Mä luulin (tai siis mielestäni tiesin) vuosikausia olevani normaali.
Normaali on mielestäni pitkälti sellainen, kuin mitä mä olen. Eli että ihminen omaa hyvän moraalin, on pääpiirteittäin rehellinen, on melkolailla avoin ja ulospäinsuuntautunut jne.
Tietyllä tapaa normaalius on jonkinlaista keskivertoisuutta, mutta toisaalta normaalilla ihmisellä on tietynlaisia jyrkkiäkin mielipiteitä ja ajatuksia, joka tekee ihmisestä epänormaalin sijasta normaalin.
En mä ajatellut, että mä ihan joka solullani olisin normaali, mutta siis hyvin pitkälti koin olevani sellainen ns. normaali ihminen. Tosin kaikki muut tuntui aina olevan toista mieltä. Muistan kerrankin, kuin ex sanoi, että mä olen kaikkea muuta, kuin normaali...ja hän sanoi tämän siis pelkästään positiivisessa mielessä. Mä kyllä silloinkin väitin vastaan, koska mun nähdäkseni normaali on juurikin tällainen, kuin mitä mä olen. Mä olen ihan normaali ihminen. Tai niin siis ajattelin, mutta en ajattele enää.
Mä olen epänormaali