Siivouksesta, olenko kohtuuton miestä kohtaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vaimoooo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vaimoooo

Vieras
Olen itse työtön ja mies tekee pitkää päivää töissä. Elättää meidät pääsääntöisesti. Siivous aiheuttaa meillä jatkuvaa skismaa. Vaikka olenkin kotona, en koe olevani 100% vastuussa kaikesta siivouksesta, mutta mies ei vaan tee enää mitään. Ennen siivosi oma-aloitteisesti ja oli (mieheksi) jopa suhteellisen ahkera siivoamaan. Nykyisin hän ei siis yhtään, yhtään mitään; ei laita sukkiaan pyykkikoriin, vie tiskejään keittiöön, kerää roskiaan, ei mitään. Jättää kaiken leväälleen ja nalkutuksen saattelemana siivoa ne pois "vähän sinne päin". Esimerkki: keräsi tölkkinsä komennuksen jälkeen keittiön tiskipöydälle, mutta ei voinut laittaa sitä suoraan pullokassiin vaan oletti minun hoitavan sen loppuun.

Voin ehdottomasti siivota nyt työttömänä ollessani 90% kotimme ja muutenkin hoitaa lähes kaikki kotityöt, mutta mielestäni on epäreilua se, että joudun siivoamaan miehen jälkiä jatkuvasti, koska hän ei siivoa lainkaan edes omia jälkiään. Kuitenkin mies on ennen siivonnut, ja se on ollut ihan meidän yhteinen tehtävä.

Olenko kohtuuton?
 
Et ole kohtuuton. Mutta olet vähän typerä, mikäli valitat, mutta kuitenkin sitten toisaalta tuohon suostut.

Kävipä tässä päivänä eräänä niin, että kuopus pissasi housuihinsa. Mies huuhtasi pissavaatteet pikaisesti hanan alla, jonka jälkeen hän laittoin kusivaatteet märkinä ja edelleen siis kuselta haisevina pyykkikoriin. Kului tunti, toinen jos kolmaskin...taisi kulua yökin, kun seuraavan kerran saavuin pyykkikaapin luokse. Avasin kaapin ja hyvä oli, ettei taju lähtenyt siitä kusenlöyhkästä.

Ilmoitin miehelleni hyvin tiukkaan sävyyn, ettei kusipyykkien kanssa toimita em. tavalla. Mikäli pyykkikone on päällä, ymmärrän toki, ettei niitä koneeseen saa. Tällöin mielestäni oikea tapa toimia on huuhdella ne kusivaatteet KUNNOLLA siten, ettei niistä enää pissanhaju nenään tartu. Vaatteet voi jättää lavuaarin reunalle, josta ne sitten siirretään koneeseen heti, kun edellinen koneellinen on käynyt valmiiksi. Käytännössä siis viimeistään kahden tunnin kuluttua. Jos kone sen sijaan on tyhjä tai jo käynyt, pyykit laitetaan suoraan sinne. Tämä selvä, eikö. Hyvin yksinkertaiset ohjeet.

Vaan mitä tekikään mies. Seuraavan kuopuksen pissavahingon sattuessa hän huuhtasi kusipyykit, jonka jälkeen hän jätti ne lavuaarille. Pyykkikone oli jo käynyt, eikä kusipyykkejä todellakaan oltu huuhdeltu kunnolla, joten kun seuraavan kerran astelin kodariin ja naamalleni lehahti kusen haju, päätin toimia. Jos kerran puhe ei mene perille, niin ehkä sitten teot menee?!?

Kaappasin märät kusipyykit syliini ja vein ne mieheni petaamattomalle vuoteelle.

Tuon tapauksen jälkeen tässä perheessä ei ole kusipyykeistä enää tarvinnut tapella, vaan ne on hoidettu siten, miten pitää.

Joten neuvoni on: älä sinä juokse sen miehesi perässä siivoamassa niitä ukon jälkiä. Varsinkin vaatteiden kohdalla on hyvinkin helppo toimia niin, että kun löydät miehen likapyykkejä jostakin muualta, kuin mistä pitäisi, niin nakkaat ne vaikka pihalla/parvekkeella säilytettävään jätesäkkiin. Ei pitäisi ihan hirmuisen montaa päivää mennä, kun mies huomaa, että helvetti, hällähän ei ole kaapissa lainkaan puhtaita vaatteita! Luulen, että tämän jälkeen alkaa miestäkin se vaatehuolto edes hieman kiinnostamaan.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Irski ja Hansu81
Chef, aivan loistava tuo kusivaatetarina :D En tosiaan itse olekaan sulattanut tätä ja passanut miestä. Tapellaan aiheesta jatkuvasti, ja joka kerta mies sanoo, että nyt alkaa taas siivoamaan itsekin. Sitä ei kuitenkaan tapahdu, ja taas jää roskan pöydälle ja likainen t-paita lattialle. Siivoan ne lopulta itse pois, mutta nalkutan siitä aivan hävettävän paljon miehelleni.. Harmittaa, kun joutuu aikuiselle ihmisella jankkaamaan noin yksinkertaisesta asiasta.
 
Kuulostaa ihan mun mieheltä. Mies tekee todella paljon töitä, mut silti toivoisin että tekisi kotona edes JOSKUS jotain!
Mut ei tee oma-aloitteisesti yhtään kotihommaa. Ja jättää juurikin omat vaatteensa usein lattialle, mukit pöydälle yms. Ja minä sanon kyllä asiasta, mut teen silti ne perässä koska en jaksa katsella sitä sotkua :(

Tuo Chefin kirjoitus oli kyllä hyvä, juuri noin pitäisi toimia eikä olla liian kiltti, niinkuin minä!
 
Et ole varmaan miehesi henk.koht. palvelija ;) ?

Meilläkin mies luuli jossain vaiheessa asuvansa hotellissa.

Jätin sitten kotihommat minimiin, niin että just aina saatiin tarvittava määrä astioita, ja mulle sekä lapsille puhtaita vaatteita. Tiskipinot kasvoi, pölykoirat juoksi nurkissa, hyvä ettei vessanpönttö kävellyt vastaan.

Mies rupesi urputtamaan siitä kuinka meillä on likaista. Annoin tulla tuutin täydeltä ja lähdin kävelylle. Kun palasin tunnin päästä, oli kas kotona siistiä.

Sen jälkeen mies on osannut ihan omatoimisesti tarttua "epäkohtiin" talon ylläpidossa.

Suosittelen lämpimästi moisen metodin käyttöä :D
 
Ehdottomasti jokainen perheenjäsen tekee osansa. Vaikka olen kotiäitinä, niin palvelija en kuitenkaan ole. Jopa vuoden ikäinen kerää iltaisin leluja. Jos aikuisen ihmisen sukat ei menisi pyykkikoriin, niin kuljettaisin ne korkeintaan roskikseen.

Ehkä nalkutus ei kuitenkaan muuta tilannetta, vaan tiukka, mutta asiallinen keskustelu.
 
No, mina käyn töissä eikä todellakaan naurata yhtään se, että kun tulen töistä, täällä on tiskit tiskaamatta, lattiat imuroimatta, pyykit pesemättä ja viikkaamatta ja kaikki pöydät täynnä leivänmuruja, kahvikuppeja ja vesilaseja.
Jos ruokaa on vaivauduttu tekemään eineksien sijaan, kaikki kokkausvälineet on pitkin keittiötä, sipulinkuorista lähtien. Jos ruokana on ollut maksalaatikkoa, se paketti on tyhjänä pöydällä. Tosin eipä se roskikseen mahtuisikaan koska kukaan ei sitä viitsi tyhjentää.
En tosin tajua miten se edes täyttyy kun 90% roskista on pitkin pöytiä.

mutta kun se on täynnä ja tursuaa yli, roskapussi on revennyt, roskiksen pohja roskisliemessä ja roskiskaapissa tuhruja ylipudonneista roskista.

meillä on jollakin tänään vatsa toiminut päätellen vessanpöntön paskaraidoista. :xmas:
 
meillä minä pesen pyykit, mutta vain ne pyykit jotka löytyy pyykkikorista. Ainoastaan erityislapsella on tästä vapautus, mutta hänenkin kanssaan harjotellaan. Kummasti on vaatteet ruvennu löytämään tiensä pyykkiin kun puhtaat loppuu kaapista :)
 
Omien hikisukkien pyykkikoriin vieminen, omien astioiden koneeseen laittaminen, roskien laittaminen roskikseen ym. ei ole kotitöitä vaan omien jälkien siivoamista, jota minä en tee kenenkään puolesta vaikka olen kotona. Pienistä lapsista johtuvat sotkut (kaatuneet maidot, pissavahinkopyykit, vaipat) siivoaa se, joka tapahtumahetkellä on lapsen kanssa. Sen sijaan voin toki yksin imuroida, pestä lattiat, viikata pyykit kappeihin, pestä vessat jne. kotona ollessani, ne on niitä kotitöitä. Olettaen, että mun ei ensin tarvitse keräillä miehen hikisukkia ja karkkipapereita lattialta, vaan pääsen heti imuroimaan ja moppaamaan.

Mä olen joskus lakannut siivoamasta kun mies jätti niin paljon törkyä jälkeensä, ja pari kertaa pitkän siivoustauon jälkeen keräsin makkarin lattialta harjalla ja rikkalapiolla kaikki miehen likaiset sukat ja alkkarit, karkkipaperit ja muut epämääräiset roskat jne. ja niihin takertuneet pölypallot ja muruset ja kippasin koko komeuden ällöttävyydessään miehen tietokoneen näppäimistölle ja tuolille. Miehen vaatekaappi alkoi ammottaa tyhjyyttään, kun pesin vain pyykkikorissa olevat vaatteet. Alkoi vähän meno muuttua ;)
 
Sanokaapa hyvät ystävät mitä minä voin tehdä?! Kun siis jos haluan siivota kotia mutta en siivota miehen aiheuttamia sotkuja niin miten käytännössä toimin?! Enhän voi imuroida tai edes putsata pöytiä ellen kiikuta ensin roskia roskikseen tai astioita pois??? Eli miten käytännössä voi tehdä yhtään mitään siivoamatta ensin ne lasten JA miehen jämät pois??

Olen muuten tuota Chefin kertomaa myös harrastanut, kerran jopa viskasin täyden pissavaipan miehen naamalle kun hermostuin siihen ettei osaa (ts. viitsi edes opetella!) niitä vaippoja viedä roskikseen HETI vaihtamisen jälkeen. Auttoi tasan hetken ja ongelma on edelleen, ROSKAT!

En jaksa enää taistella ja olen vannottanut itselleni että jos vielä joskus menen yhteen jonkun miehen kanssa niin mitään sontiaista en miehekseni huoli!
 
[QUOTE="vieras";28767150]Miehet :headwall:[/QUOTE]Naiset. :headwall: :laugh:

Nämä ketjut :headwall:

Työttömien, kotiäitien ja muiden kotona lojuvien naisten jatkuva rääkyminen tällä palstalla siitä kuinka "mies ei tee mitään" ja kuorossa huudetut vastaukset "kyllä sen kuuluu tehdä osansa, nyt näytät sille ukolle ja pistät selkä seinää vasten" :headwall:

Tyypillinen tyhjä uhoaminen näissä ketjuissa tyyliin "mäpäs näytin omalle ukolle ja näpäytin sitä" :laugh:

Ei jumalauta näitä voimaistuneita ja femakoituneita nykyajan suomalaisia naisia. Ei ole ihme että avioerotilastot ovat aivan käsittämättömän synkät. Hyvä puoli on että tämä palsta tarjoaa jatkuvia nauruja ja toisaalta herättää säälin tunteita niitä miehiä kohtaan jotka ovat heittäytyneet tuollaisiin paskaliittoihin.
 
Naiset. :headwall: :laugh:

Nämä ketjut :headwall:

Työttömien, kotiäitien ja muiden kotona lojuvien naisten jatkuva rääkyminen tällä palstalla siitä kuinka "mies ei tee mitään" ja kuorossa huudetut vastaukset "kyllä sen kuuluu tehdä osansa, nyt näytät sille ukolle ja pistät selkä seinää vasten" :headwall:

Tyypillinen tyhjä uhoaminen näissä ketjuissa tyyliin "mäpäs näytin omalle ukolle ja näpäytin sitä" :laugh:

Ei jumalauta näitä voimaistuneita ja femakoituneita nykyajan suomalaisia naisia. Ei ole ihme että avioerotilastot ovat aivan käsittämättömän synkät. Hyvä puoli on että tämä palsta tarjoaa jatkuvia nauruja ja toisaalta herättää säälin tunteita niitä miehiä kohtaan jotka ovat heittäytyneet tuollaisiin paskaliittoihin.
Ok, no mitä ehdottaisit sitten ratkaisuksi ap:lle?
 
ap voisi ihan ensimmäisenä ottaa itseään niskasta kiinni. Lopettaa syrjäytymiskierre ja internetissä hyväksynnän hakemisen sijaan pitää koti kunnossa johon ap:n loisimisen kustantavan miehen on hyvä raskaan työpäivän jälkeen saapua ja kun selviää siitä aikansa on suotavaa aloittaa työnhaku ja elämä tuottavana yhteiskunnan jäsenenä.
 
ap voisi ihan ensimmäisenä ottaa itseään niskasta kiinni. Lopettaa syrjäytymiskierre ja internetissä hyväksynnän hakemisen sijaan pitää koti kunnossa johon ap:n loisimisen kustantavan miehen on hyvä raskaan työpäivän jälkeen saapua ja kun selviää siitä aikansa on suotavaa aloittaa työnhaku ja elämä tuottavana yhteiskunnan jäsenenä.


No kylläpä sinä osaat nasevasti neuvoa asioista, mistä et tiedä yhtään mitään ;)
 
[QUOTE="vieras";28767239]Ok, no mitä ehdottaisit sitten ratkaisuksi ap:lle?[/QUOTE]Ööö, pitää kodin siistinä ja olla helvetin tyytyväinen siitä että hänellä on mies joka elättää eikä yritä soveltaa tuota samaa ap:n paskalogiikkaa elättämiseen. Muutenhan mies voisi lyödä hanskat tiskiin ja käskeä ap:n hommata itse leipänsä sen sijaan että hän on yksin vastuussa perheen toimeentulosta. Työttömyyskorvaukset eivät ole mitään osallistumista.

Tuskin se kodin siistinä pitäminen nyt NIIN rankkaa on että siitä oikeasti tarvitsee täällä rääkyä. Vaikka viehän se tietysti työttömän kallisarvoista aikaa jonka muuten voisi käyttää kattoon räkimiseen, nukkumiseen tai palstailuun.
 
  • Tykkää
Reactions: Aleksandriel
[QUOTE="vieras";28767114]Mä olen joskus lakannut siivoamasta kun mies jätti niin paljon törkyä jälkeensä, ja pari kertaa pitkän siivoustauon jälkeen keräsin makkarin lattialta harjalla ja rikkalapiolla kaikki miehen likaiset sukat ja alkkarit, karkkipaperit ja muut epämääräiset roskat jne. ja niihin takertuneet pölypallot ja muruset ja kippasin koko komeuden ällöttävyydessään miehen tietokoneen näppäimistölle ja tuolille. Miehen vaatekaappi alkoi ammottaa tyhjyyttään, kun pesin vain pyykkikorissa olevat vaatteet. Alkoi vähän meno muuttua ;)[/QUOTE]Nämä tarinat ovat kaikkein huvittavimpia kun joku voimaistunut kaappifeministi-kotiäiti suu vaahdossa selittää kuinka hän on onnistunut "näpäyttämään" tai "kouluttamaan" miestään jollain täysin lapsellisella tempauksella. Sitten muut samanlaiset myhäilevät ketjussa että hmm, olipa nokkelaa, täytyypä kokeilla tuota omallekin miehelle kunhan tulee töistä.
 
Ööö, pitää kodin siistinä ja olla helvetin tyytyväinen siitä että hänellä on mies joka elättää eikä yritä soveltaa tuota samaa ap:n paskalogiikkaa elättämiseen. Muutenhan mies voisi lyödä hanskat tiskiin ja käskeä ap:n hommata itse leipänsä sen sijaan että hän on yksin vastuussa perheen toimeentulosta. Työttömyyskorvaukset eivät ole mitään osallistumista.

Tuskin se kodin siistinä pitäminen nyt NIIN rankkaa on että siitä oikeasti tarvitsee täällä rääkyä. Vaikka viehän se tietysti työttömän kallisarvoista aikaa jonka muuten voisi käyttää kattoon räkimiseen, nukkumiseen tai palstailuun.

Joo joo, kai sitä saa kysyä. Mutta onko sen miehen ihan pakko tahallaan sotkea vielä lisää jättämällä ne paskaset sukat keskelle olkkarin lattiaa ja kaljatölkit sinne sun tänne :O
 
ongelmaa.. et vaan korjaa/siivoa niitä miehen jälkiä ja sotkuja.

Mutta muuten en nyt ymmärrä että miten yksi mies voi sotkea niin kamalan paljon jos kerta töissäkin on..
 
Ööö, pitää kodin siistinä ja olla helvetin tyytyväinen siitä että hänellä on mies joka elättää eikä yritä soveltaa tuota samaa ap:n paskalogiikkaa elättämiseen. Muutenhan mies voisi lyödä hanskat tiskiin ja käskeä ap:n hommata itse leipänsä sen sijaan että hän on yksin vastuussa perheen toimeentulosta. Työttömyyskorvaukset eivät ole mitään osallistumista.

Tuskin se kodin siistinä pitäminen nyt NIIN rankkaa on että siitä oikeasti tarvitsee täällä rääkyä. Vaikka viehän se tietysti työttömän kallisarvoista aikaa jonka muuten voisi käyttää kattoon räkimiseen, nukkumiseen tai palstailuun.

Hmm.. Mun mielestä ap kyllä sanoi, että voi tehdä kaikki kotityöt nyt työttömänä ollessaan. Niihin ei kyllä kuulu toisen sukkien ja astioiden keräily ympäri kämppää. Omat tavaransa paikoilleen osaa viedä 2- vuotiaskin.
 
Ei ole ihme että avioerotilastot ovat aivan käsittämättömän synkät.

Uskoisin, että monet avioerot johtuvat siitä, kun kunnioitus puolisoa kohtaan on loppunut. Jokainen ihminen ansaitsee tasavertaisen kumppanin. Jos nainen joutuu olemaan miehelleen kuin äiti lapselle, niin kyllä siitä on normaali miehen ja naisen välinen parisuhde kaukana. Sama tietenkin koskee myös toisinpäin. Ei miehekkään tarvitse jaksaa päivästä toiseen katsella naista, joka odottaa mieheltä kotiorjan roolia. On niitä työttömiä yhtä lailla miehissäkin, eikä koti-isäkään ole nykypäivänä mikään kummajainen.

Totuushan on se, että aina kuitenkin on olemassa tämä ihmistyyppi, joka odottaa puolisolta sitä, että tämä kulkee koko ajan perässä ihan siltä varalta, jos vaikka arvon herra (tai rouva) juuri nyt haluaa juoda oluttölkkinsä tyhjäksi ja jättää sen juuri siihen paikkaan, missä ikinä sattuukaan olemaan. Ei kai sellaista voi edes kuvitella, jos suhde perustuu molemminpuoliseen kunnioitukseen.
 
  • Tykkää
Reactions: chef

Uusimmat

Yhteistyössä