H
höyry punoo päästä
Vieras
Tilasin tyttärelleni Huippuvalmennukselta lääketieteen 2013 valmennuskurssikirjat (hinta 600e). Selvisi kuitenkin, että kemian kirjan kohdalla painokone on tehnyt tepposensa ja kirjaa on tämän vuoksi hankala edes lukea.
Kemian kirjassa olevat tehtävät ja etenkin tehtävien ratkaisut ovat hyvin nurinkurisessa järjestyksessä ja joitain ratkaisuja ei edes ole, vaikka pitäisi. Ratkaisu saattaa alkaa esimerkiksi sivulta 87 ja päättyä sivulle 70. Eli jos jokin ratkaisu ei ole mahtanut samalle sivulle niin sen jatkoa ei suinkaan löydä seuraavalta sivulta, vaan esim. 5 sivua eteenpäin tai 10 sivua taaksepäin (ja näitä ratkaisujatkoja ei ole edes numeroitu, joten täytyy arvata että mihinköhän kohtaan pätkät voisivatkaan kuulua jatkoksi). Kirjaa on oikeasti hyvin vaikea lukea eikä se aja asiaansa millään tavalla.
Olen ollut yhteydessä Huippuvalmennukseen kirjan osalta. Sieltä sanottiin, että minulle lähetetään korjaukset postitse. Ajattelin, että saan uuden kirjan ilman mitään painokonesekaannuksia. Nooh, en saanut. En saanut mitään, vaikka yli kuukauden odotinkin! Otin sitten uudemman kerran yhteyttä Huippuvalmennukseen ja nyt sieltä annettiin avainluku sellaiseen oppiympäristöön, josta oikeastaan enää ei ole edes mitään hyötyä, koska pääsykokeet ovat jo oven takana.
Voinko vaatia, että saisin Huippuvalmennukselta kemian kirjan 2014, koska tämänvuotisesta tekeleestä ei ole ollut mitään hyötyä kirjan sekavuuden vuoksi?