Miksi hankit lapsia, jos et pidä lapsista?

[QUOTE="vieras";29012970]Koko aloitus ei koske lapsivihaa, joten miksi tuot sitä tähän jos et sekoita käsitteitä vaan rinnastat ne? Lapsiviha on jo vakavampi juttu, kai sen nyt tajuat?[/QUOTE]

Eli lapsien inhoaminen on ok, viha ei?

 

Kuri ei tosiaan ole enää tärkeimmässä osassa lasten kasvatuksessa. Päiväkodissakin lasten yksilöllisyyttä ja luovuutta arvostetaan ja heidän mielipiteitään kuunnellaan. Hoitajat ja opettajat ovat asiakaspalveluasemassa ja enemmän kavereita kuin karjujia.

Minun lapsuudessani lapset kasvatettiin kurilla ja auktoriteetin pelolla. Meidän piti jopa nousta seisomaan koulussa, kun vastattiin opettajalle. Huomaan kyllä, miten ikävästi kaikki se alistaminen on vaikuttanut. Pyrin olemaan kiltti ja miellyttämään muita, vaikka se aiheuttaisi minulle ikävää oloa. Mietin usein, saako/kuuluuko näin tehdä. Kaupassa pyydän anteeksi, jos joudun vaivaamaan myyjää, koska pyrin aina siihen, ettei minusta olisi vaivaa muille.

Ihanaa huomata, miten rentoja ja luottavaisia omat lapseni ovat. Hänen ei tarvitse pelätä tukistamisia tai aikuisten raivostumista. Heidän ei tarvitse mielistellä ja olla huomaamattomia. He saavat olla arvokkaita yksilöitä ja uskon, että heidän aikuisuudestaan tulee paljon helpompaa kuin omastani.

Toi on niin totta. Lapsia pitää kasvattaa hyvin ja antaa aikaa, rakkautta ja tukea. Lapsi on arvokas sellaisenaan - ei saavutuksien tms perusteella. On todella sääli miten huono lapsuus vaikuttaa ihmiseen ja psyyke voi vaurioitua traumaattisten kokemusten ja varhaislapsuuden takia Siksi ajattelen että äitiys/isyys ei tee kenestäkään hyvää ihmistä vaan ainoastaan JOS sen tekee hyvin eli on oikeasti hyvä kasvattaja!

 

[QUOTE="öhöm";29012854]Kauankohan olet ollut palstalla? Näin käy kaikille. Useimmat pitvätä jollain tapaa miehenkin lapsista, kunnes tulee omia...[/QUOTE]

Anteeksi mitä? Keitä ovat nämä "kaikki"?

Itse en (onneksi) ole juurikaan törmännyt moisiin. Mielestäni on muutenkin hassua sanoa pitävänsä/ei pidä jostain ihmisryhmästä ikänsä vuoksi, sillä jokainen ihminen on yksilö.
Itse koen lapsia (ja eläimiä) kohtaan enemmän suojeluhalua, mutta en osaa pitää heitä geneerisenä ryhmänä, joista joko pitäisin tai en.
Tietyntyyppiset persoonat iskee iästä riippumatta ja taas toisenlaiset persoonat aiheuttaa sellaisen "eih, kauas minusta"-reaktion.

 

Ei. Rakastan vaimoani, mutta en ole koskaan ajatellut, että haluan siittää hänelle lapsia. Hänelläkään ei ole ollut mitään kiinnostusta synnyttää meille yhteistä lasta. Rakastuminen ei minusta liity mitenkään lisääntymiseen.

Tuo koiraesimerkki on ihan hyvä, mutta se kuvaa tilannetta, jossa se oma ihana lapsi on jo olemassa. Sen ymmärrän ihan hyvin, ettei muiden lapsia välttämättä jaksa yhtä hyvin kuin omiaan. Tämä ei kuitenkaan selitä, miksi se lapsi on alunperin hankittu. Jos on elämänsä aikana nähnyt ainoastaan niitä isoja, karvaisia ja hankalia koiria eikä muista tiedäkään, mikä saa ihmisen olettamaan, että se oma koira olisikin kiltti sylikoira? Ei kuulosta kovin loogiselta.

No koirissa tietenkin se että ottaa sen rotuisen että tietää sen olevan sylikoira.

Lapsissa taas se homma menee niin että vanhempi luulee/tietää kasvattavansa sen hyvillä (omilla) geeneillään varustetun lapsen täydelliseksi. Se on se kimmoke sen oman lapsen hankkimiseen vaikkei muiden lapsista pidäkään (+se muiden vakuuttelu että omaansa rakastaa aina, ja niinhän se on, poissulkien aikuiset jotka ovat jotenkin häiriintyneitä).

 

Eli lapsien inhoaminen on ok, viha ei?

Aloitus lienee puhui siitä että lapsista ei pidä, ei inhoamisesta eikä vihaamisesta.

 

no ku panetti

 

Lapsissa taas se homma menee niin että vanhempi luulee/tietää kasvattavansa sen hyvillä (omilla) geeneillään varustetun lapsen täydelliseksi. Se on se kimmoke sen oman lapsen hankkimiseen vaikkei muiden lapsista pidäkään (+se muiden vakuuttelu että omaansa rakastaa aina, ja niinhän se on, poissulkien aikuiset jotka ovat jotenkin häiriintyneitä).

Siis apua. Eihän kukaan nyt oikeasti voi tällä lailla ajatella? Sano nyt, että pilailet lapsettoman ihmisen kustannuksella.

 

Ei. Rakastan vaimoani, mutta en ole koskaan ajatellut, että haluan siittää hänelle lapsia. Hänelläkään ei ole ollut mitään kiinnostusta synnyttää meille yhteistä lasta. Rakastuminen ei minusta liity mitenkään lisääntymiseen.

Tuo koiraesimerkki on ihan hyvä, mutta se kuvaa tilannetta, jossa se oma ihana lapsi on jo olemassa. Sen ymmärrän ihan hyvin, ettei muiden lapsia välttämättä jaksa yhtä hyvin kuin omiaan. Tämä ei kuitenkaan selitä, miksi se lapsi on alunperin hankittu. Jos on elämänsä aikana nähnyt ainoastaan niitä isoja, karvaisia ja hankalia koiria eikä muista tiedäkään, mikä saa ihmisen olettamaan, että se oma koira olisikin kiltti sylikoira? Ei kuulosta kovin loogiselta.

Kyllä se luonto vaan osaa jekut. En mä ollut koskaan tavannut miestä jonka kanssa olisin halunnut naimisiinkaan, huvittelua vaan. Sitte tuli tää yks joka laitto hormoonit hyrräämään ja mä olin valmis ja innokas. Kun se ihmisen mieli saattaa muutua. Jos ei näin olisi, niin meitä olis varmaan puolet vähemmän pallolla.
Nyt kun tehtävä on suoritettu mun lapsi jatkaa kansoittamista vaikka se mulla oli jäädä tekemättä (ilman tuota alfa-urosta).

 

Mä muuten olen myös ihmetellyt tuota "pidän omista lapsistani, en muiden"-ilmiötä ja olen huomannut, että miehillä ei tuota ole.
Sen huomaa ihan arkisissa tilanteissa, kun ollaan lapsen kanssa vaikkapa kaupungilla ja hän huiskuttelee tuntemattomille ihmisille kättä ja hymyilee.
Miehet lähes poikkeuksetta hymyilevät iloisena takaisin ja heilauttavat ehkä kättä, innokkaimmat tulevat juttelemaankin, mutta naiset useammin katsovat vain nyrpeästi.
Pariskunnissa myös selkeä ero, eli pariskunnan miesosapuoli hymyilee ja heilauttaa kättänsä, mutta nainen katsoo nyrpeästi.

Johtuiskohan tämä ihan biologisista seikoista, eli naaraalla on suurempi vietti huolehtia vain omista jälkeläisistään jotka tietää varmasti omiksi, mutta miehillä on useammin alkukantainen vietti siittää mahdollisimman monta naarasta, eivätkä he voi olla varmoja isyydestään?
Ehkä hieman kaukaa haettua, mutta tuo on ainoa selitys, mitä olen ilmiölle keksinyt..

muoks. Ja ne nyrpeästi katselevat naiset ovat yleensä lisääntymisikäisiä, eli jo vähän vanhemmat naiset eivät suhtaudu nyrpeästi.

 

Siis apua. Eihän kukaan nyt oikeasti voi tällä lailla ajatella? Sano nyt, että pilailet lapsettoman ihmisen kustannuksella.

Ihan normaalia omahyväisyyttä tuo on.

 

Tämä aihe kirvoittaa muuten ihmisissä omasta näkökulmastani erittäin mustavalkoisia ja vähintäänkin kummallisia mielipiteitä, joiden kirjoittajat sitten kuvittelevat jostain syystä näin olevan kaikilla.

Toivottavasti lapsettomat lukijat ovat sen verran viisaita, etteivät ota näitä juttuja Ainoana Totuutena, vaan tajuavat kasvattajissakin olevan monenlaista kulkijaa.

 

Eli lapsien inhoaminen on ok, viha ei?

Mä en kuule mieti että ai kun mä inhoan, mä en edes inhoa mulla ei ole tunteita muiden lapsille.
Se ei tarkoita ettenkö auttaisi lasta kuin lasta tarvittaessa ja olisi hyvä ja luotettava aikuinen. En mä niille irvistele.

 

Mä muuten olen myös ihmetellyt tuota "pidän omista lapsistani, en muiden"-ilmiötä ja olen huomannut, että miehillä ei tuota ole.
Sen huomaa ihan arkisissa tilanteissa, kun ollaan lapsen kanssa vaikkapa kaupungilla ja hän huiskuttelee tuntemattomille ihmisille kättä ja hymyilee.
Miehet lähes poikkeuksetta hymyilevät iloisena takaisin ja heilauttavat ehkä kättä, innokkaimmat tulevat juttelemaankin, mutta naiset useammin katsovat vain nyrpeästi.
Pariskunnissa myös selkeä ero, eli pariskunnan miesosapuoli hymyilee ja heilauttaa kättänsä, mutta nainen katsoo nyrpeästi.

Johtuiskohan tämä ihan biologisista seikoista, eli naaraalla on suurempi vietti huolehtia vain omista jälkeläisistään jotka tietää varmasti omiksi, mutta miehillä on useammin alkukantainen vietti siittää mahdollisimman monta naarasta, eivätkä he voi olla varmoja isyydestään?
Ehkä hieman kaukaa haettua, mutta tuo on ainoa selitys, mitä olen ilmiölle keksinyt..

muoks. Ja ne nyrpeästi katselevat naiset ovat yleensä lisääntymisikäisiä, eli jo vähän vanhemmat naiset eivät suhtaudu nyrpeästi.

No, jos tuo on ainoa selitys minkä keksit, niin kyllä olet aika putkiaivoinen. Katsos kun on erilaisia persoonia tässä maailmassa yllin kyllin. Jotkut tykkää leperrellä lapsille, toiset ei. Voisikos tuossa olla jonkinlaista selitystä? Ja niitä sitten löytyy sekä miehistä että naisista.

 

No koirissa tietenkin se että ottaa sen rotuisen että tietää sen olevan sylikoira.

Lapsissa taas se homma menee niin että vanhempi luulee/tietää kasvattavansa sen hyvillä (omilla) geeneillään varustetun lapsen täydelliseksi. Se on se kimmoke sen oman lapsen hankkimiseen vaikkei muiden lapsista pidäkään (+se muiden vakuuttelu että omaansa rakastaa aina, ja niinhän se on, poissulkien aikuiset jotka ovat jotenkin häiriintyneitä).

Juu näin mä uskon myös.

 

Mä muuten olen myös ihmetellyt tuota "pidän omista lapsistani, en muiden"-ilmiötä ja olen huomannut, että miehillä ei tuota ole.
Sen huomaa ihan arkisissa tilanteissa, kun ollaan lapsen kanssa vaikkapa kaupungilla ja hän huiskuttelee tuntemattomille ihmisille kättä ja hymyilee.
Miehet lähes poikkeuksetta hymyilevät iloisena takaisin ja heilauttavat ehkä kättä, innokkaimmat tulevat juttelemaankin, mutta naiset useammin katsovat vain nyrpeästi.
Pariskunnissa myös selkeä ero, eli pariskunnan miesosapuoli hymyilee ja heilauttaa kättänsä, mutta nainen katsoo nyrpeästi.

Johtuiskohan tämä ihan biologisista seikoista, eli naaraalla on suurempi vietti huolehtia vain omista jälkeläisistään jotka tietää varmasti omiksi, mutta miehillä on useammin alkukantainen vietti siittää mahdollisimman monta naarasta, eivätkä he voi olla varmoja isyydestään?
Ehkä hieman kaukaa haettua, mutta tuo on ainoa selitys, mitä olen ilmiölle keksinyt..

muoks. Ja ne nyrpeästi katselevat naiset ovat yleensä lisääntymisikäisiä, eli jo vähän vanhemmat naiset eivät suhtaudu nyrpeästi.

Niinpä. Biologiset seikat määrää meidän käytöstä todella pitkälle, vaikka palstamamma ei sitä myönnäkkään.

En halua lapsia -> teen ne silti kun alfauros, hormoonit ym sekoittaa alitajuisesti mun pääni ja tuleekin ne lisääntymishalut

Siedän omia lapsia mutta en muiden lapsia -> haluan taata mahdollisimman hyvän alun omille lapsille, ja myös mielellään mahdollisimman vähän kilpailua mistään omille jälkeläisille.

Sori vaan mammat, me ollaan eläimiä, vaikka vähän pitemmälle kehittyneitä. Näin se on.

Vastaus aloitukseen: mammat tekee lapsia, koska ne ei voi lisääntymishormoonihuuruilleen mitään. Harvat sitten on vähähormoonisia, eihän eläinmaailmassakaan kaikki lisäänny. Kaikilla ei vaan se biologinen kello syty ollenkaan, niinkuin sulla ap.

 

Itse en pidä lapsista. Välillä tulee kaupungilla söpöjä tapauksia vastaan, ja tietysti vilkutan sellaiselle lapselle joka huutaa hei jne. Mutta jos joku lapsi huutaa, juoksee tai riehuu kaupassa tai kirjastossa, niin minulta palaa käämi kyllä niin pirun äkkiä.
Uskon että syynä on se, että ensinnäkin lapsia ei kasvateta nykyään samalla kurilla kuin ennen, vaan oikeasti monien mielestä on kai OK että lapset riehuvat pitkin kirjastoja ja sairaalan käytäviä, eikö?
Siskojeni lapsista tykkään (olen vielä lapseton), ja uskon suuresti että syynä on se, että juuri näiden lasten vanhemmat EIVÄT anna lasten hyppiä silmille (luojalle kiitos!!) ja niitä saa me muutkin käskeä ja kieltää aina kun ne tekevät jotain väärää. Kun taas jos menee kaupassa ihan ulkopuolisena kieltämään random-lasta heittelemästä tavaroita, niin vähintäänkin lapsen vanhemmat ja oletettavasti muutama lapsia rakastava henkilö olisi kimpussa. Niitä kakaroita on vain siedettävä. Ja se on ärsyttävää.


OT/ Joku väitti että kova kuri on saanut hänet pyytämään myyjiltä anteeksi jos on jotain kysyttävää kaupassa. Ööö, mie oon kyllä luullut että se on ihan kohteliasta, tai ehkä minuakin on sitten 90-luvulla hakattu karttakepillä alistuvaksi, en vain muista sitä

 

Kuri ei tosiaan ole enää tärkeimmässä osassa lasten kasvatuksessa. Päiväkodissakin lasten yksilöllisyyttä ja luovuutta arvostetaan ja heidän mielipiteitään kuunnellaan. Hoitajat ja opettajat ovat asiakaspalveluasemassa ja enemmän kavereita kuin karjujia.

Minun lapsuudessani lapset kasvatettiin kurilla ja auktoriteetin pelolla. Meidän piti jopa nousta seisomaan koulussa, kun vastattiin opettajalle. Huomaan kyllä, miten ikävästi kaikki se alistaminen on vaikuttanut. Pyrin olemaan kiltti ja miellyttämään muita, vaikka se aiheuttaisi minulle ikävää oloa. Mietin usein, saako/kuuluuko näin tehdä. Kaupassa pyydän anteeksi, jos joudun vaivaamaan myyjää, koska pyrin aina siihen, ettei minusta olisi vaivaa muille.

Ihanaa huomata, miten rentoja ja luottavaisia omat lapseni ovat. Hänen ei tarvitse pelätä tukistamisia tai aikuisten raivostumista. Heidän ei tarvitse mielistellä ja olla huomaamattomia. He saavat olla arvokkaita yksilöitä ja uskon, että heidän aikuisuudestaan tulee paljon helpompaa kuin omastani.

Juu, tarkoitin kurilla sitä että toisesta ääripäästä on menty siihen, että lasten annetaan terrorisoida muita ihmisiä.
Ennen alistettiin, nyt lapsia pidetään aikuisia parempana, kun ei tarvitse ottaa muita huomioon eikä mitenkään yritetä kasvattaa.

 

[QUOTE="vieras";29013039]No, jos tuo on ainoa selitys minkä keksit, niin kyllä olet aika putkiaivoinen. Katsos kun on erilaisia persoonia tässä maailmassa yllin kyllin. Jotkut tykkää leperrellä lapsille, toiset ei. Voisikos tuossa olla jonkinlaista selitystä? Ja niitä sitten löytyy sekä miehistä että naisista.[/QUOTE]

Erot on niin selkeitä, etten usko tässä tapauksessa vain persoonaeroihin.

Jäi tuosta muuten sanomatta, että tämän olen huomannut erityisesti lisääntymisikäisten miesten- ja naisten keskuudessa, joilla on lapsia mukana.
Ehkä naiset jotenkin alitajuisesti kokee tuntemattomat lapset uhkaksi?
Tai ovat muuten vaan niin "väsyneitä" ja kohdistaneet kaiken mielenkiintonsa omiin jälkeläisiinsä, etteivät jaksa ollenkaan edes hymyillä tuntemattomien jälkikasvulle?

En tiedä, nyt kesällä tuota vain mietin ja oikein kiinnitin asiaan huomiota, kun joskus satuin huomaamaan.

 

Myönnän, että nuo puhtaan biologiset selitykset eivät tyydytä minua. Lisääntymisessä on niin paljon kulttuuriakin mukana, ja yksilön omilla arvoilla ja päätöksilläkin on jokin rooli asiassa. Tiedän, että kaikki naiset eivät toimi asiassa vain tunteiden ohjaamana, sillä moni on kertonut harkinneensa lapsia pitkään ja monelta kantilta. Ainakin joku saisi selittää minulle sen tunne- ja ajatusprosessin, jolla lapsia kohtaan tunnetusta vastenmielisyydestä huolimatta päädytään siihen, että oma lapsi olisi hyvä juttu ja sitä paitsi ihan eri asia.

 

Siis apua. Eihän kukaan nyt oikeasti voi tällä lailla ajatella? Sano nyt, että pilailet lapsettoman ihmisen kustannuksella.

Miten niin?

 

Myönnän, että nuo puhtaan biologiset selitykset eivät tyydytä minua. Lisääntymisessä on niin paljon kulttuuriakin mukana, ja yksilön omilla arvoilla ja päätöksilläkin on jokin rooli asiassa. Tiedän, että kaikki naiset eivät toimi asiassa vain tunteiden ohjaamana, sillä moni on kertonut harkinneensa lapsia pitkään ja monelta kantilta. Ainakin joku saisi selittää minulle sen tunne- ja ajatusprosessin, jolla lapsia kohtaan tunnetusta vastenmielisyydestä huolimatta päädytään siihen, että oma lapsi olisi hyvä juttu ja sitä paitsi ihan eri asia.

Miten sulle voi olla niin vieras ajatus se että kukaan nyt vaan ei pidä kaikista??

Haluatko sä naida jokaista vastaan kävelevää naista, ja rakastatko niitä?? Epäilen, taidat rakastaa ja haluta vain sitä omaa naistasi. Kerro mulle miksi näin on, anna tulla tiukka analyysi nyt?? Niin, no niin nyt vain on. Näin se elämä menee eteenpäin.

 

Myönnän, että nuo puhtaan biologiset selitykset eivät tyydytä minua. Lisääntymisessä on niin paljon kulttuuriakin mukana, ja yksilön omilla arvoilla ja päätöksilläkin on jokin rooli asiassa. Tiedän, että kaikki naiset eivät toimi asiassa vain tunteiden ohjaamana, sillä moni on kertonut harkinneensa lapsia pitkään ja monelta kantilta. Ainakin joku saisi selittää minulle sen tunne- ja ajatusprosessin, jolla lapsia kohtaan tunnetusta vastenmielisyydestä huolimatta päädytään siihen, että oma lapsi olisi hyvä juttu ja sitä paitsi ihan eri asia.

En mä ainakaan nyt moneen kertaan viitsi selittää. En olis sun kanssa hommaan ryhtynyt, ettei lapsestakin olis tullu noin ärsyttävää.

 

[QUOTE="öhöm";29013069]Juu, tarkoitin kurilla sitä että toisesta ääripäästä on menty siihen, että lasten annetaan terrorisoida muita ihmisiä.
Ennen alistettiin, nyt lapsia pidetään aikuisia parempana, kun ei tarvitse ottaa muita huomioon eikä mitenkään yritetä kasvattaa.[/QUOTE]

Vai että oikein terrorisoida? Noh, parempi sekin kuin niin päin että lapsi joutuu kohtamaan henkistä väkivaltaa ja emotionaalista kaltoinkohtelua. Se vahingoittaa ihmistä ja vaikuttaa myöhempään elämään.

 

Niinpä. Biologiset seikat määrää meidän käytöstä todella pitkälle, vaikka palstamamma ei sitä myönnäkkään.

En halua lapsia -> teen ne silti kun alfauros, hormoonit ym sekoittaa alitajuisesti mun pääni ja tuleekin ne lisääntymishalut

Siedän omia lapsia mutta en muiden lapsia -> haluan taata mahdollisimman hyvän alun omille lapsille, ja myös mielellään mahdollisimman vähän kilpailua mistään omille jälkeläisille.

Sori vaan mammat, me ollaan eläimiä, vaikka vähän pitemmälle kehittyneitä. Näin se on.

Vastaus aloitukseen: mammat tekee lapsia, koska ne ei voi lisääntymishormoonihuuruilleen mitään. Harvat sitten on vähähormoonisia, eihän eläinmaailmassakaan kaikki lisäänny. Kaikilla ei vaan se biologinen kello syty ollenkaan, niinkuin sulla ap.

kyllä minäkin tähän uskon.

 

Myönnän, että nuo puhtaan biologiset selitykset eivät tyydytä minua. Lisääntymisessä on niin paljon kulttuuriakin mukana, ja yksilön omilla arvoilla ja päätöksilläkin on jokin rooli asiassa. Tiedän, että kaikki naiset eivät toimi asiassa vain tunteiden ohjaamana, sillä moni on kertonut harkinneensa lapsia pitkään ja monelta kantilta. Ainakin joku saisi selittää minulle sen tunne- ja ajatusprosessin, jolla lapsia kohtaan tunnetusta vastenmielisyydestä huolimatta päädytään siihen, että oma lapsi olisi hyvä juttu ja sitä paitsi ihan eri asia.

Totta on, että KAIKKI naiset ei toimi asiassa vain tunteen ohjaamana. Mutta totta lienee myös se, että hyvin moni toimii. Kun naisella syttyy se kello, sitä ei ihan helpolla hiljennetä. Koska me ihmiset ollaan älykkäitä kuitenkin, osa naisista esim. päätyy lykkäämään lasten hankintaa järkisyistä. Eli niitä voi sanoa harkkineensa tarkastikkin. Harvemmat sitten pystyy sen kellon torjumaan kokonaan, mutta onhan heitäkin. Ja HYVIN MONI murtuu, kun kello käy ja lapseen ei ole mahdollisuutta ollenkaan, esim. lapsettomuushoidot on yhä yleisempiä. Eli se tunteenpalo on niin kova, hormoonit huutaa sitä lasta. Uskon että biologialla ja tunteilla on hyvin suuri merkitys siinä päätöksen teossa.

Mutta miten sitten se kello syttyy niillä jotka ennestään on tuntenut vastenmielisyyttä lapsia kohtaan... siitä kertokoon joku muu jos sellainen sattuu kohdalle.

Useimmilla se ajatus omasta lapsesta kai vaan yhtäkkiä tuntuu hyvälle idealle, ei sitä ees tuu pohdittua sen syvällisemmin miksi, ja sit vaan pullaa uuniin. Ja luontoäiti kiittää!