Luin koko ketjun kerralla. Sain vaikutelman, että he jotka haluavat suhteen jatkuvan tai hokevat provoa, ovat itsekin kevytkenkäisiä. Se, että puoliso pettää ja valehtelee on niin iso juttu, ettei sellaisesta toivu. Psykologikaan ei auta paikkaamaan revittyä sielua. Kuvitelkaa puolisonne esim. parhaan kaverinne kanssa ja itsenne antamassa anteeksi molemmille. Ihminen ei voi luonnolleen mitään, mutta jos ei kykene yksiavioisuuteen, miksi teeskennellä sellaista?
Olin miesten lapsellisuuteen pettynyt sinkku ja uskoin olevani aikuinen nainen, kunnes minut iski on/off ukkomies, joka vei minua 6-0 tarinoillaan. Sai koukkuun ja antoi välillä siimaa jutuillaan "päätimme vaimon kanssa vielä yrittää". Olin totaalisen ihastunut, enkä uskonut voivani mitään pienessä seikkailussa menettää. Kuvittelin miehen olevan avoimen rehellinen ja tietävän tasan tarkkaan mitä teki. En ymmärtänyt olla se aikuisempi ja heivata mies helvettiin heti kättelyssä. Ennen kuin huomasinkaan, olin äitipuoli, lastenhoitaja 24/7, äiti... Aivan uskomaton soppa. En halunnut uskoa miehestäni juttuja joita kuulin, vaikka sisimmässäni tiesin niiden olevan totta. Mies kuitenkin petti minua ties keiden kanssa, myös exänsä. Heräilin todellisuuteen, kun tasku soitteli minulle ja soittaessani takaisin, kertoi mieheni olevansa muualla, kuin mitä puhelimesta olin kuullut. Olin "lissu", jolle oli tehty "lissut" ja koin olevani vastuussa asiasta, enkä jättänyt miestäni. Lopulta hän kyllästyi odottelemaan ja paljasti itsensä. Kertoi, ettei koskaan ollut pettänyt, mutta oli toista naista jo vuosia rakastanut. Olin niin raivoissani, että käskin hänen lähteä välittömästi rakkautensa perään. Mies esitti murheen murtamaa, mutta vaikutti huojentuneelta ja lähti saman tien.
Hyvin pian hänen lähtönsä jälkeen suuren rakkauden mies soitteli minulle ja kertoi mitä mieheni ja hänen vaimonsa olivat tehneet. Pyysi mukaan kostoretkelle, mutten lähtenyt. Pari vuotta myöhemmin ex yritti palata takaisin lapsiin vedoten, kävi heitä katsomassakin, kun uusi liittonsa rakoili. Olin sinkku ja päätin kostoksi testata... annoin hänen pettää vaimoaan kanssani. Olin jälleen "lissu" ja suuri kivi vierähti sydämeltäni. En sittenkään ollut se suhteen kusipää, mutta rikki menin totaalisesti.
Nyt lukuisia vuosia jälkeenpäin koen että koppa on siististi kasassa, tekniikka ok, vaikka silmistä loistaa, että kolaroitu on kunnolla. Olen ylpeä siitä, että onnistuin nuolemaan haavani ilman yhtäkään laastarisuhdetta.
Tsemppiä kaikille, jotka joutuvat kokemaan puolison uskottomuuden. Jos päätätte erota, älkää missään nimessä ottako petturia myöhemmin takaisin. Sääli ei ole rakkautta.