Ystävä rikkoo lupauksensa tekemällä jatkuvasti ohareita...

["vieras"]

Minulla on eräs ystävä, jonka kanssa asumme samassa kaupungissa. Nähdään turhan harvoin. Pidetään kyllä yhteyttä viestein yms. mutta ne varsinaiset tapaamiset ovat todella vähissä. Meillä on keskenään samanikäisiä lapsia (heillä kaksi, meillä kolme), jotka viihtyvät tosi hyvin yhdessä. Tuntuvat aina kaipaavan toisiaan ja riemuitsevat toisensa näkemisestä.

No, se syy miksi nähdään liian harvoin piilee siinä, että tyyppi tekee joka kerta oharit. Ei siis ilmesty paikalle eikä vastaa puhelimeen, tai vaihtoehtoisesti lähettää h-hetkellä viestin tyyliin ”Odota vartti, tulen ihan kohta!!” ja sen jälkeen hänestä ei sitten kuulu saati että häntä näkyisi. Jos odottamaan jää niin odottaa saa vaikka seuraavaan päivään. Parin päivän päästä tulee viestiä, että eipähän hän sitten mihinkään päässytkään, koska…

En edes viitsi luetella, mutta aina tuntuu joku selitys löytyvän.

Vaikka sama se on sille selitykselle, tosi kurjaa käytöstä tuo tuollainen mielestäni on! Olen kuitenkin suunnitellut päivämme ja ajankäyttömme sen mukaan, että he kuuluvat päiväohjelmaamme (siis silloin kun on jotain sovittu.) Tuntuu ettei mistään suunnitelmista voi puhua lapsille ääneen, kun valtaosa suunnitelmista menee mönkään seuran osalta ja aina saavat lapset pettyä. No, olenkin nykyisellään jättänyt nämä ko. henkilöt puheistani, eipä tule turhia pettymyksiä pienille…

Kuitenkin näitä treffejä sovitaan useimmiten juuri ystävän aloitteesta, joten kyse ei nyt taida olla siitäkään että tuppautuisin liikaa. Saamattomuuttako tuo nyt sitten on vain mitä, en tiedä, mutta vituttaa ihan suoraan suomeksi sanottuna.

Joka tapauksessa minusta olisi reilua ilmoittaa ettei tule paikalle, sen sijaan että vain kylmästi jättää tulematta ja on sen jälkeen kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Minusta tuo on todella loukkaavaa enkä usko tyypin itsensäkään pitävän moisesta käytöksestä. Olen minä tästä hänelle sanonutkin ihan suoraan, mutta eipä tunnu menevän perille. Olen siis kertonut, etten ko. käytöksestä tykkää ja pyytänyt ensi kerralla ilmoittamaan jotta voidaan sitten suunnitella tekemisemme ja aikataulumme toisin. On myönnellyt, mutta kuten jo sanoinkin niin ei tunnu menevän jakeluun.

Olen antanut aina näiden ohareitten jälkeen ystävän ottaa itse yhteyttä, ja niin hän on ottanutkin… Kuitenkin kuvio pysyy ennallaan, ja se harmittaa. :/

Kiitos ja anteeksi. Nyt otetaan vastaan vinkkejä, neuvoja, ajatuksia, kokemuksia ja vertaistukea.

 

["vieras"]

Älä siedä tuollaista. Sano suoraan. Mitä virkaa tuollaisella aikatuhlarilla on joka tuo vaan pahan mielen?

 

["vieras"]

Mä olen systemaattisesti hakeutunut eroon noista tyypeistä. Joskus olen tehnyt saman heille, eli tehnyt oharit. Mutta yleensä viesti ei mene perille.

 

["vieras"]

Miten tuollainen käytös voi olla mahdollista. Jonkinmoista narsismia, että tekee itsestään tärkeä sillä, että häntä odotetaan ja ei ole aikomustakaan tulla. Ei tuo normaalia ole, että viime hetkelläkin voi pyytää odotusta ja siltikään ei tule. Pysyisin kaukana moisesta ihmisestä.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28448863]Mä olen systemaattisesti hakeutunut eroon noista tyypeistä. Joskus olen tehnyt saman heille, eli tehnyt oharit. Mutta yleensä viesti ei mene perille.[/QUOTE]

Juu ei mene. Mä olen ottanut etäisyyttä niin, että sanon puhelimessa, että tavataan vaan, mä soittelen sulle. En sitten koskaan soita.

 

["Tii"]

Sulla on kolme vaihtoehtoa.

Jatkaa samaa rataa. Antaa ystävän maistaa lääkettä ja tehdä oharit. Puhua suoraan että koet käytöksen epäkunnioittavaksi.

Meillä yhden lapsen (lapseton) kummisetä harrasti ohareita. Ihan surutta ja pitkän aikaa. Lopulta multa meni hermot ja sanoin suoraan että se tuntuu pahalta sekä musta että lapsista. Sen jälkeen ei ole ohareita tehnytkään.

 

["Höh"]

En enää viitsisi yrittää. Jos vielä ehdottaisi tapaamista, sanoisin ettei sovi kun et tule paikalle kuitenkaan, kiitos ja näkemiin! Tuskin parantaisi tapojaan, vaikka väittäisi niin. Etsiköön muita höynäytettäviä.

 

[Ap.]

[QUOTE="Tii";28448878]Sulla on kolme vaihtoehtoa.

Jatkaa samaa rataa. Antaa ystävän maistaa lääkettä ja tehdä oharit. Puhua suoraan että koet käytöksen epäkunnioittavaksi.

Meillä yhden lapsen (lapseton) kummisetä harrasti ohareita. Ihan surutta ja pitkän aikaa. Lopulta multa meni hermot ja sanoin suoraan että se tuntuu pahalta sekä musta että lapsista. Sen jälkeen ei ole ohareita tehnytkään.[/QUOTE]

No tosiaan olen suoraan sanonutkin tuosta asiasta... Olen kertonut, etten pidä tuosta käytöksestä ja että sekä lapset että minä petytään aina ohareiden tullen. Olen myös pyytänyt ilmoittamaan jollei tulekaan, jotta voidaan suunnitella tekemisemme uusiksi... Mutta ei.

Saman radan jatkaminenkin tuntuu huonolta vaihtoehdolta, kai tässä pitää sitten etäisyyttä ryhtyä ottamaan... Jotenkin vain säälittääkin tämä kyseinen kaveri, häneltä kun on ystävät kaikonneet juuri tuon nimenomaisen toiminnan vuoksi. Tosin täytyy sanoa että kohta kaikkoan itsekin, ei kai ystävyyssuhteen toisen osapuolen kuulu olla joku nurkkaan heitettävä pussi jota kohdellaan ihan miten vain :/

 

[Määä]

No sellaista juttua tässä vaan mietin, että joskus voi olla kyse sen ystävän omista ongelmista. Että yrittää ja yrittää, mutta ei sitten jaksa kun pitäisi lähteä. Tosin tuollainen varttia aiemmin vielä lupaaminen kuulostaa oudolta, mutta onhan sekin mahdollista. Lapset lyövät lekkeriksi, äiti uupuu, kiukustuu ja sanoo ettei teidän kanssa voi mihinkään lähteä, ja sitten häpeilee eikä uskalla soittaa enää edes.
Ikäväähän se tietysti on, mutta itse masennuksesta kärsivänä tulee mieleen että voi olla ongelmia jaksamisen kanssa.
Tämä siis siinä tapauksessa ettei ilmene että kaveri kyllä pyyhkii menemään muualla.
Onko mahdollista että te kävisitte enemmän siellä? Miten silloin kävisi? Joillakin on ehkä päähänpinttymä että vuoroin vieraissa, mutta joskus nyt voi vähän miettiä sopisiko joku muu järjestely paremmin.

 

["Tii"]

No tosiaan olen suoraan sanonutkin tuosta asiasta... Olen kertonut, etten pidä tuosta käytöksestä ja että sekä lapset että minä petytään aina ohareiden tullen. Olen myös pyytänyt ilmoittamaan jollei tulekaan, jotta voidaan suunnitella tekemisemme uusiksi... Mutta ei.

Saman radan jatkaminenkin tuntuu huonolta vaihtoehdolta, kai tässä pitää sitten etäisyyttä ryhtyä ottamaan... Jotenkin vain säälittääkin tämä kyseinen kaveri, häneltä kun on ystävät kaikonneet juuri tuon nimenomaisen toiminnan vuoksi. Tosin täytyy sanoa että kohta kaikkoan itsekin, ei kai ystävyyssuhteen toisen osapuolen kuulu olla joku nurkkaan heitettävä pussi jota kohdellaan ihan miten vain :/

Itse en jaksaisi katsoa tuollaista kovin kauaa enää. Oharit tai ohareiden pelkääminen vie pohjan luottamukselta, jota ystävillä pitäisi olla toisiinsa.

 

["vieras"]

[QUOTE="Tii";28448929]Itse en jaksaisi katsoa tuollaista kovin kauaa enää. Oharit tai ohareiden pelkääminen vie pohjan luottamukselta, jota ystävillä pitäisi olla toisiinsa.[/QUOTE]

Rajansa kaikella, jos kaveri ei sen vertaa kunnioita, että edes kuuntelisi mitä hänelle sanoo ohareista, niin minusta hän on valinnut, että yhteyttä ei kannata pitää.

Jospa kyse onkin juuri tästä? Yrittää viestittää että ystävyys ei oikeasti kiinnosta.
Ei osaa kertoa asiaa, ja viestittää loukkaamalla.

 

["vieras"]

Mulla on yks kaveri, joka teki usein niin, että sopi mun kans jostain tapaamisesta, usein siis lasten kanssa. Aina tuli myöhässä ja soitteli, että emmää tie voidaanko tulla, kun noi lapset... millon mitäkin, ei osaa käyttäytyä, ei syö aamupalaa, ei siivoa huonettaan jne. Ja me odotettiin. Muutaman kerran se jätti tulematta ollenkaan, minä petyin, lapset petty ja etenkin poika petty, kun kaverin poika on hänen paras ystävänsä. Tai oli, heidänkin ystävyys on väljähtänyt, kun kyllästyin pompotteluun ja lakkasin tapaamasta kaveriani.

Kerran kun hän taas soitti sadannen kerran, että en mä tiedä voidaanko me nyt lähteä plaaplaaplaa ja kysyi loukkaannunko siitä. Sanoin suorat sanat, kerroin, että ollaan koko aamupäivä odoteltu yhteiseen menoon lähtöä, olen pettynyt, lapset varsinkin on pettyneitä ja me ollaan itseasiassa menossa sinne minne pitikin ilman teitä nyt, niin luulen, että sillon hän tajus tehneensä väärin. Pidin pitkään etäisyyttä häneen, lasten takia sitten joskus kävin heillä kylässä. Mutta etäisyyden ansiosta ehkä aloin tajuaan, että tällä ihmisellä ei ole kaikki ihan kotona, että taitaa ehkä kärsiä masennuksesta tms. Pikkuhiljaa olen yrittänyt olla hänen kanssaan taas enemmän tekemisissä, mutta täysin omilla ehdoillani.

Joskus on vaan hyväksyttävä, että ihmiset ei aina pysy elämässä mukana. Joskus vaan etääntyy ilman suurta draamaa, joskus tulee riitaa jne. Mutta mulla ainakaan ei ole aikaa sellasille ihmisille, jotka vaan vie mun energiaa, eikä anna sitä yhtään.

 

[Ap.]

No sellaista juttua tässä vaan mietin, että joskus voi olla kyse sen ystävän omista ongelmista. Että yrittää ja yrittää, mutta ei sitten jaksa kun pitäisi lähteä. Tosin tuollainen varttia aiemmin vielä lupaaminen kuulostaa oudolta, mutta onhan sekin mahdollista. Lapset lyövät lekkeriksi, äiti uupuu, kiukustuu ja sanoo ettei teidän kanssa voi mihinkään lähteä, ja sitten häpeilee eikä uskalla soittaa enää edes.
Ikäväähän se tietysti on, mutta itse masennuksesta kärsivänä tulee mieleen että voi olla ongelmia jaksamisen kanssa.
Tämä siis siinä tapauksessa ettei ilmene että kaveri kyllä pyyhkii menemään muualla.
Onko mahdollista että te kävisitte enemmän siellä? Miten silloin kävisi? Joillakin on ehkä päähänpinttymä että vuoroin vieraissa, mutta joskus nyt voi vähän miettiä sopisiko joku muu järjestely paremmin.

Ollaan yritetty tuota heille menemistäkin, ihan yhtä huonoin seurauksin. Siinä vaiheessa kun ollaan oven takana soittamassa ovikelloa, kaveri tulee avaamaan ja sanoo että "Menkää hetkeksi vaikka tuohon pihalle leikkimään niin me tullaan siihen." (Asuvat rivarissa, jossa sellainen yhteispihasysteemi.) Eivät tule. Toinen vaihtoehto on se, että kun ollaan juuri siinä heidän tienpätkällään tulossa, niin tulee tekstari että "Voi, mä ihan unohdin, mun on pakko käydä äkkiä postissa/kaupassa! En viivy kauaa, nähdään kohta!" Ja lopputulos taas sama. Eli en oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä :/

Olen myös miettinyt tuota jaksamishommaa, itse nimittäin olen myös kärsinyt masennuksesta. Lähteminen oli aina vaikeaa, mutta lähdettyäni sitten piristyin ja siksi aina lopulta tulin lähteneeksi... En osaa sanoa, miten tämän henkilön kohdalla on. Olen koittanut sanoa hänelle että oikeasti jos tuntuu ettei jaksakaan lähteä tms., niin kyllä sen voi sanoa, koska en minä nyt siitä lähde loukkaantumaan. (Mua kun siis lähinnä loukkaa nuo toistuvat oharit, ei reilut peruuttamiset olipa syy mikä hyvänsä.) Ei ole tuntunut olevan niilläkään sanoillani vaikutusta.

Äh. Ehkä mä nyt vain otan tähän ihmiseen hieman etäisyyttä ja koitan jossain vaiheessa käydä hänen kanssaan perinpohjaisen keskustelun aiheen tiimoilta. (Jos nyt sekään ylipäätään onnistuu.)

 

[Ap.]

[QUOTE="vieras";28448945]Rajansa kaikella, jos kaveri ei sen vertaa kunnioita, että edes kuuntelisi mitä hänelle sanoo ohareista, niin minusta hän on valinnut, että yhteyttä ei kannata pitää.

Jospa kyse onkin juuri tästä? Yrittää viestittää että ystävyys ei oikeasti kiinnosta.
Ei osaa kertoa asiaa, ja viestittää loukkaamalla.[/QUOTE]

Tuokin on käynyt mielessä. Tosin hämmästelen, miksi itse tavatessamme ehdottaa näitä "treffejä" ja jos bongaa meidät niin ettei me olla häntä huomattu, tulee koputtamaan olkapäälle ja sanomaan että hei, viime kerrasta on tosi pitkään, mentäiskö huomenna yhdessä puistoon (tms.) Pääosin olen siis jättänyt nuo ehdotukset hänen varaansa nykyään, ja silti tämä on tämmöistä...

 

[Ap.]

[QUOTE="vieras";28448980]Mulla on yks kaveri, joka teki usein niin, että sopi mun kans jostain tapaamisesta, usein siis lasten kanssa. Aina tuli myöhässä ja soitteli, että emmää tie voidaanko tulla, kun noi lapset... millon mitäkin, ei osaa käyttäytyä, ei syö aamupalaa, ei siivoa huonettaan jne. Ja me odotettiin. Muutaman kerran se jätti tulematta ollenkaan, minä petyin, lapset petty ja etenkin poika petty, kun kaverin poika on hänen paras ystävänsä. Tai oli, heidänkin ystävyys on väljähtänyt, kun kyllästyin pompotteluun ja lakkasin tapaamasta kaveriani.

Kerran kun hän taas soitti sadannen kerran, että en mä tiedä voidaanko me nyt lähteä plaaplaaplaa ja kysyi loukkaannunko siitä. Sanoin suorat sanat, kerroin, että ollaan koko aamupäivä odoteltu yhteiseen menoon lähtöä, olen pettynyt, lapset varsinkin on pettyneitä ja me ollaan itseasiassa menossa sinne minne pitikin ilman teitä nyt, niin luulen, että sillon hän tajus tehneensä väärin. Pidin pitkään etäisyyttä häneen, lasten takia sitten joskus kävin heillä kylässä. Mutta etäisyyden ansiosta ehkä aloin tajuaan, että tällä ihmisellä ei ole kaikki ihan kotona, että taitaa ehkä kärsiä masennuksesta tms. Pikkuhiljaa olen yrittänyt olla hänen kanssaan taas enemmän tekemisissä, mutta täysin omilla ehdoillani.

Joskus on vaan hyväksyttävä, että ihmiset ei aina pysy elämässä mukana. Joskus vaan etääntyy ilman suurta draamaa, joskus tulee riitaa jne. Mutta mulla ainakaan ei ole aikaa sellasille ihmisille, jotka vaan vie mun energiaa, eikä anna sitä yhtään.[/QUOTE]

Kiitos inspiraatiosta, siis ihan oikeasti. Taidan ottaa sinusta mallia ja lopettaa tämän surkuttelun, koska minkäs minä kenenkään saamattomuudelle voin. Tätäkin on nyt jo kestänyt pari vuotta, joten alkaa oikeasti olemaan mitta täynnä tätä pelleilyä. Turhaan minä hermojani taidan haaskata, kun en siitä kuitenkaan mitään vastineeksi saa.. lisää pahaa mieltä vain, meille kaikille.