Te, jotka ette ole olleet pitkällä hoitovapaalla, niin kertokaa syy.

  • Viestiketjun aloittaja hoitovapaalla
  • Ensimmäinen viesti
Mua huvittaa ihmiset, joiden mielestä älykäs ihminen ei voi hoitaa lapsiaan vanhempainvapaata pidempään. :D Eiköhän moni älykäs ihminen kykene opiskelemaan ja keksimään kaikenlaisia älyllisiä ja luovia virikkeitä kotonakin. Lisäksi saattaa se älykäskin ihminen arvostaa muitakin asioita kuin omaa älykkyyttään, fiksuna kun tiedostaa lapsen kehitysvaiheistakin jotain.
mua huvittaa ihmiset, jotka päättävät päteä lastenhoidossa ja -kasvatuksessa ilman ensimmäistäkään omaa lasta.
 
[QUOTE="vieras";28470035]Huomaa ettei sinulla itselläsi ole lapsia, jos suosittelet hankkimaan lapset kesken opintojen.

Reality check, normaalisti aikuiset ihmiset yrittävät itse töissä käymisell elättää sekä itsensä että perheensä. Sun mallissa kaikki elelisi erilaisilla tuilla koko perheen voimin, etkä näe tässä mitään ongelmaa, että muut maksaa?[/QUOTE]

Ai oikein _suosittelen_? :D Kunhan totesin, miten jotkut nämä asiat hoitavat. Enpä tunne ketään, jonka uraputki olisi lasten syntymän takia tuhoutunut. Siinäkin on puolensa, että lapsia syntyy opiskeluaikoina. Opinnot on paljon helpompi jättää katkolle ja osin opiskella etänä kuin vastavalmistuneena jättäytyä työelämästä pois. Onko opiskelu mielestäsi tuilla elämistä? Tuntemani ihmiset ovat monet hoitovapaallakin opiskelleet ja tehneet töitä.
 
Viimeksi muokattu:
[QUOTE="vieras";28470038]En puhunut mistään puolen vuoden-vuoden poissaoloista vaan siitä, että jokainen lapsi on kotona sen 3 vuotta. Jos lapsia on useampia, merkitsee se todella pitkää poissaoloa työelämästä enkä usko että kukaan älykäs ihminen haluaa heittää koulutuksensa hukkaan sillä tavalla.

Ja kuka palkkaa esim. lääkärin, joka on ollut 10 vuotta poissa työelämästä? Itse en ainakaan sellaiselle lekurille menisi.[/QUOTE]

Niin no mä en ajattelekaan niin, että jokaisen äidin pitäisi olla jokaisen lapsen kohdalla 3 vuotta kotona. Onhan niitä monenlaisia muitakin järjestelyjä. Sen sijaan 9-10 kk ikäinen on vielä tosi pieni hoitoon.
 
"vieras"
Niin no mä en ajattelekaan niin, että jokaisen äidin pitäisi olla jokaisen lapsen kohdalla 3 vuotta kotona. Onhan niitä monenlaisia muitakin järjestelyjä. Sen sijaan 9-10 kk ikäinen on vielä tosi pieni hoitoon.
No niin onkin, olenko väittänyt muuta? Sulla on kyllä ihmeolettamuksia ja niin nollatoteamuksia, että voisit joskus vaan jättää kirjoittamatta. Ihan sama kuin itse kirjoittaisin, että mun mielestä tupakointi on vaarallista. DAA, kukapa sitä nyt ei tietäisi??
 
"Mariska"
muutenkin ihme vinkumista aina että päiväkodissa lapsi ei saa huomiota jaadijaadijaa...
Muitakin vaihtoehtoja kuin päiväkoti on olemassa, tiedoksi vaan!

Oma pikkutaaperoni meni pph:lle, missa on se 4 lasta (kotona on välillä hoitajan puolisokin, joka myös puuhailee jonkun verran lasten kanssa). Voin vain sanoa, että sekä lapseni että minä olemme tyytyväisempiä näin, koska oma lapseni myös on varsin aktiivinen tapaus ja viihtyy todella hyvin muiden lasten seurassa. Itse jaksan taaperon toilailuja, hassuja leikkejä ja samojen kirjojen lukemista kerta toisensa perään huomattavasti paremmin, kun saan lisäksi käydä töissä..

Ja lapsi oppii ja kehittyy huimasti kun matkii kavereitaan :) Jos oliskin kotona leikkikaveri, eikä tarvitsisi aina lähteä ties minne sitä lapsiseuraa hakemaan niin ehkä kotona olis arki sujunut mukavammin, en tiedä.
 
[QUOTE="vieras";28470184]No niin onkin, olenko väittänyt muuta? Sulla on kyllä ihmeolettamuksia ja niin nollatoteamuksia, että voisit joskus vaan jättää kirjoittamatta. Ihan sama kuin itse kirjoittaisin, että mun mielestä tupakointi on vaarallista. DAA, kukapa sitä nyt ei tietäisi??[/QUOTE]

Mitä sitten väität vastaan viesteihini, kun en ole puhunut mistään 3 vuoden pätkästä jokaisen lapsen kohdalla. :p
 
Koska sattui avautumaan sellainen työpaikka joka sopi hyvin tilanteeseen, halusin muutakin kuin kotiäiteillä vuositolkulla ja saatiin sitten hyvä ruotsinkielinen sisarusryhmäkin jota haluttiin kokeilla. Koen myös jaksavani parempana äitinä työssä/opiskellessa samalla, sopii mulle selvästi paremmin. Menin omien vaistojen mukaan ja paikka sopi hyvin lapselle ja sinne sitten jäikin vaikka olin valmis perääntymään.

Toiselle lapselle ollaan kans suunniteltu hoitoon menemistä 1,5v:nä. Toivoisin, että lapset saisivat ryhmäperhepäivähoidosta paikan tai vaihtoehtoisesti löydettäisi uusi ruotsinkielinen sisarusryhmä jostain.
 
näin mulla
1. saan työstä niin hyvää palkkaa
2. perhe saa elää taloudellisesti korkealaatuista elämää. On hieno iso talo, uudet autot, harrastukset, syödään mitä halutaan, matkustellaan paljon jne.
3. työajat on niin joustavat, että hoitopäivät pysyy lyhyinä (5-6 h), joten ei tarvitse tuntea pahaa mieltä siitä, että ei ehtisi olla lapsen kanssa tarpeeksi
4. viimeistään 2 vuotias lapsi tarvitsee jo muidenkin lasten seuraa ja enemmän aktiviteetteja kuin mitä itse pystyisin yksin kotona tarjoamaan
5. pysyn itse hyvinvoivana kun saan tehdä mielekästä ja haasteellista työtä
6. muutaman vuoden päästä ehkä taas seuraava äitiysloma joten nyt on hyvä aika ansaita rahaa ja panostaa työelämäänkin
 
[QUOTE="vieras";28470263]Tuo hymiö taas kertoo vain sun älykkyydestä.[/QUOTE]

Tämä on vissiin tyhmien palsta, kun täällä ylipäätään on hymiöt käytössä. =) Kohta varmaan sanot, että avatar-kuvan käyttökin kertoo jotain älykkyydestä.
 
"Jenis"
Töihinpaluu ei aina tarkoita lapselle viittä hoitopäivää viikossa klo 7-16.30 ;)

Esim. meillä minä VALITSIN vuorotyöt, vaikka pää kaipaisi jo näin yli kymmenen vuoden vuorotyöputken jälkeen säännöllistä päivätyötä. Mun lapsi on ollut tarhassa 8-15pvää kuukaudessa ja monesti lyhyempää päivää kuin duunarivuoroa tekevien lapset.

Että ei se päivähoito ole aina sitä, että "sitten ei nähdä vanhempia koskaan ja muut kasvattavat lapsesi". Pöh ja pah sanon minä :)
Näin. Reaalimaailmassa asiat ei oo läheskään niin mustavalkoisia kuin palstalla ;)

Mä olen ollu molempien lasteni kanssa kotona n. 2 vuotta ja tehnyt sen jälkeen osittaista päivää. Esikoinen menee kohta kouluun, eikä ole vieläkään ollut päikyssä täyttä päivää/viikkoa. Oma pää kestää myös huomattavasti paremmin, kun on välillä omaa tekemistä.
 
"vieras"
Kysely teille, jotka ette kokeneet tarpeelliseksi olla hoitovapaalla lapsen kanssa 3-vuotiaaksi asti. Miksi?

Jos kyseessä on taloudelliset syyt, niin miksi talous ei kestä olla kotona paria vuotta?
Päätin lähteä opiskelemaan ja talous mitoitettiin yhden työssäkäyvän ja yhden opiskelijan varaan. Viimeisenä opiskeluvuonna saimme ihanan lapsen (yritystä siis takana useampi vuosi). Koulu hoitui loppuun, mutta äippäloman jälkeen vaan kiltisti töihin. Eli meillä talous ei enää kestänyt useampaa köyhää vuotta.

Ja eiköhän se hoitovapaalla oleminen ole ihan jokaisen perheen oma asia.
 
"vieras"
Mustavalkoisessa 2plusmaailmassa: miten tulkitaan entisaikain maatilojen äidit, jotka hoitivat lypsyt ja viljat lasten pyöriessä kotiympyröissä pienemmällä huomiolla verrattuna 24/7 kotiäiteihin? Heillä oli mahdollisuus keskittyä välillä töihinsä isovanhempien ja isompien lasten hoitaessa pienempiä. Näen tämän välimallina, jossa lapsi pienemmissä kotiympyröissä, mutta äidilläkin välillä muuta mietittävää kuin se pikkuihminen.

Onneksi nykyisin on mahdollisuuksia myös välimalleihin. Osittaiset hoitovapaat, isän hoivassa osan pikkulapsi ja vauva-ajasta, perheoäivähoito, hootaja kotiin. Paljon vaihehtoja, jolloin ei tarvitse elää niin mustavalkoisesti kuin palsta antaa ymmärtää.

Oma syyni: pysyäkseni työelämässä haluamallani alalla koin tarpeelliseksi tarttua työtilaisuuteen. Oma jaksaminen hyötyi työympyröistä. Mutta en tiedä, mihin ratkaisuun olisin päätynyt ellei isä olisi jäänyt puolitoistavuotiaan kanssa puoleksi vuodeksi vielä kotiin. 2-vuotiaana mennee lyhennetylle päivälle tutulle pph:lle. Mielestäni sopiva ikä harjoitella pienessä ryhmässä toimimista.
 
"vieras"
Tämä on vissiin tyhmien palsta, kun täällä ylipäätään on hymiöt käytössä. =) Kohta varmaan sanot, että avatar-kuvan käyttökin kertoo jotain älykkyydestä.
No itseasiassa omalla kuvalla oleminen ja esim. omasta neitsyydestä kertominen kaikelle kansalle ei myöskään ole mun mielestä osoitus suuresta älykkyydestä. Kaikkea ei tarvitse jakaa.
 
"nnn"
Alkuperäinen kirjoittaja Kylmäkkö;28467789:
Kylläpä on itsekäs äiti tuo hoitovaapalla oleva! Ei anna isälle mahdollisuutta olla hoitovapaalla! Eihän se raha vaikuta, vaikka toisen tulot olisivatkin suuremmat... Mustavalkoista ajattelua.
Pääpointti oli että alle 2,5 -vuotias on liian pieni päiväkotiin, olen kyllä ollut töissä jokaisen lapsen välissä, ja isä hoitovapaalla. ;)
 
[QUOTE="vieras";28470702]No itseasiassa omalla kuvalla oleminen ja esim. omasta neitsyydestä kertominen kaikelle kansalle ei myöskään ole mun mielestä osoitus suuresta älykkyydestä. Kaikkea ei tarvitse jakaa.[/QUOTE]

Älykkyys=samat mielipiteet ja arvot kuin sinulla? Mielenkiintoista. Onko toisten haukkuminen ja arvosteleminen osoitus älykkyydestä? Minusta tunneäly onkin tärkeintä.
 
"vieras"
Älykkyys=samat mielipiteet ja arvot kuin sinulla? Mielenkiintoista. Onko toisten haukkuminen ja arvosteleminen osoitus älykkyydestä? Minusta tunneäly onkin tärkeintä.
Kerroin vain, että et ole mun mielestä antanut itsestäsi kovinkaan älykästä kuvaa. Joku toinen voi olla toista mieltä, enkä minäkään sinua tunne, mutta perustan mielipiteeni tähän sun palstakäyttäytymiseen. Kaiken jakaminen omalla kuvalla (=omalla nimellä) netissä ei kerro älykkäästä ihmisestä, vaan jostain ihan muusta.
 
[QUOTE="vieras";28470775]Kerroin vain, että et ole mun mielestä antanut itsestäsi kovinkaan älykästä kuvaa. Joku toinen voi olla toista mieltä, enkä minäkään sinua tunne, mutta perustan mielipiteeni tähän sun palstakäyttäytymiseen. Kaiken jakaminen omalla kuvalla (=omalla nimellä) netissä ei kerro älykkäästä ihmisestä, vaan jostain ihan muusta.[/QUOTE]

Riippuu aivan siitä, miten älykkyys määritellään. Toiset ovat avoimempia netissä ja muutenkin elämässään. Miksi se olisi automaattisesti huonompi kuin sulkeutuneisuus? Tapa kertoa asioistaan voi kertoa enemmän tunne-elämästä ja tasapainoisuudesta kuin älykkyydestä. En tarkoita nyt itseäni vaan sellaista, joka seurauksista piittaamatta kertoo itsestään ja muista kaiken missä ja milloin vaan. En ole tainnut koskaan kertoa itsestäni mitään sellaista netissä, mitä en voisi kasvotusten kertoa. Jos puhut ÄO-testein mitattavasta älykkyydestä niin se ei ole mielipideasia.
 
Viimeksi muokattu:
"vieras"
Riippuu aivan siitä, miten älykkyys määritellään. Toiset ovat avoimempia netissä ja muutenkin elämässään. Miksi se olisi automaattisesti huonompi kuin sulkeutuneisuus? Tapa kertoa asioistaan voi kertoa enemmän tunne-elämästä ja tasapainoisuudesta kuin älykkyydestä. En tarkoita nyt itseäni vaan sellaista, joka seurauksista piittaamatta kertoo itsestään ja muista kaiken missä ja milloin vaan. En ole tainnut koskaan kertoa itsestäni mitään sellaista netissä, mitä en voisi kasvotusten kertoa. Jos puhut ÄO-testein mitattavasta älykkyydestä niin se ei ole mielipideasia.
Ihan sama millä asteikolla älykkyys määritellään, mun mielestä ei siltikään ole fiksua jakaa kaikkea netissä. Ja jos totta puhutaan ne sun ja vrs:n jonkun ajan takaiset keskustelut ei myöskään huokuneet kovin älyllisestä elämästä.

Mutta joo, en minä sinua tunne. Kehottaisin vain miettimään, mitä kaikkea sinä netissä jaat. Jos on valmis jakamaan kaiken, pitäis sitten olla myös valmis ottamaan vastaan kritiikkiä.
 
"niinpä"
Alkuperäinen kirjoittaja Miksi aina äiti kotona?;28469504:
Miksi te kaikki, joilla raha ei ole the_issue tässä kotihoitoasiassa, patistatte kumminkin sen miehen töihin tienaamaan?
Monessa perheessä mieskin viettäisi varmasti mielellään aikaa lastensa kanssa kotona. Ja se rahahan ei ollut ongelma omasta mielestänne, vaan kaikki järjestyy vain valinnoilla ja suhteuttamalla menot tuloihin.
Eli nyt mammat vaan töihin tienaamaan ja antakaa sille isällekin mahdollisuus olla kotona, kun lapset ovat pieniä vain kerran :)
Ihme ettei tähän ole tullut kommentteja :D
Olen kyllä aivan samaa mieltä. Jos raha on vaan järjestelykysymys, niin äidit vaan vuorostaan töihin, että lapsi saa laatuaikaa isänsä kanssa myös :)
 
Spaghetti
Joskus tuntuu että hoitovapaasta on tullut enemmänkin velvollisuus kuin mahdollisuus, ja uskomattomalta tuntuu että siinä olisi jotain seliteltävää miksi EI jää hoitovapaalle!

Siis mun logiikalla se normi on se että mennään äitiysloman (vanhempainvapaaksiko sitä nykyään kutsutaan?) jälkeen töihin. Jotukut sitten syistä tai toisista valitsevat hoitovapaalle jäämisen. Asia on nyt jotenkin kääntynyt niin että se erityismahdollisuus olla kotona lapsen 3 v saakka on ei ainoastaan mahdollisuus joillekin halukkaille, vaan likipitäen velvollisuus: siis niiden jotka eivät halua käyttää tätä mahdollisuutta hyväkseen (koska käyttävät muita mahdollisuuksia hyväkseen) ei pitäisi joidenkin mielestä edes hankkia lapsia. Siis MITÄ?!!

Mutta joo, asunkin ulkomailla, ja täällä yleensä ihmisiltä kysytään (ihan hyväntahtoisesti, mutta siis siksi kun sitä ei pidetä normina) miksi päätti jäädä hoitovapaalle äitiysloman jälkeen, ei toisin päin! :)
 
siksi
koska olen pystynyt tekemään lyhennettyä työaikaa, niin että lapselle on tullut kymmenen lyhyttä hoitopäivää kuussa (yht n 60 tuntia kuussa). Lisäksi olen saanut haluamani paikan pph:lta. Näin olen molempien kohdalla toiminut ja lapset aloittaneet hoidossa reilun vuoden iässä.
Itse nautin työstäni ja varsinkin ekan aikaan olin turhautunut kotona.
 
"jep"
Koska meillä molemmat vanhemmat siirtyi tekemään osittaista työaikaa kun vanhempi muksu oli 3v ja nuorempi 1v9kk. Lapset oli hoidossa 2-3 pvä viikossa, eikä täysiä päiviä. HELVETIN hyvä ratkaisu olisi monelle, ei tule naisellekaan niin pitkää väliä pois työelämästä.

Tiedän ettei tämä ihan kaikissa töissä onnistu. Mutta monessa kyllä. VAAN siellä on ne "ah niin korvaamattomat" joita työ ei vaan kiinnosta kun eivät viitsi edes yrittää muita ratkaisuja ;) Miehen paikka on töissä, naisen kotona silloin kun lapsi on pieni. Ja samaan syssyyn suu vaahdossa penätään tasa-arvoa. Mitäs tasa-arvoa tossa on? Malli vaan lapsille miehen ja naisen rooleista elämässä.

Niin kauan kun mammat yksin homehtuu kotona, on turha odottaa että naisvaltaisilla aloilla palkatkaan nousee. LAsten ja kodin hoitaminen on osa elämää. Ei suinkaan työtä, niin kuin osa tuntuu mieltävän.
 

Yhteistyössä