Te, joilla aina tiptop-koti, miten sen teette?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="aapee";28583729]Kun tuntuu, että voimat loppuvat kesken, kun aloittaa tämän huushollin perusteellisen siivouksen :/ Meillä on iso talo ja siivottavaa siis paljon. Yhden nurkan kun saa selväksi niin toinen tursuaa. Apuja![/QUOTE]

Mä olen aika pitkälti hankkiutunut eroon kaikesta mikä "tursuaa" tai kerääntyy nurkkiin. Nille mitä käytetään ja tarvitaan on omat paikat ja sinne ne menevät käytön jälkeen takaisin.
 
Mä luulen että yski iso tekijä on juurikin tavaran määrä. Eli sitä pitäisi olla mahdollisimman vähän. Meillä isoin ongelma on se, että vaikka talosta löytyy säilytystilaa vaikka kuinka ne on ihan pullollaan tavaraa. Joten monet sellaiset käyttötavarat sitten lojuvat esillä kun eivät mahdu minnekään siististi. Ollaan miehen kanssa vain sattumoisin molemmat semmoisia hamstraajia, että mitään ei henno heittää pois.

Ja tänäkin kesänä ollaan jo tehty se, että ollaan ruvettu käymään kaappeja läpi aikomuksena heittäää turhaa tavaraa pois. Mutta tuloksena on vain se, että kaapeista löytyy kaikenmaailman unohdettuja "aarteita" joita ei sitten kuitenkaan henno heittää pois tai laittaa kiertoon, kun "tätäkin voi joskus tarvita".
 
[QUOTE="kkkk";28583952]Juuri näin. :D meillä siis tosiaan 2 aikuista, 8-v, 4-v, kaksoset 1.8-v. Noi isommat ottaa ite jo laseja kaapista kun on jano ja eivät aina tajuu käyttää esim veden juontiin vanhaa lasia. Lapset syö kuitenkin sen 5krt pv joten kyllä sitä tiskiä tulee. :/ ihan normi kokoinen kone meillä on. Pyykkiä tulee paljon koska kaksoset sotkee ainakin 3 vaatekertaa pv, lisäksi pyllypyyhkeet, muiden vaatteet, pyyhkeet, petivaatteet, ruokalaput yms... ja mitä imuroimiseen tulee niin noi kaks on selladia käveleviä sottapyttyjä että! Ja tietty kanit sotkee sitä heinää ja purua...[/QUOTE]

No mutta silti...aikamoinen määrä pyykkiä ja tiskiä!

Meillä on 2 aikuista, 3 lasta (4. tulossa ja hänen pyykkiäänkin pestään jo) ja liuta elukoita (mm. koiria). Mutta ei meillä kyllä MITENKÄÄN tule neljää tai edes kolmea koneellista tiskiä päivässä...ja meilläkin on miestä lukuunottamatta melko usein tapana juoda joka kerta uudesta lasista jne. Tiskiä tulee 1-2 koneellista päivässä. Saisimme varmaan supistettua siihen yhteen koneelliseen, mikäli opettaisin lapset (ja itseni) siihen yhden mukin taktiikkaan, per päivä.

Ja sitten se pyykki...siis meillä on ehkä sunnuntaisin (pyykkipäivä, halvempi sähkö) se 5 koneellista (yleensä ei kyllä niin montaa, tänään arviolta 3), mutta muutoin kone pyörii 0-2 koneellista päivässä. Ja meilläkin vaihdetaan joka päivä vaatteet, joskus sen kaksikin kertaa. Mutta ei 4v:n kesävaatekerta (joko hellemekko tai tunika ja legginssit) kovinkaan paljoa tilaa sieltä koneesta vie...meinaan, että ei se teidän pyykkimäärä tunnu ihan silläkään selittyvän, että teillä on 2-4 vaatekertaa enempi käytössä päivän aikaan, kuin mitä meillä.

En väitä, että valehtelet, mutta ihmettelen kyllä hyvin syvästi.
 
Viimeksi muokattu:
Hengästyttää jo pelkkä tän ketjun lukeminen. Meillä on liikaa tavaraa, erityisesti vaatetta. Kolme poikaa ja haluaisin säästää vaatteita esikoiselta seuraaville, joten alkaa paikat täyttymään vaatepusseista. Omia olen karsinut rankalla kädellä lähiaikoina, mutta vieläkin olis varaa vähentää... Laiska olen tekemään mitään, siirtelen vaan kamoja paikasta toiseen. Pitäs vaa heittää turhat menemään!
 
Mä en kertakaikkiaan jaksa siivota jatkuvasti. Nytkin makaan sohvalla. Rakastan siistiä kotia, mutta täydellinen se ei ole koskaan.
Miten jokaiselle tavaralle voi olla oma paikka??? Mihin te esim. tungette paperit, joita pitää säilyttää? Meillä kertyy pinoja helposti, vaikka on vakuutuspapereille oma mappi jne.
 
Meillä kans tuntuu, että aina on likaista. Hiekkaa kantautuu ulkoa sisälle, niin että pitäis monta kertaa päivässä imuroida. Lapset kantaa tavaroita, pelejä, kirjoja, leluja ym. keittiön pöydille ja lattioille lojumaan. Kun laitat tavaran laatikkoon, huomaat, että 2v tai 1v on sen minuutin päästä kaivanut esiin. Kaikki rahkeet menee keittiön siivoukseen, että voisi syödä edes ihmismäisissä olosuhteissa. Pyykkiä lojuu, kun en jaksa/kerkiä aina heti laittaa kaappiin. Vaatteita odottaa pusseissa seuraavaa käyttäjää(vaikka olen karsinut, niitä silti on hirveästi, tyttöjen ja poikien). Mutta meillä onkin ongelma se, ettäei ole vielä talo valmis kokonaan ja ei ole saatu kaikkea vielä järjestettyä paikoilleen. Astianpesukone pyörii kerran päivässä. En vaan jaksa siivota KOKO AJAN, kun se ei näy kuin hetken. Kohta taas sama sotku. En vaan jaksa, en ole siivouskone. Inhoan sotkua mutta ei voi mitään.
 
Kaikelle paikkansa ja kaikki paikalleen. Pienimmällekin mutterille osoitetaan toimiva ja looginen säilytyspaikka, jos se on tarkoitus säilyttää. Romulaatikoita ja ajalehtivia tavaroita ei ole lainkaan. Mahdollisimman vähän tavaraa tarkoittaa mahdollisimman vähän siivottavaa, ja asunnon verraten pieni kokokin auttaa. Kodin helppohoitoisuutta lisäävät toimivat materiaalit ja esimerkiksi sohva, jonka alta pystyy imuroimaan helposti. Ja sen imurin täytyy olla hiljainen, ergonominen ja tehokas, että siihen jaksaa tarttua. Se, että kaikki korjaavat jälkensä, yhdistettynä vartin tehosiivoukseen kaksi kertaa päivässä, riittää ihan hyvin. Viikonloppuna voin käyttää ylimääräisen tunnin esimerkiksi mattojen puisteluun, pakastimen sulattamiseen ja muihin harvemmin tehtäviin kotitaloustöihin.
 
[QUOTE="Hiphei";28584172]Mä en kertakaikkiaan jaksa siivota jatkuvasti. Nytkin makaan sohvalla. Rakastan siistiä kotia, mutta täydellinen se ei ole koskaan.
Miten jokaiselle tavaralle voi olla oma paikka??? Mihin te esim. tungette paperit, joita pitää säilyttää? Meillä kertyy pinoja helposti, vaikka on vakuutuspapereille oma mappi jne.[/QUOTE]

Mulla on muutama kansio ja sitten yksi lipaston laatikko...sen käyn aina sillointällöin läpi ja poistan sieltä kaikki semmoiset, joita ei enää tarvita. Aika vähän lopulta tulee semmoista paperia kotiin, mitä pitää säilyttää.
 
Tunnissa saa jo aika pitkälle ainakin siistin näköisen asunnon. Kun äiti tai isä vie lapset ulos leikkimään (niin kuin tänäkin aamuna) niin toinen siivoa kämpän kuntoon, keittiön, wc:n, makuuhuoneet jne. Easy.
 
[QUOTE="vieras";28583908]3 henkeä vrt. 2 aikuista, 4 lasta ja 2 kania? :D no, se kertonee kaiken...[/QUOTE]

Siltikin ihmettelen tuota jatkuvaa tiskarin ja pyykkikoneen pyöritystä. Meillä 2 aikuista ja 2 lasta joilta tulee paljon pyykkiä mm. kestovaippojen muodossa. Pesen myös tiskirätit ym. luutut ja vaihdan niitä usein, lisäksi vessan pyyhkeet ym. pikkupyyhkeet vaihtuvat tiuhaan. En silti saa joka päivä edes yhtä koneelliista pyykkiä, ellen pese reilusti vajaita koneellisia.
 
No mutta silti...aikamoinen määrä pyykkiä ja tiskiä!

Meillä on 2 aikuista, 3 lasta (4. tulossa ja hänen pyykkiäänkin pestään jo) ja liuta elukoita (mm. koiria). Mutta ei meillä kyllä MITENKÄÄN tule neljää tai edes kolmea koneellista tiskiä päivässä...ja meilläkin on miestä lukuunottamatta melko usein tapana juoda joka kerta uudesta lasista jne. Tiskiä tulee 1-2 koneellista päivässä. Saisimme varmaan supistettua siihen yhteen koneelliseen, mikäli opettaisin lapset (ja itseni) siihen yhden mukin taktiikkaan, per päivä.

Ja sitten se pyykki...siis meillä on ehkä sunnuntaisin (pyykkipäivä, halvempi sähkö) se 5 koneellista (yleensä ei kyllä niin montaa, tänään arviolta 3), mutta muutoin kone pyörii 0-2 koneellista päivässä. Ja meilläkin vaihdetaan joka päivä vaatteet, joskus sen kaksikin kertaa. Mutta ei 4v:n kesävaatekerta (joko hellemekko tai tunika ja legginssit) kovinkaan paljoa tilaa sieltä koneesta vie...meinaan, että ei se teidän pyykkimäärä tunnu ihan silläkään selittyvän, että teillä on 2-4 vaatekertaa enempi käytössä päivän aikaan, kuin mitä meillä.

En väitä, että valehtelet, mutta ihmettelen kyllä hyvin syvästi.

No, perheet on erilaisia. Meillä 2 aikuista ja 1 lapsi, ja meilläkin voi tulla 2 koneellista tiskiä päivässä. Esim. kun leivon usein ja ne leipomisvuoat ja kipot vie paljon tilaa koneessa. Pyykkiäkin tulee helposti 2 koneellista päivässä, ei pelkkää vaatetta vaan myös petivaatteita, pyyhkeitä, mattoja, siivousrättejä jne. Lakanan vaihdan 2 krt viikossa, muut petivaatteet kerran viikossa. Pyyhkeet kerran viikossa, pepunpesu pyyhkeet ja käsipyyhkeet joka päivä. Mattoja joutuu välillä pyörittämään koneessa, kun on valkoiset ja meillä koirakin, niin niissä näkyy liat suht nopeaan. Siivousrättejä ja luuttuja tulee joka päivä. Vaatteita tulee päivittäin jokaiselta jonkinmoinen kasa, kun ei olla likaisissa vaatteissa, sisälle tullessa esim. hiekkikselta vaihdetaan vaatteet.. Semmosta se on kun on himosiivooja ja haluaa että kaikki on aina puhdasta :) Ja ihan helposti saan yhden koneellisen päivässä täyteen, vajaita en pese juuri koskaan. Mutta meillä vain 5 kg kone. Voin vaan kuvitella jos meillä olis 4 lasta, sitä pyykin ja siivoomisen määrää....
 
[QUOTE="vieras";28584316]No, perheet on erilaisia. Meillä 2 aikuista ja 1 lapsi, ja meilläkin voi tulla 2 koneellista tiskiä päivässä. Esim. kun leivon usein ja ne leipomisvuoat ja kipot vie paljon tilaa koneessa.

Mutta meillä vain 5 kg kone. Voin vaan kuvitella jos meillä olis 4 lasta, sitä pyykin ja siivoomisen määrää....[/QUOTE]

No nuo selittääkin paljon, itse pesaisen yleensä kaikki isommat kulhot, vuoat ja kattilat käsin (en tiedä miksi, olen vain oppinut tekemään niin lapsuudenkodissa :D), ja pyykkikone vetää reilusti enemmän kuin 5 kiloa, en kyllä muista mikä kilomäärä siinä oli.

Onneksi pesukoneiden täyttäminen ja tyhjääminen on sen verran nopeaa puuhaa, ettei siihen mene koko päivää vaikka joutuisikin tekemään usein. Mun yksi sukulainen on niin pihi sähkönkulutuksesta, että se lämmittää puilla veden, kantaa sisälle ja tiskaa käsin, ja kesäisin pesee joskus pyykkiä järvessä... Ja valittaa sitten kun on niin kamalasti tekemistä :D
 
Jep, ihan samaa olin tulossa sanomaan...siis että kaikki kulhot, kattilat jne. pesen käsin. Lasivuoat kyllä pyöritän koneessa, kun tulee siellä helpommin puhtaaksi.

Ja pyykkikonekin on isompi, kuin sen 5kg.
 
Meillä toimii. Tilaa on 80neliötä, perhe on 5 henkinen. Tilaa on siis erittäin vähän säilytykseen ja asumiseen. Joka ilta järkätään koti kuntoon aamuksi. Leikkien jäljet kerätään, keittiö siivotaan, pyykkikone ladataan jne... Siihen menee koko perheen voimin aikaa 20min. Ei ole mahdoton urakka. Se on tapa, ei mikään ongelma tai riidanaiihe.

Meillä on joka asialle paikka ja pyritään pitämään tavarat paikoillaan, jos ne ei juuri ole käytössä. Turhaa tavaraa ei ole. En säästele mitään ylimääräistä nurkissa. Olen liian laiska sellaiseen.

Olen alusta asti vaatinut tietyt asiat koko porukalta. Vieraita ei tule, eikä minnekään mennä, jos tietyt helpot omat hommat on tekemättä. Jos pudottaa jotain, se pitää kerätä, jos sotkee jotain, se pitää siivota.

Ongelmahan on, jos kaiken tekee yksi ihminen.

Meillä ei ole tip top, mutta sellainen perusjärjestys on.
 
Jep, ihan samaa olin tulossa sanomaan...siis että kaikki kulhot, kattilat jne. pesen käsin. Lasivuoat kyllä pyöritän koneessa, kun tulee siellä helpommin puhtaaksi.

Ja pyykkikonekin on isompi, kuin sen 5kg.

Nii in, tavat ja koneet on erilaisia, perheet on erilaisia :) Mä inhoan käsintiskausta, joten meillä kaikki käy koneen kautta. Ja en jaksaisi niitä vielä kuivaillakkin, kun ei ne mahdu kaappiin kuivumaan kokonsa vuoksi. Tiskariin suoraan ja sieltä kaappiin on mulle vaivattomin ja vähiten aikaa vievin homma...

Ja tosiaan, pientä konetta pitää pyörittää useammin :)
 
Moni meidän kavereista sanoo, että meillä on aina siistiä. Tähän "illuusioon" vaikuttaa se, että meillä ei ole mitää ylimääräistä tavaraa nurkissa pyörimässä. Sisustus on minimaalista, suoraviivaista ja sävyltään vaaleaa. Imuroimme max. kaksi kertaa viikossa. Keittiö ja vessa pestään kerran vk. Ikkunat ehkä kaksi kertaa vuodessa. Tuo ei ole mielestäni paljon siivoamista. Lapset leikkivät lähinnä huoneessaan ja lelut kerätään illalla ennen nukkumaan menoa. Onneksi laseten huone onkin talon kauimmassa nurkassa :)
 
[QUOTE="vieras";28584450]Nii in, tavat ja koneet on erilaisia, perheet on erilaisia :) Mä inhoan käsintiskausta, joten meillä kaikki käy koneen kautta. Ja en jaksaisi niitä vielä kuivaillakkin, kun ei ne mahdu kaappiin kuivumaan kokonsa vuoksi. Tiskariin suoraan ja sieltä kaappiin on mulle vaivattomin ja vähiten aikaa vievin homma...

Ja tosiaan, pientä konetta pitää pyörittää useammin :)[/QUOTE]

Joo, eikä toinen tapa ole toista huonompi :) Lähinnä siksi kommentoin, kun välillä ihmetyttää, miten toisilla voi tulla ihan älyttömältä kuulostavia tiskimääriä, ja toisaalta jotkut taas ihemttelee että miten meillä voi tulla niin vähän :D Todellisuudessa se tiskin määrä on varmaan aika vakio perheessä jossa syödään ja laitetaan ruokaa kotona, mutta siitä vain hankkiudutaan eroon eri tavoin, eikä se tiskarin pyöritysmäärä kerro paljon.
 
Meillä on rajattu tavaramäärä ihan minimiin. Joskus keittiöön kerääntyy jotain ihme lehti- ja tavarakasoja ja jos äkkiä täytyy siivota niin nostan ne nätisti kodinhoitohuoneeseen piilooon ja sitten kun aikaa on niin lajittelen lehdet keräykseen ja katson sen pikkutavaran meneekö roskiin vain johonkin tilpehöörilaatikkoon. Lapset ei ole koskaan saaneet tuoda leluja olkkariin, kun eivät niitä siivoa.

Siivouksessa vaivanloisinta on se turhan tavaran kerääminen joka paikasta, joten siksipä pidän rojun poissa. Perussiivoukseen vieraiden tullessa ym. viikkosiivoukseen riittää imurointi ja nopea lattian pyyhkäisy. Tavaroita kun ei tarvitse paikoilleen laittaa. Pölyjäkään ei kerry minne sattuu, kun turhaa koristesälää ja isoja kukkamääriä ei ole. Astianpesukone on huippu kun ei tarvitse joka välipalan jälkeen tiskata, kun astiat nakataan koneeseen ja nopea pöydän ja tiskipöydän pyyhintä ja taas keittiö kunnossa.

Kaksi isoa koiraa meillä on ja laminaatissa näkyy kyllä tahmatassun jälkiä ja kuolaroiskeita, mutta ihan perussiistiä meillä on.
 
Kaikella paikkansa ja aikansa, eli meillä ei loju missään mitään tuo jo ensimmäisen siistin vaikutelman, aina kun lähdetään kotoa järjestetään tavarat paikalleen, joka ilta pikasiivous kun lapset iltapesulla, ei vie aikaa juurikaan. Imurointi ei montaa minuuttia vie, eli joka toinen pvä imuroin yleiset tilat lattiat, pyyhin pölyt ja vessat pesen kerta viikkoon, mutta esim. lasten vessassa pyyhin pinnat ihan siinä sivussa kun autan esim. hammaspesussa.
Ei ole hankalaa, helpooa ja helpottaa kun ei tarvi tehdä mitään järkky suursiivoja vaan ylesiilme on aina puhdas.
 
[QUOTE="kkkk";28583952]Juuri näin. :D meillä siis tosiaan 2 aikuista, 8-v, 4-v, kaksoset 1.8-v. Noi isommat ottaa ite jo laseja kaapista kun on jano ja eivät aina tajuu käyttää esim veden juontiin vanhaa lasia. Lapset syö kuitenkin sen 5krt pv joten kyllä sitä tiskiä tulee. :/ ihan normi kokoinen kone meillä on. Pyykkiä tulee paljon koska kaksoset sotkee ainakin 3 vaatekertaa pv, lisäksi pyllypyyhkeet, muiden vaatteet, pyyhkeet, petivaatteet, ruokalaput yms... ja mitä imuroimiseen tulee niin noi kaks on selladia käveleviä sottapyttyjä että! Ja tietty kanit sotkee sitä heinää ja purua...[/QUOTE]

Ihan järjetöntä pestä petivaatteita päivittäin. Tai vaihtaa lapsille kolme vaatekertaa päivässä.
 
[QUOTE="vieras";28584420]Meillä toimii. Tilaa on 80neliötä, perhe on 5 henkinen. Tilaa on siis erittäin vähän säilytykseen ja asumiseen. Joka ilta järkätään koti kuntoon aamuksi. Leikkien jäljet kerätään, keittiö siivotaan, pyykkikone ladataan jne... Siihen menee koko perheen voimin aikaa 20min. Ei ole mahdoton urakka. Se on tapa, ei mikään ongelma tai riidanaiihe.

Meillä on joka asialle paikka ja pyritään pitämään tavarat paikoillaan, jos ne ei juuri ole käytössä. Turhaa tavaraa ei ole. En säästele mitään ylimääräistä nurkissa. Olen liian laiska sellaiseen.

Olen alusta asti vaatinut tietyt asiat koko porukalta. Vieraita ei tule, eikä minnekään mennä, jos tietyt helpot omat hommat on tekemättä. Jos pudottaa jotain, se pitää kerätä, jos sotkee jotain, se pitää siivota.

Ongelmahan on, jos kaiken tekee yksi ihminen.

Meillä ei ole tip top, mutta sellainen perusjärjestys on.[/QUOTE]

Lisäys: Tiskimäärä vähenee huomattavasti, ku otin arkikäyttöön pienen tarjottimen, jossa kullakin on nimetty paikka mukilleen. Sitä käytetään koko päivä ja sen voi huuhtaista välissä vaikka maidonjuonnin jälkeen.

Vesimukeja menis muuten tuhoton määrä. Suosin lapsilla juomapulloa ulkona ihan jokapäiväisessä käytössä myös.

Isompi pyykkinone helpottaa valtavasti pyykkäystä. 8kg rumpuun menee tuplasti enemmän, kuin 4kg rumpuun...
 
Yhteistyössä