Kysymys: Paljonko isovanhempanne viettävät aikaa lastenne kanssa/auttavat?

Olis kiva tietää, miten muilla? Kuinka isovanhempi/-vanhemmat auttavat? Ja kumman suvun puolelta apu tulee vai oletteko yhtä paljon tekemisissä?

Meillä mun vanhemmat asuu 40 km päässä, miehen samalla paikkakunnalla, eri osoitteissa tosin. Meillä on kaks lasta, toinen alle vuoden ja toinen viis. Ollaan lähinnä mun vanhempien kanssa tekemisissä, mutta huomattavasti vähemmän, kuin itse toivoisin. Vanhempani auttoivat jonkin verran remontissa ja ovat lainanneet rahaa hädän hetkellä, taanneet asuntolainankin. Alle vuoden ikäistä vauvaa ovat nähneet yhteensä noin vuorokauden ajan muutamana päivänä, eivät kuitenkaan hoitaneet kertaakaan. (Lapsi nyt 8 kk). Isäni kulkee asuinpaikkakunnallamme töissä, äitini on osin kotona. Isäni poikkeaa hyvin harvoin meillä työmatkallaan, tänä vuonna 2-3 kertaa ja ei ole kuin korkeintaan kahvin ajan. Äitiäni olen nähnyt useammin, mutta vaikka hän on kotona, ei käy ja jos käy, niin saattaa olla muutaman tunnin. Esikoinen on ollut vanhemmillani yökylässä n. 10 kertaa koko aikana. Me ollaan yleensä kyläilty vanhemmillani ja pidetty yhteyttä, mutta ei päinvastoin.

Isän puolen suku on lähes täysin poissa laskuista. Vaikka asuvat saman matkan päässä, on esikoinen nähnyt toista mummuaan lähinnä jouluna ja syntymäpäivillä. Toista ukkiaan suunnilleen saman verran. Muutaman kerran anoppi on pyynnöstä ottanut luokseen esikoisen yöksi, mutta alle 5 kertaa. Näkevät lapsiamme siis todella vähän, muutaman kerran vuodessa. Anoppini on tosin työelämässä, joten ei niin ehdikään. Esikoinen ei edes muista mainita toista mummuaan puheissaan, ukkiaan näkee hieman useammin, vaikka ukki ei sinänsä osaa olla lasten kanssa tekemisissä.

Miten muilla ja kuulostaako tämä jotenkin oudolta? Vai kuvittelenko vaan... Tuntuu vaan välillä, että on täysin vailla apuja tai ainakin melkein... Olis tietty eri asia, jos isovanhemmat asuisivat kauempana, mutta tällä menolla taitaa olla ihan sama vaikka asuttais toisella puolen maapalloa...

 

meillä mun puolen suku,elossa äitini: lyhyesti ei voi luottaa juoppo narsiti
muita ei ole, mutta pasltan munaaka aina jokainella on joku isovanhempi

 

Lainailet aikuinen ihminen vanhemmiltasi rahaa? Eipä ihme jos haluaisivat pitää sinuun hajurakoa...

Itsenäistyminen tapahtuu ensin. Auttaminen tapahtuu hyvästä tahdosta sitten jos se on mukavaa. Ja se ei ole mukavaa, jos oma aikuinen lapsi on ihan kakara ja vaatimassa eikä mikään mukava ihminen ollenkaan.

Mun vanhemmat olivat työelämässä ja asuivat 50 km päässä, kun lapset olivat pieniä. Appivanhemmat niinikään työelämässä, 30 km päässä. Nähtiin kumpiakin ehkä pari kertaa kuussa, yleensä me käytiin heillä, appivanhemmat enemmän kävi meillä. Yökyläilyä meillä ei todellakaan harrastettu isovanhemmilla, esikoinen oli eka kerran yökylässä kolmevuotiaana, kun olin saamassa toista. Molemmat olivat sitten myöhemmin kesäaikaan hoidossa mun vanhemmilla noin kahtena viikkona päivisin, kun ei saatu järjestymään kesiä muuten, tällöin siis lapset olivat 5 ja 2 vee, ja seuraavana kesänä 6 ja 3 vee. Isompina olivat kumpienkin isovanhempien luona itsenäisemmin, noin kouluikäisestä alkaen.

En pitänyt apua aivan vähäisenä. Olen kiitollinen appivanhemmilleni ja isälleni remonttiavusta, ja vanhemmilleni lainan takauksesta. Rahaa en ole lainaillut vanhemmiltani ikinä aikuiseksi tultuani. Pyyntö taata lainaa vähäksi aikaa oli aika korkean kynnyksen takana jo sekin.

 

Meillä äitini on ollut kautta matkan todella suurena apuna. Tilaisuuksien ja mahdollisuuksien mukaan on ollut varsin mielellään lastemme kanssa, mutta välimatka asettaa omat rajoituksensa. Nyt haluaisi olla lastemme kanssa enemmänkin tekemisissä mutta olosuhteet ovat siltä osin meidän suureksi menetykseksi ja harmiksi muuttuneet...mutta onneksi on olemassa meille kaikille niin tärkeät puhelinhetket :heart:.

Miehen äiti puolestaan on sen verran boheemi tapaus ja tuuliviiri, että hänen läsnäoloonsa ei nyt pahemmin parane luottaa ja tukeutua ollenkaan. Ihan tuurillaan menee, milloin on hänelle sopivaa olla lastemme kanssa, mutta siihen olemme jo tottuneet ja sopeutuneet. Näillä eväillä yritämme mennä .

 

Miehen vanhemmat asuu melkein naapurissa, niitä näkee muutaman kerran viikossa. Harvoin pyydän vahtimaan, lähinnä sieltäpäin kysellää koskas laps menis heille. Lapsi siis yleensä menee sinne yksin, tai isänsä kanssa, tunneiksi. Yökylässä ollu viimeksi n. 7kk sitten. Auttavat juurikin niin että jos mulla joku meno, niin katsovat perään sen aikaa, en mä muuta apua heiltä tarvitse.

Mun isä asuu kans samassa kaupungissa, viimeks tainnu nähdä lapsen noin vuosi sitten. Ei vissii paljo kiinnosta, ei soittele tai muutakaan.

Mun äiti asuu lyhyen junamatkan päässä, siellä käydään 2-3 kertaa kuussa, tai nii usein ku on varaa. Koskaan ei ole vahtinut, eikä oo kyllä ollut tarvinnutkaan. Siellä käydään lapsen kaa kaksin.

 

Asutaan samassa kaupungissa kaikki. Laps on isovanhemmillaan hoidossa n. 3-4 krt viikossa, 2-6 tuntia kerrallaan. Ikää vuosi. Yökylässä ei ole vielä ollut, mutta kohta menee. Saamme myös rahaa vanhemmiltamme.

Kaikki tämä lähtee isovanhempien pyynnöstä ja aloitteesta. En juuri koskaan pyydä esim. lastenhoitoapua, rahaa en milloinkaan.

 

Olen samaa mieltä, olette aika vähän tekemisissä välimatkaan nähden. Meillä apua ja tekemisissä oloa ei tuotakaan, mutta välimatkaa on 10 kertaa enemmän.

tärkeintä varmaan on tunne siitä, välittävätkö teistä ja toivovatko parasta ja voiko heihin luottaa. ja auttaisivatko hädn hetkellä. ovat kuitenkin lainanne taanneet, joten kuulostaa että välittävät, mutta eivät jaksa enempää auttaa.

 

minu nvanhemamt on mukana paljon. lapset ol iyöt sielläviimeviikonloppuna esikoinen pe-la kuopus la-su isä o noll uapuna rempassa, taanneet lainan yms.

miehen vanhemamt ei ole meän elämässä mukana ollenkaan.

 

pari kertaa vuoteen. Kerran vuoteen on ns. lapsivapaa yleensä ilta.

 

Tällä lailla: vastaisin sinulle, sait tekstistäni väärän käsityksen. Olen todella kiitollinen vanhemmilleni tästä avusta. Asuntolainan takaus ja hätäapulaina remonttiin ovat enemmän kuin moni muu isovanhempi auttaisi. Isäni on timpuri, joten olisi ollut vähän ehkä outoakin, jos emme olisi saaneet jotain remonttiapua ja neuvoja remontointiin. Se, mikä minua kummastuttaa, on, että koska vanhempani ovat auttaneet tällä tavalla, he jaksavat siitä muistuttaa meitä jatkuvasti siten, että jos pyydän sitten vaikka satunnaisesti pienempää apua, niin he pitävät sitä isona uhrauksena, koska ovat tehneet niin valtavasti jo. Ja vertaavat sitten antamaansa apuaan anoppiini, jolta ei ole paljon apuja tullut eikä kiinnostusta lapsiamme kohtaan, josta jo muutenkin tunnemme pahaa oloa.

Siis monen tuttavamme isovanhemmat samalta akselilta näkevät lapsenlapsiaan vähintään kerran kuukaudessa, osa on ottanut lapsenlapset jopa hoitaakseen, koska ovat eläkkeellä. Siis jos vanhemmat käyvät töissä. Minua vain kirpaisee nähdä leikkipuistossa mummuja lasten kanssa. Tuntuu kummalta, työkaverini on mummu ja hän sanoi, että on ehdottanut itse pojalleen, että haluaa ottaa lapsenlapsen yökylään vähintään kerran kuussa, jotta vanhemmat saavat sitä tärkeää omaa aikaa ja hän puolestaan saa mahdollisuuden olla lapsenlapsensa kanssa.

Jos siis kysyn, että voisiko olla mahdollista muutama tunti vaikka joskus illalla olla lasten kanssa, muutaman kerran vuodessa, niin sellainen ei käy, koska omien sanojensa mukaan heillekään ei silloin aikanaan suotu sellaista mahdollisuutta. Asian tekee hankalaksi se, että isovanhempani vain puhuvat paljon siitä, kuinka haluaisivat olla enemmän lastenlasten kanssa, mutta kun tulee mahdollisuus olla ja viettää aikaa heidän kanssan, heillä on aina jotain muuta menoa.

Siunattu apu heiltä tuli kun tarvitsimme apua, mutta sitä ei saisi kostaa lapsillemme siten, että ovat niin ison uhrauksen tehneet. Ymmärrättekö tätä pointtia?

 

Mun vanhemmat asuu n. 10km päässä ja nähdään viikottain, monesti 2-3krt viikossa. Varmaan 99% kerroista minä ja lapsi (2,5v) mennään heille kylään (mies arkisin aamusta iltaan töissä niin harvemmin mukana). Äitini käy töissä (lyhyttä päivää ja esim kesä-elokuun kokonaan lomalla) ja isäni taas on päivät kotona (opiskelee) eli aikaa kyllä on. Ja iältään ovat vain 47-50v. Lapsi on koko aikana ollut kerran yökylässä minun vanhemmilla ja sanovat ihan suoraan etteivät ota ennenkuin lapsi on muutaman vuoden vielä vanhempi (ja helpompi). Muutamaksi tunniksi tulevat kyllä pyydettäessä hoitamaan oli syy sitten minun lääkäri tai leffaan meno tmv. Olen tyytyväinen tähän.

Miehen vanhemmat asuvat pääasiassa 80km päässä, mutta osa vuodesta saattaa mennä työn tmv perässä ihan missä päin suomea tahansa + omat projektit ja muut pitää kiireisenä. Käyvät meillä muutamia kertoja vuodessa ja me käydään heidän luona silloin tällöin, mutta ns vieraampia ovat kuin omat vanhempani eikä heiltä ole oikein voinut hoitoapuakaan olettaa saavansa, vaikka kerran on anoppikin lasta ollut hoitamassa. Ihan tyytyväinen olen ollut kuitenkin vaikka toki kumpikin osapuoli (me ja he) tykkäisu varmasti viettää enempi aikaa yhdessä, he ainakin haluaisivat nähdä enemmän lapsenlapsiaan. Terveytensäkään puolesta eivät ole kuitenkaan niitä parhaita mahdollisia lastenhoitajia kuitenkaan.

Hoitoapua saadaan ehdottomasti kyllä eniten meidän kummankin sisaruksilta. Lapsi on kerran ollut yökylässä miehen siskolla (menee varmasti uudelleenkin lähiaikoina ja siskon lapsi tulee vaihtarina sitten meille ) mutta menoja varten löytyy kyllä oikeastaan aina joku hoitaja kunhan ajoissa sopii vaan. Ns huvin vuoksi kuitenkaan ei usein tule kysyttyä, en kehtaa kun tiedän että siitä on kuitenkin jonkin verran vaivaa..

Teidän 5v on siis periaatteessa ollut isovanhemmilla yhteensä 3krt vuodessa keskimäärin yökylässä? (siis 5v ja yht 15 yökyläreissua) kuulostaa tosi hienolta, että noinkin paljon olette saaneet ja tosi hyvältä määrältä minusta. Perus kahvittelut ja päiväkyläilyt ymmärrän että toivoisitte niitä lisää, itse tykkään kyläillä paljon ja me ollaan melkein päivittäin jonkun luona (mun vanhemmat tai miehen/omat sisarukset) mutta meilläkin se menee usein niin päin että itse pitää lähteä käymään heillä koska ei muut vaan ole yhtä viitseliäitä kuin minä ja jaksa tulla työpäivien tmv päälle vielä kyläilemään. (Itse taas muuttuisin hulluksi jos en näkisi lähes päivittäin muita ihmisiä / pääsisi käymään jossain ja samanlainen olen ollut työssäkäyvänäkin työpäivienkin päälle..)

 

lisäyksenä, lapset sa olla mummolassa yötä aina ku haluavat. kerran ovat sanoneet että on menoa käviskö toinen kerta. ottavat lapset aina sinne ku tarvii. joskus jopa ovat liiaksikki "apuna"

piha töitä, raivausta, aijantekoa, maalausta yms ovat paikalla ensimmäisenä. iso apu siis

 

No ok, sitten en ole osannut ehkä arvostaa tarpeeksi heidän apuaan... kai. Harmittaa vaan, että kaikki nämä pyynnöt lastenhoidosta ovat tulleet meiltä. Ja toivoisin todellakin paljon enemmän kyläilyä heidän puoleltaan erityisesti. Varsinkin, kun äitini on ollut lähes kaksi vuotta kotona työelämästä ja isäni kulkee osoitteemme ohi 5 kertaa viikossa mutta ei käy kylässä.

Miehen sukuun ollaan jo totuttu.

Itselläni on menossa juurikin irrottautumisvaihe vanhemmistani, näin koen. Mutta luultavasti tulen kuitenkin muistamaan sen, että jos olen onnekas siten, että minusta tulee isovanhempi, muistan itse tarjota apuani ja pidän tässä suhteessa myös lupaukseni.

 

Mun isovanhemmat on aikaa sitten jo kuolleet, elävätkö teidän vielä :O No vaikka olisivatkin elossa, niin olisivat reilu 90-vuotiaita, ei heistä olisi enää lapsia hoitamaan...

 

Mun mielestä auttaminen ja aito halu nähdä lapsia ovat kaksi eri asiaa. Tätä jälkimmäistä toivoisin miehen vanhemmilta. Apua emme juurikaan ole tarvinneet, mutta olisi kiva, jos joskus vaikka pyytäisivät lapsia luokseen, koska haluaisivat viettää aikaa heidän kanssaan. Oma äitini on valitettavasti kuollut, isäni kyläilee/pyytää kahville, mutta ei pysty sairautensa takia hirveästi lasten kanssa puuhailemaan.

 

Mun vanhemmat asuu 750km päässä, joten eivät lasta usein voi nähdä, mutta lapsi oli heillä helmikuussa 2 vkoa ja menee taas heinäkuussa kahdeksi viikoksi (päikky kiinni).
Rahaa laittavat tilille joskus muuten vaan ja tietty jos on tarvis.
Äiti siivoaa ja isi tiskaa silloin harvoin, kun pääsevät käymään.

Toiset isovanhemmat näkee lasta useammin, lapsi on välillä heillä yökylässä ja menee taas ensi viikonloppuna, heidän pyynnöstä.
Päiväkoti menee jo juhannuksen jälkeen kiinni, joten lapsi on sen viikon päivät mummin kanssa (itse lomalla vasta heinäkuun alusta).
Asuvat siis 10km päässä, samalla paikkakunnalla.

Molemmille isovanhemmille lapsi soittelee viikottain ja mä itse soitan aina jotain "erikoista" sattuessa niin äidilleni, kuin lapseni isän äidillekin.
Eli läheiset välit on molempiin suuntiin.

 

Mun eläkkeellä oleva äitini on lasteni "perhepäivähoitaja". Kun aika koittaa, niin tulen olemaan äitini omaishoitaja.

Miehen vanhemmat asuvat kauempana ja he eivät muutenkaan vaikuta kovin lapsirakkailta tyypeiltä... Lähinnä kuittaavat kaiken läheisyyden ostamalla lahjoja.

 

Eivät ikinä yhtään.

 

Anoppi hoitaa jos tulee "tosi tarve,esim kun yksi lapsista joutui sairaalaan niin tuli hoitaan toisia lapsia. Muutoin tapaa lapsia 2-4 krt vuodessa. Muut isovanhemmat on joko kuolleet tai liian vanhoja/sairaita hoitamaan

 

Olis kiva tietää, miten muilla? Kuinka isovanhempi/-vanhemmat auttavat? Ja kumman suvun puolelta apu tulee vai oletteko yhtä paljon tekemisissä?

Meillä mun vanhemmat asuu 40 km päässä, miehen samalla paikkakunnalla, eri osoitteissa tosin. Meillä on kaks lasta, toinen alle vuoden ja toinen viis. Ollaan lähinnä mun vanhempien kanssa tekemisissä, mutta huomattavasti vähemmän, kuin itse toivoisin. Vanhempani auttoivat jonkin verran remontissa ja ovat lainanneet rahaa hädän hetkellä, taanneet asuntolainankin. Alle vuoden ikäistä vauvaa ovat nähneet yhteensä noin vuorokauden ajan muutamana päivänä, eivät kuitenkaan hoitaneet kertaakaan. (Lapsi nyt 8 kk). Isäni kulkee asuinpaikkakunnallamme töissä, äitini on osin kotona. Isäni poikkeaa hyvin harvoin meillä työmatkallaan, tänä vuonna 2-3 kertaa ja ei ole kuin korkeintaan kahvin ajan. Äitiäni olen nähnyt useammin, mutta vaikka hän on kotona, ei käy ja jos käy, niin saattaa olla muutaman tunnin. Esikoinen on ollut vanhemmillani yökylässä n. 10 kertaa koko aikana. Me ollaan yleensä kyläilty vanhemmillani ja pidetty yhteyttä, mutta ei päinvastoin.

Isän puolen suku on lähes täysin poissa laskuista. Vaikka asuvat saman matkan päässä, on esikoinen nähnyt toista mummuaan lähinnä jouluna ja syntymäpäivillä. Toista ukkiaan suunnilleen saman verran. Muutaman kerran anoppi on pyynnöstä ottanut luokseen esikoisen yöksi, mutta alle 5 kertaa. Näkevät lapsiamme siis todella vähän, muutaman kerran vuodessa. Anoppini on tosin työelämässä, joten ei niin ehdikään. Esikoinen ei edes muista mainita toista mummuaan puheissaan, ukkiaan näkee hieman useammin, vaikka ukki ei sinänsä osaa olla lasten kanssa tekemisissä.

Miten muilla ja kuulostaako tämä jotenkin oudolta? Vai kuvittelenko vaan... Tuntuu vaan välillä, että on täysin vailla apuja tai ainakin melkein... Olis tietty eri asia, jos isovanhemmat asuisivat kauempana, mutta tällä menolla taitaa olla ihan sama vaikka asuttais toisella puolen maapalloa...

musta kuulostaa oudolta lähinnä se et sä oletat että isovanhempien pitäis koko ajan olla auttamassa ja hyysäämässä. Ole onnellinen tuosta mitä teillä nyt on,useilla ei oo sitäkään

 

[QUOTE="jaaha";28550477]musta kuulostaa oudolta lähinnä se et sä oletat että isovanhempien pitäis koko ajan olla auttamassa ja hyysäämässä. Ole onnellinen tuosta mitä teillä nyt on,useilla ei oo sitäkään[/QUOTE]

Meillä on suvuissa "kunniavelka" molemmilta puolilta auttaa lastenhoidossa. Mennyt jo kolme sukupolvea taaksepäin, että ns. ruuhkavuosina apua saa niin paljon kun tarvitsee.

 

Lapsilla ei ole kuin yhdet isovanhemmat, mutta he ovat tekemisissä viikottain. muun suvun kanssa ovat tekemisissä päivittäin ( molempien suvun).

 

Meillä on molempien vanhemmat ja muut sukulaiset ja ystävät noin 500 km:n päässä. Mun vanhemmat lisäksi vastuuntunnottomia sekopäitä, he eivät tapaa muksua kuin valvottuna pari tuntia vuodessa.
Miehen vanhemmat ovat täyspäisiä, mutta sairaita, joten hekin näkevät muksua vain meidän seurassa. Eivät jaksa/kykene hoitamaan. Kyläillään kyllä puolin ja toisin muutaman kerran vuodessa. Mutta se menee niin, että heillä ollessamme hyppään siellä emännän saappaisiin ja hoidan ruoat ja kahvit ja kaikki koko porukalle, anoppi ei enää jaksa. Jos tulevat näille nurkille, niin menevät yleensä hotelliin tai tuollaiseen pieneen, ihanaan B&B paikkaan täysihoidolle ja hemmotteluun.
Muksu täyttää nyt syksyllä 5 ja on ollut elämänsä aikana yökylässä noin 4 kertaa. Ehkä 3 en nyt muista tähän hätään.

Muutenkaan muksun isovanhemmat eivät ole siis missään määrin meidän arjessa mukana.

 

Mulla ei ole kun mummo enää elossa, välimatkaa n. 500 km. Näkee tuota jälkikasvua 1-2 krt/vuosi ja silloin kyllä touhuavat yhdessä, mut hoitoon ei erikseen ole tarvetta ollut jättää.

Muksun isovanhemmat on sit eri juttu. Mun vanhemmista on äiti elossa ja meillä on välimatkaa n. 300 km, näkee tuota tirppaa n. 3-4 kk välein ja sillon ottaa likan mielellään esim mökille mukaan viikoksi kerrallaan tms.

Miehen vanhemmat asuu n. 40 km päässä meistä ja vaikka siellä päässä alkaa iän tuomia kremppoja olemaan niin silti anoppi haluaa tyttöä yökylään (ja saakin). Muutenkin käydään anoppilassa n. 2krt/kk ja silloin sit me tehdään talon raskaampia töitä siellä vastavuoroisesti.

 

Meillä lasten isovanhemmat töissä, joten eivät ehdi hoitamaan meidän lapsia. Enkä kyllä osaisi pyytäkään. Silloin kun minulla on lääkäri/hammaslääkäri tms meno, äitini yrittää parhaansa mukaan päästä avuksi. Vahtii siis lapsia sen tunteroisen tai mitä se mun meno kestääkään.
Meidän kaksi vanhinta (teinejä) ovat tehneet yhden reissun mummonsa kanssa (kesälomalla muutama päivä), muuten eivät ole olleet "hoidossa" ja pienet (alle kouluikäiset) eivät ole ikinä olleet yötä yksin mummoloissa. Enkä usko että vielä vuosiin tulevatkaan olemaan. Ei kuulu meidän suvussa tapoihin.