Äidin lapsellinen käytös menee öväriksi...

["vieras"]

Siis onko näin moni oikeasti sitä mieltä, että ap on syypää. En voi tajuta. Miksi äidin pitäisi saada tulla kahville joka päivä? On kai jokaisella oikeus työpäivän jälkeen levätä tai olla vaan lastensa kanssa.

 

[Birgitte]

Lueskelin noita vastauksia läpi ja olen järkyttynyt! Miten voi olla mahdollista, että noin moni tällä palstalla on sitä mieltä, että ap:n äidin käytös on normaalia ja hyväksyttävää, koska sellaisenahan sitä pidätte jos teidän mielestänne ap ylireagoi tai kohtelee äitiään huonosti. Ap. ei ylireagoi, eikä kaltoinkohtele äitiään. Hän yrittää vain elää omaa elämäänsä.

On aivan käsittämätöntä, että aikuinen nainen (ap:n äiti) roikkuu tyttäressään noin sairaalla tavalla, manipuloi tunnetasolla ja käytöksellään, pyrkii kontrolloimaan ja pitämään tytärtään ja tämän perhettä hallinnassaan tuollaisilla vaatimuksilla ja tunnetason kiristysyrityksillä. Ei, ei, ei, ei! Ap, elä vastaisuudessakin omaa elämääsi. Et ole äitisi äiti ja holhoaja. Kerro äidillesi, ettet halua hänestä ristiksesi aikuista lasta, ja jos hän aikoo vastaisuudessa ylläpitää rauhallisia ja rikastuttavia välejä sinuun, tyttäreensä, hänen on alettava käyttäytyä kuin aikuinen, kypsä ihminen.

 

[MorbidMama]

[QUOTE="vieras";28849985]Ei vaan ap:n pitäisi hankkia. Luonnevikaisilta ei kuulu vaatia mitään. Tai voi toki vaatia, mutta se se vasta naurettavaa on.[/QUOTE]

Ap:lla on elämä jossa äiti yrittää roikkua kiinni kuin omassaan ja loukkaantuu kun kokee, että jää syrjään koska tytär ei jaa elämäänsä hänen kanssaan. Joillekin äiti-tytär-suhteille syvä symbioosi sopii, toisille ei.

 

["vieras"]

Ap, elä omaa elämääsi ja anna äitis kiukkutella rauhassa. Olet aikuinen nainen etkä pieni lapsi joka raportoi jokaisen askelen vanhemmille.

En minäkään jaksaisi jos miehen vanhemmat tai omat kävisi päivittäin kahvilla. Minuakin ottaisi päähän jos joku kiukkuttelisi minun lapsilleni tyhmästä asiasta.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28850032]Mun mielestä ei _tarvitse_ ilmoittaa reissuista, mutta luonnollisestihan niistä tulee juteltua. Minä ainakin kerron suunnitelmistani ja elämästäni ihan vapaasti, ja kyllä reissut ovat sellaisia mukavia tapahtumia, että niistä ainakin tulee kerrottua vanhemmille.[/QUOTE]

Niin, joillakin tulee luonnollisesti juteltua kun on hyvät ja terveet välit vanhempiin.
Kaikilla ei näin onnellisesti ole.
Minä esim. voin olla satavarma että äiti tuomitsee kaikki suunnitelmani(paitsi jos ne ovat juuri HÄNEN tahtonsa mukaisia) ja manipuloi sekä valehtelee estotta jos aion tehdä jotain hänen tahtoaan vastaan.
Voin olla varma että hän alkaa huutaa ja haukkua minua, jos suunnittelen vaikkapa muuttoa toiselle paikkakunnalle kauemmaksi hänestä.
Hän tietää aina mihin pystyn ja mihin en ja hänellä on yliluonnollinen kyky nähdä kaikki tulevat epäonnistumiseni(joita on hänen päässään paljon) ja kertoa niistä minulle, etten vain vahingossakaan tekisi mitään oman tahtoni mukaan.
Hän saa tulla kotiini huutamaan ja haukkumaan ja valehtelemaan, onhan hän sentään äitini.

 

["joku"]

Täällä on tainnut yksi pipipää vastata monella nimellä. Tai sitten kaksplus on ihan täynnä pipipäitä:/Olen huomannut muissakin keskusteluissa, joissa on kyse sairaasta lähimmäisestä ja kysytään neuvoa, miten toimia, niin tulee vain aloittajalle haukkuja ja aloittaja onkin syypää...

Sympatiat ap:lle! Musta on hienoa, että olet jaksanut kestää äitiäis, vaikka hänellä on omia ongelmia ja ei ilmeisesti ole pystynyt olemaan alkoholi ym. ongelmien takia kunnon äiti.

Äitisi käytös esim. synttäreillä oli sairasta. Terve ihminen ei murjota lapsenlapselleen, vaikka sinulle olisi vihainen. Terve ihminen ymmärtää, että KAIKKI kutsuttiin tekstarilla, eikä siinä ole mitään loukkaavaa. Kuinka moni muu juhlavieras loukkaantui siitä ja käyttäytyi samoin? Arvaanpa, ettei kukaan muu loukkaantunut. Äitisi kaipaa erikoishuomiota, hänen pitäisi olla elämäsi keskipiste. Se ei ole oikein, ekana pitää tulla sinä, miehesi ja lapsesi. Jos äitisi ei ole pystynyt luomaan läheisiä suhteita lapsuudessasi sinuun, ei sinun pidä aikuisuudessa teeskennellä jotain sellaista mitä teillä ei ole. Musta on hyvä pitää kohteliaisuusvälejä. Enemmän vain jos sinä haluat ja jaksat. Äitisi tarpeita sinun ei kuulu täyttää. Sitä varten lapset eivät ole.

Itse toimisin äitisi kanssa niin, että sanoisin suoraan kuinka usein saa tulla kahville tai sanoisit, että pyydät sitten kun haluat. Äitisi voi kysyä, mutta sinä voit sanoa ei. Jos äitisi ei ymmärrä, että et halua ja jaksa töiden jälkeen sitä, että hän olisi teillä joka päivä, niin sitten ei ymmärrä. Jos äitisi osoittaa mieltö ym, niin anna osoittaa, älä lähde paapomaan häntä. Tuollaisiin synttäri ym. juttuihin voit sanoa vain, että kaikki muutkin vieraat kutsuttiin tekstarilla ja ketään ei erikseen lähdetä pyytämään. Sitten olet välittämättä/vastaamatta syyttävistä tekstareista tai muista yhteenotoista.

Ois hyvä, että puhuisit lapsiesi kanssa heidän ikätasonsa kanssa äitisi käytöksestä. Lapset huomaa tuollaisen käytöksen ja voi musta sanoa lapsille, että mummo on herkästi loukkaantuva ja mummo käyttäytyy väärin tai mummolla on ongelmia tms.

Tsemppiä! Tiedän kokemuksesta, että hankalan ihmisen kanssa on hankalaa. Itse pitää vain pitää omia ja perheensä puolia. hankala ihminen harvoin muuttuu...

 

[....]

Ap. ei ylireagoi, eikä kaltoinkohtele äitiään. Hän yrittää vain elää omaa elämäänsä.

Ehkä kaikki peilaa vain omaa äitisuhdettaan tähän. Itselleni on itsestäänselvyys että soitan äiskälle ja juoruilen ihan kaikesta. Eilen esim. tilasin ekaa kertaa eläissäni halkoja, ja tietysti siitä piti hänelle hehkuttaa. En edes pystyisi olla ilmoittamatta matkasta hänelle.
Ja vaikka juhlista ilmoittaakin muille tekstarilla, niin kyllä itte yleensä hänelle soitan... Olen ehkä joku mammantyttö sitte

Jos ap ei halua olla yhteyksissä omaan äitiinsä niin ok, ei sit ole. Mutta en käsitä mitä vikaa siinä on että äiti on siitä ihmeissään ja loukkaantunut.

 

["siiri"]

Ehkä äidistäsi tuli alkoholisti juuri vaikean lapsensa (=aloittaja) vuoksi?

Koskaan ei puhuta siitä, että jotkut tyttäret riepoo äitinsä hermot riekaleiksi, synnynnäisesti persoonallisuushäiriöiset ja vaativat naisenalut...

:O Herranjestas mitää vastauksia!!!!!
Jos ap on joutunut joka ikisestä liikkeestään äidilleen ilmoittamaan, ja kun ei jaksa, äiti alkaa kiukutella, eikä edes lapsenlapsilleenb puhu, ei vika ole ap:ssa! Kuka syyttää lasta vanhemman alkoholiongelmista, ihan oikeasti nyt!!

 

["..."]

Täältä ei kannata hakea minkäänlaista "vertaistukea". Kaikkihan on tietenkin sinun ja perheesi vika, kun ette siedä ja ymmärrä alkoholisti äitiä. Palstan mukaan sun varmasti pitäisi kantaa hänelle viinatkin varastoon ja kahvitella joka helvetin päivä.
Mun neuvo tee ihan kuin itse haluat!

 

[Samanlaisen äidin tytär]

Ehkä kaikki peilaa vain omaa äitisuhdettaan tähän. Itselleni on itsestäänselvyys että soitan äiskälle ja juoruilen ihan kaikesta.
...
Mutta en käsitä mitä vikaa siinä on että äiti on siitä ihmeissään ja loukkaantunut.

Voit olla erittäin onnellinen, jos sinulla on kiva äitisuhde. Kaikki äitit eivät ole kivoja. Esim. minä en voi kertoa äidilleni yhtään mitään (ihan kirjaimellisesti, sää on ainoa turvallinen puheenaihe), sillä kaikkea mitä sanon voidaan käyttää minua vastaan.

Lähes joka ikinen kerta kun kerron hänelle jotain elämästäni, kadun sitä syvästi jossain vaiheessa kun äiti keksii käyttää sitä lyömäaseena minua vastaan (hän on tässä mestari, ihan minkä tahansa voi kääntää negatiiviseksi!). Piikki voi tulla saman puhelun aikana, tai vuosia tai vuosikymmeniä myöhemmin. Kun en kerro mitään, hän joutuu turvautumaan keksittyihin loukkauksiin, ja ne eivät ole niin pahoja koska eivät kohdistu todelliseen minään, vaan siihen "pahaan tyttäreen" joka on äitini mielikuvituksen tuote.

Ja se, että joku loukkaantuu jostakin ei ole hyvä syy muuttaa käyttäytymistään. Loukkaantua kun voi niin monesta asiasta. Minunkin äitini loukkaantuu, kun en soittele hänelle enkä kerro mitään. Hän ei kuitenkaan loukkaannu siksi että haluaisi aidosti olla osa elämääni, vaan siksi, että kun en kerro mitään, hän ei voi haukkua ja mitätöidä minua niin helposti.

Hiljaisuuteni siis loukkaa häntä, koska se vähentää hänen aseitaan minua kohtaan. Ja se luonnollisesti harmittaa häntä, kun hän ei saa mitä haluaa (=mahdollisuutta mitätöidä minua). Kun kuitenkin vastapuolella on se fakta, että jos kerron asioitani niin HÄN LOUKKAA MINUA, valitsen ilomielin sen vaihtoehdon että hän loukkaantuu, en minä. Hän valitsee kohdella minua huonosti, joten minä valitsen minimoida sen kohtelun. Ainoa terve ratkaisu.

Ps: Kyllä, olen yrittänyt puhua tästä äitini kanssa useita kertoja vuosien mittaan. Hän ei ota ikinä teoistaan/sanomisistaan vastuuta, vaan turvautuu perinteisiin "ajattelin vain parastasi / ymmärsit väärin / olet ihan liian yliherkkä / en voi sille mitään että olen tällainen enkä täydellinen / en minä niin sanonut" jne. Hän ei näe tarvetta muutokseen, hän ei muutu, joten ainoa mitä voin tehdä on muuttaa itseäni ja minimoida kanssakäyminen.

 

["vieras"]

Voit olla erittäin onnellinen, jos sinulla on kiva äitisuhde. Kaikki äitit eivät ole kivoja. Esim. minä en voi kertoa äidilleni yhtään mitään (ihan kirjaimellisesti, sää on ainoa turvallinen puheenaihe), sillä kaikkea mitä sanon voidaan käyttää minua vastaan.

Lähes joka ikinen kerta kun kerron hänelle jotain elämästäni, kadun sitä syvästi jossain vaiheessa kun äiti keksii käyttää sitä lyömäaseena minua vastaan (hän on tässä mestari, ihan minkä tahansa voi kääntää negatiiviseksi!). Piikki voi tulla saman puhelun aikana, tai vuosia tai vuosikymmeniä myöhemmin. Kun en kerro mitään, hän joutuu turvautumaan keksittyihin loukkauksiin, ja ne eivät ole niin pahoja koska eivät kohdistu todelliseen minään, vaan siihen "pahaan tyttäreen" joka on äitini mielikuvituksen tuote.

Ja se, että joku loukkaantuu jostakin ei ole hyvä syy muuttaa käyttäytymistään. Loukkaantua kun voi niin monesta asiasta. Minunkin äitini loukkaantuu, kun en soittele hänelle enkä kerro mitään. Hän ei kuitenkaan loukkaannu siksi että haluaisi aidosti olla osa elämääni, vaan siksi, että kun en kerro mitään, hän ei voi haukkua ja mitätöidä minua niin helposti.

Hiljaisuuteni siis loukkaa häntä, koska se vähentää hänen aseitaan minua kohtaan. Ja se luonnollisesti harmittaa häntä, kun hän ei saa mitä haluaa (=mahdollisuutta mitätöidä minua). Kun kuitenkin vastapuolella on se fakta, että jos kerron asioitani niin HÄN LOUKKAA MINUA, valitsen ilomielin sen vaihtoehdon että hän loukkaantuu, en minä. Hän valitsee kohdella minua huonosti, joten minä valitsen minimoida sen kohtelun. Ainoa terve ratkaisu.

Ps: Kyllä, olen yrittänyt puhua tästä äitini kanssa useita kertoja vuosien mittaan. Hän ei ota ikinä teoistaan/sanomisistaan vastuuta, vaan turvautuu perinteisiin "ajattelin vain parastasi / ymmärsit väärin / olet ihan liian yliherkkä / en voi sille mitään että olen tällainen enkä täydellinen / en minä niin sanonut" jne. Hän ei näe tarvetta muutokseen, hän ei muutu, joten ainoa mitä voin tehdä on muuttaa itseäni ja minimoida kanssakäyminen.

Tämä kirjoitus oli kuin mun kynästä. Itsellä välit poikki äitiini juuri näiden syiden takia. Jos kerron äidilleni että on jotain vaikeuksia niin hän aluksi ymmärtää ja tukee mutta kohta kääntää kelkkansa ja haukkuu ja syyllistää. Äidit, huoh. Mutta itse olen voinut paljon paremmin kun en ole missään tekemisissä äitini kanssa. Ei vaan enää jaksanut sitä loanheittoa. Tsemppiä sinullekin!!

 

["vieras"]

[QUOTE="Lis";28849126]Minun mielestani nayttaa silta etta haluat sulkea aitisi pois elamastasi.[/QUOTE]

Jos ap haluaisi sulkea äitinsä pois elämästään, hän ei varmaan kutsuisi tätä synttäreille, päästäisi kotiinsa kahvittelemaan jne..? Jos on tulossa vaikka joku pitempi ulkomaanmatka, noista yleensä tulee varmaan kerrottua etukäteen kun vaihdetaan kuulumisia, mutta mulle ei tulisi mieleenkään että pitää raportoida kaikki lyhyemmät reissut äidilleni tai muille sukulaisille. Ei tarkoituksella salata, mutta jos päätetäänkin että lähdetään viikonlopuksi paikkaan x niin en mä ala lähisukulaisia soitella läpi, että arvatkaas mitä, me mennään viikonloppuna kylpylään. Silloin tulee mainittua, jos ennen lähtöä nähdään. Ei minun vanhempanikaan kerro etukäteen kaikista reissuistaan, eikä tarvitsekaan.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28852746]Niin, joillakin tulee luonnollisesti juteltua kun on hyvät ja terveet välit vanhempiin.
Kaikilla ei näin onnellisesti ole.
Minä esim. voin olla satavarma että äiti tuomitsee kaikki suunnitelmani(paitsi jos ne ovat juuri HÄNEN tahtonsa mukaisia) ja manipuloi sekä valehtelee estotta jos aion tehdä jotain hänen tahtoaan vastaan.
Voin olla varma että hän alkaa huutaa ja haukkua minua, jos suunnittelen vaikkapa muuttoa toiselle paikkakunnalle kauemmaksi hänestä.
Hän tietää aina mihin pystyn ja mihin en ja hänellä on yliluonnollinen kyky nähdä kaikki tulevat epäonnistumiseni(joita on hänen päässään paljon) ja kertoa niistä minulle, etten vain vahingossakaan tekisi mitään oman tahtoni mukaan.
Hän saa tulla kotiini huutamaan ja haukkumaan ja valehtelemaan, onhan hän sentään äitini.[/QUOTE]
Mutta nykyisin sinä olet aikuinen ja valitset aivan ihan itse oletko hänen kanssaan tekemisissä vai et. Pallo on nyt sinulla ja vaan sinulla.

 

[Samanlaisen äidin tytär]

[QUOTE="vieras";28853329]Tämä kirjoitus oli kuin mun kynästä. Itsellä välit poikki äitiini juuri näiden syiden takia. Jos kerron äidilleni että on jotain vaikeuksia niin hän aluksi ymmärtää ja tukee mutta kohta kääntää kelkkansa ja haukkuu ja syyllistää. Äidit, huoh. Mutta itse olen voinut paljon paremmin kun en ole missään tekemisissä äitini kanssa. Ei vaan enää jaksanut sitä loanheittoa. Tsemppiä sinullekin!![/QUOTE]

Kiitos tsempeistä, ja samoin . Mulla äiti vaikeuksissa haukkuu ja syyllistää heti, ja sitten väittää että se on ymmärtämistä ja tukemista. Esim. yritin kertoa työuupumuksesta --> "Voi kuule ei tuossa työssä voi oikeasti väsyä, kun minun työssäni sentään...". Tästä minun olisi pitänyt huojentua, että hei kiitos, niinpäs ei enää stressaakaan kun muilla onkin pahemmin! Tai kun vaikean eron jälkeen äiti luetteli mitä kaikkea olinkaan tehnyt suhteessa väärin ( = hän keksi nämä kaikki, koska en ollut kertonut hänelle suhteestamme mitään), se oli kuulema omaksi parhaakseni ja avuksi tulevaisuutta varten...

Ei hullujen kanssa voi väitellä, niitä voi vain vältellä.

 

[Aurinkoisia ajatuksia]

Minusta tuon ap:n toiminta on ihan normaalia. Toki reissuista voi äidille halutessaan antaa vaikka kuinka pitkät selvitykset, mutta ei kai se nyt mikään pakko ole.

Joku tuossa kirjoitti, että äiti on osa perhettä. Meillä ei ole. Minun perheeseeni kuuluu mies ja lapset. Äitini on osa lapsuudenperhettä, mutta siitä perheestä itsenäistyin jo parikymppisenä.

 

[fidelma]

Kuulostaa hyvinkin tutulta. Oma äitini jostain syystä olettaa, että hänelle pitäisi kertoa joka meneminen erikseen ja hänet pitäisi pyytää joka asiaan mukaan.

Isäni kuoli muutama vuosi sitten ja nyt äiti asuu yksin. Alussa olimme päivittäin tekemisissä, koska olihan meillä lapsilla huoli äidin jaksamisesta ja pärjäämisestä. Pikkuhiljaa asiat kuitenkin palautuivat omiin uomiinsa. Minulla ja sisarellani on omat perheet ja työt. Olemme siskoni kanssa paljon tekemisissä toistemme kanssa, koska meillä on yhteinen läheinen ystäväpiiri. Jos kerromme äidille, että olemme menossa ystävien kanssa kahvittelemaan yhdessä, äiti aloittaa heti marttyyrimäisen käytöksensä ja inhottavaa sävyyn alkaa puhumaan kuinka sitä kanssa aina kahvitellaan ja hän vaan yksin kotona olla möllöttää. Käymme kuitenkin äidinkin luona kahvilla vähintään kerran viikossa ja lisäksi soitamme joka päivä, käytämme äitiä kaupassa ja muilla asioilla ja kuskaamme ystäviensä luokse naapurikaupunkiin.

Tulee aina sellainen olo, että joka paikkaan pitäisi ottaa äiti mukaan ja ellemme ota, niin olemme siskon kanssa pettureita, kun kuitenkin liikumme niin paljon yhdessä. Eipä meidän ystävät varmasti hirveästi tykkäisi, jos raahaisimme joka kahvitteluun montakymmentä vuotta vanhemman äitimme mukaan..

Tilanne on mennyt jopa siihen, että jos käyn vaikka nopeasti kauppareissun yhteydessä siskon luona kahvikupposella, pelkään koko ajan että äiti soittaa ja kysyy missä olen. Jos kertoisin olevani siskon luona, alkaisi taas se ärsyttävään äänensävyyn valiteltu: "Niin justiin.. Siellä sitä kahvitellaan vaan kahdestaa".
Huoh..

Lomamatkoista kyllä kerrotaan aina äidille etukäteen ja ilmoitetaan kun palaamme, mutta meillä ehkä eri tilanne, koska äidillä on terveysongelmia ja asuu yksin, niin haluamme varmistaa että on kunnossa ja että tietää missä olemme, jos tulee hätä.

Edit. Lisäänpä vielä tähän, että äitini on myös sellainen ettei hänelle voi kertoa jos on vaikka väsynyt lasten kanssa. Siihen saa aina vastaukseksi: "Mitäs menit sitten niitä lapsia tekemään?". Samoin, jos valitan jotain miehen käytöksestä, äiti muistuttaa kuinka aina sanoi ettei kannata mennä liian nuorena naimisiin.. Aivan kuin se menisi niin, että jos menet naimisiin ja hankit lapsia, niin et saa koskaan ärsyyntyä mieheesi etkä väsyä lasten kiukutteluun. En kai minä heti olisi lapsia ja miestä pois antamassa, vaikka ne välillä ottaakin suunnattomasti kupoliin. Äidiltä ei tosiaan tukea heru silloin kun pitäisi.

 

["vieras"]

Ehkä kaikki peilaa vain omaa äitisuhdettaan tähän. Itselleni on itsestäänselvyys että soitan äiskälle ja juoruilen ihan kaikesta. Eilen esim. tilasin ekaa kertaa eläissäni halkoja, ja tietysti siitä piti hänelle hehkuttaa. En edes pystyisi olla ilmoittamatta matkasta hänelle.
Ja vaikka juhlista ilmoittaakin muille tekstarilla, niin kyllä itte yleensä hänelle soitan... Olen ehkä joku mammantyttö sitte

Jos ap ei halua olla yhteyksissä omaan äitiinsä niin ok, ei sit ole. Mutta en käsitä mitä vikaa siinä on että äiti on siitä ihmeissään ja loukkaantunut.

Äihän loukkaantuu jo siitä, ettei voi mennä kahville JOKA päivä.

 

[-]

[QUOTE="vieras";28849184]Siis mitä?!?! Jo on vastauksia. En minä äidilleni soita ja ilmoita jos perheeni kanssa olen reissuun lähdöss, hittoako se sille kuuluu[/QUOTE]

Oikeesti??? Mä soitan mun äidille, jos mä aivastan?
Ja muutenkin soitan vähintään kerran päivässä. Mä haluan tietää mitä mun äidille kuuluu, se on mun äiti. Se on mulle yksi rakkaimmista ihmisistä päällä maan. Tietysti mä kertoisin äidilleni, jos olen lähdössä reissuun. Kerron mä ystävillenikin. Nekin kertoo mulle. Mun mielestä olis outoa, jos ei kertois.

Kyllä mä pitäisin outona, jos mä soittaisin parhaalle kaverilleni ja se sanois olevansa kreikassa parin viikon ajan... tai että se ei vastais lainkaan puhelimeen kahteen viikkoon. Äitihän on vielä tärkeämpi, kuin paras ystävä...

Kerrassaan outoa...

 

[ihimettelen]

No mut missä ongelma? Jos äiti kurja ja sanonut nyt itsekin ottavansa etäisyyttä, niin eikö ole ihan ok se?

Parempihan on noiden olla erossa toisistaan, ainakin toistaiseksi.

 

[-]

[QUOTE="vieras";28850128]Siis onko näin moni oikeasti sitä mieltä, että ap on syypää. En voi tajuta. Miksi äidin pitäisi saada tulla kahville joka päivä? On kai jokaisella oikeus työpäivän jälkeen levätä tai olla vaan lastensa kanssa.[/QUOTE]

En mä tiedä. Mä sanoisin mun äidille, että mä haluan levätä muutamana päivänä töiden jälkeen. Se sanois, että selvä.
Tuskin kukaan on sitä mieltä, että äidin pitää tulla kahville joka päivä, mutta voi tonkin asian toisin hoitaa.

 

[-]

Ok. Nyt mä alan tajuamaan. Sun äiti ei ole kauheen kiva. Se on lähinnä raskasta seuraa. Sori... mä jotenkin ajattelin oman äiti suhteeni kautta tän asian, mutta mun äiti ei koskaan tule sanomaan mulle, että "mitäs teit lapsia" tai "mitäs menit naimisiin". Mun äiti on oikeasti aika ymmärtäväinen ja älyttömän kiva.

 

[Samanlaisen äidin tytär]

Äitihän on vielä tärkeämpi, kuin paras ystävä...

Kerrassaan outoa...

Joo, minustakin on kerrassaan outoa jos joku ei kykene ymmärtämään että jokainen äiti-lapsisuhde on erilainen, ja että on todellakin olemassa äitejä jotka (ovat itse aiheuttaneet sen että) eivät ole tyttärilleen tärkeitä. Minun paras ystäväni tukee minua ja on kiinnostunut minun elämästäni. Äiti mitätöi minut ja haluaa kuulla elämästäni vain siksi että voisi mitätöidä lisää. Ei lie ihme että tällöin se paras ystävä on paaaaaaaaaaaa-a-ljon tärkeämpi kuin äiti?

 

[Birgitte]

Ehkä kaikki peilaa vain omaa äitisuhdettaan tähän. Itselleni on itsestäänselvyys että soitan äiskälle ja juoruilen ihan kaikesta. Eilen esim. tilasin ekaa kertaa eläissäni halkoja, ja tietysti siitä piti hänelle hehkuttaa. En edes pystyisi olla ilmoittamatta matkasta hänelle.
Ja vaikka juhlista ilmoittaakin muille tekstarilla, niin kyllä itte yleensä hänelle soitan... Olen ehkä joku mammantyttö sitte

Jos ap ei halua olla yhteyksissä omaan äitiinsä niin ok, ei sit ole. Mutta en käsitä mitä vikaa siinä on että äiti on siitä ihmeissään ja loukkaantunut.

Ei kai ap. missään vaiheessa sanonut, ettei tahdo olla yhteyksissä äitinsä kanssa? Ap. sanoi, että äitinsä käyttäytyy lapsellisesti ja loukkaantuu typeristä asioista, kuten siitä, ettei aikuinen, perheellinen tytär kutsu äitiään JOKA PÄIVÄ kylään ja saa kutsun juhliin viestillä, eikä soitolla. Typeriä syitä suuttua ja vielä vihoitella omalle lapsenlapselleen mököttämällä ja kieltäytymällä kuuntelemasta mitä lapsella on asiaa. Aikuinen ihminen, joka käyttäytyy kuin keskenkasvuinen kakara. Kyllä ap:lla on syytäkin ärsyyntyä äitinsä käytöksestä.

 

[ihimettelen]

Aloittajan viestien mukaan äitinsä on alkoholisti, läheisriippuvainen ja ynnä mitä muuta sitten lieneekään. Tyttärensä elämä on valtavan mukavaa muuten, mutta tuo äiti on ollut haitaksi. Lapsellista on odottaa että äiti nyt mummiuduttuaan muuttuisi joksikin muuksi ihmiseksi, varsinkaan sellaiseksi joka juurikin osaisi säätyä ja olla niin kuin tyttärelle perheineen sopisi. Siksi on varmasti parasta olla erossa, ja sitähän tuo äiti tuossa ilmeisesti esitti.

Missä siis ongelma?

 

[hgduhudg]

Lueskelin noita vastauksia läpi ja olen järkyttynyt! Miten voi olla mahdollista, että noin moni tällä palstalla on sitä mieltä, että ap:n äidin käytös on normaalia ja hyväksyttävää, koska sellaisenahan sitä pidätte jos teidän mielestänne ap ylireagoi tai kohtelee äitiään huonosti.

Koska keskustelijat samaistuvat tuohon äitiin = ovat itse yhtä hulluja ja moniongelmaisia. Ei noita mikään muu selitä. Sairasta porukkaa palstalla, älä ap välitä..