En voi ymmärtää loppuajan odottajien rutinaa siitä, kuinka aika.....

  • Viestiketjun aloittaja tokan odottaja
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
[QUOTE="vieras";28448493]Kommentoin ketjuun ensimmäisenä ja olen edelleen sitä mieltä että LOL. Joo, minullakin oli raskausdiabetes, mutta en sitä todellakaan kokenut millään tavalla vaivaksi, vaikka toki vakava juttu onkin. Oikein huhtikuussa oksennustauti. No, minä oksensin ekat kuukaudet 24/7, kävin silti töissä enkä todellakaan tajua miten pystyin. Suunnilleen joka asiakkaan välissä oksensin. Nyt ei nukkuminen tahdo onnistua, tirsk :D Mä en pystynyt nukkumaan kuukausiin ja kyljeltä kääntymiseen meni aikaa vaikka ja kuinka, koska se sattui. Minun närästys oli sitä, että oksentelin. Olin osastohoidossakin välillä, kun epäiltiin aivohalvausta joiden takia kävin magneettikuvissa, kuukausien pakkolevot, liitoskivut, jotka aiheuttivat lantion löystymisen ja veivät liitoskivun ja lantio kipuilee edelleen...selkä- ja issiaskivuista en viitsi edes valittaa, kun ne on mulla muutenkin ihan normiarkea. Mä olen peruspositiivinen, mutta sillä positiivisella ajattelulla on oikeasti rajansa ja mua vaan ärsyttää, kun joku vähällä selvinnyt tulee mussuttamaan jonnin joutavaa.[/QUOTE]

Pakko vielä lisätä, mulle puhkesi raskauden jälkeen ihan oikean diabetes, joten rd on oikeasti niiiiin piis okf keik, kun se on vaan muutaman kuukauden ajan. Enkä mä ymmärrä mitä kauheaa vaivaa diabeteksesta edes on (ellei ole vaikeahoitoinen). Hemmetin vakava sairaus se on, mutta ei tuo pistely ja lääkkeiden syönti nyt niin kovin kamalaa ole :D
 
nurisija
Alkuperäinen kirjoittaja alkuperäinen;28448020:
No ei tässä itsekään ole vaivoilta säästytty, helmikuussa todettiin raskausdiabetes ja hetki sitten aloitettiin illalla insuliinihoito. Olihan tuossa kyllä sulattelemista ja saatikka että edelleen pitää vain tiiviimpää verensokeriseurantaa pitää yllä. Vaikka lähisairaalasta sanottiin, että voit vähentää seurantaa, niin nyt kun menen isompaan sairaalaan jatkossa äitipolikäynneille, niin nyt pitää vain jatkaa seurantaa tiiviimmin.

Lisäksi on minullakin ollut tässä pieniä vaivoja eli tuota närästystä, nuhaa pitkin talvea, kauhea yskä- nuhatauti tammikuussa, huhtikuussa oli oksennustauti, nyt ei nukkuminen yöllä tahdo enää onnistua - alkaa alamahaa ahdistaa ja on käännyttävä vähän väliä kyljeltä toiselle.

Mutta itse olen silti sitä mieltä, että myönteisellä asenteella päästään pitkälle.
Niin. Kun nuo on niitä PIKKUvaivoja. Ymmärrätkö sinä (vai helvettiäkö sulle kannattaa mitään selitellä, kun et ymmärrä) että toiset voi olla kipeitä jo puolesta välistä asti? Minä en PYSTYNYT (=eri asia kuin halunnut, yrittänyt) loppuajasta enää liikkumaan, en vaikka olisin halunnut, en vaikka kuinka positiivisesti olisin ajatellut. Tuo sun myönteinen asenne -skeida on............
 
nurisija
Itsellä oli kans vaivoja itkuksi asti ekassa raskaudessa ihan sieltä rv 20+ paikkeilta saakka. En saikuttanut silti, vaikka tuskin pystyin kävellä (tiedä mikä sissi luulin silloin olevani..) ja yli mentiin että heilahti. Vauva syntyi 42+0. Silti mä itkin lopussa lähinnä sitä, että se maha on kohta poissa.. se kun oli niin ihana <3

Nyt odotan toista ja LA viikonloppuna. En siltikään tahtoisi vielä synnyttää, vaikka närästää, supistaa, on iskiasta ja liitoskipuja ja vaikka mitä. Niin ja 2v esikoinen tuossa viihdytettvänä.
Mun onni taitaa olla se, että nukun yöni vieläkin ihan superhyvin. Siis kun nukahdan, niin nukun veessahätään saakka ja sen jälkeen nukahdan heti uudestaan. Ilman unta olisin varmasti myös hermoraunio. Sympatita unettomille kipuilijoille <3
Anteeksi nyt vaan, mutta ei kummoiset liitoskivut VOI olla, jos pystyt yösi nukkumaan superhyvin!
 
"eee"
Kyllä voit ap olla todella tyytyväinen helppoon raskauteen! Mulla rv.16 ja "vasta" hepatogestoosi, laskimotukos ja kilpirauhasen vajaatoiminta todettu. Haluatko kuulla vielä ne pikkuvaivatkin? Synnytystä odotan jo kun kuutanousevaa.
 
.....
Anteeksi nyt vaan, mutta ei kummoiset liitoskivut VOI olla, jos pystyt yösi nukkumaan superhyvin!
Sanoinkin, että ekassa raskaudessa en itkuitta pystynyt kävellä kivuiltani. Tässäkin raskaudessa on liitoskipuja, mutta en sanonut niiden olevan noin kamalia kuin ekassa.
Mutta ihanaa, että tässä vertaillaan kellä on karmeinta. Olen NIIN onnellinen, etten voi edes osallistua tähän kurjuuskilpailuun :)

Ja kuten jo sanoin ekassa viestissäni, kaikki sympatiani kipuilijoille. Varsinkin niille unettomille. Sillä vaikka itse nukun yöni hyvin, niin meinaan nukahtaa päivisin mm. auton rattiin tai ihan mihin vaan. Että kauhulla ajattelen millaista elämä olisi tuon taaperon kanssa, jos en saisi nukuttua yhtään.

Turha nyt takertua jokaiseen pikkuseikkaan, paitsi jos pitää jonain saavutuksena sitä omaa kurjistakin kurjimpaa oloaan. Minä en ole mollannut tai vähätellyt toisten kokemuksia.
 
"vieras"
En nyt ymmärrä, että jos valmiiksi tietää esim ekan raskauden myötä että raskaus on ihan niin muka kamalaa hirveää karseeta niin miksi sitten haluta vielä ittensä siihen tilaan? vapaaehtoistahan se on. Sittenhän ei myöskään tarvitsisi valittaa jokaisesta pikku tunteesta joita se raskausvauveli mukamas saa aikaan.
 
[QUOTE="vieras";28450473]En nyt ymmärrä, että jos valmiiksi tietää esim ekan raskauden myötä että raskaus on ihan niin muka kamalaa hirveää karseeta niin miksi sitten haluta vielä ittensä siihen tilaan? vapaaehtoistahan se on. Sittenhän ei myöskään tarvitsisi valittaa jokaisesta pikku tunteesta joita se raskausvauveli mukamas saa aikaan.[/QUOTE]

En ainakaan vielä ole keksinyt keinoa miten muuten saa biologisia lapsia kun olemalla itse raskaana. Lisää lapsia haluan ehdottomasti vaikka molemmat raskauteni (+synnytykset) ovat olleet vaikeita. 9kk kärsimys on niin pientä siihen mitä siitä saa "palkinnoksi".
 
  • Tykkää
Reactions: LoruLiisa
"noh"
[QUOTE="niinpä";28447641]Odotat vasta tokaa, ja olet sitä "perunasäkkiä" lukuunottamatta säästynyt muilta krempoilta ja sairauksilta. Sektiokin luvassa, ja tiedät jo ajankohdankin. Näin ollen ymmärrän ajatuskulkusi, kun katsot asioita vain itsesi kannalta, sulla ei ole muusta tietoa.[/QUOTE]

Niinpä.

Toiset ei pääse sängystä ylös tai iskee kauheet supparit ja vihlonnat ja turvotukset. Toiset ei tiedä ennalta synnytyspäivää. Toisilla voi mennä 2 viikkoa yli. Toiset menee synnyttämään alakautta joka on hirmuinen duuni, sä näytät vaan olevan menossa "hoitamaan jutun alta pois"; eihän sun siinä oikeen muuta tartte tehdä kun maata ja oottaa että toiset hoitaa homman.

Sori, mut ärsyttää tuommoinen kapeakatseisuus.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";28450473]En nyt ymmärrä, että jos valmiiksi tietää esim ekan raskauden myötä että raskaus on ihan niin muka kamalaa hirveää karseeta niin miksi sitten haluta vielä ittensä siihen tilaan? vapaaehtoistahan se on. Sittenhän ei myöskään tarvitsisi valittaa jokaisesta pikku tunteesta joita se raskausvauveli mukamas saa aikaan.[/QUOTE]

Koska se lapsi on sen arvoista. Siksi alan siihen toistamiseen, ja valitan joka armias minuutti jos siltä sattuu tuntumaan. Lällislää vaan sullekkin
 
En ainakaan vielä ole keksinyt keinoa miten muuten saa biologisia lapsia kun olemalla itse raskaana. Lisää lapsia haluan ehdottomasti vaikka molemmat raskauteni (+synnytykset) ovat olleet vaikeita. 9kk kärsimys on niin pientä siihen mitä siitä saa "palkinnoksi".
Totta. Ja asia on vähän niinkin, että joka raskaus ja synnytys ja lapsi on ihan erilainen. Että kai sitä toivoo, että ei, ei mulla tälläkertaa mitään kremppaa tule.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";28450569]Koska se lapsi on sen arvoista. Siksi alan siihen toistamiseen, ja valitan joka armias minuutti jos siltä sattuu tuntumaan. Lällislää vaan sullekkin[/QUOTE]

Silti en ymmärrä teitä ruikuttajia. Viisi lasta kantaneena ja synnyttäneenä en ole koskaan valittanut tai kiirehtinyt. Lällääällää vaan sullekin.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";28450649]Silti en ymmärrä teitä ruikuttajia. Viisi lasta kantaneena ja synnyttäneenä en ole koskaan valittanut tai kiirehtinyt. Lällääällää vaan sullekin.[/QUOTE]

No harmi jos sulla ei älli riitä asioiden ymmärtämiseen. Ehkä siksi keskityt niiden lastentekoon.. siinä ei älliä tarvita.
 
Hyperemesis, jossa kuivuin ja sairaalassa hakkasivat kättäni, että jostain sais suonta jonne tippa laittaa. Kämmenselkään ei saanut, laittoivat ranteeseen sitte monen yrityksen jälkeen. Jopa 90 oksennuskertaa vuorokaudessa. Kuukausi saikkua. Ennenaikaiset supparit ja viikkoja, kuukausia lähes pelkästään pedissä. Useita tutkimuksia suppareiden syystä, paikat jo pikkasen auki nyt rv 28. Verenvuotoa aiheuttanut virtsis ja sen aiheuttamat uusintatutkimukset kerran kuussa. Ja silti ajattelen päässeeni aika vähällä.
 
"Lissu"
Mullakin oli molemmat raskaudet aika helppoja enkä odottanut synnytystä mitenkään epätoivosena, mutta ymmärrän silti oikein hyvin niitä jotka odottavat, raskaus kun voi olla täyttä tuskaa siinä missä tosi helppokin kuten ap:lla.

Toisaalta ymmärrän tuon positiivisen ajattelun merkityksenkin. Toisessa raskaudessa mä myös oksensin päivittäin synnytykseen asti (tosin vain närästyksen vuoksi mikä oli helpompaa kuin jos olisi ollut jatkuvaa pahoinvointia), nukuin huonosti (keskiraskaudessa vain 2 h yössä, loppuraskaudessa sentään yleensä 4), ja liitoskivut oli pahat, kävelin 10 cm askelia enkä uskaltanut lähteä yksin ulos ulkoilemaan 2 v esikoisen kanssa kun pelkäsin että en saa lasta kiinni jos lähtee juoksemaan johonkin. Mutta silti, ei se musta niin kamalaa ollut. Tosin eihän mulla mitään vakavia ongelmia ollutkaan.
 
nurisija
Sanoinkin, että ekassa raskaudessa en itkuitta pystynyt kävellä kivuiltani. Tässäkin raskaudessa on liitoskipuja, mutta en sanonut niiden olevan noin kamalia kuin ekassa.

Turha nyt takertua jokaiseen pikkuseikkaan, paitsi jos pitää jonain saavutuksena sitä omaa kurjistakin kurjimpaa oloaan. Minä en ole mollannut tai vähätellyt toisten kokemuksia.
Tuo itse asiassa oli mukavaa kuultavaa, ettei liitoskipujen tarvitse olla yhtä kauheita joka raskaudessa? Jos sitä vielä joskus uskaltaisi lapsia tekemään. Mulla ne ei nimittäin loppuneet synnytykseenkään, meni monta kk. Ja ne oli minusta pahinta vaikka kaikkea muutakin mukavaa oli.

Tuskin kurja olo mikään saavutus on, mutta kyllä tämä naisten välinen "solidaarisuus" vaan sitten joskus jaksaa yllättää.
 
....
Tuo itse asiassa oli mukavaa kuultavaa, ettei liitoskipujen tarvitse olla yhtä kauheita joka raskaudessa? Jos sitä vielä joskus uskaltaisi lapsia tekemään. Mulla ne ei nimittäin loppuneet synnytykseenkään, meni monta kk. Ja ne oli minusta pahinta vaikka kaikkea muutakin mukavaa oli.
Muistan myös itse kääntäneeni kylkeä monta kuukautta synnytyksen jälkeen kivusta ähkien ja salamat silmissä vilkkuen. Eli kauan siinä meni ennenkuin hellittivät.

Ekassa odotuksessa kuroin lantioni kasaan fysioterapiasta saadulla SI-vyöllä, että pystyin kävelemään töissä ja illat kotona olivat yhtä itkua. Nyt samanlaisessa liikkuvassa työssä olleena pärjäsin koko raskauden ilman moista vyötä tai sen suurempia tuskia. Eli todellakin raskaudet voivat olla erilaisia samalla ihmisellä. Mutta toki sitten on niitäkin, jotka joutuvat kärsimään joka kerta :/

Tsemppiä silti, jos päätät vielä uskaltautua "tien päälle" :)
 
alkuperäinen jatkaa
No ekaa odotin yliajalle. Rv.42+1 aloitettiin siis käynnistys ja vauva syntyi sektiolla rv.42+3. En tuolloinkaan kokenut ajan ylittymistä pahana juttuna.

Tästä tokasta on lupaus annettu, että yliajalle tätä ei päästetä, ettei pieni kasva liian isoksi. Joten olen valmistautunut, että kolmen viikon päästä on uusi tulokas maailmassa viimeistään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja alkuperäinen jatkaa;28451439:
No ekaa odotin yliajalle. Rv.42+1 aloitettiin siis käynnistys ja vauva syntyi sektiolla rv.42+3. En tuolloinkaan kokenut ajan ylittymistä pahana juttuna.

Tästä tokasta on lupaus annettu, että yliajalle tätä ei päästetä, ettei pieni kasva liian isoksi. Joten olen valmistautunut, että kolmen viikon päästä on uusi tulokas maailmassa viimeistään.
Sinä nyt jokatapauksessa ymmärrät että odottajien vointi loppuviikoilla voi olla hyvin erilainen?

Otetaan nyt vertailukohtana vaikka tuo sektion jälkeinen vointi. Oliko sinulla silloin kipuja ja/tai koitko että vauvan hoitaminen alkuun tuoreen leikkaushaavan kanssa olisi ollut hankalaa?

Jos nyt miettii näitä vaan sen oman kokemuksen pohjalta niin en minäkään voi ymmärtää miten jotkut valittavat kipuja ja tarvivat apua vauvan kanssa. Itse olen käynyt läpi neljä sektioa ja kipuja ei ole ollut yhdessäkään, 6h vauvan syntymän jälkeen jalkeilla ja suihkuun eikä mitään ongelmia hoitaa vauvaa. Olo ja liikkuminen heti ylösnoustessa paljon parempi mitä leikkauspöydälle käydessä. Vauvan ollessa 2vrk kotiin eikä mitään ongelmia arkeen palaamisessa. Silti jotkut viitsii valittaa kipuja jopa viikkoja ja itkeä että sängystä ylösnouseminenkin on muka tuskaa, käsittämätöntä vai mitä? Kysehän on kuitenkin vaan omasta asenteesta.
 
alkuperäinen jatkaa
Minut nostettiin muistaakseni päivä leikkauksen jälkeen ylös petistä ja oli se huteraa olotila aluksi, mutta kun sängystä ylös nousi, niin siitä paraneminen alkoi.

Toki sen myönnän, että äitiyteni kanssa olin alussa hukassa. Mies hoiteli vauvaa reilun kuukauden ajan ja sitten tuumin, että onhan se minunkin jo syytä hiljalleen alkaa vauvaa hoitamaan. En vain tuntenut vauvaa kohtaan mitään, vaikka hän olikin hartaasti toivottu ja odotettu pikku ihme. Muutenkin ylipäätään kesti reilu 2 vuotta, että aloin kunnolla nauttimaan äitiydestäni + lapsestani. Kyllähän perusrutiinit pidin yllä, mutta silti koin, että oli tuo aika melkoista ajelehtimista silti päivästä toiseen.

Nyt siis on tulossa toinen pikku ihme ja ajattelin kyllä pyrkiä olemaan täysin toisenlainen äiti + nauttimaan vauvasta ja vauva-ajasta, kun ekan kanssa se meni siis niin ja näin. Muutenkin ei nyt passaa liikaa jäämään omia tuntemuksiaan vatvomaan, pakko saada arki rullaamaan heti alkumetreiltä. On tässä isompikin lapsi huolehdittavana.
 
Alkuperäinen kirjoittaja alkuperäinen jatkaa;28451666:
Minut nostettiin muistaakseni päivä leikkauksen jälkeen ylös petistä ja oli se huteraa olotila aluksi, mutta kun sängystä ylös nousi, niin siitä paraneminen alkoi.

Toki sen myönnän, että äitiyteni kanssa olin alussa hukassa. Mies hoiteli vauvaa reilun kuukauden ajan ja sitten tuumin, että onhan se minunkin jo syytä hiljalleen alkaa vauvaa hoitamaan. En vain tuntenut vauvaa kohtaan mitään, vaikka hän olikin hartaasti toivottu ja odotettu pikku ihme. Muutenkin ylipäätään kesti reilu 2 vuotta, että aloin kunnolla nauttimaan äitiydestäni + lapsestani. Kyllähän perusrutiinit pidin yllä, mutta silti koin, että oli tuo aika melkoista ajelehtimista silti päivästä toiseen.

Nyt siis on tulossa toinen pikku ihme ja ajattelin kyllä pyrkiä olemaan täysin toisenlainen äiti + nauttimaan vauvasta ja vauva-ajasta, kun ekan kanssa se meni siis niin ja näin. Muutenkin ei nyt passaa liikaa jäämään omia tuntemuksiaan vatvomaan, pakko saada arki rullaamaan heti alkumetreiltä. On tässä isompikin lapsi huolehdittavana.
Ymmärrätkö kuitenkin sitä kun jotkut valittaa ihan tosissaan niitä leikkauksen jälkeisiä kipuja ja kokevat etteivät pärjäisi yksin kotona vauvan kanssa jos mies palaisi heti töihin?
 
"xXx"
Huomaatteko, näppärästi ketjun edetessä ap:lle alkaa tulla lisää vaivoja ja kamaluuksia raskauden kulusta, nyt jopa vauva-ajasta... Mut hei asenne ratkaisee, valittaa ei saa missään nimessä sillä kaikki raskauden mukanaan tuomat sairauteen verrattavat oireethan on ihan piis öf keik, se on vaan säälittävää rutinaa joka muuta väittää!

On se vaan taas todettava että nainen on naiselle susi. Ja raskausaika on muuten rehellisesti sanottuna naisen elämän pahinta aikaa, piste. Ja kyllä mä siitä valitan, ihan sama ymmärtääkö joku idari sitä vai ei. Vaan edelleen sanon että sellainen joka ei ole kokenut OIKEASTI vaikeaa raskautta, ei voi sitä ymmärtää.
 
....
[QUOTE="xXx";28451696]
On se vaan taas todettava että nainen on naiselle susi. Ja raskausaika on muuten rehellisesti sanottuna naisen elämän pahinta aikaa, piste. [/QUOTE]

Ja ihan samalla tavalla se raskausaika voi olla naiselle ihaninta aikaa.
Musta on outoa, että kummastellaan mun hyväntuulisuutta ja sitä, etten ole jo suunnilleen hirttäytymässä, kun nyt on laskettu aika käsillä eikä minua haittaa, vaikka menisi yliajallekin, kuten esikoinen. Aivan niinkuin valittaminen olisi ainoa hyväksytty vaihtoehto tässä vaiheessa.

Ja ei, en pyri mitenkään vähättelemään niiden kokemuksia, joilla on todella hankalat ja kipeät raskaudet. Mutta ei se todellakaan ole AINA ja kaikilla kamalinta aikaa "ja piste", vaikka se sinulla olisi ollutkin.
 

Yhteistyössä