Muslimiäiti: "Kuinka tyhminä meitä oikein pidetään?"

  • Viestiketjun aloittaja "Vihdoinkin"
  • Ensimmäinen viesti
"Joo"
Sittenhän meidänkin pitäisi palata takaisin Volgan mutkaan ja jättää Suomi saamelaisille.
Ja slaavien pitäisi painua sinne jonnekin Tatran seuduille takaisin, samoin kuin aika monen muun, koska suomen kielisukulaisethan on aikoinaan pitkälti koko pohjoisen pallonpuoliskon asuttaneet.
Saamelaisten kanssa ollaan ihan hyvää pataa, mutta nämä muslimit on kyllä jo ihan mahdottomia, arvomaailmat ei vaan kohtaa.
 
Haluaisin väittää vastaan, mutten rehellisyyttäni pysty. Kerran Hennalan varuskuntaan majoittui sotilasjoukkueita ympäri maailmaa ampumakisojen vuoksi. Eräässä kasarmirakennuksessa oli joukkueita eri arabimaista ja yksi Norjasta. Yhden päivän jälkeen norjalaiset pyysivät päästä jonnekin muualle asumaan. Sitä touhua ei kuulemma katsellut kukaan: kauhea mekkala päällä kaiken aikaa, roskia pitkin lattioita ja vessassakin paskannettiin seisaaltaan.
 
"Jeps"
"Omasta puolestani voin kertoa että pääsääntöisesti aivan helvetin tyhminä pidän muslimeja."
...Kaikki me ollaa samasta äidistä ja isästä lähtöisin. Tyhmyys on kaikkien ihmisten synnynnäinen vika.
 
"Ihanaa"
Haluaisin väittää vastaan, mutten rehellisyyttäni pysty. Kerran Hennalan varuskuntaan majoittui sotilasjoukkueita ympäri maailmaa ampumakisojen vuoksi. Eräässä kasarmirakennuksessa oli joukkueita eri arabimaista ja yksi Norjasta. Yhden päivän jälkeen norjalaiset pyysivät päästä jonnekin muualle asumaan. Sitä touhua ei kuulemma katsellut kukaan: kauhea mekkala päällä kaiken aikaa, roskia pitkin lattioita ja vessassakin paskannettiin seisaaltaan.
Kyllä armeijan harmaakin kaipaa vähän väriä!
 
Kyllä
[QUOTE="Jeps";28894916]"Omasta puolestani voin kertoa että pääsääntöisesti aivan helvetin tyhminä pidän muslimeja."
...Kaikki me ollaa samasta äidistä ja isästä lähtöisin. Tyhmyys on kaikkien ihmisten synnynnäinen vika.[/QUOTE]
Niin, meinaatko että niissä tyhmyyksissä ei sitten ole mitään eroja?
 
"vieras"
[QUOTE="Mä vain";28898043]Miksi Suomessa ei voi olla siten, että "maassa maan tavalla"? Kuten me suomalaiset ulkomaille matkatessamme joudumme tekemään ja erityisesti niihin "muslimi" maihin?[/QUOTE]

Siinäpä kysymys, vastausta tuskin saamme koskaan.
 
Ihmiset muuten turhan usein syyttelee niitä paljon parjattuja mamuja asioista, joille nämä mamut eivät itse voi mitään, vaan langat ovat ihan meidän oman (Euroopan liittovaltioiden) maan hallinnon käsissä.
 
[QUOTE="Mä vain";28898043]Miksi Suomessa ei voi olla siten, että "maassa maan tavalla"? Kuten me suomalaiset ulkomaille matkatessamme joudumme tekemään ja erityisesti niihin "muslimi" maihin?[/QUOTE]

Koska me emme vaadi sitä.
 
"loppis"
Tähän voi muuta ommentoida kuin että kaikki ovat yksilöitä. Mellä on töissä monia eri kansalisuuksia ja jos niistä pitäisi valitta niin sen Somaliasta kotoisin olevan miehen pitäisin mieluummin kun sen kuubalaisen, vietnamilaisen tai jonkun niistä venäläisistä. Ja hän on muutenkin omaksunut ns. maan tavat: Jos olisi tosi uskovainen ei voisi olla töissä ( varsinkin kun pomot on naisia). Lapsia tehtäisiin kotimaassa niin paljon kun tulee, mutta täällä suomessa kolme on hyvä. Ei kannata tehdä enempää jo ihan koulutuksen rahoittamisen kannalta. ja nämä hänen omasta suustaan. + kiltimpää, ahkerampaa työtekijää saa hakea. Ja tekee aina mitä pyydetään..
 
Täydellisen epätäydellinen
No jos muslimit ovat tyhmiä (pääsääntöisesti) niin eipä voi kehua suomalaistenkaan älyllä olevan pilattuja. Ensin on ne jotka hyysäävät tänne "rikastuttamaan" ulkomaisia rikollisia ja sitten on ne jotka vain haluavat olla rauhassa viinapullonsa kanssa ja vastustavat maahanmuuttajia. Voisin väittää että fiksuja suomalaisia on suhteessa saman verran kun fiksuja muslimeja, samoin niitä ääripäitä. Loput ovat karjaa jotka eivät ota kantaa oikein mihinkään ja antavat muiden tehdä päätökset.

Itse kuulun tällä hetkellä tuohon karjaan, ei vain sairaudeltani riitä mielenkiinto enempään kuin palstalla meuhkaamiseen.
 
"maalainen"
Just eilen tapasin ystäväni joka on asunut vuosia Saksassa. Hän on siis tavannut hyvinkin paljon maahanmuuttajia ja maahanmuuttajataustaisia ihmisiä siellä Saksassa ja hän ihmetteli kovin miksi ihmeessä Suomessa on lähdetty tälläiselle "paapomislinjalle" kun tarkoitus on kuitenkin saada eri kulttuurit sopeutumaan yhteen.

Hänkin ihmetteli, kuten joku tuolla aiemmin, että saako lehmät olla edelleen lasten oppikirjoissa. Entäs sitten ylempien luokkien oppikirjat, saako niissä jatkossa kertoa asioista oikeasti vai käyvätkö nekin jonkin sensuurin ettei vaan ketään vahingossakaan alkaisi harmittamaan ?

Onhan se kiva olla kohtelias mutta jossain kyllä pitäisi mennä raja hössötyksellä.
 
[QUOTE="Heidi";28894452]Pitäisikö kirjoista poistaa myös lehmän kuvat, koska hindulaiset eivät syö lehmän lihaa. Voivat kenties loukkaantua.[/QUOTE]

Entäs ravut ja simpukat? Voi juutalaiset suuttua :|
 

Yhteistyössä