The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
No mjuu.

Pitäiskö mun namikkuudesta muuten kertoa tositarina ihan viime vuorokaudelta, jos mä siitä ny jotain muistan. Kun täs ny jo oli tosta viinasta puhetta.

Eilen nimittäin kulmakuppilassa oli naarasotus ja ulkonäkönsä puolestä kieltämättä todella vetävä. Semmoinen, jota ei kulmakuppilassa uskoisi näkevänsä, vaan pikemminkin suihkuseurapiireissä. Ei ollut edes juovuksissa, tais olla pari paukkua ottanu. Muu pöytäkuppikunta taas oli ottanu enemmän tai vähemmän, mut jos PäiviRäsäseltä kysyis, niin kenellekään ei oltais tarjoiltu tuoppiakaan lisää, paitti tolle naarasotukselle. Hän kun oli jokseenkin selvinpäin, mutta kun kaks paukkua ottaneena seuraansa ei kestä kukaan. Ei miehet eikä naiset. Henkilökunta heitti hänet ulos noin klo 18 jos mulla kellosta on mitään tajua. Muu pöytäseurue jatkoi rauhallista ryyppäämistä valomerkkiin.

Vaik luulis, et hänen ulkoisella olemuksellaan ja ammatillaan noi suihkuseurapiirit olis sormien napautuksen päässä. Mut sisältä niin mätä, että eipä tuohon koske pitkällä tikullakaan kulmakippolan paatuneinkaan rapajuoppo. Joku tyylitaju heilläkin.

Ja mun kulmakippolasta uloslentäminen sentään vaatii taitoa. Mä olen tosta joskus koittanu kontata ohi, niin portsari ottaa niskasta kiinni ja sanoo, et asiankannattaja tulee ny sisään ottamaan vielä yhden ja laulaan karaokessa pari elvistä
Joo...eipä nuo vanhemmat ja viisaammat ihmiset turhaan sanokaan että moni kakku päältä kaunis ja teräsviilaa sisältä.
 
oot kyllä veikee tapaus... kuukauisitolkulla oot kitissyt että pitäs saada poikaystävä ja sitten kun potentiaalinen uros ilmestyy näköpiiriin ne se ei kelpaa kuin petikaveriksi

naiset :headwall:
no mutku ei se ole sellanen mitä haluisin poikaystäväks....enkä mä ole kovin kiinnostunut saamaan poikaystävää täältä,sen pitäs olla vähän jostain muualta.
 
oot kyllä veikee tapaus... kuukauisitolkulla oot kitissyt että pitäs saada poikaystävä ja sitten kun potentiaalinen uros ilmestyy näköpiiriin ne se ei kelpaa kuin petikaveriksi

naiset :headwall:
Naiset. Ne on jotain, mitä ei ole miehen ymmärrettäväksi tehty.
Mut eläköön se pieni ero.

(Jotain ymmärrystä sais toki meikäläiselle antaa vaikkapa vaan pari ämpärillistä.)
 
Höpsistä höö :) - ...vaikka sehän on siis suhteellista, kuten Asiankannattaja on tässä sanonut :)
Mitähämmää ny olen sanonu??? Vaikka silti jos olen jotain sanonu, niin en mä sitä takaisin vedä. Mun ei tartte. Elämä on opettanu sillai, et kandee puhua vaikkapa säännösteltyä totta. Ei niin hyvämuistista olekaan joka pystyy muistamaan vanhat valheensa viikko/kuukausi/vuositolkulla.
 
ÄLÄ TÖKI SIELLÄ:kieh:
musta on tullu vaan varovainen
Saapiko puhua totta? Ihan ilman mitään halpaa humööriä tai palstapaskanjauhantaa.

Ihmissuhteet on semmoisia, et niihin mennään täysillä.

Niis voi käydä huonosti ja se sattuu yleensä ihamperkeleesti, mut silloin se oli vaivan arvoista. Sit vaan nokka pystyyn ja naama kohti uusia nöyryytyksiä.

Aina mielummin rohkeesti metsään kuin arasti paskaan.
 
  • Tykkää
Reactions: FreezeCat
Mitähämmää ny olen sanonu??? Vaikka silti jos olen jotain sanonu, niin en mä sitä takaisin vedä. Mun ei tartte. Elämä on opettanu sillai, et kandee puhua vaikkapa säännösteltyä totta. Ei niin hyvämuistista olekaan joka pystyy muistamaan vanhat valheensa viikko/kuukausi/vuositolkulla.
Ihan hienosti olet sanonut nuista välimatkoista :)...että kuinka ne voivat olla pitkiä ja "pitkiä" riippuen asiasta ja varsinkin siitä tahtomisesta. Eikä sanomisiaan tartte ottaa takaisin, sikäli mikäli niiden takana vain pystyy itse seisomaan.
 
...ei hemmetti :D...mä tässä tyypilliseen tapaani ehdin jo hiukan tsiipa daapailla että kohta on ompelus valmis, lallal laa....niin eikös sitten kurahtanut tuohon vinokanttiin ja sen loppumiseen :O :kieh:...

Sen sitä saa, lyhyellä matikalla...mittavirhepaholainen hiipi mukaan...

...ja ihan hirveesti kauheesti kiinnostavaa tiedontynkää :D...

Esikoinen muuten on ahkerana touhuamassa....ihan vapaaehtoisesti - :O - on pesemässä ja vahaamassa meitsin reinoa...hmmm...tässä on oltava joku koiruus haudattuna....:p...
 
Seisomista en takaa. Se kun on tässä iässä aina arvoitus.
Mut sanomisiani mun ei ole koskaan tarvinnu hävetä, enkä aio aloittaa sitä nytkään.
 
...ei hemmetti :D...mä tässä tyypilliseen tapaani ehdin jo hiukan tsiipa daapailla että kohta on ompelus valmis, lallal laa....niin eikös sitten kurahtanut tuohon vinokanttiin ja sen loppumiseen :O :kieh:...

Sen sitä saa, lyhyellä matikalla...mittavirhepaholainen hiipi mukaan...

...ja ihan hirveesti kauheesti kiinnostavaa tiedontynkää :D...

Esikoinen muuten on ahkerana touhuamassa....ihan vapaaehtoisesti - :O - on pesemässä ja vahaamassa meitsin reinoa...hmmm...tässä on oltava joku koiruus haudattuna....:p...
Mä olen ompelukoneiden kans hirveen huono. Suorastaan luvattoman huono.
Mut jotenkin musta tuntuu, et tohon ongelmaan ainoa oikea ratkaisu on vanha kirvesmiehen ohje: Mittaa kahdesti ja sahaa kerran.

Ja jos se ei auta, niin sit on toinen ohje joka sanoo, että kun lyöt vasaralla peukaloosi, niin lyö hiljaa.
 
  • Tykkää
Reactions: FreezeCat
Saapiko puhua totta? Ihan ilman mitään halpaa humööriä tai palstapaskanjauhantaa.

Ihmissuhteet on semmoisia, et niihin mennään täysillä.

Niis voi käydä huonosti ja se sattuu yleensä ihamperkeleesti, mut silloin se oli vaivan arvoista. Sit vaan nokka pystyyn ja naama kohti uusia nöyryytyksiä.

Aina mielummin rohkeesti metsään kuin arasti paskaan.
mulla käyny liikaa huonosti joten en ihan satalasissa luota miehiin.exästä se alko ja ei nää muutkaan niin silkkihansikkain o kohdellu.pelko jääny,en mä voi sille mitään.yhen tossa jo päästin lähelle,lähemmäks kuin ketään muuta enkä tarkota nyt seksuaalisesti, niin eikö sekin satuttanu.
 
no kuka nyt voi ylipäätään luottaa 100 lasissa kehenkään

hyvä jos itteensä
 
joo,lyhyeks jäi tirsat,siltä tuli viesti et mun korvikset jäi sinne...täytyy hakee ne vissiin joskus pois. kiitteli illasta ja sano et olin mukavaa seuraa.
Sinänsä surku jos tuo urosotus ei sinua enempiä kiinnosta. Korviksien unohtaminenhan on ihan klassikko. Miehen ainoo oikee vastaus on silloin viestittää, että käydäänpä hakemassa sulle semmoiset korvikset jotka ei ihan heti unohdu.

Varattujen miesten kans touhutessa taas toinen klassikko on heittää aamulla pikkupökät uuniin. Jokainen pelimies osaa aamulla käydä tarkastamassa uunin, kiltit jäävät kiinni.
 
no joo enkä mä niitä tahallani jättäny,jäivät oikeesti vahingossa ja nyt tos viestissäkin vitsaili et taisin jättää ne tahallani...voi nolous...

vähän tietty kourasee kun toinen nyt sano et taisin ihastua suhun...yleensä se olen minä joku ihastuu kakslahkeeseen ja saa vettä niskaan. mutta minkäs sille voi jos nyt en tunne ihan samoin,kiva heppu se on en mä sitä sano mutta..
 
mulla käyny liikaa huonosti joten en ihan satalasissa luota miehiin.exästä se alko ja ei nää muutkaan niin silkkihansikkain o kohdellu.pelko jääny,en mä voi sille mitään.yhen tossa jo päästin lähelle,lähemmäks kuin ketään muuta enkä tarkota nyt seksuaalisesti, niin eikö sekin satuttanu.
Väärin söpöliini.

Jos mä pelkäisin naisia tai rakastumista, niin sit voisin samantien vetäytyä erakoksi johonkin korpimökkiin.

Elämässä pitää olla valmius kokeilla omien siipiensä kantavuutta. Ei ne aina kanna ja alastulo sattuu ihan perkeleesti.

Sit pitää olla myös valmis tarvittaessa kävelemään toisen puolesta tuleen.

Jos noita valmiuksia ei ole, niin sit ei rakkaudesta tiedä hittojakaan.
 
loppuko nää kisat nyt kokonaan?
Kuka seuraa urheilua??? Mun lempilajini on naisten takaa- ajo.

Urosotusten ja naarasotusten ero kun jossain määrin taitaa olla siinä, et naarasotukset tykkäävät tupsutella ja töpsötellä puoli vuorokautta lähteäkseen baanalle. Sit kikattelevat naistenhuoneessa keskenään useammankin tunnin ihmetellen urosotusten hölmöyksiä. Milloin viimeksi olet nähnyt naarasotuksen, joka osaa mennä naistenhuoneeseen yksin?

Urosotukset taas ovat semmoisia, että ennen iltahupia käyvät paskalla ja vetävät puhtaat kalsarit jalkaan ja jos heillä on kämpässä peili, niin eivät siihen vaivaudu vilkaisemaan.

Ja se tanssi on ihan turhaa pyörimistä hyvän tavaran ympärillä.
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä