Kuuluuko lapsenvahtivastuu myös lapsettomalle?

Ei ole pakko suostua, mutta en nyt kyllä ymmärrä tuota hirveää järkytystä siitä, että joku kysyy. Ensinnäkään kaikki eivät todellakaan tiedä toisten lapsikammoista mitään (eikä tämä ole nyt mikään vähättelevä termi vaan ihan oikeasti suurin osa varmasti kuvittelee, että ihmiset suhtautuvat lapsiin ihan luontevasti) ja toiseksi asiaa saatetaan kysyä, vaikka toisen suostuvuus ja taitavuus ei olisi satavarmaa.

Itselläni ei ole mitään kokemusta ennen omia lapsiani. Paitsi tietysti ne muutamat kerrat teininä, kun piti äitin kaverin 4-5-vuotiasta hoitaa kun kävivät hummailemassa. Ei minulla ollut mitään hajua lapsista, ei pienempiä sisaruksia eikä kavereita joilla pieniä sisaruksia tai pieniä lapsia itsellään. Olin pitänyt nähnyt alle kouluikäisiä lapsia lähietäisyydeltä varmaan kahdesti elämässäni sen jälkeen kun itse tuon iän ohitin.

Toki tuohon aikaan sain äidiltäni ja hänen ystävältään pientä korvausta tuosta hoidosta, mutta jos olisin ollut täysi-ikäinen ja omillani toimeentuleva, niin olisin tehnyt samaa hommaa ilmaiseksi. Olisin luultavasti suostunut ilmaiseksi jo tuolloin teini-ikäisenä, kunhan nyt sain vain kannustusta hyvästä käytöksestä. Joka tapauksessa hyvin siitä selvisi vaikka kuinka hirvitti, enkä kyllä yhtään ihmettele sitä, että kuka tahansa kysyy ystäväänsä hoitamaan lapsiaan, lemmikkiään tai huonekasvejaan, vaikka ne nyt vähän erilaatuisia hommia ovatkin.

Itse sanoisin rehellisesti, että en kyllä yhtään tiedä mitä pitäisi tehdä, mutta jos luotat minuun niin voin yrittää, ja näin luultavasti sanoinkin silloin teininä kun minut ensimmäisen kerran lastenhoitotehtävään laitettiin. Ja jos tuntuisi siltä, että en missään nimessä halua edes kokeilla, niin sanoisin senkin ja pahoittelisin tilannetta. En ihmettelisi ja syyttäisi kaveria siitä, että hän pyysi apua.

 

Ei ole pakko suostua, mutta en nyt kyllä ymmärrä tuota hirveää järkytystä siitä, että joku kysyy. Ensinnäkään kaikki eivät todellakaan tiedä toisten lapsikammoista mitään (eikä tämä ole nyt mikään vähättelevä termi vaan ihan oikeasti suurin osa varmasti kuvittelee, että ihmiset suhtautuvat lapsiin ihan luontevasti) ja toiseksi asiaa saatetaan kysyä, vaikka toisen suostuvuus ja taitavuus ei olisi satavarmaa.

En tiedä, mihin viittaat tällä, mutta ainakaan minun kuvaamaani tilanteeseen ei liity järkyttymistä tai lapsikammoa... syyttämisestä nyt puhumattakaan. Taidat projisoida nyt omiasi?

 

En tiedä, mihin viittaat tällä, mutta ainakaan minun kuvaamaani tilanteeseen ei liity järkyttymistä tai lapsikammoa... syyttämisestä nyt puhumattakaan. Taidat projisoida nyt omiasi?

Itse sanoit, että suuresti ihmettelit miksi sinua kysyttiin, eikö tätä voisi sanoa järkyttymiseksi? Olen pahoillani jos tuo termi on nyt jotenkin negatiivinen, minulle se tarkoittaa vain samaa kuin suuresti yllättyminen. Lapsikammo tuossa tarkoitti juurikin sitä, että lapset pelottavat tai heihin ei osaa suhtautua muuten luontevasti, kuten viestini toisissa kappaleissa ehkä asiaa valotinkin. En huomaa projisointia, voisin pikemminkin miettiä, että miksi koit tuon lainaamasi osion loukkaavana?

Et myöskään ole ainoa ihminen tässä ketjussa, muut ovat puhuneet lapsein pelkäämisestäkin ja siitä, että lapsia oltaisiin väkisillä tunkemassa "ventovieraille".

 

Joo, silloin _haluaa_ auttaa. Mutta jos joku ei _halua_ hoitaa niitä lapsia, se on todella lapsellista alkaa painostamaankaan.

En minäkään oikeasti pidä tästä kun mun kaveri lähti matkalle ja pyys et voinko käydä kastelee kukat ja hakee postin Silti en kehdannut enkä halunnut kieltäytyä.

 

miksi koit tuon lainaamasi osion loukkaavana?

Nyt olet siis sitä mieltä, että olen loukkaantunut jostakin. Tämä on juuri sitä projisointia: kuvittelet tietäväsi, mitä tunteita toinen keskustelija kokee tai on kokenut, ja rakennat argumenttisi sen pohjalta. Se ei ole kovin kohteliasta tai keskustelun kannalta hyödyllistä. Todellisuudessahan sinulla ei ole mitään edellytyksiä arvioida esimerkiksi sitä, pelottavatko lapset minua tai miten osaan olla heidän kanssaan.

 

Nyt olet siis sitä mieltä, että olen loukkaantunut jostakin. Tämä on juuri sitä projisointia: kuvittelet tietäväsi, mitä tunteita toinen keskustelija kokee tai on kokenut, ja rakennat argumenttisi sen pohjalta. Se ei ole kovin kohteliasta tai keskustelun kannalta hyödyllistä. Todellisuudessahan sinulla ei ole mitään edellytyksiä arvioida esimerkiksi sitä, pelottavatko lapset minua tai miten osaan olla heidän kanssaan.

Suosittelen kääntymään lääkärin puoleen, jos lapsien hoito on noin ahdistavaa.

 

Nyt olet siis sitä mieltä, että olen loukkaantunut jostakin. Tämä on juuri sitä projisointia: kuvittelet tietäväsi, mitä tunteita toinen keskustelija kokee tai on kokenut, ja rakennat argumenttisi sen pohjalta. Se ei ole kovin kohteliasta tai keskustelun kannalta hyödyllistä. Todellisuudessahan sinulla ei ole mitään edellytyksiä arvioida esimerkiksi sitä, pelottavatko lapset minua tai miten osaan olla heidän kanssaan.

Täytyy myöntää, että meni oletuksen puolelle. Kun aloit syyttää minua projisoinnista, kun vain kommentoin keskusteluun mielestäni yleisesti ja aika neutraalisti. Aloin ihmettelemään, että mikä siinä oli projisointia ja minkä takia ajattelit minun projisoivan mitään, itse en oikein kykene edes ajattelemaan mitä olisin projisoinut ja keneen, kun en suoranaisesti viitannut kenenkään tunteneen tai tehneen mitään mainitsemistäni asioista. Ainoa asia, mihin suoraan viittasin sinun teksteissäsi, oli se ihmettely siitä, miksi sinua kysyttiin. Yhtälailla voisi kysyä miksi ei?

Minä en todellakaan arvioinut sinun lapsikammojasi tai edellytyksiäsi heitä hoitaa. Tämä osa puoltaisi enemmän sitä, että sinä todellakin loukkaannuit, ja sen takia projisoit. Minä en missään vaiheessa ottanut kenenkään juttuja tässä ketjussa itseeni, että tuntisin mitään tarvetta vierittää "syytä" kenenkään niskaan.

 

Ja sit päästään siihen et jos ei uskalla sanoa ei jos ei oikeasti jotain halua, sit ei vissiin auta ku purra hammasta.

 

Ja sit päästään siihen et jos ei uskalla sanoa ei jos ei oikeasti jotain halua, sit ei vissiin auta ku purra hammasta.

Onneksi oon aina rohjennu sanoa että pitäkää ipananne

 

Onneksi oon aina rohjennu sanoa että pitäkää ipananne

Samma homma, monen muunkin asian suhteen.

 

Samma homma, monen muunkin asian suhteen.

Jep, teillä kun ei käytöstapoja ole.

 

Mitä jos hoitaisitte omat lapsenne joko itse tai rahalla? Kavereilta avun kärttäminen on vastenmielistä loisimista.

 

[QUOTE="vieras";28692180]Jep, teillä kun ei käytöstapoja ole.[/QUOTE]

Pyh. Me sentään sanotaan suoraan eikä mähistä hiljaa selän takana ettei olis napannu yhtään.

 

[QUOTE="vieras";28692183]Mitä jos hoitaisitte omat lapsenne joko itse tai rahalla? Kavereilta avun kärttäminen on vastenmielistä loisimista.[/QUOTE]

todellakin hoidetaan ja tässä ei ole kyse siitä. Vaan periaatteesta! Ystävänä autan ja tuen mun kavereita niitten jutuista ja elämässä, ja hekin samoin minua VAIKKA en pidä kukkien kastelusta, postien hakemisesta silloin kun he on lomalla, mutta thats what friends are for Tiukan paikan tullen heihin pitää pystyä luottamaan.

 

[QUOTE="vieras";28692200]VAIKKA en pidä kukkien kastelusta, postien hakemisesta silloin kun he on lomalla, mutta thats what friends are for [/QUOTE]Minun ystäväni eivät anakaan ole postien hakemista tai kukkien kastelua varten. Lapsettomalle puolipäivähoidon tarjoaminen on myös pikkuisen eri luokassa kuin kukkien kastelu kerran viikossa.

 

Joo, silloin _haluaa_ auttaa. Mutta jos joku ei _halua_ hoitaa niitä lapsia, se on todella lapsellista alkaa painostamaankaan.

No kuka haluaa oikeasti esim. auttaa muuttosiivouksessa? Harva meistä niin siivoushullu on. Mutta se ei estä tekemästä ystävälle sellaista palvelusta.

Kuten jo mainitsinkin, ystäväpiirejä on erilaisia ja itse en laske edes todelliseksi ystäväksi sellaista, johon ei voi tarpeen vaatiessa tukeutua samalla tavalla kuin minuunkin. Vaikka tehtävä ei aina niin miellyttävä olisikaan.

 

Itse olen vahtinut ystävieni lapsia,tosin itselläkin lapsia. Onhan se myös kohteliaisuus,en itse kaikkia edes huolisi lapsieni ammaksi.

 

[QUOTE="vieras";28692207]Minun ystäväni eivät anakaan ole postien hakemista tai kukkien kastelua varten. Lapsettomalle puolipäivähoidon tarjoaminen on myös pikkuisen eri luokassa kuin kukkien kastelu kerran viikossa.[/QUOTE]

Joopa joo, kyse oli vain yksittäisestä lastenhoito kerrasta, ei ole iso juttu. Tosiystävät hädässä tunnetaan.

 

Minä ajattelen koiran hoitamisesta, kukkien kastelusta, muutto- ja remonttiavusta ja ties mistä muustakin, että ne eivät automaattisesti kuulu mihinkään ystävyyteen :O

Siis, en todellakaan OLETA, että kyllä nyt joku ystävistäni tulee ja auttaa, kun nyt päätin tehdä keittiöremontin. Enkä oleta, että varaampa tässä liput konserttiin, kyllä nyt joku tulee ja vahtii meidän lapsia sillä aikaa. On totta, että hyvä ihminen auttaa toisia, mutta sen auttamisen pitää tulla omasta halusta eikä tunteesta, että on pakko koska toinen jotain odottaa.

Te, ketkä oletatte ystävyyteen kuuluvan myös avunannon asioissa, joissa olette itse voineet päättää otatteko vai ettekö (tyyliin otan koiran, mutta tykkään myös matkustaa, eli kuka hoitaa koiran kun olen matkalla), oletteko kuinka joustavia? Annatteko toisille vaihtoehtoja avunannossa, sanotteko kiitos, oletteko vastavuoroisia? Oman kokemukseni mukaan kaikkein pahimpia ovat juuri ne, joiden mielestä on itsestäänselvää että ystävät, suku ja perhe auttaa milloin missäkin.

 

[QUOTE="vieras";28692367]Joopa joo, kyse oli vain yksittäisestä lastenhoito kerrasta, ei ole iso juttu. Tosiystävät hädässä tunnetaan. [/QUOTE]

Ja tämä. Kyllä tosiystävä tunnetaan, joo. Ja sitten hymiö perään.


Todella ärsyttävää!

 

Minä ajattelen koiran hoitamisesta, kukkien kastelusta, muutto- ja remonttiavusta ja ties mistä muustakin, että ne eivät automaattisesti kuulu mihinkään ystävyyteen :O

Siis, en todellakaan OLETA, että kyllä nyt joku ystävistäni tulee ja auttaa, kun nyt päätin tehdä keittiöremontin. Enkä oleta, että varaampa tässä liput konserttiin, kyllä nyt joku tulee ja vahtii meidän lapsia sillä aikaa. On totta, että hyvä ihminen auttaa toisia, mutta sen auttamisen pitää tulla omasta halusta eikä tunteesta, että on pakko koska toinen jotain odottaa.

Te, ketkä oletatte ystävyyteen kuuluvan myös avunannon asioissa, joissa olette itse voineet päättää otatteko vai ettekö (tyyliin otan koiran, mutta tykkään myös matkustaa, eli kuka hoitaa koiran kun olen matkalla), oletteko kuinka joustavia? Annatteko toisille vaihtoehtoja avunannossa, sanotteko kiitos, oletteko vastavuoroisia? Oman kokemukseni mukaan kaikkein pahimpia ovat juuri ne, joiden mielestä on itsestäänselvää että ystävät, suku ja perhe auttaa milloin missäkin.

No kyllä minä ainakin oletan saavani apua ystäviltäni tarvittaessa, samaa voivat ystäväni olettaa mun puolelta. En ymmärrä, miksi en haluaisi auttaa ystäviäni, jos siihen kerran kykenen. Jos olen esim. festareille lähdössä niin varaan kyllä lapsenvahdin hyvissä ajoin ennen kuin ostan mitään lippuja, yleensä tosin isovanhemmat pyydetään tuolloin hätiin kun ystävät lähtee mukaan

 

Ja tämä. Kyllä tosiystävä tunnetaan, joo. Ja sitten hymiö perään.


Todella ärsyttävää!

Miksi ärsyynnyt? Sulla ei kuulosta olevan tosiystäviä, kun niiden auttaminen tuntuu noin pahalta.

 

Minä ajattelen koiran hoitamisesta, kukkien kastelusta, muutto- ja remonttiavusta ja ties mistä muustakin, että ne eivät automaattisesti kuulu mihinkään ystävyyteen :O

Siis, en todellakaan OLETA, että kyllä nyt joku ystävistäni tulee ja auttaa, kun nyt päätin tehdä keittiöremontin. Enkä oleta, että varaampa tässä liput konserttiin, kyllä nyt joku tulee ja vahtii meidän lapsia sillä aikaa. On totta, että hyvä ihminen auttaa toisia, mutta sen auttamisen pitää tulla omasta halusta eikä tunteesta, että on pakko koska toinen jotain odottaa.

Te, ketkä oletatte ystävyyteen kuuluvan myös avunannon asioissa, joissa olette itse voineet päättää otatteko vai ettekö (tyyliin otan koiran, mutta tykkään myös matkustaa, eli kuka hoitaa koiran kun olen matkalla), oletteko kuinka joustavia? Annatteko toisille vaihtoehtoja avunannossa, sanotteko kiitos, oletteko vastavuoroisia? Oman kokemukseni mukaan kaikkein pahimpia ovat juuri ne, joiden mielestä on itsestäänselvää että ystävät, suku ja perhe auttaa milloin missäkin.

Mä en oleta, että ystävyyteen automaattisesti kuuluisi muiden auttaminen, mutta koska itse autan ystäviäni (silloinkin, kun ei ihan just nyt nappais), niin ystävikseni on valikoitunut sellaisia, jotka myös auttavat. Kavereina on sitten niitä, joilta en edes apua pyytäisi ja jotka eivät multakaan pyydä apua.

 

Ei ole pakko hoitaa kenenkään muun lapsia, ellei halua. Tosin meitä on paljon, jotka haluamme luoda suhteen esim. oman sisaruksen tai hyvän ystävän lapsiin, koska haluamme oppia tuntemaan nämä lapset ja haluamme olla mukana heidän elämässään. Haluamme, että näille lapsille jää lapsuudesta hyviä muistoja yhteisistä tekemisistämme ja saamme muodostettua vahvan suhteen. Kyse ei ole siis SUORITUKSESTA kun hoidan toisten lapsia, vaan siitä, että elämme yhdessä elämää ja olen osana lapsen ja muiden läheisten elämää. Kyse on niinku rakkaudesta, välittämisestä ja sellaisista asioista

 

Täytyy vissiin panna mieleen et ku saa lapsen ulkoistettua ni sen voi lykätä ihan mihin vaan hoitoon ihan vaan vedoten siihen et "Ei se nyt voi olla niin vaikeeta, pari tuntia vaan...". Niinku mitä helkkaria?

Jos joku sanoo ettei halua lapsenvahdiksi ni sit sitä kakaraa ei tungeta sinne hoitoon, edes sillä asenteella ettei se nyt voi niin vaikeaa olla

Kuinkahan moni tässäkin ketjussa on sanonut, että ei ole pakko hoitaa...? Varmaan kaikki.
Mutta kun jotkut tuntuvat kuvittelevan, että se lastenhoito on jotain rakettitiedettä, mihin he eivät älyltänsä ja kyvyiltänsä kykene. Niin sitä mä tässä vaan, että ihan rohkeasti kokeilemaan jos tilaisuus tulee. Ei se normaali-ihmiselle ole vaikeaa. Ja se, että kerran suostut, ei tarkoita että sun pitää harva se viikko alkaa hoitaa tuttavien lapsia.