A
Ankeaa
Vieras
En viitsi kirjoittaa kauhean tarkkoja yksityiskohtia tähän, mutta mietin vaan, kannattaisiko (pitäisikö? voisiko?) tuon perheen vanhemmille sanoa hienovaraisesti tai vaikka ihan suoraan, että voisivat hoitaa ja huomioida vauvaansa paremmin. Vauvan perustarpeista kyllä huolehditaan, eli vaipat vaihdetaan ruuat annetaan, laitetaan nukkumaan - mutta muuten vauva lähinnä istuu sitterissä itsekseen, hänen kanssaan ei seurustella eikä laiteta edes lattialle, kukaan ei edes anna mitään leluja sinne sitteriin. Edes perheen muut lapset eivät juttele ja höpöttele vauvalle, joten vaikuttaa siltä kuin eivät olisi saaneet edes sellaista mallia. Olen nähnyt vanhempien pitävän vauvaa sylissä vain viedessään häntä vaipanvaihtoon tai nukkumaan. Vauva on korvikeruokinnalla, ja syöttäminenkin tapahtuu sitterissä.
Toki en asu heillä 24h, mutta näin on ollut aina, kun olen käynyt siellä, joskus pitkiäkin aikoja. Vauva saattaa kitistä ja hiljaa itkeskelläkin siinä sitterissä, mutta ääni on niin hiljainen, että se on kai sitten helppo jättää huomioimatta. En edes tajua, miksi eivät ota vauvaan kontaktia, ihan normaalin vauvan tavoin se hymyilee ja itse ottaa kontaktia, kun siihen menee juttelemaan sille. Ja yleensä kai ihmiset tykkäävät vauvojen kanssa seurustella.
En siis harkitse mitään ilmoituksien tekemistä, jos joku sitä nyt kuvittelee - tai aikoo ehdottaa. Mutta mietin, olisiko tungettelevaa jotenkin sanoa asiasta vauvan vanhemmille. Omiin silmiin tuo vaikuttaa siltä, kuin eivät oikein pitäisi vauvasta, mutta en tiedä voisiko niin kurjasti olla. Ja ei ole esikoinen kyseessä. Vauvaa tuli kovin sääli, kun näin tuollaista kohtelua - ja kun ei ollut kyse vain yhdestä kerrasta.