mä tiedän
Kuseeko Tepakin lentokoneessa käytävälle?Tepasta aina jostain syystä Gérard Depardieu
Kuseeko Tepakin lentokoneessa käytävälle?Tepasta aina jostain syystä Gérard Depardieu
Kiitos prisenssalle.:kiss: suloinen ja hauska teksti!:heart:Lispetistä tulee mieleen sellainen nuori nainen, joka on juuri päässyt toimistoapulaiseksi keskisuureen yritykseen. Lispetti on oikealta nimeltään Liisa, mutta on töissä esitellyt itsensä Lisbethiksi kuulostaakseen kuninkaallisemmalta. Työkaverit ovat vääntäneet nimen kuitenkin Lispetiksi.
Lispetti käyttää vaaleanbeigejä satiinipaitapuseroita, koska näki joskus sentyypiisen paidan prinsessa Dianan päällä ( naistenlehdessä vuonna 1984 Me Naiset, jota Lispetti luki Rymättylän Hiussalongissa ) Lispetti ihailee kovasti kuninkaallisia ja erityisesti edesmennyttä prinsessa Dianaa.
Työpaikka on ollut Lispetille pienoinen pettymys, sillä työkaverit eivät ole oivaltaneet hänen kuninkaallista glamouriaan , jota Lispetti uskoo hohtavansa.
Lispetti on tunnollinen työntekijä, hivenen hidas ja joskus vähän höynäytettävissä. Mutta toisaalta hän viettää työaikaansa netissä lukien erilaisia sivustoja, jotka koskevat kuninkaallisia. Tästä ollaan tietoisia, mutta siihen ei puututa.
Lispetti yrittää saada rahaa säästöön pienestä palkastaan, voidakseen matkustaa Pariisiin paikalla, jolla kohtalokas onnettomuus tapahtui ja Diana menehtyi.
Lispetti aikoo myös matkustaa Englantiin ja on suunnitellut ampuvansa Camillaa hernepyssyllä, koska Lispetin mielestä Dianan elämän traaginen loppukin on Camillan syytä.
Totta toinen puoli. En tiedä omistaako Data yhtään oikeaa pukua edes.Data: silmälasipäinen, pitkä, hoikka, it-ammattilainen jossain suht suuressa yrityksessä. Data pukeutuu työssä ollessaan pukuun, mutta kotona tykkää hengailla verkkareissa ja kulahtaneessa t-paidassa. Töissä Data on asiallinen ja tylsä, kotona leppoisa vässykkä.
kaikilla aikamiehillä on (tumma) pukuTotta toinen puoli. En tiedä omistaako Data yhtään oikeaa pukua edes.
Ihana:heart:niin viehättävästi, runoutta haikelevaa sieluani hivelevästi kirjoitettu, että melkein kaipaisin omaan arkielämääni tuulahduksia tuon " Ulliksen" elämästä.Ultramariini, salaperäinen oman tiensä kulkija. Ullis, näin kavereiden kesken, luki koulutyttönä runoja ja ihastui Robert Frostin runoon. "Two roads diverged in a wood, and II took the one less traveled by, And that has made all the difference." toimi jatkossa nuoren haaveilijan johtotähtenä. Hän uskalsi olla rohkeasti erilainen. Hiukset kasvoivat vuosi vuodelta pituutta ja elämäntyyli muuttui pikkuhiljaa tiedostavaksi ekohenkisyydeksi. Vasta yliopistossa opiskellessaan folklorismia ja naistutkimusta hän löysi samanhenkisiä avarakatseisia ihmisiä, joista hän sai elinikäisiä ystäviä. Samanhenkinen puolisokin löytyi näistä piireistä. Yhdessä he pitävät pientä ekohenkistä kauppaa ja asuvat niin ihanasti ränsistyneessä vanhassa talossa Käpylässä. Puutarhassa on oma omenapuu, puussa keinu ja elämä on muutenkin niin ihanasti vähän vinksallaan.
No Data ei ole aikamies.kaikilla aikamiehillä on (tumma) puku
No Data ei ole aikamies.
Onhan minulla, laitoin tänne siitä kuvankin. Taidettiin kutsua gangsterityyliseksi niillä lisäkkeillä mitä kuvassa olikaikilla aikamiehillä on (tumma) puku
mä niin tiesin että sullakin onOnhan minulla, laitoin tänne siitä kuvankin. Taidettiin kutsua gangsterityyliseksi niillä lisäkkeillä mitä kuvassa oli
No jaa... Ei vastaa minun mielikuvaani pukumiehestä, että pukeutuu Al Caponeksi.Onhan minulla, laitoin tänne siitä kuvankin. Taidettiin kutsua gangsterityyliseksi niillä lisäkkeillä mitä kuvassa oli
Mulla ei oo. Tai on mutta se on niin vanha ettei sitä enää kehtaa käyttää ja mä lähtökohtasesti kieltäydyn käyttämästä pukua missään jos ei ole ihan pakko. Tyylikkäästi voi pukeutua muutenkin. Ja vaalee puku mulla on jos tarvii johonkin kesähäihin mennä.kaikilla aikamiehillä on (tumma) puku
millionnea elää tällä hetkellä unelmiensa elämää Skotlanissa vanhassa suuressa linnamaisessa talossa poikaystävänsä Derekin kanssa.Mites mä?