Mikä sinulla on kaikista provosoivin ja vahvin mielipiteesi tai näkemyksesi jostain asiasta?

[QUOTE="vieras";28489591]Eroaako se loppupeleissä niin merkittävästi Suomen virkamiespolitiikasta?[/QUOTE]

Noh, tällä hetkellähän esimerkiksi valtion budjettiin pääsee vaikuttamaan vaikkapa sillä, että sinulla on tarpeeksi hyvä julkkiksen status ja lampaat äänestää miten äänestää. En oikein ymmärrä, mitä tarkoitat "Suomen virkamiespolitiikalla", mutta se eroaisi huomattavasti nykyisestä hallintomuodosta muun muassa päättäjien valintatavalla ja ennen kaikkea sillä, miten laajasti päättäjillä on tietoutta eri osa-alueista ja sen myötä todennäköisesti tuloksena olisi yksinkertaisesti "parempaa politiikkaa".

 

Olen täysin samaa mieltä.

Minusta on myös typerää julistaa (jos itse varsinkaan ei ole koskaan kokenut lapsettomuutta) että hedelmöityshoidot ovat turhia koska aina voi adoptoida. Ei todellakan voi. Yleensä näin julistavilla ei ole hajuakaan miten tiukat kriteerit adoptiolla on. Suurin osa ihan tavallisista pariskunnista on adoptiokelvottomia.Eikä tarvitse olla edes mitään Wt- porukkaa. Esim. viikon unilääkekuuri tai vanhempien ero voi estää adoption, puhumattakaan jos on avoliitossa tai eronnut, tai ei ole tarpeeksi omaisuutta.

Tätäkään mielipidettä en kovin usein tuo esille, koska todella moni on sitä mieltä että adoptio on ihan helppo toteuttaa, jos itse ei saa lapsia. Minä tiedän mistä puhun.

Eikö niitä Lastensaanti luvanvaraiseksi!-ajattelussa pitäisi kiitellä? Niitä tiukkoja kriteereitä siis ja jos niitä ei täytä niin siitä voi vetää omat johtopäätöksensä. Ei se ainakaan lasten hyvinvoinnista olisi pois. Jos sillä vielä on jollekin merkitystä sen rinnalla, että ON OIKEUS JA HALU OLLA ÄITI!

 

[QUOTE="vieras";28489595]Helpompaa varmasti, mutta ei välttämättä yhtään onnellisempaa. On paljon ihmisiä, jotka ovat kokeneet sanoinkuvaamattoman hirveitä asioita elämässään ja he ovat silti onnellisia ja samaten on ihmisiä, joiden elämässä on kaikki hyvin, mutta he eivät silti ole onnellisia. Ei myöskään olekaan sellaista ihmistä, jonka elämässä olisi kaikki vain koko ajan hyvin. Silti jotkut voivat olla aina melko onnellisia.

Tätä voi miettiä pienempien asioiden kautta. Pomo antaa töissä huonoa palautetta kahdelle ihmiselle. Toinen heistä jää murehtimaan asiaa, miettimään mitä hän teki väärin, siitä luonnollisena seurauksena hänen mieleensä tulee kaikki aikaisemmat tilanteet, jossa hän on tehnyt jotain väärin ja kohta hän pohtii olevansa ihan epäonnistunut työntekijä ja hän on surullinen loppupäivän. Toinen taas miettii, että hän ei antanut tällä kertaa kaikkeansa työtehtävässä ja ensi kerralla pitää tehdä paremmin ja hän jatkaa päiväänsä tyytyväisenä miettimättä asiaa sen enempää. Itse ulkoinen tapahtuma, pomon palaute, oli molemmille sama, joten se ei voi olla suoraan syy heidän mielialaansa. Heidän mielialansa johtuu, siitä mitä he ajattelivat palautteesta.[/QUOTE]

Tarkoitin, että jos aiemmin on elänyt hyvää ja onnellista elämää ja joutuu yhtäkkiä raiskauksen uhriksi niin ihan 100% varmasti elämä on jonkin aikaa onnettomampaa kuin aiemmin. Minusta siis on sekin valheellinen väite, ettei muiden ihmisten toiminta vaikuta onnellisuuteen edes hetkellisesti.

 

(Entisellä) psykologilla ja henkisellä opettajalla Ram Dassilla oli potilas, joka oli kuolemassa sairauteen muutaman viikon sisällä. Potilas käytti kaiken aikansa kuoleman murehtimiseen ja siitä puhumiseen kuinka hirveää ja epäreilua kuoleminen on. Dass kysyi häneltä olisiko mahdollista käyttää enemmän aikaa elämiseen ja vähemmän aikaa kuolemiseen. Potilas loukkaantui sanoista ensin, mutta vähän niitä pohdittuaan ymmärsi niiden idean. Hän kuoli viikon päästä, mutta ennen sitä hän sanoi Dassille eläneensä sen viikon aikana enemmän kuin koko elämänsä aikana.

Tässä kiteytyy aika hyvin koko psychology of mind (onkohan se mielen psykologia suomeksi) periaate. Kuolema on hirveää ja epäreilua, kukaan ei kiellä sitä. Mutta me voimme itse omilla ajatuksillamme vaikuttaa siihen, kuinka paljon me annamme kuoleman hirveyden vaikuttaa meihin. Haluammeko antaa sen ottaa vallan meistä vaan voimmeko keskittyä muihin asioihin, jättämällä sen taakseen ja välillä jopa unohtamalla koko asian. Samaa periaatetta voi käyttää mihin tahansa elämän pieneen tai suureen tapahtumaan.

 

[QUOTE="vieras";28489600]No mutta kyllähän tytsi voi keskustella ydinfysiikasta ja politiikasta! Onhan sillä ollu fysiikkaa yläasteella ja yhteiskuntaoppia myös!

Joo, komppaan täysin sua. Jos ei ymmärrä, että on täysin vieraalla aihealueella niin kannattais joskus vaan olla hiljaa. Mutta ei ne kaikki osaa.[/QUOTE]

Terveen ja suht tavallista elämää viettäneen on helppo huudella vakavasti masentuneelle insestin uhrille, että voisit olla nyt terve ja onnellinen, jos vain tahtoisit ja päättäisit. Järkevä ja empaattinen ihminen ymmärtää, ettei asiat ole noin yksinkertaisia vaan vaativat joskus kovasti työtä. Vähän sama kuin sanoisi, että kaikki ihmiset kykenevät yhtä helposti pääsemään riippuvuuksista eroon. Hyvin tyypillistä palstaa, että monissa ketjuissa huudellaan, että raiskaaja pilaa uhrinsa elämän ja tässä ketjussa taas sanotaan, ettei raiskaaja ja hänen rikoksensa vaikuta uhrin onnellisuuteen mitenkään.

 

Niin...joskus masennus on vaan semmoista että siitä ei pääse, vaikka itse yrittäisi päästä. Moni masennuspotilas oikeasti haluaa päästä masentavista ja ahdistavista ajatuksista eroon.

 

[QUOTE="vieras";28489623]Eikö niitä Lastensaanti luvanvaraiseksi!-ajattelussa pitäisi kiitellä? Niitä tiukkoja kriteereitä siis ja jos niitä ei täytä niin siitä voi vetää omat johtopäätöksensä. Ei se ainakaan lasten hyvinvoinnista olisi pois. Jos sillä vielä on jollekin merkitystä sen rinnalla, että ON OIKEUS JA HALU OLLA ÄITI![/QUOTE]

Luin vastauksesi moneen kertaan mutta pointtisi jäi epäselväksi, sori, käyn varmaan vähän hitaalla tänään. :ashamed:

Mutta jotkut adoption kriteereistä ovat aika hassuja. Itsehän olen nimittäin kerran läpäissyt eksäni kanssa ne kriteerit, mutta ennen adoptiolapsen saantia tulikin ero.

Ja sitten ero jälkeen tiesin että seuraavan potentiaalisen isäehdokkaan kanssa olisi turha enää koittaa adoptiota, koska eronneet eivät kelpaa missään tapauksessa. Uudella miehellä oli myös ikää liikaa, emmekä olisi ehtineet olla vaadittavaa viittä vuotta naimisissa ennen ikärajan ylittymistä vaikka olisimme menneet ensitapaamisella naimisiin...

 

Terveen ja suht tavallista elämää viettäneen on helppo huudella vakavasti masentuneelle insestin uhrille, että voisit olla nyt terve ja onnellinen, jos vain tahtoisit ja päättäisit. Järkevä ja empaattinen ihminen ymmärtää, ettei asiat ole noin yksinkertaisia vaan vaativat joskus kovasti työtä. Vähän sama kuin sanoisi, että kaikki ihmiset kykenevät yhtä helposti pääsemään riippuvuuksista eroon. Hyvin tyypillistä palstaa, että monissa ketjuissa huudellaan, että raiskaaja pilaa uhrinsa elämän ja tässä ketjussa taas sanotaan, ettei raiskaaja ja hänen rikoksensa vaikuta uhrin onnellisuuteen mitenkään.

Onko joku sanonut, ettei vaikuta yhtään mitenkään? Käsittääkseni sen kauheuden jälkeen voi itse päättää, mitä asialle tekee; jääkö vellomaan vai alkaako aktiivisesti nousta sen yläpuolelle. Komppaan täysin tuota asiantuntevampaa vierasta siinä, että ihmisen onnellisuus on itsestä kiinni. Toisilla on paskempi mäihä ja enemmän vastoinkäymisiä kuin toisilla ja silti he vaan porskuttaa, joillakin riittää joku tulehtunut kynsivalli viemään ajatukset kohti kuolemaa tulehduksen kautta...

 

[QUOTE="vieras";28489650](Entisellä) psykologilla ja henkisellä opettajalla Ram Dassilla oli potilas, joka oli kuolemassa sairauteen muutaman viikon sisällä. Potilas käytti kaiken aikansa kuoleman murehtimiseen ja siitä puhumiseen kuinka hirveää ja epäreilua kuoleminen on. Dass kysyi häneltä olisiko mahdollista käyttää enemmän aikaa elämiseen ja vähemmän aikaa kuolemiseen. Potilas loukkaantui sanoista ensin, mutta vähän niitä pohdittuaan ymmärsi niiden idean. Hän kuoli viikon päästä, mutta ennen sitä hän sanoi Dassille eläneensä sen viikon aikana enemmän kuin koko elämänsä aikana.

Tässä kiteytyy aika hyvin koko psychology of mind (onkohan se mielen psykologia suomeksi) periaate. Kuolema on hirveää ja epäreilua, kukaan ei kiellä sitä. Mutta me voimme itse omilla ajatuksillamme vaikuttaa siihen, kuinka paljon me annamme kuoleman hirveyden vaikuttaa meihin. Haluammeko antaa sen ottaa vallan meistä vaan voimmeko keskittyä muihin asioihin, jättämällä sen taakseen ja välillä jopa unohtamalla koko asian. Samaa periaatetta voi käyttää mihin tahansa elämän pieneen tai suureen tapahtumaan.[/QUOTE]

Tuollaiset muita mitätöivät naminamipusipusi-puoskarit pitäisi kivittää julkisella paikalla joka kuun viimeinen keskiviikko. Ihan vaan opetukseksi ja ojennukseksi.

 

En ymmärrä mitä lapseton sinkkunainen tekee tällä palstalla. Nettiystävät eivät korvaa oikeaa sosiaalista elämää.

 

[QUOTE="vieras";28489682]Onko joku sanonut, ettei vaikuta yhtään mitenkään? Käsittääkseni sen kauheuden jälkeen voi itse päättää, mitä asialle tekee; jääkö vellomaan vai alkaako aktiivisesti nousta sen yläpuolelle. Komppaan täysin tuota asiantuntevampaa vierasta siinä, että ihmisen onnellisuus on itsestä kiinni. Toisilla on paskempi mäihä ja enemmän vastoinkäymisiä kuin toisilla ja silti he vaan porskuttaa, joillakin riittää joku tulehtunut kynsivalli viemään ajatukset kohti kuolemaa tulehduksen kautta...[/QUOTE]

No pari ihmistä ketjussa sanoi, ettei vaikuta yhtään mitenkään. Ihminen on itse se, joka loppujen lopuksi voi vaikuttaa omaan onnellisuuteensa (ei sitä kukaan muukaan voi tehdä...), mutta se ei poissulje sitä etteikö joku voisi menettää onnellisuuttaan (ainakin hetkeksi) muiden ihmisten toiminnan takia.

 

Terveen ja suht tavallista elämää viettäneen on helppo huudella vakavasti masentuneelle insestin uhrille, että voisit olla nyt terve ja onnellinen, jos vain tahtoisit ja päättäisit. Järkevä ja empaattinen ihminen ymmärtää, ettei asiat ole noin yksinkertaisia vaan vaativat joskus kovasti työtä. Vähän sama kuin sanoisi, että kaikki ihmiset kykenevät yhtä helposti pääsemään riippuvuuksista eroon. Hyvin tyypillistä palstaa, että monissa ketjuissa huudellaan, että raiskaaja pilaa uhrinsa elämän ja tässä ketjussa taas sanotaan, ettei raiskaaja ja hänen rikoksensa vaikuta uhrin onnellisuuteen mitenkään.

No sanotaanko näin, että työtä se voi vaatia. Se voi vaatia työtä myös hyvän elämän eläneeltä, jolla vain on tapana ajatella negatiivisesti, stressata paljon ja murehtia tulevasta. Mutta se on täysin mahdollista. Yksi iso este tälle on myös se, että terveydenhuollossa käytetään valitettavan usein vielä vanhanaikaisia terapiamenetelmiä, joissa traumasta yritetään päästä yli kertaamalla traumaa uudelleen ja uudelleen. Eihän siinä oikein maalaisjärjelläkään ole järkeä. Useimmiten uhri ei edes tiedä vaihtoehtoisista menetelmistä, eikä häntä voi syyttää omasta tilastaan senkään takia, että hän ei yksinkertaisesti tiedä, että voisi voida paremmin yksinkertaisesti opettelemalla uuden ajattelutavan. Jo kognitiivinen terapia on edistystä ja lähempänä mielen psykologian periaatteita, mutta sitä monesti käytetään vain pienempien ongelmien kuten pakko-oireiden ja fobioiden hoidossa.

 

[QUOTE="vieras";28489572]Olen sitä mieltä, että suurin osa virikehoitoa vastustavista kotiäideistä on vain kateellsia siitä, että joillakin on rahaa laittaa lapsi ajoittain hoitoon vaikka on itse minimituella kotona.[/QUOTE]



*varailee tässä palstaillessa juuri toista reissua tälle keväälle*

 

Niin...joskus masennus on vaan semmoista että siitä ei pääse, vaikka itse yrittäisi päästä. Moni masennuspotilas oikeasti haluaa päästä masentavista ja ahdistavista ajatuksista eroon.

Totta kai masennuspotilaat haluavat päästä masennuksesta eroon. Ei minun tarkoitus ole ollut sanoa, että he haluaisivat huvikseen olla masentuneita. He vain eivät välttämättä tiedä miten siitä masennuksesta pääsee eroon. Yleinen mielipidekin kun yhä on se, että negatiivisista asioista pääsee eroon analysoimalla ne puhki, mutta tämä voikin toimia päinvastoin ja vain pahentaa tilannetta. Masentunut voi kyllä yrittää kaikkensa, mutta valitettavasti hänen keinonsa ovat vääriä.

 

No pari ihmistä ketjussa sanoi, ettei vaikuta yhtään mitenkään. Ihminen on itse se, joka loppujen lopuksi voi vaikuttaa omaan onnellisuuteensa (ei sitä kukaan muukaan voi tehdä...), mutta se ei poissulje sitä etteikö joku voisi menettää onnellisuuttaan (ainakin hetkeksi) muiden ihmisten toiminnan takia.

No näin juuri!

Aivan kuin ottaisi vastuun pahantekijältä pois sanomalla, että jokainen on itse vastuussa tunteistaan ja onnellisuudestaan.

 

Tämä ei ole vahvin mielipiteeni jostain asiasta, mutta varmasti provosoivin. Vähemmistössä olevia poikkeuksia lukuunottamatta miehet ovat naisia alempia olentoja, jotka ovat vallassa ainoastaan siitä syystä että

a) ovat fyysisesti vahvempia ja merkittävästi väkivaltaisempia, kuin naiset

ja

b) naiset eivät ole vielä keksineet alkaa vetää yhtä köyttä ja suosia omaa sukupuoltaan, toisin kuin miehet.

Eli miehet ovat vallassa, koska ovat omaa etuaan ajavia, häikäilemättömän väkivaltaisia ja omahyväisiä öykkäreitä. Jos naiset alkaisivat pitää siskojen puolta, maailma olisi huomattavasti parempi paikka.

 

*varailee tässä palstaillessa juuri toista reissua tälle keväälle*

Ei ne äkkilähdöt paljoa maksa...

 

[QUOTE="vieras";28489725]No sanotaanko näin, että työtä se voi vaatia. Se voi vaatia työtä myös hyvän elämän eläneeltä, jolla vain on tapana ajatella negatiivisesti, stressata paljon ja murehtia tulevasta. Mutta se on täysin mahdollista. Yksi iso este tälle on myös se, että terveydenhuollossa käytetään valitettavan usein vielä vanhanaikaisia terapiamenetelmiä, joissa traumasta yritetään päästä yli kertaamalla traumaa uudelleen ja uudelleen. Eihän siinä oikein maalaisjärjelläkään ole järkeä. Useimmiten uhri ei edes tiedä vaihtoehtoisista menetelmistä, eikä häntä voi syyttää omasta tilastaan senkään takia, että hän ei yksinkertaisesti tiedä, että voisi voida paremmin yksinkertaisesti opettelemalla uuden ajattelutavan. Jo kognitiivinen terapia on edistystä ja lähempänä mielen psykologian periaatteita, mutta sitä monesti käytetään vain pienempien ongelmien kuten pakko-oireiden ja fobioiden hoidossa.[/QUOTE]

Mun käsittääkseni nykyisin keskitytään psykoterapiassa ratkaisukeskeisyyteen ja ihmisen selviytymiskeinojen miettimiseen, se menneiden muistelu on psykoterapiassa vähän out. Tai siis ne tapahtuneet traumaattiset asiat käydään läpi mutta niihin ei palata jatkuvasti, jos ei ole tarvetta.

 

[QUOTE="vieras";28489725]No sanotaanko näin, että työtä se voi vaatia. Se voi vaatia työtä myös hyvän elämän eläneeltä, jolla vain on tapana ajatella negatiivisesti, stressata paljon ja murehtia tulevasta. Mutta se on täysin mahdollista. Yksi iso este tälle on myös se, että terveydenhuollossa käytetään valitettavan usein vielä vanhanaikaisia terapiamenetelmiä, joissa traumasta yritetään päästä yli kertaamalla traumaa uudelleen ja uudelleen. Eihän siinä oikein maalaisjärjelläkään ole järkeä. Useimmiten uhri ei edes tiedä vaihtoehtoisista menetelmistä, eikä häntä voi syyttää omasta tilastaan senkään takia, että hän ei yksinkertaisesti tiedä, että voisi voida paremmin yksinkertaisesti opettelemalla uuden ajattelutavan. Jo kognitiivinen terapia on edistystä ja lähempänä mielen psykologian periaatteita, mutta sitä monesti käytetään vain pienempien ongelmien kuten pakko-oireiden ja fobioiden hoidossa.[/QUOTE]

Uskon minäkin siihen, että ajan myötä, toivuttuaan voi olla taas onnellinen. Silti olen sitä mieltä, että suurin syyllinen siihen menetettyyn onnellisuuteen (vaikkakin vain ajoittaiseen) on se raiskaaja. Mitään toipumista, työtä ja opettelua kun ei ilman tuota kokemusta tarvittaisi. Mä ainakin tunnen ihmisiä, jotka olivat todella onnellisia ja optimistisia ihmisiä ennen kuin kohtasivat seksuaalista väkivaltaa. Sen jälkeen menettivät elämänilonsa moniksi vuosiksi ennen kuin toipuivat ja alkoivat saada elämäniloaan takaisin ja edes jonkinlaista onnellisuutta. Eivät he silti ainakaan vielä ole läheskään yhtä onnellisia ja tasapainoisia kuin ennen näitä kokemuksia. Kyllä minusta voi väittää, että nämä tekijät ovat pääsyyllisiä siihen onnettomuuteen. Ilman näitä tekijöitä ko. ihmiset olisivat luultavasti yhtä onnellisia kuin aiemminkin. He ehdottomasti valitsisivat sen aiemman elämän, joka ei ollut yhtä selviytymistä. Osa heistä on päättänyt olla onnellinen, mutta ennen he eivät joutuneet päättämään niin, koska olivat onnellisia ihan luonnostaan.

 

Niin...joskus masennus on vaan semmoista että siitä ei pääse, vaikka itse yrittäisi päästä. Moni masennuspotilas oikeasti haluaa päästä masentavista ja ahdistavista ajatuksista eroon.

En ymmärrä, kuka masennuspotilas ei haluaisi päästä eroon siitä olotilasta.

Terveisin vaikea-asteista masennusta kolme vuotta sairastanut ja kaikkensa tehnyt, loppuunkulunut luukulta luukulle juoksutettu 20-vuotias nainen.

 

Näkisin asian niin, että siviilit ovat jatkuvasti tahallaan tiellä.

Etkä silti tunnista sanaa sionisti pikkuisen typon vuoksi, kuinka yllättävää.

 

No näin juuri!

Aivan kuin ottaisi vastuun pahantekijältä pois sanomalla, että jokainen on itse vastuussa tunteistaan ja onnellisuudestaan.

Jep. Järkeni mukaan rikosten kuuluukin aiheuttaa negatiivisia tunteita ja syy niihin tunteisiin ei ole uhrissa vaan tekijässä ja hänen teossaan. Ei se tunne tyhjästä synny.

 

Sanon vain tähän väliin, että mielenkiintoisin ketju palstalla pitkään aikaan.

 

[QUOTE="vieras";28489755]Totta kai masennuspotilaat haluavat päästä masennuksesta eroon. Ei minun tarkoitus ole ollut sanoa, että he haluaisivat huvikseen olla masentuneita. He vain eivät välttämättä tiedä miten siitä masennuksesta pääsee eroon. Yleinen mielipidekin kun yhä on se, että negatiivisista asioista pääsee eroon analysoimalla ne puhki, mutta tämä voikin toimia päinvastoin ja vain pahentaa tilannetta. Masentunut voi kyllä yrittää kaikkensa, mutta valitettavasti hänen keinonsa ovat vääriä.[/QUOTE]

Minusta on liian optimistista ajatella, ettei se toipuminen vaatisi useissa tapauksissa vuosien työtä. Voi masentua entisestään, jos on odotukset siitä, että toipuminen tapahtuu nopeasti.

 

[QUOTE="vieras";28489696]En ymmärrä mitä lapseton sinkkunainen tekee tällä palstalla. Nettiystävät eivät korvaa oikeaa sosiaalista elämää.[/QUOTE]

Mutta avioliitossa oleville äideille korvaavat?

Ehkä meillä lapsettomilla sinkkunaisilla on palstan lisäksi muutakin elämää, edes joskus/vähän.