisiä ympärilleni, ystävät eivät tätä tarvetta täyttäneet, puoliso ja lapset täytti ja olen valmis heidän eteensä tekemään kaiken mahdollisen mitä voin.[/QUOTE]
Kiitos hyvästä vastauksesta. Tässä tapauksessa kaipasit siis läheistä yhteyttä muihin ihmisiin ja ajatusta omasta perheestä. Kauniisti kirjoitettu. Oliko sinulle aina selvää, että asiat, jotka ärsyttävät muissa lapsissa, eivät tulisi ärsyttämään omissa lapsissasi? Vai ajattelitko, että ärsyttävienkin asioiden kanssa oppisi elämään tai ne eivät enää tuntuisi oleelliselta, kun lapsi olisi itsellesi läheinen?

 

Minun on kai vaikea kuvitella, että älykäs ja tasapainoinen ihminen oikeasti ajattelisi: "Muut lapset ovat ovat rumia ja huonosti käyttäytyviä, mutta minun ja mieheni kasvatustaidot ja loistavat geenit tuottaisivat kyllä priimajälkeläisen." Tuo kuulostaa lähinnä joltakin sketsiltä, jossa pilkataan typerehtiviä vanhempia ja maalaataan karikatyyriä heidän suuruudenhulluudestaan. En mielelläni ajattelisi, että vanhemmat itse pitäisivät näitä vanhemmuusvitsejä totena.

Ajatteletko itse, että sinun mielipide asioihin on yhtä hyvä kuin homofobiasta kärsivän maastohousuissa kulkevan persuja kannattavan punaniskan?

Tai kenen tahansa?

Ajatteletko sinä että sinä ajat yhtä hyvin autoa kuin keskivertokalle?

Oletko yhtä hyvä kuin toisetkin?

Jos näin, niin olet poikkeus, ksoka tutkimusten mukaan me ajattelemme ajavamme paremmin kuin toiset ja ajattevamme paremmin kuin toiset ja olevamme oikeassa. Ei kukaan lähtökohtaisesti ajattele, että muiden mielipiteet ovat oikein ja omat vääriä. Tai että ne olisivat edes yhtä hyviä.

Kyllä lähtökohtaisesti aika moni ajattelee olevansa parempi (vaikka ei tietenkään myönnä) ja siten omien lasten kasvavan upeiksi ihmisiksi, kun ne vain kasvattaa.

Narsistinen/tyhmä ihminen sitten ei ymmärrä, että koska useimmat ajattelevat näin, tämän asian täytyy olla harhakuvaa, ja minun lapset ovat muiden mielestä aivan yhtä ärsyttäviä kuin toisten lapset ovat minun mielestäni. Ja nämä ovat niitä ihmisiä, kenen kakarat saavat terrorisoida muita koska se on vanhempien meilestä söpöä. Ja narsismi ja itsekkyyshän on lisääntymään päin.

 

Pahoittelen OT:ta, mutta:

Ei sitä omaksuta minkään ajatusketjun kautta vaan sen hoitaa luonto. On ne sitten hormonit tai mitkä lie niin ihmiselle vain tulee se tunne että oma lapsi on saatava, ja että se tulee olemaa kaikin tavoin rakastettava ja täydellinen vaikkeivat muut lapset oikein houkutakaan.

Sinä et sitä ymmärrä koska selkeästi sinulta puuttuu se mikä saa ihmisen ajattelemaan näin.

Miksihän tämä toisilta sitten puuttuu? Esimerkiksi minulta? Itse olen pienestä pitäen jollakin tasolla tiennyt, etten halua lapsia. En esimerkiksi pikkutyttönä piitannut vauvanukkeleikeistä vaan kivempi oli leikkiä barbeilla tmv.

En silti ole koskaan ollut niitä jotka julistavat kovaan ääneen inhoaan lapsia tai uhoavat, etteivät tule koskaan hankkimaan niitä. Itse olen aina vain sanonut, että en ole _tähänastisen elämäni aikana_ koskaan tuntenut halua tai tarvetta suvunjatkamiseen mutta että en sulje pois sitä mahdollisuutta, että mieleni joskus muuttuisi. Nyt kun ikää on kohta 36 vuotta, voin varmaan hyvällä syyllä pitää sitä jo aika epätodennäköisenä.

Joskus tulee tunne, että olisi helpompaa olla ns. normaali ja haluta lapsia siinä missä muutkin. Se nyt vain ei ole mikään valinta, en ole valinnut olla tällainen. Ja jos joku nyt sanoo, että voihan niitä lapsia (yrittää) hankkia siitä huolimatta, niin voi miettiä miten hyvä idea se olisi...

Lasten inhoamisen ja sen ettei pidä lapsista näkisin eri asioina. Siis inhoaminen sisältää jo vahvoja negatiivisia tunteita koko ihmisryhmää kohtaan, se ettei pidä taas tarkoittanee ettei omaa kiinnostusta eikä isompia positiivisia tunteita.

Itse voi allekirjoittaa juuri tämän. Mutta ei ihmisille voi sanoa edes sitä, ettei pidä lapsista ilman, että leimautuu lasten inhoajaksi tai vihaajaksi. Etenkin lasten vanhempien on usein mahdoton suhtautua neutraalina asiana siihen, ettei joku pidä lapsista. Siksi en juuri koskaan kommentoi asiaa mitenkään.