Oletko mielestäsi normaali?

Ja jos olet, niin millainen on mielestäsi normaali ihminen?

Itse en taida olla, mutta olisi mielenkiintoista saada tietää, miten ihmiset oikein mieltävät normaaliuden.

 

Tuntuu siltä että yleinen käsitys on että normaali on jonkinlainen tylsä, hyvin sovinnainen tyyppi jolla ei ole liian suuria tunteita, ei valtavirrasta poikkeavia ajatuksia joita ainakaan julki tuotaisin ja joka toimii sillee suurin piirtein sopivasti yhteiskunnan sääntöjen mukaan.

En usko olevani minkään määritelmän mukaan normaali. Toisaalta en tiedä onko sitä "normaalia" ihmistä edes olemassa.

 

No en tietenkään, herraparatkoon :O

 

Kaikki ovat omanlaisiaan. 'Normaali' on käsite jostain iän ikuisuuksia sitten eletyltä aikakaudelta. Nykyään tiedetään ja ymmärretään elämän ja persoonallisuuden moninaiset ilmenemismuodot huomattavasti paremmin. Toisin sanoen: nykypäivänä on paljon vaikeampaa olla 'poikkeava' tai 'epänormaali' kuin ennenvanhaan. Monen ihmisen kuvitelma omasta 'epänormaaliudestaan' onkin nimenomaan sitä kuvitelmaa.

Toisaalta tahdon vielä sanoa, että sellaiset erilaisuuden kuvitelmat ovat ihmisen kasvun ja kehityksen kannalta hyväksi, ne ovat pohja ihmisen identiteetille. Niiden merkitystä ei voi väheksyä. Jos siis koet olevasi epänormaali, se on vain hyvä asia. Se antaa viitteitä siitä, että sinulle voi kehittyä terve tapa ajatella, itsenäinen tapa ajatella. Toisaalta tämä palsta on väärä paikka hakea tukea omalle yksilöllisyydelleen, koska täällä monella on jo selkeä käsitys siitä mitä kukin on suhteessa muihin. Kuvitelmat omasta erilaisuudesta ovat siis jo karisseet iän myötä, kokemuksen karttuessa.

 

Monellakin tasolla olen varmasti hyvinkin normaali, toisaalta sitten en tunne olevani.

 

En todellakaan, onneksi.

 

En varmaankaan jos ympäristöltä kysytään. Taidan olla itse samaa mieltä, koska ympäristö on minusta kuolettavan normaalia.

 

Minä olen minä. Onko se normaalia? Ehkä tai sitten ei.

 

Riippuu ihan mitä katsotaan ja miltä kannalta kysytään. Että onko se akseli normaali -epänormaali vai normaali -epätavallinen. Epänormaalia selkeästi on vain se, että on maitohampaita suussa aikuisena. Epätavallista on sitten enemmän. Että jos ollaan normaali-epänormaali -janalla niin olen aika normaali.

 

En taida olla. En oo koskaan kaivannutkaan olla, paitsi sillon ku pitäs esittää suht normaalia.

 

No kaikkihan haluis näköjään olla jotain muuta kuin normaali tai tavallinen. Mitä enemmän luulette poikkeavanne massasta ja yritätte olla "jotain muuta" niin sitä enemmän olette ihan normaaleja taviksia.

 

Monen mittakaavassa en ole, elän hyvin vaihtoehtoista elämää, minulla on fetissejä, käytän huumeita, nautin hyvin erilaisista asioista kuin monet muut jne. omieni piirissä olen sitten hyvinkin normaali.

 

No en ole

 

Riippuu määritelmästä. On mulla standardimäärä raajoja esmes.

 

Jos normaalilla tarkoitetaan tavallista, niin aika tavallinen olen. Vaikuttaa siltä, että ihmiset joko määrittelevät normaalin itsensä kautta, tai sitten haluavat juuri kuvitella olevansa niitä, jotka eivät ole tavallisia. Epänormaaliksi sen sijaan monikaan ei halua tunnustautua.

 

Monessa asiassa koen olevani aika normaali, tavallinen. Toisaalta olen kuitenkin oma persoonani ja monen mielestä varmaan vähän epänormaalikin

 

Mä luulin (tai siis mielestäni tiesin) vuosikausia olevani normaali.

Normaali on mielestäni pitkälti sellainen, kuin mitä mä olen. Eli että ihminen omaa hyvän moraalin, on pääpiirteittäin rehellinen, on melkolailla avoin ja ulospäinsuuntautunut jne.

Tietyllä tapaa normaalius on jonkinlaista keskivertoisuutta, mutta toisaalta normaalilla ihmisellä on tietynlaisia jyrkkiäkin mielipiteitä ja ajatuksia, joka tekee ihmisestä epänormaalin sijasta normaalin.

En mä ajatellut, että mä ihan joka solullani olisin normaali, mutta siis hyvin pitkälti koin olevani sellainen ns. normaali ihminen. Tosin kaikki muut tuntui aina olevan toista mieltä. Muistan kerrankin, kuin ex sanoi, että mä olen kaikkea muuta, kuin normaali...ja hän sanoi tämän siis pelkästään positiivisessa mielessä. Mä kyllä silloinkin väitin vastaan, koska mun nähdäkseni normaali on juurikin tällainen, kuin mitä mä olen. Mä olen ihan normaali ihminen. Tai niin siis ajattelin, mutta en ajattele enää.

Mä olen epänormaali

 

Mä luulin (tai siis mielestäni tiesin) vuosikausia olevani normaali.


Mä olen epänormaali

Ehkä enemmän epätavallinen?

 

Oon mää. Ihan tavis =)

 

En. Olen ekohörhö natsiäiti. Lisäksi vielä uskovainenkin. Ihan kauheeta

 

Mun mielestä "normaali" on hirveä määrä typeriä lokeroita. Olen normaali, kyllä minä joihinkin lokeroihin mahdun, toisiin en.

 

En jos normaalilla tarkoitetaan esimerkiksi tasapainoista, hyvinvoivaa, mielenterveys kunnossa-tyyppiä. Kyllä jos taas tarkoitetaan ulkoisia puitteita esimerkiksi töissäkäyntiä, perhettä, harrastuksia, perushygieniasta huolehdittu.

 

Pyrin siihen etten olisi täysin normaali, se on niin tylsää.

 

No kaikkihan haluis näköjään olla jotain muuta kuin normaali tai tavallinen. Mitä enemmän luulette poikkeavanne massasta ja yritätte olla "jotain muuta" niin sitä enemmän olette ihan normaaleja taviksia.

Niinpä. Sitten ne ihan aidosti erilaiset yleensä toivois olevansa lähempänä normaalia, kun elämä olisi silloin vähän helpompaa. Kyllä meillä on aika vahva käsitys siitä mikä on hyväksyttyä normaaliutta tai hyväksyttyä erilaisuutta.

 

Olen epänormaali ja haluaisin olla normaali. Ei ole hauskaa olla se outo lintu, jollaiseksi itseni koen.