Te, jotka ette ole olleet pitkällä hoitovapaalla, niin kertokaa syy.

Lapset myös sotkevat enemmän kotona ollessaan, eli siitäkin lisää sotkua. Pitäähän niitä lapsia myös hoitaa sen koko päivän, järjestää tekemistä ja olla läsnä. Mä uskon, että kotona oleminen on omalla tavallaan henkisesti raskasta, onhan siinä usein aikuiskontaktien puutetta ja on kotitöiden lisäksi läsnä lapsilleen lähes 24/7. Mun elämäni rankin kesätyö oli, kun hoidin 9 kk ja 7 v vanhoja lapsia. Toki omien lasten hoitaminen on aivan eri asia. En ymmärrä ihmisiä, jotka väheksyvät sitä lasten kotihoitoakaan. Moni myös tekee töitä ja opiskelee samalla, kun hoitaa lapsen 3-vuotiaaksi asti kotona. Aika raskasta sekin varmaan.

Sä se täällä jaksat vääntää vaikka sulla ei edelleenkään ole lapsia? Mistä ihmeestä tiedät yhtään mistä puhut?

Omat lapset on kuitenkin hieman eri asia kuin toisten lapset. Minäkin olen hoitanut muiden lapsia ja ollut töissä päiväkodissa.

 

[QUOTE="vieras";28471255]Sä se täällä jaksat vääntää vaikka sulla ei edelleenkään ole lapsia? Mistä ihmeestä tiedät yhtään mistä puhut?

Omat lapset on kuitenkin hieman eri asia kuin toisten lapset. Minäkin olen hoitanut muiden lapsia ja ollut töissä päiväkodissa.[/QUOTE]

Sulla ei siis ole mitään perusteluja? Jotain rankkaa siinä kotona olemisessa on pakko olla, kun monien "pää ei kestä" sitä. Moni, joka aloittaa työt vanhempainvapaan jälkeen, ei jaksa jäädä hoitamaan lapsiaan kotiin. Miksei, jos se ei ole henkisestikään rankkaa?

 

[QUOTE="rrr";28471213]Mä uskallan olla viel tässä rehellinen. Kun olin kotona lasten kanssa niin ne kotityöt tuntui todellkin rankoilta. Nyt kun on töissä, sama määrä hommia menee esim lomilla suit sait ja sukkelaan.

Vaihtelu auttaa varmasti osaltaa ja tekee minusta tehokkaamman. Mutta myös sekin että nyt on enemmä hommaa - ihminen toimii paremmin pienessä "paineessa". Se 24/ 7 kotona "työnteko" lamauttaa ja ne pienetkin hommat tuntuu rankoilta. Kun taas töiden ohessa hommat sujuu "kuin itsestään".[/QUOTE]

Jotain niitä "hommia" joita hyvinkin minulle rakkaat ja läheiset kotiäidit luettelevat päivänsä tuloksina en minä edes ota laskuun. Siis esim facebookissa on joskus näiti ystävien päivityksiä, että on taas pesty kolme koneelista pyykkiä, oltu lasten kanssa pihalla, laitettu iltaruoka jo valmiiksi jne. Minä en kyllä koskaan luettele kotihommiani päivän "saavutuslistalla"!

 

Tarkoitus ei ole todellakaan vähätellä sitä kotityön määrää ja raskautta!! Itsestäkin tuntuuu joskus viikonlopun jälkeen että töissähän sitä ihan lepää!

Mutta siis ole vaan sitä ajattelua vastaan etteivätkö työssäkäyvät vanhemmat pitäisi huolta kodistaan ja lapsistaan. Ja työssäkäyvillä ne tietyt työt pitää saada tehdyksi tietyssä ajassa - ei ole joustoa niinkuin kotona olevilla. Itse olin työttömänä/kotona töissä vuoden verran ja kun palasin toimistotyöhön niin tajusin että kaikki asiat pitää todellakin suunnitella tarkkaan ja jokainen minuutti käyttää hyvin: jos muistat klo 10 toimistossa että unohdit ottaa lihapalan sulamaan pakastimesta, niin sitä ei sitten sinäpäivänä syödä. Kotona ollessa sen saattoi vielä helposti ottaa pois! Ja esim. vaateet sai viikattua päivän aikana lasten leikkiessä, tai heidän kanssaan, niin ei tarvinnut yötä myöten sitä tehdä...

Lisäski tietenkin kotiäidit tekee paljon sellaista mitä minä en pysty ja ehdi sen takia kun käyn töissä. Lapsiparkani hädin tuksin muistavat miltä pulla näyttää kun äiti ei muka koskaan ehdi leipoa... ;-)

Kumpikin on varmasti eri tavalla raskasta. =) Samoin kuin opiskelu ja työ. Vuorotellen kumpikin houkuttaa ja rasittaa. Nyt opiskeluaikoina tykkään tehdä molempia. Aika moni hoitovapaalta töihin tai kouluun lähtenyt on ollut helpottunut, kun ei ole lapsia koko ajan vieressä jotain vaatimassa vaan saa syödä rauhassa ja pitää taukoja. Toisaalta yksi vanhempainvapaalta töihin palannut oli ihan stressissä kun pitkien työpäivien jälkeen odotti kotityöt ja lapset.

 

Sulla ei siis ole mitään perusteluja? Jotain rankkaa siinä kotona olemisessa on pakko olla, kun monien "pää ei kestä" sitä. Moni, joka aloittaa työt vanhempainvapaan jälkeen, ei jaksa jäädä hoitamaan lapsiaan kotiin. Miksei, jos se ei ole henkisestikään rankkaa?

Kokeile niin tiedät mikä siinä on rankkaa. Mun mielestä rankkaa oli ne samat asiat päivästä toiseen. Aikuiskobtaktejq tqsan siellä leikkikentällä tms ja nekin jutut pyöri just lapsiasioissa. Voihan vaippa ja haalarit ja yöheräilyt. Aikansa kutakin, mutta mä ainakin tarvitsen muutakin. Niitä aikuiskontakteja, työyhteisöä, vaihtelua... Sitä ei voi tajuta ennen kuin on omia lapsia. Ja väitän että äiti joka käy töissä ja on hyvällä tuulella, on miljoona kertaa parempi kuin se kyrpiintynyt kotiäiti joka on väkisin kotona "lasten parhaan" nimissä.
Edelleen, kukin tyylillään ja oman perheen parhaaksi.

 

Kasvatusalan ammattilaisena toivoisin, että kaikki vanhemmat perehtyisivät lapsen kasvatukseen ennen kuin tekevät lapsia. Ja varautuisivat elämään lapsensa elämässä täysipäiväisesti ainakin kaksi vuotta. Elämän alun laatu olisi tärkeä, ja on aina ikävää jos sitä laatua täytyy hakea päiväkodeista kodin sijaan.

En pidä ajatuksesta, että lapsi hankitaan statukseksi, ja laitetaan päiväkotiin alle vuoden ikäisenä.

 

Kasvatusalan ammattilaisena toivoisin, että kaikki vanhemmat perehtyisivät lapsen kasvatukseen ennen kuin tekevät lapsia. Ja varautuisivat elämään lapsensa elämässä täysipäiväisesti ainakin kaksi vuotta. Elämän alun laatu olisi tärkeä, ja on aina ikävää jos sitä laatua täytyy hakea päiväkodeista kodin sijaan.

En pidä ajatuksesta, että lapsi hankitaan statukseksi, ja laitetaan päiväkotiin alle vuoden ikäisenä.

Kannattaa jatkaa opiskeluja. sen verran epäkypsä vastaus/kommentti. Ammattilaiset tietää elämän moninaisuudesta jotain muutakin kuin vain yleistyksen. Lapsen paras ei ole aina yksiselitteinen juttu. Opiskele ja opettele elämään niin tiedät paremmin mistä puhut.

 

Kumpikin on varmasti eri tavalla raskasta. =) Samoin kuin opiskelu ja työ. Vuorotellen kumpikin houkuttaa ja rasittaa. Nyt opiskeluaikoina tykkään tehdä molempia. Aika moni hoitovapaalta töihin tai kouluun lähtenyt on ollut helpottunut, kun ei ole lapsia koko ajan vieressä jotain vaatimassa vaan saa syödä rauhassa ja pitää taukoja. Toisaalta yksi vanhempainvapaalta töihin palannut oli ihan stressissä kun pitkien työpäivien jälkeen odotti kotityöt ja lapset.

Lapseton vanhapiika on ehdottomasti paras kommentoija tämänkin ketjun aiheiseen - kuten niin moniin muihinkin synnytystä/lasten kasvatusta/sitä onko vai eikö elämä ole lasten kanssa rankkaa.... :kieh:

 

Jotain niitä "hommia" joita hyvinkin minulle rakkaat ja läheiset kotiäidit luettelevat päivänsä tuloksina en minä edes ota laskuun. Siis esim facebookissa on joskus näiti ystävien päivityksiä, että on taas pesty kolme koneelista pyykkiä, oltu lasten kanssa pihalla, laitettu iltaruoka jo valmiiksi jne. Minä en kyllä koskaan luettele kotihommiani päivän "saavutuslistalla"!

On muuten huvittavia nuo egonpönkitysstatukset
Ja varsinkin, kun joissain tapauksissa tiedän itse vallan hyvin sen tyypin arjen olevan ihan jotain muuta kuin sitä lasten hymyä, puhtauttaan tuoksuvaa kotia, hyväkäytöksisiä koiria ja pullantuoksua.

 

Kannattaa jatkaa opiskeluja. sen verran epäkypsä vastaus/kommentti. Ammattilaiset tietää elämän moninaisuudesta jotain muutakin kuin vain yleistyksen. Lapsen paras ei ole aina yksiselitteinen juttu. Opiskele ja opettele elämään niin tiedät paremmin mistä puhut.

Tiedän, että lapsen paras ei ole aina yksiselitteinen juttu. Olen sen verran opiskellut ja elämää nähnyt Tarkoitan sitä, että TOIVOISIN kaikkien vanhempien olevan kykeneviä ja halukkaita kasvattamaan omaa lastaan pari vuotta. Sehän on itsestäänselvää, että meillä on todella paljon perheitä, joissa ei edellämainittuun kyetä, enkä ole sellaisia vanhempia pakottamassa täysipäiväiseen vanhemmuuteen.

Sen sinäkin tiedät, että mikään ei voita hyvin järjestettyä ja täysipainoista elämän alkua muissa kuin päiväkotiympyröissä. Eli kotona, kun asiat on hyvin ja oikein järjestetty.

 

Kasvatusalan ammattilaisena toivoisin, että kaikki vanhemmat perehtyisivät lapsen kasvatukseen ennen kuin tekevät lapsia. Ja varautuisivat elämään lapsensa elämässä täysipäiväisesti ainakin kaksi vuotta. Elämän alun laatu olisi tärkeä, ja on aina ikävää jos sitä laatua täytyy hakea päiväkodeista kodin sijaan.

Kirjoistahan sitä opitaan kasvattamaan lapsia. Siellä on varmaan ihan omat luvut kaikille maailman lapsille, lapset kun tuppaa olemaan kaikki omanlaisiaan yksilöitä.

Varautuminen on itse asiassa aika huvittava sana tänä päivänä. Sulla voi olla vuorenvarma työpaikka raskauden alussa. Kun jäät äitiyslomalle, alkaakin yt-neuvottelut ja paikkasi on uhattuna. Ja uutta samanlaista paikkaa ei sitten ihan noin vaan saadakaan. Olit varautunut siihen, että näillä säästöillä voidaan hyvin elellä pari kolme vuotta vaikket töissä olekaan. Tadaa, sun puolisosi jääkin työttömäksi eikä saa uutta työpaikkaa. Äkkiä ne säästöt siitä sitten hupenee....

Kaikkein typerin lause, mitä joskus ihmisten suusta kuulee, on: "Kai nyt jokainen tietää, millaista se lapsiperheen elämä on ja miten se elämä muuttuu vauvan myötä." No perkele, milläs sitä kukaan ensimmäistä kerta vanhemmaksi tuleva oikeasti tietää, miten se vauva ja se arki HEIDÄN elämäänsä vaikuttaa! Vanhemmatkin on yksilöitä, ja siinä missä yksi on onnensa kukkuloilla ja elää elämänsä parasta aikaa, niin toinen kärvistelee huonon omatunnon kanssa, kun on lukenut liikaa oppaita ja huomaa, ettei pystykään olemaan täydellinen äiti. Josta ei sitten olekaan pitkä matka masennukseen.

 

Sit kun vielä ymmärrettäsiin että ihmisillä on erilaisia tilanteita myös pikkulapsivaiheessa. Joillakin tulee avioero, ehkä joku sairastuu fyysisesti tai psyykkisesti, työpaikka menee alta puolisolla tai joku lapsi onkin erityistä tukea kaipaava. Tai perheeseen syntyy kerralla kaksoset tai kolmoset.

Jos mitään olen koskaan oppinut, niin sen ettei elämää aina pysty suunnittelemaan haluamallaan tavalla, ja että kaikki ei aina kaikilla mene kuten elokuvissa.

Se tuntuu monelta täällä palstalla unohtuvan, että toisten elämä ei ole kaikilta reunaehdoiltaan samanlaista kuin oma, ja tästä syystä valinnat ja ratkaisutkin ovat toisenlaisia. Mikä sopii yhdelle, ei välttämättä ole paras ratkaisu toisen perheen elämäntilanteessa.

 

Miettikää nyt ihan maalaisjärjellä: pienen pieni lapsi saa omassa tahdissaan tutustua sosiaaliseen elämään oman, läheisen aikuisen kanssa. Ei pakotettuna vaativiin, meluisiin tilanteisiin aina vaihtuvien aikuisten ohjauksessa.

 

[QUOTE="vieras";28471620]Lapseton vanhapiika on ehdottomasti paras kommentoija tämänkin ketjun aiheiseen - kuten niin moniin muihinkin synnytystä/lasten kasvatusta/sitä onko vai eikö elämä ole lasten kanssa rankkaa.... :kieh:[/QUOTE]

Kauhean sovinistista ja vanhanaikaista kutsua jotain vanhaksipiiaksi. Määrittääkö sinun arvosi joku mies?

 

Kirjoistahan sitä opitaan kasvattamaan lapsia. Siellä on varmaan ihan omat luvut kaikille maailman lapsille, lapset kun tuppaa olemaan kaikki omanlaisiaan yksilöitä.

Varautuminen on itse asiassa aika huvittava sana tänä päivänä. Sulla voi olla vuorenvarma työpaikka raskauden alussa. Kun jäät äitiyslomalle, alkaakin yt-neuvottelut ja paikkasi on uhattuna. Ja uutta samanlaista paikkaa ei sitten ihan noin vaan saadakaan. Olit varautunut siihen, että näillä säästöillä voidaan hyvin elellä pari kolme vuotta vaikket töissä olekaan. Tadaa, sun puolisosi jääkin työttömäksi eikä saa uutta työpaikkaa. Äkkiä ne säästöt siitä sitten hupenee....

Kaikkein typerin lause, mitä joskus ihmisten suusta kuulee, on: "Kai nyt jokainen tietää, millaista se lapsiperheen elämä on ja miten se elämä muuttuu vauvan myötä." No perkele, milläs sitä kukaan ensimmäistä kerta vanhemmaksi tuleva oikeasti tietää, miten se vauva ja se arki HEIDÄN elämäänsä vaikuttaa! Vanhemmatkin on yksilöitä, ja siinä missä yksi on onnensa kukkuloilla ja elää elämänsä parasta aikaa, niin toinen kärvistelee huonon omatunnon kanssa, kun on lukenut liikaa oppaita ja huomaa, ettei pystykään olemaan täydellinen äiti. Josta ei sitten olekaan pitkä matka masennukseen.

En tarkoita mitään opusten tiirailua, vaan sellaista, että päätettäisiin itse miettiä sitä, kuinka oma lapsi kehittyy myös kotona. Ja otettaisiin selvää esim. sellaisista asioista, millaisia vaatteita ulkona tarvitaan talvella. Eli ollaan vaikkapa ulkona sen lapsen kanssa itse. Kaikki nimittäin on ulkoistettu.

 

Miettikää nyt ihan maalaisjärjellä: pienen pieni lapsi saa omassa tahdissaan tutustua sosiaaliseen elämään oman, läheisen aikuisen kanssa. Ei pakotettuna vaativiin, meluisiin tilanteisiin aina vaihtuvien aikuisten ohjauksessa.

Ihan maalaisjärjellä, 3 vuoden kotihoidontuen kaltainen kotonaolo pelkästään lapsen ehdoilla on sellainen kuriositeetti, ettei sellaista kovin monessa maassa ole. Suomessakin se on ollut olemassa vain hyvin lyhyen aikaa. Suurimmassa osassa maita äidit menevät meidän vanhempainvapaan loppumista aikaisemmin töihin.

Suomessakaan ei ole kauan siitä kun lapset saivat maalaistaloissa kulkea keskenään sen aikaa kun äiti oli navettatöissä. Ei silloin keskitytty lastenhoitoon ja leikittämiseen vaan aika kului siihen kun hoidettiin eläimet, lämmitettiin taloa puilla, pestiin pyykkiä ja laitettiin ruokaa. Tekemistä oli ihan riittämiin.

Nykyaikainen malli siitä että äiti jää kokonaan työelämän ulkopuolelle kolmeksi vuodeksi on todella erikoinen. Joissakin ammateissa onnistuu työn tekeminen ja se että lapsi hoidetaan kotona, mutta kaikissa se ei ole sovellettavissa.

Minusta järkevä perhe suunnittelee ratkaisunsa kuitenkin niin että pääasiallisesti itse kustantavat lapsista aiheutuvat kulut eikä suunnitella kolmen vuoden kotonaoloa yhteiskunnan rahoilla. Voi olla että kohta tuohon ylellisyyteen ei ole edes varaa, niin hieno asia kuin tämä valinnanvapaus nyt onkin.

 

Miettikää nyt ihan maalaisjärjellä: pienen pieni lapsi saa omassa tahdissaan tutustua sosiaaliseen elämään oman, läheisen aikuisen kanssa. Ei pakotettuna vaativiin, meluisiin tilanteisiin aina vaihtuvien aikuisten ohjauksessa.

Tuokaan ei pidä läheskään kaikissa tapauksissa paikkaansa. Kaikki hoitopaikat eivät ole eläintarhoja. Eikä kaikissa paikoissa vaihdu jatkuvasti hoitajat. Meillä oli samat hoitajat ensin 1,5 vuotta. Sitten kun siirryttiin isompien ryhmään, niin samat hoitajat olivat siihen saakka kun lapset lähti eskariin.

Mä kovasti toivoisin, että sinä kasvatustieteilijänä oppisit näkemään asioita objektiivisesti ja ymmärtäisit, että päivähoito ei ole pahaksi ja kotihoito ei ole aina hyväksi.

 

Ja otettaisiin selvää esim. sellaisista asioista, millaisia vaatteita ulkona tarvitaan talvella. Eli ollaan vaikkapa ulkona sen lapsen kanssa itse. Kaikki nimittäin on ulkoistettu.

Tämä meni nyt ihan hippasen yli...... Meinaatko, ettei päiväkotilapsien vanhemmat mieti talvivaatteita? Tai eivät ulkoile lastensa kanssa lainkaan? Ikään kuin kukaan ei välittäisi sitä lapsesta kotona...

 

Vuosikausia päiväkoteja käyneistä lapsista suuri osa on yllättävän kehittymättömiä kaikilla osa-alueilla. Uskokaa tai älkää, mutta olen huolestunut.

 

Kauhean sovinistista ja vanhanaikaista kutsua jotain vanhaksipiiaksi. Määrittääkö sinun arvosi joku mies?

Niin vanhapiika on naimaton ikäneito, ilmeisesti tunnistit itsesi siitä. Tosin aivan sama mulle oletko vai etkö, pointti komentissani oli se, että lapsettomat/naimattomat henkilöt eivät mielestäni ole päteviä kommentoimaan lasten hoitoon laittamista/kasvatusta/synnytystä/ym ym

 

Vuosikausia päiväkoteja käyneistä lapsista suuri osa on yllättävän kehittymättömiä kaikilla osa-alueilla. Uskokaa tai älkää, mutta olen huolestunut.

Uskon helposti.

 

Tämä meni nyt ihan hippasen yli...... Meinaatko, ettei päiväkotilapsien vanhemmat mieti talvivaatteita? Tai eivät ulkoile lastensa kanssa lainkaan? Ikään kuin kukaan ei välittäisi sitä lapsesta kotona...

Sitä sopii miettiä, miksi tuollaisista asioista olen huolissani.

 

Vuosikausia päiväkoteja käyneistä lapsista suuri osa on yllättävän kehittymättömiä kaikilla osa-alueilla. Uskokaa tai älkää, mutta olen huolestunut.

Jos näin on, niin miksiköhän tietyn tyyppisiä erityislapsia kehotetaan viemään päivähoitoon, jotta lapsen kehitys kulkisi eteenpäin? Olisi ihan mielenkiintoista tietää, millä lailla nämä tapaamasi lapset olivat sinun mielestäsi kehittymättömiä?

 

Kauhean sovinistista ja vanhanaikaista kutsua jotain vanhaksipiiaksi. Määrittääkö sinun arvosi joku mies?

vanhapiika=naimaton/lapseton nainen.

 

Jos näin on, niin miksiköhän tietyn tyyppisiä erityislapsia kehotetaan viemään päivähoitoon, jotta lapsen kehitys kulkisi eteenpäin? Olisi ihan mielenkiintoista tietää, millä lailla nämä tapaamasi lapset olivat sinun mielestäsi kehittymättömiä?

Hänhän kertoi jo, kaikilla osa-alueilla.