Ystävä haluaa kai katkaista välit?

["surullinen"]

Vuosi sitten elämääni putkahti ihminen joka on minulle tärkeä. Meillä meni kaikki vitsit ja ajatukset yksiin ja nuroimme aina kaikkea kippurassa. Näimme usein ja hauskaa oli.

Nyt kuitenkin kaikki on muuttunut. Havahduin tänään siihen että hän ei enää soittele eikä viestittele. Minä olen se joka pitää yhteyttä ja ystävä vastaa jos jaksaa. Puheluihin ei oikein enää vastaa ja viesteihin jos niin voi mennä useampi päivä.

Ajattelin että en enää ota yhteyttä. Ottakoon hän sitten jos siltä tuntuu. Ei tällainen yhtäkkinen ystävän outo käytös tunnu hyvälle.

 

["Viima"]

Mulla alkoi vastaava tilanne yli vuos sitten. Eikä se palautunut. Tässä 1.5vuoden aikana ottanut yhteyttä viis kertaa. Et sesiitä.

 

[appp]

[QUOTE="Viima";28091270]Mulla alkoi vastaava tilanne yli vuos sitten. Eikä se palautunut. Tässä 1.5vuoden aikana ottanut yhteyttä viis kertaa. Et sesiitä.[/QUOTE]

On se jännä ettei voi suoraan sanoa. Mistä luulet teidän välien viilentymisen johtuneen? Itse olen sitä mieltä että tuolla minun tuntemalla ihmisella "sydänystävät" vaihtuu tiuhaan...

 

[Noooooo]

Siinäpä se ystävyys punnitaan. Välillä voi olla yhteyksissä harvemmin ja välillä useammin. Mutta ei se ystävyys mihinkään katoa jos sitä on.

 

["Vieras"]

Mulla on lapsuudenystävä, 15v takaa, jonka kanssa ollaan oltu aina läheisiä. Olen hänen yhden lapsensa kummi ja tekemisissä oltu vähintää puhelimitse lähes päivittäin. Tilanne on mennyt parin viimeisen vuoden aikana siihen, että hän soittaa vain silloin kun miehen kanssa on ongelmia (vakavia). Sillon kun menee "hyvin", ei kuulu mitään viikkoihin. olen nyt vuoden seurannut tilannetta, kuunnellut, auttanut henkisesti ja rahallisesti, tukenut häntä aina siihen suuntaan kun hän on valmis menemään. Jos minä soitan, ei yleensä vastaa ja jos soittaa takaisin myöhemmin, ei kysy mitä asiaa oli tai mitä minulle kuuluu vaan alkaa heti selittää ongelmistaan, lapsistaan jne. Pari päivää sitten syttyi mun lamppuni: mulla on tapahtunut viime viikkoina aivan valtava elämänmuutos, iloinen mutta samalla hieman pelottava, eikä ystäväni ole kertaakaan kysynyt tästä asiasta MITÄÄN. Tietää kyllä että mitä on tapahtunut mutta ei kysy mitä kuuluu, miten voin. Nyt mulla on kaks vaihtoehtoa, joko sanon suoraan että olen todella pettynyt häneen tai sitten jäähdytän välit hiljaisuudessa.

Sori että tulin tähän vuodattamaan, mutta uskon tietäväni fiiliksesi vaikka tilanteemme on vähän päinvastoin.

 

[S8]

[QUOTE="surullinen";28091258] ---Nyt kuitenkin kaikki on muuttunut. Havahduin tänään siihen että hän ei enää soittele eikä viestittele. Minä olen se joka pitää yhteyttä ja ystävä vastaa jos jaksaa. Puheluihin ei oikein enää vastaa ja viesteihin jos niin voi mennä useampi päivä.---[/QUOTE]

Noin kuuden vuoden ajan enenmmän ja vähemmän masennuksesta kärsineenä mieleeni tuli, että varmistathan ennen mitään "radikaaleja" toimenpiteitä, ettei ystävälläsi ole psyykkisen puolen ongelmia, jotka selittäisivät käytöksen. Muistan vuosien takaa hyvin miten raskaalta tuntui selvitä päivästä toiseen, saatikka, että olisi jaksanut pitää ystäviinsä yhteyttä säännöllisesti. Osa ystävistäni jaksoi tukea minua ja "antaa minulle aikaa", osasta ei ole kuulunut sen koommin ja osan kanssa "ystävystyin" uudelleen parannuttuani, kun siihen oli voimavaroja.

 

[Niinpä niin]

Pitikö mennä nussiin sen puolison kanssa? Nysse on saanu selville ja ottaa etäisyyttä...

 

[tulee mieleen]

ehkä ystävä ei kokenut sitten asiaa ihan samalla tavalla?

 

[raskasta]

Itelläni on yksi ystävä jonka kanssa oltiin tosi läheisiä monta vuotta mutta sitten hänellä ns. vaihtui lähin ystävä mikä olis ollu mulle ihan ok, mutta hän lopetti yhteydepidon lähes kokonaan. Siis vastaa kyllä kun soitan jne, mutta itse ei pidä yhteyttä omasta aloitteestaan. Toista kautta kuulin että sillä ihmisellä on se tyyli että on vain yksi läheinen ystävä kerrallaan, ihmeellistä aikuiselta ihmiseltä. En enää minäkään jaksa ihmeemmin soitella kun se on niin yksipuolista.
Toinen ystävyyssuhteeni on koetuksella parhaillaan. Ystävällä jo pitkälle toista vuotta kestänyt kriisi ja apuni (lähinnä puhelimitse) on päivittäistä. On todella raskasta koettaa tukea, lohduttaa ja kannustaa päivästä toiseen samoja sanoja pyöritellen, samoja juttuja kuunnellen ja häntä kannatellen. Ystävä on minulle rakas ja haluan vilpittömästi auttaa mutta olen huomannut että tämä on käyny aika raskaaksi ja vie minulta kohtuuttomasti aikaa. Lisäksi viime aikoina on alkanut harmittaa aina olla olkapäänä ja ystävän suuriin ongelmiin nähden omat ongelmani ovat pieniä. Silti niitä on ja haluaisin muutenkin puhua myös omasta elämästäni mutta aina keskustelu kääntyy vain ystävän murheisiin ja tilanteeseen.
Tuntuu että minä vain aina autan ja annan tukea mutta minun elämäni ei ystävääni kiinnosta. Toisaalta ymmärrän häntä mutta en koe enää saavani mitään muuta kuin myötäeläjän roolin.

 

[epson]

[QUOTE="surullinen";28091258]Vuosi sitten elämääni putkahti ihminen joka on minulle tärkeä. Meillä meni kaikki vitsit ja ajatukset yksiin ja nuroimme aina kaikkea kippurassa. Näimme usein ja hauskaa oli.

Nyt kuitenkin kaikki on muuttunut. Havahduin tänään siihen että hän ei enää soittele eikä viestittele. Minä olen se joka pitää yhteyttä ja ystävä vastaa jos jaksaa. Puheluihin ei oikein enää vastaa ja viesteihin jos niin voi mennä useampi päivä.

Ajattelin että en enää ota yhteyttä. Ottakoon hän sitten jos siltä tuntuu. Ei tällainen yhtäkkinen ystävän outo käytös tunnu hyvälle.[/QUOTE]

Ystävyyden mittarina tuntuu yleisesti olevan se, kuinka usein ja miten nopeasti vastaa toisen viesteihin. Jos vastaus viipyy niin heti aletaan mököttään suu mutrulla. Pikkutyttömäistä.

Ystävyys vaatii myös tilaa ja aikaa. Niin mennään kuin kummallekin sopii ja aikaa ja mielenkiintoa riittää. Sä haluat jatkuvia yhteydenottoja ja ystäväsi vähemmän.

Ensin menee lujaa ja on paljon puhuttavaa, sitten tilanne tasoittuu ja ystävyydestä muodostuu ajan kanssa sellainen mikä toimii molemmille. Tai sitten "ystävyys" hiipuu jos sitä edes oli.

 

[Phoebsi]

Olen samaa mieltä siitä, että ystävyys kestää myös kuivemmat kaudet. Mutta. Ei se ole kovin reilua olla vastaamatta yhteydenottoihin ja vain häivetä pois toisen elämästä. Tai antaa toisen luulla, että niin tapahtuu. Olisiko se niin vaikeaa toisen sanoa, että minulla on nyt sitä ja tätä, että otan yhteyttä taas kun jaksan. Ja että olet tärkeä ja älä huoli?

Ettei sen toisen tarvitse ihmetellä.

Ja jos tuntuu, että tämä oli tässä niin siitäkin olisi hyvä sanoa. Vaikka se kirpaisee sitä toista, niin sanoisi suoraan.