Miksi jotkut asuvat vielä yhdessä vaikka on avioeron harkinta-aika menossa?

[QUOTE="vieras";28776659]Tuomittu avioeroon? Tuomioistuimelta tulee toki päätös asiasta, mutta ei se ihan tuomio sentään taida olla. Minkäköhänlaisista rikoksista vois tuomita avioeroon? [/QUOTE]

Sanamuoto on kirjaimellisesti:

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU
Päätöslauselma

X ja Y tuomitaan avioeroon.

Lainkohta

Avioliittolaki 25§1

 

Chef: totta vie ajatellaan asiasta eri tavalla. tämä siis täysin lempeydellä ja hyvällä. Pieni osa minusta ymmärtää ajatuksesi. Tai aika suurikin. Minäkin haluaisin erota siististi, kukapa ei.

Mutta ne lapset. Miten ne voi sopeutua siihen, et kaikki hyvin, mutta vanhemmat ei vaan enää rakasta. Lapsihan ei voi käsittää, että rakkaus voi loppua, kun heidän rakkaus on ehdotonta ja pysyvää.

 

Chef: totta vie ajatellaan asiasta eri tavalla. tämä siis täysin lempeydellä ja hyvällä. Pieni osa minusta ymmärtää ajatuksesi. Tai aika suurikin. Minäkin haluaisin erota siististi, kukapa ei.

Mutta ne lapset. Miten ne voi sopeutua siihen, et kaikki hyvin, mutta vanhemmat ei vaan enää rakasta. Lapsihan ei voi käsittää, että rakkaus voi loppua, kun heidän rakkaus on ehdotonta ja pysyvää.

Jäi pois sana "sanottu". Eli tämä hyvällä sanottu, että ajatukset täysin erit.

 

Chef: totta vie ajatellaan asiasta eri tavalla. tämä siis täysin lempeydellä ja hyvällä. Pieni osa minusta ymmärtää ajatuksesi. Tai aika suurikin. Minäkin haluaisin erota siististi, kukapa ei.

Mutta ne lapset. Miten ne voi sopeutua siihen, et kaikki hyvin, mutta vanhemmat ei vaan enää rakasta. Lapsihan ei voi käsittää, että rakkaus voi loppua, kun heidän rakkaus on ehdotonta ja pysyvää.

Ei lapset ole tyhmiä. Mä olin 11 kun mun vanhemmat erosi edellä mainitulla tavalla. Se oli tietysti hirveän iso shokki aluksi, koska sitä ei osannut yhtään odottaa. Mutta en mä koskaan ihmetellyt miksi he erosivat, tiesin, että he erosivat siksi, koska he halusivat erota. He eivät enää halunneet asua yhdessä, se ei enää ollut heistä kivaa.

 

Chef: totta vie ajatellaan asiasta eri tavalla. tämä siis täysin lempeydellä ja hyvällä. Pieni osa minusta ymmärtää ajatuksesi. Tai aika suurikin. Minäkin haluaisin erota siististi, kukapa ei.

Mutta ne lapset. Miten ne voi sopeutua siihen, et kaikki hyvin, mutta vanhemmat ei vaan enää rakasta. Lapsihan ei voi käsittää, että rakkaus voi loppua, kun heidän rakkaus on ehdotonta ja pysyvää.

Mutta voiko kaikki tosiaan olla ulospäinkään hyvin, jos ihmiset voi sisäisesti huonosti?

Jos rakkaus loppuu, niin kyllähän se surettaa...ja tällainen ihminen on varmasti surumielinen. Ja kyllähän lapsetkin sen näkee, ettei äiti ja isä enää samalla tapaa naura, kuin mitä ennen.

Lapset näkevät senkin, miten vanhempien väliset halit ja suukot vähentyvät, kenties jopa loppuvat. Jos toista ei enää rakasta, saattaa arvostuskin sitä ihmistä kohtaan ajan mittaan laskea...tulee ehkä tiuskittua toiselle entistä herkemmin.

Kyllä lapset sen ilmapiirin huomaa. Ja jos ilmapiiri on mukamas täydellinen 24/7 niin ei kai silloin mikään sitten oikeasti huonosti olekaan, eikä eroa edes ajatella ja harkita.

Ja olen eri mieltä tuosta, miten lapsi kokee rakkauden. Kun lapsenkin riittävän monta kertaa pettää, loppuu se rakkaus hänenkin osaltaan. Itselleni kävi lapsena juurikin näin. Ehkä joskus pienenä, alle kouluikäisenä äitiäni rakastin. Mutta en muista rakastaneeni enää kouluiässä. Silloin olin jo kokenut liian monet pettymykset hänen kohdaltaan.
Ja äitini lukuisat avioerot (5 kpl) sai kyllä ymmärtämään senkin, että rakkaus kahden aikuisenkaan välillä ei suinkaan ole aina pysyvää ja kaikenkestävää.

Joten älä sinä siellä nyt romantisoi niitä lasten ajatuksia liikaa Lapsi todellakin voi käsittää sen, että rakkaus loppuu, eikä se todellakaan ole pysyvää.

 

Mun nähdäkseni avioerolla ja parisuhteen päättymisellä ei välttämättä ole mitään suoraa tekemistä keskenään. Toinen on juridinen toimi ja toinen määrittää sen mikä on puolisoiden keskinäisen suhteen tila. Kuten joku sanoi ihan hyvin voi hakea avioeroa ja silti jatkaa parisuhteessa tai vastaavasti lopettaa parisuhteen ja jättää avioeron hakematta.

Ei mulla ollut mitään erityistä kiirettä saada siitä erosta virallista mun ex-miehen kanssa. Kun ero päätös oli tehty, se oli tehty. Ei sen jälkeen enää mitään harkittu. Kaikki harkinta suoritettiin ennen kun se päätös tehtiin. Kyllä mulle oli selvää, että tämä oli tässä siinä kohtaa kun toinen totesi, että ei rakasta mua enää. Meillä ei ollut lapsia, joten asia oli vain mun ja puolison välinen. Puoliso hoiti kaikki paperi asiat, kun oli se joka sen eron lähtökohtaisesti halusi (vaikka lopulta oli kyllä hyvinkin yhteinen päätös), mä vaan kirjoittelin nimet papereihin. Avioero astui muistaakseni virallisesti voimaan reilu vuosi sen jälkeen kun oli päätetty erota, eli ei mitään kiirettä niiden papereiden kanssa pidetty. Asuttiin myös ero päätöksen jälkeen vielä useita kuukausia yhteisessä vuokra-asunnossa. Mutta kyllä se kummankin oma elämä alkoi siitä ero päätöksestä, ei siitä kun käräjäoikeudesta tuli päätös, että on tuomittu eroon (siinä kohtaa molemmilla oli ollut jo kauan uudet seurustelukumppanit).

 

Mutta voiko kaikki tosiaan olla ulospäinkään hyvin, jos ihmiset voi sisäisesti huonosti?

Jos rakkaus loppuu, niin kyllähän se surettaa...ja tällainen ihminen on varmasti surumielinen. Ja kyllähän lapsetkin sen näkee, ettei äiti ja isä enää samalla tapaa naura, kuin mitä ennen.

Lapset näkevät senkin, miten vanhempien väliset halit ja suukot vähentyvät, kenties jopa loppuvat. Jos toista ei enää rakasta, saattaa arvostuskin sitä ihmistä kohtaan ajan mittaan laskea...tulee ehkä tiuskittua toiselle entistä herkemmin.

Kyllä lapset sen ilmapiirin huomaa. Ja jos ilmapiiri on mukamas täydellinen 24/7 niin ei kai silloin mikään sitten oikeasti huonosti olekaan, eikä eroa edes ajatella ja harkita.

Ja olen eri mieltä tuosta, miten lapsi kokee rakkauden. Kun lapsenkin riittävän monta kertaa pettää, loppuu se rakkaus hänenkin osaltaan. Itselleni kävi lapsena juurikin näin. Ehkä joskus pienenä, alle kouluikäisenä äitiäni rakastin. Mutta en muista rakastaneeni enää kouluiässä. Silloin olin jo kokenut liian monet pettymykset hänen kohdaltaan.
Ja äitini lukuisat avioerot (5 kpl) sai kyllä ymmärtämään senkin, että rakkaus kahden aikuisenkaan välillä ei suinkaan ole aina pysyvää ja kaikenkestävää.

Joten älä sinä siellä nyt romantisoi niitä lasten ajatuksia liikaa Lapsi todellakin voi käsittää sen, että rakkaus loppuu, eikä se todellakaan ole pysyvää.

Ikävä kuulla, että olet joutunut kokemaan jotain noin hirveää. Minusta se, ettei lapsi enää rakastaisi äitiään/isäänsä, on vaan jotain käsittämättömän kamalaa. lapsi on niin riippuvainen vanhemmasta ja siitä rakkaudesta, huolenpidosta ym.

Mutta siis.. Voin kuvitella sen, että joku kouluikäinen ymmärtää vanhempien sopuisan eron. Mutta lähinnä ajattelin nyt pieniä lapsia. Vaikka 3-5 vuotiaita, joilla kuitenki jo vähän enemmän ymmärrystä maailmanmenosta.

 

Ikävä kuulla, että olet joutunut kokemaan jotain noin hirveää. Minusta se, ettei lapsi enää rakastaisi äitiään/isäänsä, on vaan jotain käsittämättömän kamalaa. lapsi on niin riippuvainen vanhemmasta ja siitä rakkaudesta, huolenpidosta ym.

Mutta siis.. Voin kuvitella sen, että joku kouluikäinen ymmärtää vanhempien sopuisan eron. Mutta lähinnä ajattelin nyt pieniä lapsia. Vaikka 3-5 vuotiaita, joilla kuitenki jo vähän enemmän ymmärrystä maailmanmenosta.

Ehken tosiaan kykenisi näille meidän pienille 3v ja 4v lapsille selittämään sitä, mitä tarkoittaa rakkauden loppuminen, jos se meidän liitossamme loppuisi. Siis siinä kohtaa, jos se tosiaan vain lopahtaisi ilman, että taustalla olisi jokin teko, josta se johtuisi.

Mutta pitääkö noin pienelle sitten edes selittää mitään rakkauden loppumisesta?

Mä luulen, että me keksittäisiin jokin hieman toisenlainen selitys, kuin rakkauden loppuminen, sillä noin pienillä menee vielä puurot ja vellit aika pahasti sekaisin...äkkiäkös lapset keksisivät, että rakkautemme voisi loppua heitäkin kohtaan ja että pian molemmat vanhemmat muuttaa pois lasten luota!

Pari päivää sitten tuo nuorempi selitti suruissaan sitä, miten "iskä vihaa meitä, vaikka me ei olla mitään pahaa tehty". Ei MITÄÄN hajua, että mistä likka tuollaista sai päähänsä, sillä meidän perheessämme ei ole edes käytössä sana "vihata" siinä muodossa, että se oltaisiin joskus liitetty johonkin ihmiseen.
Saatan kyllä sanoa, että "mä vihaan noita rumia verhoja", mutta KOSKAAN, IKINÄ, EIKÄ MILLOINKAAN ei olla puhuttu ihmisten vihaamisesta.

Tiedä sitä sitten, josko jostakin lastenohjelmasta olisi jotain vihaamisesta kuullut? Tai jos esikoinen on tuonut "vihaamispuheet" leikkien mukana tjtn.

Mutta koska noilla pienillä ne käsitteet muuttuvat ja sekoittavat, niin en ehkä tosiaan alkaisi mistään rakkauden loppumisesta heille kertomaan.

 

Tuota mä just tarkoitin, että ei lapsi voi ymmärtää vanhempien sopuisaa eroa. Ainakaan tuota rakkauden loppumista. Varmasti alkaisivat miettiä just, että heitäkin kohtaan se loppuu.

 

Tuota mä just tarkoitin, että ei lapsi voi ymmärtää vanhempien sopuisaa eroa. Ainakaan tuota rakkauden loppumista. Varmasti alkaisivat miettiä just, että heitäkin kohtaan se loppuu.

Mutta eikö sama ongelma olisi riitaisassakin erossa? Lapsi alkaisi miettimään, että ehkä heitäkin aletaan vihata samalla tavalla kuin äiti ja isä näyttävät vihaavan toisiaan? Onko se sitten yhtään sen parempi?

Mä olen sitä mieltä, että nimenomaan lasten vuoksi aikuisten ihmisten täytyy hoitaa eronsa siten, että lasten elämä mahdollisimman vähän järkkyy ja muuttuu. Lasten on hyvä nähdä, että erosta huolimatta äiti ja isä voivat edelleenkin olla ystäviä ja hoitaa lasten asioita yhdessä ilman riitaa ja kiusantekoa. Kun vanhemmat eroavat, pitää muistaa, että lapset eivät eroa vanhemmistaan. Ja siitä asiasta huolehtiminen vaatii molemmilta vanhemmilta sekä kykyä että halua hoitaa asiat siten, ettei tarvitse riidellä.

 

Mutta eikö sama ongelma olisi riitaisassakin erossa? Lapsi alkaisi miettimään, että ehkä heitäkin aletaan vihata samalla tavalla kuin äiti ja isä näyttävät vihaavan toisiaan? Onko se sitten yhtään sen parempi?

Mä olen sitä mieltä, että nimenomaan lasten vuoksi aikuisten ihmisten täytyy hoitaa eronsa siten, että lasten elämä mahdollisimman vähän järkkyy ja muuttuu. Lasten on hyvä nähdä, että erosta huolimatta äiti ja isä voivat edelleenkin olla ystäviä ja hoitaa lasten asioita yhdessä ilman riitaa ja kiusantekoa. Kun vanhemmat eroavat, pitää muistaa, että lapset eivät eroa vanhemmistaan. Ja siitä asiasta huolehtiminen vaatii molemmilta vanhemmilta sekä kykyä että halua hoitaa asiat siten, ettei tarvitse riidellä.

Samaa mieltä. Tärkeintä on mielestäni se, että ei riidellä. Helposti lapset jää erossa riidan pelinappuloiksi. Se aiheuttaa lapsille enemmän pahaa , että erostaan rauhassa ja riitelemättä.

 

Vähän ohis, mutta minusta tuo harkinta-aika on tosi outo käytäntö. Koska luulisi ihmisten jo harkinneen ja käyneen asioita läpi ennen eropapereiden laittamista. Ja ei missään muussakaan sopimusasiassa ola mitään harkinta-aikoja. No, eipä tuosta kai sinänsä haittaakaan ole, mutta onpahan vaan tosi outoa.

Joillekin se eropapereiden vieminen voi olla pitkään harkittu juttu, toisille taas vähemmän harkittu. Joskus voi käydä niinkin, että toinen puoliso "herää" vasta kun toinen vie eropaperit eteenpäin... ja vasta silloin alkaa oikaesti pohtimaan suhteen tilaa ja tekemään jotain sen eteen että saisi pitää kumppaninsa... Eikä siitä harkinta-ajasta mitään oikeaa haittaakaan taida olla. Ihan ok juttu mun mielestä. Varsinkin jos parilla on lapsia.

 

Kaikki eivät osaa oikeasti päättää ja harkinta-aikakin perutaan ja sitten taas laitetaan eropaperit.

Näin. Ja sit on kauhean erikoista ja jännää kun kaveritkaan ei tiedä missä mennään, ja kyselyt kuitataan tällä Ihan Matti ja Mervi -meininkiä.