Mun miehellä oli aikoinaan tapana jättää autossa vaihde päälle, kun jätti sen parkkiin. Lapset (silloin vielä taaperoita) kulki tosi usein siellä autotallissa aikuisten mukana ja olivat siellä silloinkin, kun mies tai minä lähdettiin autolla. Mä valitin siitä monta kertaa sillä tavalla asiallisesti, mutta mies vaan väitti, että kyllä hän muistaa vaihteen päältä ottaa ennen käynnistämistä. No, mun ei tarvinnut nähdä kuin yhden ainoan kerran sellainen tilanne, jossa mies unohti vaihteen ja autoa käynnistäessä auto nykäisi rajusti eteenpäin, se riitti. Mä sain niin kauheen kohtauksen ja huusin kyyneleet silmissä kuinka vaarallista sitä vaihdetta on jättää päälle. Mä näin niin selvästi miten olisi käynyt jos lapset olis olleet taapertamassa siinä nokan edessä auton nykäistessä. Sen koommin mies ei ole jättänyt vaihdetta päälle.
Mä olen sitä mieltä, että äideillä on (yleensä) herkälle väännetty 'vaaratutka', joka näkee lasten ympärillä vaaroja sielläkin, missä niitä ei välttämättä ole. Meille nauretaan siitä, meitä pidetään ärsyttävinä hössöttäjinä, mut oikeasti se on se äidinvasto joka on olemassa just siksi, että lapset selviäisivät hengissä vaarallisesta seikkailuiästä. Edes tosi mahtava, upea isä, joka hoitaa ja rakastaa lapsiaan, ei omaa äidinvaistoa. Isilläkin on vaaratutka, mutta se ei ole niin herkällä kuin meillä äideillä. Tietenkin äideillekin sattuu vahinkoja, on äiditkin ajaneet lastensa päälle jne., mutta tuli vaan mieleen tuosta jutusta.
Noin pienet lapset taapertaa hiljaa ja huomaamatta, ei isä ole varmaan tajunnut varoa ollenkaan, onko sitten tiennyt ylipäätään, että lapsi on taapertanut perässä ulos. Edes äidin vaaratutka ei hälytä silloin, kun lapsen pitäisi kaiken logiikan mukaan olla turvassa sisällä eikä ulkona laisinkaan.
Tulee aina tosi ahdistunut olo kun tällaisia lukee tai kuulee.